Kirjoittaja Aihe: Sarjakuvapoliisit  (Luettu 86784 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Sarjakuvapoliisit
« : 20.04.2016 klo 13:36:57 »
Sori siitä ja tästä, mutta ajattelin tökätä tuotannoillemme oman ketjun tänne, kun ei se oikein tuolla sarjakuvablogiosastossa taida toimia.

 Sarjakuvapolisiit konglomeraatti on kitkutellut tässä jo muutaman kuukauden.
Viimeaikojen isoja avauksia (siis meidän mittakaavassa) on Instagram-tilin avaaminen. Sitä kautta olisi helppo päästä mobiilisti kiinni päivityksiin, tai ainakin saada infoa uutuuksista.

Viimeksi julkistettiin podcast Lapiduksen ja Bergtingin Jengisota 145 -kirjasta. Aina roiskuu kun rapataan, sano.

Palaute, joko suoraan blogiin tai tubekanavalle tai sitten vaikka tänne, olisi erittäin jees.

Olemme itse kiusallisen tietoisia teknisten kommervenkkien kanssa ilmenneistä ongelmista ja niitä yritetään koko ajan perata - vaikka ei uskoisi. Sisältöasioista sen sijaan kuulisi mielellään ehdotuksia, ideoita yms. Mukavampihan se olisi tehdä, jos  kuulisi että tämmöiselle on yleisöä.

Myös mukaan tekemään pääsee jos ketä kiinnostaa. Rimahan meillä on tunnetusti ihan siinä mihin satumme sen kulloinkin asettamaan.  :)
« Viimeksi muokattu: 20.04.2016 klo 13:38:33 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #1 : 20.04.2016 klo 14:45:37 »
Arvostan ideaanne, mutta herrammakiesus, älkää tehkö 40-minuuttisia pötköjä vaikka olisi mielestänne miten jännää ynnä tärkeää sanottavaa. Pistäkää poikki välillä, vartti on maksimi mitä jaksaa katsella puhuvia päitä kerrallaan.

Ja vielä: kun kesäkin tässä tulee, niin lähtekää liikkeelle! Ulos! 

Katsokaa mallia vaikka tästä: https://youtu.be/bTv9HKZRxTE
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #2 : 20.04.2016 klo 20:01:14 »
Kiitos palautteesta.

Katsokaa mallia vaikka tästä: https://youtu.be/bTv9HKZRxTE
Katoin sen mitä jaksoin eli 35 sekkaa. Siinä ajassa ei tapahtunu mitään eikä liittyny sarjiksiin.  :)
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

tertsi

  • Vieras
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #3 : 21.04.2016 klo 13:54:21 »
Kiitos Vesalle palautteesta.
Ohjelmien kestot ovat puhuttaneet meitä jo ennen ensimmäisiä nauhoituksia. Niistä on ollut vähintäänkin kahdenlaista näkemystä.

Olemme päätyneet tekemään sen mittaisia pläjäyksiä kuin on aina kulloinkin sattunut luontevasti tulemaan.

Yksi ajatus, ainakin minulla, oli alusta asti pyrkiä tekemään "a-studiotyyppistä", asiallista ohjelmaa sarjakuvista. Asiaan keskittyen ja huumorista ynnä muusta viihteestä ja hassuttelusta tinkien.  
Ehkä tämä halu käsitellä kutakin aihetta melko perusteellisesti (jopa Jengisota sataaneljäkymmentäviittä) on kasvattanut ohjelmien kestoa. Yksi keino olisi tietysti ohjelmien pätkiminen episodeihin, mutta niissä tulee lisätyötä, ja itse katsoisin mieluummin yhden pitkän kuin kolme lyhyttä videota. Kallistuisin asian tiivistämisen kannalle ja sitä kautta ohjelmien keston lyhentämiseen. Siis jos päädymme lyhentämään kestoja.
Ja onhan meillä jo nyt lyhyitäkin videoita, esim. Katjan ja JP:n haastattelut.

Ulos meneminen tarjoaa kieltämättä lisää kuvallista näyttävyyttä, mutta se asettaa myös lisää teknisiä vaatimuksia, vaikkapa mikrofoneille. Ja muistakaa: näitä tehdään nollabudjetilla.

MUTTA:
Kaikki palaute on tervetullutta ja siihen suhtaudutaan vakavasti ja positiivisesti.

https://sarjakuvapoliisit.wordpress.com/
« Viimeksi muokattu: 21.04.2016 klo 14:10:36 kirjoittanut Tertsi »

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 278
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #4 : 21.04.2016 klo 21:34:18 »
Ulosmeneminenhän voisi tarkoittaa myös sitä, että mennään vaikka Kulkukattiin tai SS-Libriconiin tai johonkin muuhun divariin ja jututetaan siellä paikan isäntää/emäntää ja ehkä asiakkaitakin, jos vain uskaltavat jotain sanoa. Ja voisihan niissä paikoissa vaikka haastatellakin. (divarin pitäjän haastattlussa voi kysyä muutakin, kuin et onks kauppa käyny ja miten digitaalisuus vaikuttaa ja oliskos jotain hauskoja anekdootteja). ;D
Kymmeniä sekunteja kävelykuvaa kaduilta on turhaa ja tylsää. Ulkona haastattelu voi olla nappimikkien kanssa haastavaa.

Timo

tertsi

  • Vieras
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #5 : 21.04.2016 klo 21:53:22 »
Ulosmeneminenhän voisi tarkoittaa myös sitä, että mennään vaikka Kulkukattiin tai SS-Libriconiin tai johonkin muuhun divariin ja jututetaan siellä paikan isäntää/emäntää ja ehkä asiakkaitakin, jos vain uskaltavat jotain sanoa.
Tämmöisestäkin oli heti alussa puhetta (tosin ei divarien kohdalla). Ensin pitää kuitenkin saada kalusto paremmin haltuun.
Mutta jaksakaapa vaan odottaa, kyllä me vielä ennen pitkää mennään "ulos".

edit:
Ja johan me oltiin Porvoossa ja nyt viimeksi Tampereella. Tosin sisällä, koska ulkona oli niin kylmä. :)
« Viimeksi muokattu: 21.04.2016 klo 22:40:30 kirjoittanut Tertsi »

JV

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 048
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #6 : 21.04.2016 klo 22:59:36 »
Joe Roganin (video)podcastin jaksot ovat yleensä kolmetuntisia - eikä sitä varsinaisesti tarvitse katsoa, vaikka Youtuben kautta pyörittäisi. Ei se kesto ole sinänsä ongelma, jos jutun juurta riittää.

Kuuntelin uusimman ja ensimmäisen podcastin. Uusimmasta pidin, koska siinä keskityttiin aiheeseen ja albumista löytyi paljon hyviä huomioita ja ruodintaa. Lukuisiin ulkomaisiin sarjsipodcasteihinkin verrattuna oli poikkeuksellisen spesifiä sarjakuvallisen ilmaisun purkamista. Jengisota 145 - pohdinta olisi kyllä hyötynyt kuvista, kun viitattiin moniin tiettyihin sivuihin - eikä albumi ole välttämättä kaikille tuttu tai ulottuvilla.

Ensimmäisen nauhoitteen luettelomaisesta tyylistä en niin paljon saanut irti. Dialogi on mielekkäämpää, kun molemmat ovat perehtyneet samaan aiheeseen.

Minun mielestä hienoa, että olette tällaiseen hankkeeseen ryhtyneet ja sisältöä pukkaa monessa formaatissa. Itunesiiin kannattaa laittaa.

Mambrinon kypäri

  • lukee, myös sarjakuvia
  • Jäsen
  • Viestejä: 584
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #7 : 22.04.2016 klo 01:07:31 »
En ole ehtinyt kuunnella mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Sekä pitkille että lyhyille pätkille on omat yleisönsä, molempia voi olla vaikea tyydyttää. Yksi mistä podcasteissa itse pidän että jos on hieman pitempi (ja miksei olisi jos järkevää sanomista riittää tarpeeksi kauan), on kuitenkin sellaisia järkeviä kohtia joissa laittaa tauolle. Harvalla ihmisellä on kolme tuntia aikaa yhteen kyytiin.

tertsi

  • Vieras
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #8 : 22.04.2016 klo 06:14:47 »
Mä kyllä luulen vahvasti, että me ei ihan heti tehdä kolmetuntista videota/podcastia. Olkaatten siis huoleti.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #9 : 22.04.2016 klo 11:55:46 »
Tarkoitin edellisellä kommentillani vain sitä että makuja on monia. Ja tavoitteita. Meillä videoiden suhteen hyvinkin erilaiset kuin Arne Ankan tekijällä.  :)

Tertsin a-studio -vertauksen kuulin nyt ekaa kertaa, aivan niin vakavaksi en itse vedä, vaikka sarjakuva-asia sinänsä onkin mitä vakavastiotettavin.

Jo julkaistuista videoista 2 on tehty sisällä ja 4 "ulkona". Kahta noista on jopa pieneltä osin kuvattu avoimen taivaan alla. Samoin lähipäivinä julkaistava juttu on tehty muualla kuin kotistudiossa.

Epäonnistumisista yritetään oppia. Mietittäväksi tulee kuitenkin että pitäisikö teknisesti lähes toivottoman huonot pätkät vain unohtaa? Onko niistä iloa kenellekään vaiko vain luovat väärää huonoa kuvaa toiminnasta? Viittaan nyt ekoihin video-otoksiin ja podcasteihin.

ITunesiin ei liene tässä vaiheessa mahkuja ja intoa. Podcastien pyörittäminen maksuttomasti (ilman omaa domainia ja serveritilaa) osoittautui yllättäen jopa haasteellisemmaksi kuin videoiden (YouTube sensuroi matskua mielivaltaisesti, mutta ei siitä enempää).

Täytyy katsoa, jos nyt Google toisi oman podcast-alustansa Eurooppaankin. Ehkä siinä vaiheessa voisi vaikka heivata ne ekat turhat podcastit, joista JVkin mainitsi.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 041
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #10 : 22.04.2016 klo 12:06:38 »
Minusta nämä ovat todella hyviä asiapitoisuudessaan ja jutustelussaan. Teknistä taitavuutta tulee sitten tekemällä.

Onks' sarjakuvapollareilla twitter-tiliä, vai miten uudet ohjelmat ilmoitetaan yleisölle?

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #11 : 22.04.2016 klo 13:05:28 »
Ei ole vielä twitter-tiliä. Kuten jo ekassa postauksessa mainitsin @_retsi_ instagramissa ja bolgi: sarjakuvapoliisit.wordpress.com ovat kokoavia elementtejä ja ajavat sitä virkaa.
Ja miksei pollareiden fcebook-tilikin. Tubekanavan voi luonnollisesti tilata. Aivan opettelua ollut seuraajien haaliminen ja hankalaakin. henk. koht. olen yrittänyt vähentää ja vähentänytkin somessa roikkumista, eli pikkuisen ristiriitaa tästä syntyy...

Hiljakseen on edetty ja tekeminen on opettelua silläkin puolella, intoa mainostamiseen laannuttaa luonnollisesti se että ainakaan itse en ole ollut vielä oikein täysin tyytyväinen jälkeen. Joka ohjelmassa on jotain pientä typerää skärmää (joko teknistä tai esiintymiseen/sisältöön liittyvää), joka vaikuttaa ikävästi laatuun. AYA -podcast ja JP-haastattelu ovat kokonaisuutena minusta onnistuneimmat.

EDIT: typo
 
« Viimeksi muokattu: 24.04.2016 klo 19:10:59 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #12 : 22.04.2016 klo 15:25:07 »
Kiitos palautteesta.
Katoin sen mitä jaksoin eli 35 sekkaa. Siinä ajassa ei tapahtunu mitään eikä liittyny sarjiksiin.  :)


Ihan hyvä, se on 15 sekuntia enemmän kuin olen toistaiseksi jaksanut katsoa tai kuunnella sinun podcastiseeraustasi. Sekin koostui "pikakelausloikista", kun tutkailin tapahtuuko tässä jotain eli ei.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

tertsi

  • Vieras
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #13 : 24.04.2016 klo 16:23:46 »
SarjakuvaTV:ssä Carl Barksin ankkataiteen kotimainen huippuasiantuntija.
« Viimeksi muokattu: 24.04.2016 klo 16:30:00 kirjoittanut Tertsi »

1978 villiä metsää

  • Jäsen
  • Viestejä: 527
Vs: Sarjakuvapoliisit
« Vastaus #14 : 24.04.2016 klo 21:52:47 »
SarjakuvaTV:ssä Carl Barksin ankkataiteen kotimainen huippuasiantuntija.

Harmin paikka tuo äänen laatu. Vaikka sanoin että viimeistelemättömyydessä on oma viehätyksensä, enkä edelleenkän sano ettei olisi, ymmärrän kyllä jos teknisen osaamisen hakeminen herättää tässä aloittelevassa projektissa malttamattomuutta. Reilua vieraille olisi saada tulla esitetyksi kunnollisesti, teillä ja Timolla sähkö ei ollut niin hyvin kertomassa tarinaa.