Jonathan Hickman

[Jiksi]

Tutustuin viikon aikana kahteen Hickmanin sarjaan joissa molemmissa on miehen tarinoille tyypilliseen tapaan salaperäinen, paha (albiino)nainen.

The Black Monday Murders, yhteistyö kuvittaja Tomm Cokerin kanssa, alkaa periaatteessa yksinkertaisesti, nimensä mukaan murhasta. Tarinan pitäisi aueta murhaa selvittävän etsivän ihmetellessä Hickmanin ideat lävitse, kun lukija koettaa samalla selvittää mistä on kyse.

Curtvilen kehuja en alleviivaa. Useissa kohdin Hickman ikään kuin astuu Brubakerin päätyyn, muttei hallitse siellä peliä laisinkaan.

Selvää on, että murhatun lähipiiristä yksi tai useampi on syyllinen, mutta muuta selvää tässä ei sitten olekaan. Hickman sortuu käyttämään ei-sarjakuvallisia keinoja, lähinnä erilaisia kaavioita ja pöytäkirjoja, mikä rikkoo tunnelman täysin.

Tarkoitus on syventää ja laajentaa tarinaa, mutta tällainen syvää keskittymistä vaativa kokonaiskuvan rakentaminen on ennemmin peleihin luonnollisesti kuuluva elementti. Sarjakuvan tapauksessa ei ole mitään takeita, että nämä ulkoiset lisäelementit vievät tarinaa eteenpäin lainkaan.

Sekään ei rohkaise lukijaa, ettei magian ja rahan yhteys vielä ensimmäisen kokoelman, All Hail, God Mammon, lopussa hahmotu. Viides numero – joka olisi ehdottomasti pitänyt koota ensimmäiseen kokoelmaan – on suuri selitysnumero. Selitysnumerot ovat mielestäni hieman heikko tapa viedä asioita eteenpäin.

Sen verran mielenkiinnotonta tämä kohdallani on, että muutama päivä luetun ja tämän naputtelun välillä teki jo tehtävänsä, eikä minulla oikeastaan ole enää mitään kuvaa, mitä sarjassa käsitellään.

The Dying and the Dead on sarjoista huonompi vain nimensä osalta. Toisen maailmansodan veteraani kerää ikääntyneet taistelutoverinsa kokoon pelastaakseen vaimonsa hengen. Taustalla on akselivaltoja paljon vanhempaa pahuutta.

Ryan Bodenheim tekee erinomaista jälkeä kuvittajan penkiltä käsin. Sarja on alkanut 2015, mutta Hickmanin Marvel-töihin liittyvien kiireiden vuoksi viive kolmannen ja neljännen numeron välille venähti kahteen vuoteen. Viidennen numeron lopussa esitetään näytesivuja kolmesta seuraavasta numerosta, mikä uskon palauttamiseksi olikin tarpeen.

Toistaiseksi meno on ollut vauhdikasta ja sarjan suunta on selvä, mikä East of Westin jälkeen onkin hyvä tarkistaa.

Tämä menee lukulistalle, edellinen mustan maanantain murhat jää odottamaan, kunnes se on julkaistu kokonaisuudessaan.

[Curtvile]

Selvää on, että murhatun lähipiiristä yksi tai useampi on syyllinen, mutta muuta selvää tässä ei sitten olekaan. Hickman sortuu käyttämään ei-sarjakuvallisia keinoja, lähinnä erilaisia kaavioita ja pöytäkirjoja, mikä rikkoo tunnelman täysin.

Tarkoitus on syventää ja laajentaa tarinaa, mutta tällainen syvää keskittymistä vaativa kokonaiskuvan rakentaminen on ennemmin peleihin luonnollisesti kuuluva elementti. Sarjakuvan tapauksessa ei ole mitään takeita, että nämä ulkoiset lisäelementit vievät tarinaa eteenpäin lainkaan.

Sekään ei rohkaise lukijaa, ettei magian ja rahan yhteys vielä ensimmäisen kokoelman, All Hail, God Mammon, lopussa hahmotu. Viides numero – joka olisi ehdottomasti pitänyt koota ensimmäiseen kokoelmaan – on suuri selitysnumero. Selitysnumerot ovat mielestäni hieman heikko tapa viedä asioita eteenpäin.

aivan. Eli me siis todella saadaan eri laitokset.
Peleistä tuttu? Rahan ja magian yhteys EI hahmotu?

Selitysnumeroista samaa mieltä mutta tässähän kyllä kerrotaan melko selkeästi sekä taustat (vääntämättä sitä rautalangasta) että seuraumukset.
Sen myönnän että käsittely on ainakin yhtä poleeminen kuin Saalistajien klubin hienovarainen yhteiskuntakrittikki tai Renato Jonesin vastaava.

Mutta kiitos, aina hyvä kuulla omalle kannalla vastakkaista näkemystä. Täydentää kuvaa.

[Jiksi]

S.H.I.E.L.D. on tässä ketjussa ehditty jo kehua, mutta minä suhtaudun tähän ensimmäisen kokoelman perusteella hieman varautuneemmin.

Kyllä Dustin Weaver tämän hienosti on kuvittanut, mutta varmaan pitäisi lukea pidemmälle, että syntyisi parempi näkemys näistä Hickmanin ideoista.

Kokoelman tavattuani silmäilin sen verran, että fanien mielestä sarja päättyi (joko Marvelin päätöksellä tai Hickmanin nostaessa kytkintä) niin, ettei se oikein päättynyt kenenkään mieleen.

Ensimmäinen kokoelma vasta kattaa neljä numeroa eli kolmanneksen 12 osan mittaisesta sarjasta.

Toistaiseksi renesassinerot ja Rautamiehen esi-isä taistelevat jonkinlaista ideologista vastakohtaansa, Isaac Newtonia, vastaan. Tämä tehdään samaan aikaan kolmessa todellisuudessa. Tästä kaikesta syntyy vielä YPKVV eli (ulkomuistista) ylimmän päämajan kansainvälinen vastavakoilu. Jos meni oikein, korotan pistemäärääni yhdellä seuraavassa sarjakuvavisassa.

[Jiksi]

East of West toimii kuin jäätelö kesähelteellä. Kiitos kuvittajan, tämä on todella sulava esitys. Hickman myös jättää kuvitukselle tilaa.

Ihan en ole niissä uusissa jaksoissa, mutta tässä on nyt sellainen vaihe, että valtakuntaa kaatuu. Tarkoittaako se sitä, että mennään eteenpäin. Hieman epäilen, koska moni sivuhahmoista jää vielä elävien kirjoihin kerta toisensa jälkeen. On tässä nyt ainakin etenemisen illuusio, mitä sarjassa ei vielä jokin aika sitten ollut.

Tämä on myös siitä mukava sarja, että sen voi jättää mihin tahansa kohtaan ja mukaan on täysin vaivatonta palata.

Sen sijaan Black Monday Murders on päinvastoin sarja, joka kärsii siitä ettei lukiessa muista edeltäneitä tapahtumia. Tätä lukiessa tuntuu, että Hickman kirjoittaa murhamysteeriä, jossa ei oikeastaan ole sitä mysteeriä. On varmaan parempi jättää sarja siihen saakka, kunnes se on kokonaan julkaistu. Tämä kirjoittajan huomioiden ei varmaan ihan heti tapahdu.

[Jiksi]

Hotkaisin puolentoista vuoden numerot sujuvasti, ja todellakin sujuvaa tämä on, vain pettyäkseni siihen, että tämä jatkuu vieläkin. Kuvittelin, että East of West olisi jo päättynyt numeroon 42, ainakin siinä kolmenkympin hujakoilla.

Ilolla tätä lukee, kiitos Dragottan kuvituksen, mutta jatkuvasti tämä pettää siinä mielessä, että olisin jo valmis paketoimaan koko sarjan. Sellainen tyhjänpäiväisyyden tuntu tähän väistämättä hiipii. Jäätelöäkään kun ei jaksa syödä loputtomiin.

[Veli Loponen]

Päätin itsekin kokeilla East of Westiä, kun se oli Comixologyllä alennuksessa joskus viime vuonna (ja useasti sen jälkeen). Tarina nappasi mukaansa, joten olen sitä siitä asti seurannut. Mutta saman olen huomannut kuin Jiksi, että vähän rupeaa vauhti hiipumaan. Vielä on kuitenkin sen verran hönkää, että pysyy jonkinlainen mielenkiinto yllä (ja tosiaan kuvittaja auttaa siinä paljon). Toivottavasti loppuu ajoissa, että ei ehdi taantua täysin mitättömäksi. Tällä on ollut kuitenkin tosi hyvät edellytykset sarjana ja kokonaisuuskin voi vielä pelastua, jos Hickman osaa sen lopettaa kunnolla.