hdc lukee

[hdc]

Susumu Katsumata - Red Snow

D&Q:n gekiga-kokoelmia, viehättäviä tarinoita esimodernin ajan maaseudulta jossa realismista liu'utaan helposti maagiselle puolelle: mieleen tuli Yoshihiro Tatsumin myöhäisempi tarinakokoelma Fallen Words samoin kuin aiemmin kehumani Kim Dong Hwan The Color of Earth. Ja tietysti Ryunosuke Akutagawa.

Vähän kuin joissain muissakin gekiga-tarinoissa tai japanilaisessa novelistiikassa osa tarinoista jätti lähinnä pöllämystyneen mitäköhänmäjustluin-olon mutta yleisfiilis oli positiivinen.

[hdc]

Raina Telgemeier - Hymy

Kvaak, ette ole kertoneet että Raina Telgemeieriä on julkaistu suomeksi, ihan itse jouduin hoksaamaan tämän kirjastossa.
Varmaan sen vuoksi että tämä ei ole minkään tunnetumman kustantajan julkaisu vaan  jonkun Twinsyn (joka on ilmeisesti joku uusi tyttöjen kirjakerho tjsp) enkä saatavuuden tavallisissa sarjakuvakaupoissa usko olevan valtava...
Varsinainen kohderyhmä siis on nuoret tytöt kun Telgemeier kertoo omaelämäkerrallisesti omista varhaisteinivuosista, tärkeässä osassa ovat runsaat ja monipuoliset hammashoidot joita käydään läpi, mutta mukana on paljon muutakin elämää, mitä tuohon ikäkauteen nyt kuuluukin. Ja kohderyhmän ulkopuoleltakin kannattaa tutustua koska onhan tämä kaikin puolin viehättävä ja lajityypissään erinomainen teos (suosittelen myös toista sarjakuvaromaaniaan Drama, jossa myös hieman nörtähtävä teinityttö luovii koulun ihmissuhdekuvioissa ja omassa elämässään).

Miinusta tosin tulee suomalaispainoksessa käytetystä fontista joka on just niin konemaisen halvan näköistä kuin voi kuvitella (suomennoksessa huomasin pari ilmeistä kömmähdystä mutta se kuitenkin meni).

Voisin avata tästä oman ketjunkin mutta en ehkä halua elää maailmassa jossa tämä sijoittuu osastoon "alternative ja omakustanteet".

[1978 villiä metsää]

Raina Telgemeier - Hymy
Voisin avata tästä oman ketjunkin mutta en ehkä halua elää maailmassa jossa tämä sijoittuu osastoon "alternative ja omakustanteet".

Kiitos suosituksesta vaikka kohderyhmänä eivät olekaan keski-ikäistyvät miehet.

Pidemmän aikaa on netin ulkopuolisessakin keskustelussa pohdituttanut sarjakuvien hieman leimaavat ryhmittelyt. Onkohan se vähän vanhahtavaa? Alternative on amerikkalainen käsite kuvaamaan sarjakuvaa mikä ei ole isojen (Marvel, DC, Disney yms.) alaista tai syndikoitua strippisarjakuvaa.

Omakustanteet taas voivat olla niin vaihtoehtoisia tai valtavirtaisia kuin haluavat. Taidesarjakuva on lähinnä halventava nimitys ja myös tyhjä käsite, koska tuskin kukaan sitä tekee tai sitten kaikki lajiin katsomatta tavalla tai toisella tekevät.

Vaikka genrekäsitteiden tarkentamisessa on oma hyötynsä ja hauskuutensa, tervehenkisintä olisi ehkä suhtautua sarjakuviin kuin muistelen lajittelun videovuokraamoissa menneen, sisältönsä kautta eli toiminta, komedia, draama, kauhu, scifi ja nykyisin myös dokumentaarinen sarjakuva. Moni "alternative" olisi tällöin draamaa, komediaa tai henkilökohtaista dokumenttia. Jossain määrin myös erilaisina yhdistelminä, kuten muidenkin vahvasti yleistävien genrejen kohdalla.

EDIT: Sähellystä ja ajatusleikkejä (huokaus)

[hdc]

Pitäisin ryhmittelyä nykyään vanhentuneena, se toimi ehkä vielä parikymmentä vuotta sitten mutta tuntuu että Amerikassakin on näitä kirjakauppoihin breikanneita teoksia jo riittämiin (ja ei-niin-harrastavat ihmiset saattavat jo sanoa että he lukevat graphic noveleita, eivät comicseja).

[1978 villiä metsää]

Tietenkin tuosta videovuokraamovertauksesta puuttuvat monet ilmeiset tarkennukset. Pointti oli lähinnä tuo alternativen luonne.

Sarjakuvaromaanikin on hassu sana.

[hdc]

Joo, sarjakuvaromaani-sanan käyttö on karannut ihan omille teilleen ja tavallaan korvannut ison osan sitä vanhempaa "alternativea", varsinaisen romaanimuodon kanssa sillä ei välttämättä ole enää mitään tekemistä...

[hdc]

Brian K Vaughan & Tony Harris - Ex Machina 9 & 10

Jotka eivät sarjaa tunne, Ex Machinan idea on että supersankari joka osaa jutella koneille laittaa puvun pois ja paneutuu politiikkaan, nousten New Yorkin pormestariksi.
Lehtimuodossa sarja kesti 50 numeroa, tässä ovat kaksi viimeistä kokoelmaa ja meno käy varsin synkäksi mutta loppukin tarinalle saadaan.

Vähän kuin toisessa lukemassani Vaughanin tämänmittaisessa tarinassa Y the Last Manissa sarja lähtee vetämään vahvalla idealla jolla jongleerataan, mutta loppupuolella alkaa olla vähän liikaa palloja ilmassa: tämä klaarasi kuitenkin esityksen loppuun paremmin. Mutta vähän sama ongelma on että sarjoissa asetetaan keskiöön kiinnostava mysteeri mutta selitys ei ole yhtä kiinnostava kuin itse mysteeri ja lopulta alkupuolen suht irralliset ja vasta kehittyvät kuviot ovat parhaat.

Mutta olihan tämä siis kuitenkin hyvä.

[hdc]

Timo Mäkelä - Minun elämäni: Singin' in the Rain

Minun elämäni -strippiä. Jos on lukenut aiemmin niin tietää mitä tämä on, jos ei ole niin kannattaa ehkä aloittaa aiemmasta osasta (vaikkei tässä siis mitään varsinaista jatkuvaa juonta ole...)

[hdc]

Gengoroh Tagame - Fisherman's Lodge

Kas, Tagamen tuotantoa on julkaistu virallisestikin englanniksi, ja sitä löytyy jopa Helmet-kirjastoista.
Ei tämä mitään boys' lovea ole mutta noin suhteellisesti ottaen silti aika kilttiä menoa, harmi vaan että aika kiltti Tagame on myös vähän tylsä. Nimitarina oli jopa hempeä ja ne pari muuta juttua aika turhia...

[hdc]

Kate Beaton - Step Aside, Pops

Ei niin hyvä kuin eka Hark the Vagrant -kokoelma mutta harva asia on.

[hdc]

Tetsu Kariya & Akira Hanasaki - Oishinbo a la Carte: The Joy of Rice

Olen näköjään lukenut nyt kaikki seitsemän englanninkielistä Oishinbo-kirjaa, en tietenkään järjestyksessä kun eivät nämä kirjatkaan järjestyksessä etene vaan sen sijaan joka kirjaan on valittu teeman mukaisia tarinoita koko (ilmeisen valtavan mittaisen) sarjan varrelta (jokaisessa kirjassa sarjat ovat kyllä kronologisesti järjestyksessä ja jos lukee kaikki kirjat niin yleiskuvan suurista juonikuvioista kyllä saa).
Ratkaisu on kannattava, ei tämä mitenkään niin juonivetoinen sarja ole ja keskittyminen yhteen teemaan luo mukavia kokonaisuuksia (joskin joissain kirjoissa myös toistoa, erityisesti sake-aiheisessa teoksessa suuret kaupalliset toimittajat haukuttiin ja nykyistä sake-kulttuurin rappiota paheksuttiin moneen kertaan). Tässä kirjassa aiheena on siis riisi.

En ole niin gourmet-ihminen että tämän tasoinen ruokaporno olisi jotenkin erityisesti omissa intresseissä mutta minulla on kiero viehtymys tällaisiin infodumppaussarjiksiin ja tässä on kuitenkin mukana kivasti yleistä japanilaiskulttuuria. Ja henkilöt ja juonet, niin karrikoituja kuin ovatkin, palvelevat tarkoitustaan. Kyllä nämä seitsemän kirjaa ilokseen luki, koko sarjan kanssa voisi ehkä tehdä tiukkaa...

[hdc]

Fred - Philemon: Le train où vont les choses...

Aika monta Philemonia on välistä jäänyt lukematta, tämä on sarjan viimeinen osa. Philemon löytää läheiseltä suolta Locoapattesin joka vetää junaa jossa asiat menevät (tai miten tuon nyt sitten suomentaa), mutta on ongelmissa.

Tämä tuntui sarjaa metammin kommentoivammalta, kun juna käy mielikuvituksella ja mukana on joitain tunnistettavia viittauksia vanhempiin juttuihin (ja joitain jotka ehkä ovat olleet niissä osissa joita en ole lukenut), mutta kun melkein koko tarina vietetään öisellä sumun ja savun peittämällä suolla tai pimeässä tunnelissa niin tässä oli myös hieman synkeyttä mukana, symboleihin voi lukea merkityksiä jos siltä tuntuu...
[spoiler]Ja lopussa palataan alkuun, eli A:n haaksirikkoisen alkusivuihin. mutta mitä mahtoi ihan loppu tarkoittaa, ne isot ruudut joita ei ainakaan integraaliversiossa A:n haaksirikkoisesta ollut...menikö Philemon sittenkin hukkumaan siihen kaivoon? [/spoiler]

[hdc]

Jimmy Palmiotti, Justin Gray & Joe Linsner - Claws I & II

Näiden kahden yhteenliittyvän minisarjan idea on yksinkertainen: Wolverine & Black Cat. Ekassa osassa päätyvät yhteen paikkaan jossa laitetaan pahiksia kuonoon ja heitetään keskenään screwball-juttua, toisessa päätyvät toiseen paikkaan jossa mennään samalla linjalla.
Ei siis itsessään mitään yllättävää tai syvällistä, ei myöskään turhia sidoksia jatkumoon, pikemmin päinvastoin: hengeltään nämä viittaavat 70-luvulle, ekassa osassa tärkeässä roolissa on Arcade ja toisessa Killraven...mikä sopii minulle joka en ole enää aikoihin jaksanut kiinnostua perus-Marvelin käänteistä.
Ei tämä siis varsinaisesti hyvä ollut mutta.

[hdc]

Thomas, Fleisher, Buscema et al. - The Chronicles of Conan 21, Blood of the Titan

Olen lueskellut näitä Conan the Barbarian -lehteä kasaavia kokoelmia aika satunnaisessa järjestyksessä kymmenkunta: alkupuolella kun homma oli tiukasti harvan tekijän käsissä niin eteni kiinnostavan suunnitelmallisesti Howard-SpraguedeCamp-linjassa, tässä vaiheessa se on kai jo heivattu menemään tai ainakin jutut ovat haahuilevampia (eipä silti, ainahan Conan reissasi ympäri maailmaa ja sitten tuli asioita joita selviteltiin noin yhden lehden ajan, joskus kahden).

Näissä kuitenkin toteutuu se vanha Marvelin ensimmäisen numeron sääntö, että vaikka jatkumon seuraaminen ehkä palkitsee vielä paremmin, näihin voi myös hypätä mukaan melkein missä numerossa tahansa.
Mutta vielä tärkeämpänä hyvin toimii myös toisen numeron henki eli jos lukee kaksi satunnaista numeroa niin jos niissä on jatkumoelementtejä jossain merkittävässä roolissa niin on ehkä mahdollista sanoa missä järjestyksessä numerot ovat. Sarjan jokaista tapahtumaa, päätöstä ja itse julkaisusarjaa ei rebootata puolen vuoden välein.

[hdc]

Tsutomu Nihei - Biomega 1

Hmm. Scifistinen manga, kuvitus on aika jännää ja siihen ainakin tämä osa pääasiassa perustuu, puhetta ei paljoa ole ja kauhea rähinä päällä melkein koko ajan...mutta ei tässä vielä kovin paljoa tapahtunut.
Vaikuttaa niiltä sarjoilta joissa pääasiallinen piirtäjä on nyt myös ryhtynyt kirjoittamaan, ja vielä ei kaksi tehtävää ole tasapainossa.
En oikein tiedä mitä tästä ajattelisin, kakkososa pitänee lukea.