Kun kerran tämä ketju nousi taas näkyville täällä foorumin kotimaisten sarjakuvien osastolla, innostuin lainaamaan Otsonipäiväkirjat Rikun kirjastosta. Ei valitettavasti hirveästi iskenyt. Tutkimustyön arjen tylsiä puolia ja niitä pieniä onnistumisen hetkiä tulee nähtyä ihan tarpeeksi omassa elämässä, sitä ei oikein sarjakuvana jaksa lukea.
Tiedeosuuksista tuli mieleen hieman lapsille tarkoitetut "setä selittää [tieteellisen asian juurta jaksain]".
Joku toinen tutkija tuossa aikaisemmin kertoi eläytyneensä, mutta minulle eläytyminen oli myös hieman hankalaa siina suhteessa että Paavo (tai Ed tai ketä näitä muita olikaan) ihmisenä taas jäi hieman piirteettömäksi.
Kiitti palautteesta, Mambrinon kypäri! Harmi, ettei teos kolahtanut mutta mukavaa kuitenkin, että innostuit sen lukemaan ja viitsit vielä antaa rakentavaa palautetta.
Puutteet teoksen sisällössä ja esitystavassa johtuvat pitkälti kirjoittajan kokemattomuudesta vaikka Pentti pahimpia juttuja korjailikin. Tutkimustyön arkisuuden korostaminen oli minulta tietoinen valinta, sillä nykyisin tiedettä markkinoidaan nuorille todella siistinä juttuna, mitä se hetkittäin onkin, mutta arki on usein puuduttavaa/turhauttavaa. Halusin siis antaa vähän totuudenmukaisemman kuvan alastamme, jottei alalle pyrkivät nuoret pety todellisuuden valjetessa. Mutta ymmärrän kyllä täysin pointtisi siitä, ettei vapaa-ajalla jaksa enää lukea omasta arjestaan.
Ymmärrän myös kritiikkisi tiedeosuuksien suhteen. Itsekään en innostu tuollaisista "setä selittää" -osuuksista ja yritin parhaani mukaan niitä vältellä, mutta sitten kun kävin kirjoittamaan tiedepätkiä, niin oli todella vaikea keksiä jotain viihdyttävämpää/soljuvampaa esitystapaa. Luennoinnista on nähtävästi vaikea oppia pois.
Myös hahmojen piirteettömyys oli (ainakin osittain) tietoinen valinta. Oma näkemykseni on, että vaikka tieteessäkin nostetaan joitakin tutkijoita toisten yläpuolelle, niin loppujen lopuksi yksilöillä ei ole niin suurta merkitystä. Historiasta löytyy useita esimerkkejä siitä miten sama asia on keksitty eri puolilla maailmaa suht samoihin aikoihin, joten uskon, että ajan ollessa kypsä useat ihmiset päätyvät tekemään samat oivallukset. Loppujen lopuksi tiede itsessään on tärkeämpää kuin sen tekijät, joten päädyin tekemään hahmoista vähäpiirteisiä, jotteivat he vie liikaa huomiota todelliselta päähenkilöltä. En myöskään pidä yksilökeskeisyydestä, jota nykyisin korostetaan liikaakin, joten päähenkilöistä tuli vähän sellaisia harmaita hiirulaisia. Vaikka itse olen asiaa näin pohdiskellutkin, niin se ei tietenkään tarkoita, että lähestymistapa olisi toimiva, ainakaan kaikille lukijoille.
