Kaksi vuotta ja kaksi kuukautta kulunut edellisestä Suomessa ilmestyneestä Francesco Guerrinin tarinasta------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mitä? Jo toinen tusinatarina Castyltä. Mihin tämä maailma on menossa..?
Kyseessä ei todellakaan ole mikään tusinatarina. Joo, ei ole miehen parhaita sarjoja missään nimessä, mutta kaikkihan me tiedämme Castyn huikean tason asettaneen jopa epärealistisen kovia odotuksia joka tarinalle. Tämä on oikein hyvää, turvallista perus-Castya, hauskaa, kiinnostavaa ja yksinkertaisesti erinomaisesti kirjoitettua sarjakuvaa. Selkeästi myös kokeilu sen suhteen, millaista on kirjoittaa Indiana-tarina. Jo pelkästään Silvio Cambonin piirrokset tekevät tästä ostamisen arvoisen Taskarin, jos joku sellaista pohtii.
Menneisyyden vanki (P.&C.McGreal-Fecchi) — Tämä on jotain ihan hirveää. Tarinan loppuratkaisussa ei ole pienintäkään tolkkua. Taas kerran yritetään Akusta väkisin rakentaa juoneen sopivaa kuvaa, ja hahmon todellinen luonne unohtuu kätevästi kokonaan. KOHTALAISEN valikoitua menneiden muistelua, voi luoja. Ei kyllä ole mikään ihme, kun käsikirjoittajina ovat nämä tunarit.
Kleopatran aave (Casty-Camboni) — Kuten todettua, hyvin tyypillistä Andrea Castellania tämä on, niin juonikuvion kuin esimerkiksi huumorinkin osalta. Hyvä, viihdyttävä dekkarimysteeri, johon maestro on jälleen saanut loihdittua mukaansatempaavan tunnelman. Onhan tämä juoneltaan Castyn tarinaksi aika simppeli ja roistokin on oikeastaan selvä koko ajan, mutta ei tästä huonoa tarinaa saa millään. Castylla on vain jokin tatsi näihin Mikki-juttuihin — jotenkin tuntuu siltä, että mies ei tule koskaan epäonnistumaan Mikin kanssa.
Castyn omaan tuotantoon verrattaessa tämä varmasti on hyvinkin keskinkertainen tarina, enkä välttämättä pidä Indyä ainakaan tämän perusteella ihan parhaalla mahdollisella tavalla hänelle sopivaksi hahmoksi. Tai Castya Indianalle sopivaksi kirjoittajaksi. Oikeastaan odotukseni tämän Indy-kokeilun suhteen eivät olleetkaan niin korkeat kuin Castyn kohdalla yleensä. Ehkäpä siksi en osaakaan olla pettynyt, vaikkei tarina olekaan aivan sellainen mestariteos, joihin hän on meidät totuttanut. Kyseessä on kuitenkin erinomainen tarina, kiistatta tämän kirjan paras. Cambonin kuvitus hivelee silmää: vedenalaiset näkymät ovat huikeita ja muutenkin pidän todella paljon Silvion riemastuttavan omalaatuisesta tyylistä.
Juhannusmysteeri (Hedman-Andersen) — Arvoituksia lapsille. Ei tästä täysi-ikäinen, suht täyspäinen lukija saa kerrassaan mitään irti. Huomiokyvyn pitäisi olla tasan nolla, jotta yhdessäkään kysymyksessä olisi minkäänlaista haastetta. Ja toisessa osassa kysytään kahta samaa asiaa kuin ensimmäisessä, mitä hittoa? Turhaa sivujentuhlausta koko roska.
Pulassa paratiisisaarella (Radice-Mazzarello) — Huonoin Tuplanolla-juttu tähän mennessä, aiempiin osiin verrattuna todella mielikuvitukseton, yllätyksetön ja läpinäkyvä juoni. Tästä puuttuu myös muista osista tuttu, paikoin kovinkin naseva huumori. Ajoittaiset vitsit ovat tällä kertaa hyvin laimeita. Eikä tämä vie itse Tuplanolla-saagaa mitenkään eteenpäin — koko juttu tuntuu ihmeelliseltä välitarinalta. Nyt se ote on sitten tämänkin osalta menetetty, ei olisi pitänyt pitkittää näin paljon. ("Tai päästää naista puikkoihin", voisi joku ilkeämielinen sanoa...) Ei tämä huono tarina sinällään ole, mutta kyllä hohto alkaa himmentyä. No, saaga kuitenkin jatkuu ja vaikka tulossa on oletettavasti paljon parempaakin kamaa (esim. alkuperäisten käsikirjoittajien Vitalianon ja Boscon pitkä, Inducks-kyttäilyn perusteella tuota mystistä Tuplanollan ensimmäistä tehtävää käsittelevä tarina), mieluusti näkisi tämän sarjan jo Italiassa kuopattavan jollain arvoisellansa finaalilla. Vähän jo kyllästyttää, kun on vieläpä käynyt ilmi, että taso alkaa heitellä.
Kristallimaljan jäljillä (C.Panaro-Fecchi) — Yksinkertainen, mutta sujuva ja mukava tarina, josta jää hyvä fiilis. Harvoin Fecchi pääsee näin hyviä käsikirjoituksia kuvittamaan...En silti edelleenkään ole innostunut näistä italialais-tanskalaisista yhteistyötarinoista, sillä kyllähän tämänkin Panaron tarinan olisi joku Italian Disneyn palkollinen piirtänyt paremmin.
Lähteen tähden pälkähässä (C.Panaro-O.Panaro) — Vähän tässä Carlo taas vetelee mutkia suoriksi ja loppu ei suoraan sanottuna vakuuta, mutta ihan mukava tunnelma tässäkin on ja piirtäjäveli Ottavion piirrokset ovat oikein kauniit. Mukava myös lukea tällaista "Hopon suvun kesken" -tyylistä tarinaa vaihteeksi. Suomentaja on hieman mokaillut, mutta olkoon.
Sirkuselämää (Secchi-Ferraris) — Zzzzz...Kuinka monta kertaa tämäkin pitää käydä läpi? Ei, Mummolla ei ole mukavaa ilman Hansua. Ei, Hansu ei pärjää ilman Mummoa. Eiköhän tämä ole jo vuosien varrella tullut selväksi, vähän raikkaampaa otetta toivoisi näiden hahmojen käsittelyyn. Tarina on unettava kuin Hansulle elämä.
Aaltoenergian armoilla (Figus-Gula) — Kuten edellinenkin, tämäkin on juonensa puolesta ihan toimiva, mutta valitettavan tylsä tarina. Tämä on sitä tusinatavaraa.
Kokonaisuutena tuore Taskari ei ole mikään huima paketti, mutta onhan tälläkin hetkensä. Samanlaisia epätasaisia, mutta huipputarinoitakin sisältäviä näyttäisivät suurella todennäköisyydellä olevan tulevatkin numerot. Guerrinin tarinoita saadaan sitten kesänkin yli odotella, jollei Roope-setä pääse yllättämään. Se tässä taas kaivelee eniten.
