Minun oli vakaasti tarkoitus tarttua Rob Rogersin opukseen Enemy of the People: A Cartoonist's Journey (IDW 2019) heti tuoreeltaan.
Hieman se oli ehtinyt jäähtyä, tai oikeammin, se näyttää hieman ajan jo ehdittyä kulua hätäisesti kootulta.
Kymmenes opuksen sivuista ehtii vierähtää potkujen käsittelyyn, sitten tulee saman verran sivuja edeltäviä presidenttejä käsitteleviä pilapiirroksia.
Jos en Reaganin kaudesta paljoa muistakaan – Rogers aloitti työsarkansa hänen toisella kaudellaan – ovat kuvien alle liitetyt selitykset jo tarpeettomia 90-luvun taitteesta lähtien. Itse asiassa on jo yllättävää, miten hyvin nämä vielä muistaa.
Sitten päästään itse asiaan, eli Trumpia käsitteleviin pilapiirroksiin. Ja voi pojat, niitä riittää. On piristävää lukea muuta väliin lisättyä materiaalia, sillä tulee tätä yhdeltä lukemalta jo korvista ulos.
Tässä teoksen suurin vika onkin. Kerran päivässä nämä ovat parhaillaan riemastuttavia, mutta yhteen luettuna jo alkaa väsy iskeä.
Jos Trumpia olisi työnnetty reipppaasti taka-alalle tai opusta olisi lyhennetty tiukasti Trumpiin keskittyväksi, saattaisi lopputulos olla niilläkin eväin onnistuneempi.
Osa Trump-jutuista toki on nerokkaita, erityisesti tämän Putiniin yhdistävät pilakuvat ovat järjestään hassuja, mutta parhaimmat ovat jääneet hyvin mieleen jo ennastaan.
Huippuihin lukeutuu peräti kaksi viimeisiksi jääneistä, uuden Trump-mielisen toimituksen hylkäämistä pilakuvista. Varoitusmerkki pakolaislapsen kaappaavasta presidentistä on niin idean kuin toteutuksen puolesta upeinta pilapiirroshistoriaa, jonka tekijä itse toteaa nyt saaneen suuremman yleisön kuin se lehden sivuilla koskaan olisi tavoittanut.
On hyvä, että pilapiirtäjä takoi, kun rauta oli vielä kuumaa, mutta kokonaisuutena teoksesta paistaa toimituksen puutteet läpi kokonaisuuden. Rogers ansaitsee puolustuksen kuten myös entinen työnantaja ansaitsee kritiikkiä uusista otteistaan, mutta kautta opuksen pilakuvia jaksottavat puolustuspuheet eivät saa lukijaa vakuuttumaan pilapiirtäjän asemasta sananvapauden taistelijana, etenkään kun Rogersin katkeruus ja itsesääli nousee ajoittain esille.
Toivon tekijälle kaikkea hyvää, mutta olisin myös toivonut tämän olleen parempi muodossa tai toisessa.
