Kirjoittaja Aihe: Underground – eilen ja tänään  (Luettu 19756 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Underground – eilen ja tänään
« : 07.09.2015 klo 06:36:51 »
Etusivulla esitellään kolme nyky-undergroundin perusteosta.

Underground sellaisena mitä se alkujaan oli ja edusti on jo vuosikymmenien taakse jäänyttä historiaa. Mielestäni käyttämäni nyky-underground kuvaa edelleen hyvin tiettyä, pientä osaa sarjakuvan kentästä.

Tuo kyseinen osa on haastavaa luettavaa. Se vaatii lukijaltaan paljon ja lukukokemus on henkisesti rankka, peräti kuluttava. Käsitellyistä teoksista yksikään ei unohdu mielestä.

Kolmea vuotta tuoreempaa opusta näiden joukossa ei ole. Toisaalta teosten matka työpöydältä julkaistavaksi voi jo alkujaan olla poikkeuksellisen pitkä. Ikä ei tee niistä myöskään yhtään vähemmän relevantteja.

Itse olen ulkomaille muutettuani, vuoden 2010 lopusta, seurannut aiempaa kapeammin sarjakuvan kenttää. Siten tutustuin näihin vasta hiljattain. Hieman yllättäen Kvaakissa näitä on tuskin edes mainittu. Matti Ratia sentään on käsitellyt Dahmerin tarinan blogissaan.

Suomessa yleisemmin tällaiset teokset pistävät silmään sarjakuvaan erikoistuneiden kauppojen myyntilistoilla julkaisuvuotenaan – joku näitä siis lukee.

Esittelu sekä tämä ketju on paikkaamassa tilannetta, mutta olkoon tämä myös undergroundin yleisketju, mikäli sellaiselle olisi vielä tarvetta.

« Viimeksi muokattu: 07.09.2015 klo 06:43:29 kirjoittanut Jiksi »

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #1 : 07.09.2015 klo 11:34:16 »
Tuo kyseinen osa on haastavaa luettavaa. Se vaatii lukijaltaan paljon ja lukukokemus on henkisesti rankka, peräti kuluttava. Käsitellyistä teoksista yksikään ei unohdu mielestä.

Itse olen ulkomaille muutettuani, vuoden 2010 lopusta, seurannut aiempaa kapeammin sarjakuvan kenttää. Siten tutustuin näihin vasta hiljattain. Hieman yllättäen Kvaakissa näitä on tuskin edes mainittu. Matti Ratia sentään on käsitellyt Dahmerin tarinan blogissaan.

Suomessa yleisemmin tällaiset teokset pistävät silmään sarjakuvaan erikoistuneiden kauppojen myyntilistoilla julkaisuvuotenaan – joku näitä siis lukee.
On varmasti haastavaa jos on tottunut pelkkään Marvel-DC-manga-kulttuuriin.  :)

Jos nyt puhutaan alkuun vaikka saatavuudesta. Käsittelemistäsi tekijöistä Brown on Suomessa tutuin, mutta näkökulmasi taitaa tosiaan tehdä tepposet, sillä vaikkapa Sarjakuvafestivaaleilla "Underground tänään" on sitä valtavirtaa ja postaukseni ensimmäisen lauseen kuvaamat sarjat marginaalia. Samoin on laita Sarjainfossa. Kvaakissa taas useimmat niistä taidehiippareista, jotka noita lukevat, eivät tahdo jakaa ajatuksiaan.
Uskon kuitenkin että etusivulta tuo juttusi löytää lukijoita, ja kuten toimituksen puolella totesin, näkökulmasi siinä skenen ulkopuolelta tulleena on mielenkiintoinen.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #2 : 07.09.2015 klo 12:12:07 »
Muuten ihan kivaa että näistä kirjoitetaan, mutta eivät ainakaan Brown ja Backderf mitään Undergroundia tee.

Vähän kuin sanoisi grungea underground-musiikkityyliksi...
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #3 : 07.09.2015 klo 15:35:41 »
Sarjakuva käyttää elokuvien ja musiikin kanssa yhteistä sanastoa, kun omaa sanastoa ei ole tai sitä hävetään käyttää.

Moniko omakustanne on rehellisesti "self-publishing". Toki indie kuulostaa hienolta, kun oli viimeisenä oljenkortena raavittava rahat itse kasaan.

Kun täällä ei näistä keskustella, ei niin voi jatkossakaan tehdä?

Vielä muistan, kun täällä kilvan paukuteltiin toisiamme selkään, että Kvaak ylläpitää ja laajentaa sarjakuvasivistystä.

Onhan näitä varmasti viime vuosinakin ollut taas sarjakuvafestareilla niin, että pinot vain notkuivat. Mitä jos ei pääse sarjakuvafestareille?

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #4 : 07.09.2015 klo 16:19:05 »
Kun täällä ei näistä keskustella, ei niin voi jatkossakaan tehdä?
Yksin ei tosiaan voi kaksin ei ole paljon mieltä jne.  :)

Vielä muistan, kun täällä kilvan paukuteltiin toisiamme selkään, että Kvaak ylläpitää ja laajentaa sarjakuvasivistystä.

Onhan näitä varmasti viime vuosinakin ollut taas sarjakuvafestareilla niin, että pinot vain notkuivat. Mitä jos ei pääse sarjakuvafestareille?
Nettikaupat, kuten Kreegah ja Turun Sarjakuvakauppa tyrkyttävät myös taidesarjakuvaa ja siinä ohessa myös kaikkea indietä. Kirjastoja unohtamatta. Kvaakissa puhutaan kyllä uutuuksista ja käännössarjoista, mutta se sarka on tainnut painottua viime vuosina Eurooppaan ja joka tapauksessa muualle kuin Pohjois-Amerikkaan.
Ja kyllähän koipeliinin voitti Craig Thompson, Tony Millionaresta väännettiin muutama vuos sitten jne. Eikäs Crumpin Genesis ollut keskustelun aiheena hiljan. Haulla tai tätä osastoa selaamalla selviää. Tietenkin harrastaminen on heikompaa ellei pääse festareille. Tänä vuonna siellä nähtiin todella isoja indienimiä Ben Kachor ja Seth (jo toista kertaa Suomessa), aiemmilta vuosilta tulee mieleen heti Cruse (2014) sekä Jeff Smith ja Jefrey Brown muutaman vuoden takaa.

Tämän osaston sarjisten myynti/levikit ovat pienempiä kuin supersanterien ja asterixien, uskon että siksikään keskustelijoita ei löydy niin helposti. Jotain Texiä on luettu Suomessa aina, sen sijaan Chester Brownia kerran 20 vuotta sitten ja toisen kerran kun pari vuotta sitten kun tuli uusintapainos.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

1978 villiä metsää

  • Jäsen
  • Viestejä: 527
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #5 : 07.09.2015 klo 16:29:06 »
Erityisen jännittäväksi tälläisen ketjun ilmaantuminen itselleni tekee se, että ajattelin tuossa lauantaina aloittaa ketjun otsikolla "Underground Comix ja sen perintö" mutten päässyt tarpeeksi kauaksi aikaa koneelle.  ;D

Eipä tosin itsellänikään ole aiheesta erityisen erikoistunutta tietoa. Siinä mielessähän underground oli aikansa tuote kun se vastusti Comics Code Authoritya, ja siksi koska asennemurroksessa olevassa nuorisokulttuurissa oli sille kysyntää. Kuitenkin uskoisin, että niitä juttuja lukivat muutkin kuin hipit.

Sex, drugs & rock n´ roll, musta huumori ja yhteiskunnallinen satiiri. Parodisuus. Nuo lienevät sitä tematiikkaa mitä underground edusti (näin lonkalta heittäen ilman sen tarkempaa historiallista asiantuntemusta). Ne ovat sittemmin tulleet lähemmäksi valtavirtaa ja tosiaan amerikkalaisella alternativellakin on oma valtavirtansa, muutama tekijä jotka tietyllä tavalla sanelevat normit.

Mutta koska tätä aihetta taisi Reima tuossa aiemminkin sivuta että taidesarjakuva on Suomessa valtavirtaa, niin kiinnostaisi kommentit aiheesta miten alkuperäisen undergroundin periaatteella tuodaan esille jotain mitä nykyiset julkaisukanavat eivät tunnista? Onko jotain tyylillisiä tai sisällöllisiä asioita missä ollaan liian ehdollistuneita ja mihin on lisättävää, mielikuvituksen ja todellisuuden viitekehyksessä?

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #6 : 07.09.2015 klo 17:15:39 »
Erityisen jännittäväksi tälläisen ketjun ilmaantuminen

Hyvä homma, monesti ja monesta aiheesta tekisi mieli kirjoittaa, mutta jää kirjoittamatta kun ei viitsi aloittaa uutta aihetta.

Kvaakissa mielletään olevan korkea kynnys osallistua keskusteluun. Ei sitä niin voi kuitenkaan ajatella, että kaikki mahdollinen täytyy lukea ja tietää kaikki ennen kuin voi suunsa avata.

Sehän se vasta hienoa on, kun löytää itselle jonkin uuden jutun ja pääsee hehkuttamaan. Mitä sitten, jos sen ovat kaikki jo hiirenkorville lukeneet.

Nuo lienevät sitä tematiikkaa mitä underground edusti

Kyllä ennemmin tuo sex, drugs & rock'n roll oli ulkoa undergroundille sovitettu lokero.

Toki undergroundissa hippijutut ja muu ulkona yhteiskunnassa näkyvä – mutta sensuurin torppaama – murtautui sarjakuviin.

Tekijät kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa kapinoivat tätä undergroundiin iskettyä leimaa vastaan ja sittemmin sanoutuivat irti koko undergoundista.

Oliko alternative sitten parempi, lavea se ainakin on. Suomessa taidesarjakuva on hieno termi, latauksineen kaikkineen.

Mistä sitten underground alkaa ja loppuu, vaikutteethan kulkevat kaikkiin suuntiin, asiat keksitään uudelleen jne.

Minulta meni kahvit väärään kurkkuun, kun Backderf totesi ammentaneensa "yleisestä punk-kuvastosta". Katsokaa nyt vaikka My Friend Dahmer -opuksen alusta kohtaus, jossa päähenkilö särkee kissapurkin: irvistys ja raivostuminen tulevat suoraan niistä sarjakuvista, joita Backderf teini-iässä luki.

Mitä olisi tapahtunut, jos mies olisi suoraan sanonut ottaneensa vaikutteet suoraan undergroundista? Robert Crumb iskee salamalla kuoliaaksi?

Nettikaupat, kuten Kreegah ja Turun Sarjakuvakauppa tyrkyttävät myös taidesarjakuvaa ja siinä ohessa myös kaikkea indietä. Kirjastoja unohtamatta.

Tyrkyttää pitääkin, jos Suomen suurin sarjakuvafoorumi ne ensin vaikenee kuoliaaksi.
« Viimeksi muokattu: 07.09.2015 klo 17:21:27 kirjoittanut Jiksi »

1978 villiä metsää

  • Jäsen
  • Viestejä: 527
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #7 : 07.09.2015 klo 19:54:32 »
Oliko alternative sitten parempi, lavea se ainakin on. Suomessa taidesarjakuva on hieno termi, latauksineen kaikkineen.
Ihmetyttää miten moninainen kenttä mielletään taidesarjakuviksi. Ja ihmetyttää miksi sitä käytetään haukkumasanana, sarjakuvahan on taidetta ja viihdettä sopivassa suhteessa riippumatta tyylistä. Näin sen ainakin itse koen.

Ehkä tosiaan voisi olla myös underground-retroilun aika!

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #8 : 07.09.2015 klo 20:10:57 »
Ehkä tosiaan voisi olla myös underground-retroilun aika!

Wizzywig on tyylillisesti jotain retroa, sen lapsihahmojen liikehdintä ja taustat tuovat mieleen videopeliestetiikan 80-luvulta. Päässä vain kuuluu sellainen videopelipimputus.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #9 : 07.09.2015 klo 20:28:48 »
Ja ihmetyttää miksi sitä käytetään haukkumasanana, sarjakuvahan on taidetta ja viihdettä sopivassa suhteessa riippumatta tyylistä.
Kuka käyttää?



Aika monta dokumentoivaa kirjaa on jo ehditty aiheesta painaa. Rosenkranzin Rebel Visions The Underground Comix Revolution 1963-1975 kuvailee näin:

Lainaus
The first major historical work about the most influential artistic movement in America since the Beat Generation revolutionized literature.
This is a provocative chronicle of the guerilla art movement that changed comics and popular culture forever. This comprehensive book follows the movements of about 50 artists from 1963 to 1975, the heyday of the underground comix movement. Through interviews with the participants and other materials, Rebel Visions is the most intimate look ever at the people and events that forged the phenomenon known as underground comix, from New York to San Francisco, from the corn belt to deep in the heart of Texas, beginning that day in 1968 when R. Crumb debuted Zap #1 from a baby carriage in San Francisco's Haight-Ashbury district. Rosenkranz spent over 30 years researching this book and acquiring the cooperation of every significant underground cartoonist who worked throughout this period, including Crumb, Gilbert (Fabulous Furry Freak Brothers) Shelton, Bill (Zippy) Griffith, Art (Maus) Spiegelman, Jack Jackson, S. Clay Wilson, Robert Williams, and many more. The book is illustrated with many never-before-seen drawings by all of the underground cartoonists and exclusive photographs.

The book is centered in San Francisco's Haight-Ashbury district, where Crumb and the rest of his Zap cronies commingled with the rest of the city's countercultural scene, notably musicians like the Grateful Dead and Janis Joplin. The counterculture was omnipresent in San Francisco for those few years, with underground tabloids like Yellow Dog and the San Francisco Oracle steering the zeitgeist out-of-control, along with the music, political, and psychedelic drug scenes, all of which found a group of unlikely revolutionaries who drew cartoons right at the epicenter. This is the definitive book on a memorable and historic era.

Eiköpähän aiheesta juuri tehty myös meillä väittäri. EDIT: kyllä, asialla Päivi Arffman. Suomi olikin hyvin mukana jenkkiundergroundissa jo -70-luvulla. Paremmin kuin moni muu maa.
Olen tosiaan seurannut ja lukenut aihetta aktiivisesti parikymmentä vuotta (ja sen jälkeen noin 15 vuotta vähemmän aktiivisesti). Jo -80 luvulla alkoi olla hankala tietää puhuako u:sta, alternativesta vai mistä? Underground(sarjakuva) on vähän kuin rock. Terminä se kaupallistettiin jo varhaisessa vaiheessa (60-ja70-luvun vaihteessa, mistä voisi tehdä omat johtopäätökset) ja sillä on jo loputtoman monta muotoa, jopa niin että kannattaisi ehkä suoraan puhua tekijöihin, eikä epämääräisiin käsitteisiin viittaamalla.

Suomea ja jenkkikamaa ei kannata rinnastaa ainakaan lähtökohtien puolesta. Toki täällä kopioidaan kaikkea mahdollista u:n visuaalista puolta, mutta ainakaan minä en osaa sanoa mikä olisi tai olisi ollut sitä varsinaista suomi-undergroundia, kun meiltä hyvin pitkään puuttui se suomi-mainstreamikin! Puhtaimmillaan se kai nyt on pienlehdissä, sellaisissa jotka monistetaan himassa ja jaetaan muutaman kappaleen painoksina. Silloin underground voidaan ymmärtää jonkinlaisena rajoituksen kautta muodostuvana, asiaan vihkiytyneen pienen piirin "ylellisyytenä".

Vaihtoehtosarjakuvassakin on sitäpaitsi klassikkonsa, jotka nuorempi polven edustajatkin löytävät sitten aina vuorollaan. Ja mikäs siinä hienoa että hyvää sarjakuvaa julkaistaan ja luetaan.
« Viimeksi muokattu: 07.09.2015 klo 20:36:04 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 144
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #10 : 07.09.2015 klo 22:47:40 »
My Friend Dahmer on Turun Sarjakuvakaupan myydyimpiä englanninkielisiä albumeita. Aika monta kappaletta toki olen myynyt suosittelemalla, harva siitä on etukäteen tiennyt.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #11 : 08.09.2015 klo 01:24:59 »
Derfiltä olen lukenut Punk Rock and Trailer Parks -kirjan. Aidon oloista kuvausta ohiolaisen Akronin kaupungin punk-scenestä 1970-luvun lopulta, vaikka onkin ymmärtääkseni ainakin osittain fiktiivinen juttu. Oikeita musiikkityyppejä siellä kyllä pyörii oikeissa ympäristöissä. Ihan suositeltava juttu, ehken vähän liialti silkkaa äijämeininkiä, mutta semmosta kai se sit oli. Derf kirjoittaa taustoista blogissaan.

Brownilta en ole yhäkään lukenut vielä mitään muuta kuin sen Ed, iloisen klovnin, vaikka pitäis. Mutta ainakin hommasin sen jo eka kierroksella.

Kevin Mitnick on tyystin uusi tuttavuus.

Timo

1978 villiä metsää

  • Jäsen
  • Viestejä: 527
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #12 : 08.09.2015 klo 10:59:13 »
Kuka käyttää?

Jossain välissä sellaistakin nokittelua on ollut. En tarkoittanut että sinä käytät.
Sarjakuvafestivaaleilta ostetuista kutikuti-kollektiivin kymmenvuotisjulkaisu oli lähimpänä kuvataidetta, koska sivusommittelussa oli selvästi huomioitu miltä eri tekijöiden jutut näyttävät seinällä. Kuulemma Galleria Huudossa olivat/ovat myös esillä. Silti joukossa oli ihan naseviakin juttuja.

Pienellä googletuksella löytyi myös tällainen tietopaketti
https://books.google.fi/books/about/A_History_of_Underground_Comics.html?id=hQb_q6DWle4C&redir_esc=y

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #13 : 08.09.2015 klo 11:49:15 »
Jossain välissä sellaistakin nokittelua on ollut. En tarkoittanut että sinä käytät.
En ajatellutkaan että minua syytit, mutta se Hesarin masinoima keskustelu, jossa puhuttiin kai taidehiippareista ja jostain vastakkainasettelusta oli aika keinotekoinen. Mielestäni tuon voisi täällä hyväksyä löysäksi rajaukseksi ilman mitään arvolatauksia, käsittääkseni useimmat ovat hyväksyneetkin. Olisi kätevää. Kaikki kuitenkin tietävät mitä taidesarjakuvalla tarkoitetaan (ja mitä ei). Eri asia sitten on että joissain piireissä jopa adjektiivi sarjakuvamainen on negatiivisesti arvolatautunut.

Suuren Kurpitsan nostama Peter Baggen Buddy Bradley pääsi unohtumaan. Ehkä vain osoitus siitä että aika paljon näitä undergroundin perillisiä kumminkin on meillä nähty. Historiaa voisi tosiaan hahmottaa ja siitä puhua myös kustantajien ja lehtinimikkeiden kautta, tyyliin: Zap, Rip Off Press, Raw, Weirdo, Love & Rockets, Kitchen Sink, Drawn & Quarterly, Fantagraphics, Top Shelf...
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

1978 villiä metsää

  • Jäsen
  • Viestejä: 527
Vs: Underground – eilen ja tänään
« Vastaus #14 : 08.09.2015 klo 12:09:22 »
...ja vaikka Suuri Kurpitsa, Sarjari, Naarassarjat, Vacuum yms. Suomessa.

Joakim Pirisen Sokeri-Sakari oli hittimateriaalia muidenkin kuin sarjakuvaharrastajien keskuudessa, koska sitä sai myös kirjastoista.