Kirjoittaja Aihe: Sarjakuvakäsikirjoittamisen kurssi Helsingin avoimessa  (Luettu 17304 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Panssi

  • Jäsen
  • Viestejä: 11
Kun googleen kirjoittaa "avoin yliopisto" ja valitsee "Avoinyliopisto.fi", tulee sivusto jossa on uusi hakutoiminto. Siihen kun kirjoittaa "sarjakuva", tulee kurssi nimeltä Sarjakuvan ja elokuvan käsikirjoittaminen -kurssi.

Olin tällä kurssilla tänä keväänä, ja voin sanoa että suosittelen ehdottomasti kaikille sarjakuvan käsikirjoittamista harrastaville. Opettajana on dramaturgi ja teatteriohjaaja Johan Eichhorn. Hän on lisäksi ainoa Suomessa, joka opettaa yliopistotasolla komedian käsikirjoittamista, vaikka se meneekin ohi aiheen.

"Kurssi pohjautuu tarinarinki -toimintamalliin. Jokainen opiskelija esittelee kurssilla oman tarinaidean sarjakuvaa tai elokuvaa varten ja kehittää sitä vuorovaikutuksessa muiden opiskelijoiden ja opettajan kanssa. Samalla kurssilaiset paneutuvat tarinanakerronnan perusteisiin: mm. hahmojen luomiseen, tarinan rakenteen jäsentämiseen ja sen keskipisteen löytämiseen sekä vastaanottajan huomioimiseen. Tavoitteena on, että jokainen opiskelija kehittää alkuideansa pohjalta valmiin sarjakuvan tai elokuvan käsikirjoituksen. Luonnosvaiheita käsitellään tunnilla."

Saa siis varautua esittelemään oman sarjakuvaidean. Kurssilla oppii todella paljon - jos muistiinpanoja tekee - niin erilaisista dramaturgioista, kuten matkadramaturgiasta, johon kuuluu seuraavaa: kirjoita tarina, joka etenee kun matka etenee. Tarinassa pitää tapahtua kohtaamisia, jotka kertovat joko henkilöistä jotain, teemasta jotain tai vievät juonta eteenpäin. Kohtaamiset eivät saa olla samanlaisia ja aina pitää tulla uudenlainen näkökulma esiin.

Puhutaan myös teemasta ja Fabula soujet'sta, kerrotaan erilaisia tarinatyyppejä, kuten ystävyystarina, joka siis kertoo siitä tuleeko ja miten hahmoista tulee ystäviä. Hahmojen rakentamiseen annetaan keinoja teatteripuolelta, jotka eivät ole sellaisia että "hahmon ystävä on tämä ja tämä, hän on värjännyt hiuksensa, koska menneisyyden trauma" jne.

Kurssilla jokainen sai kokeilla minuutin lyhytelokuvan tekemistä.

Parasta kurssissa oli ehkä kirjalukuehdotukset, joita tuli paljon. Kirjoja tulee lukea kriittisesti, jos kokee olevansa vaikutuksille altis. Esimerkkeinä kirjoista John Vorhaus'n The Comic Toolbox ja Robert McKeen Story.

Kurssi on kuulemma järjestetty vuosittain ja seuraavan kerran pitäisi olla ensi syksynä taideteollisen tiloissa. Suosittelen!
Kolmen sarjakuvaintoilijan blogi
http://rhybrd.tumblr.com