Onneksi päätin odottaa, että Hopeasokerimestarin molemmat osat julkaistiin ennen kuin aloitin lukemisen. Sarja oli nimittäin paljon parempi kuin osasin arvata ja olisi ollut ikävä odottaa osien välillä. Hahmojen välinen asetelma oli harvinaista herkkua, sillä tämmöinen "päähenkilö vastustaa orjuutta, mutta joutuu tilanteen pakosta hankkimaan orjan ja ajan myötä heidän välilleen syntyy jonkinlainen luottamus" -meininki on semmoista, että sitä yleensä joutuu kaivamaan fanficeista ja kyseessä on usein vähemmän kilttiä kamaa, kuin mitä tässä oli. Lisäksi kiva, että omistaja oli tyttö ja orja mies.
Tarina toimi, sillä se ei ollut liian monimutkainen ja toisen pokkarin lopussa tuli olo, että vaikka tarina selvästi onkin kesken, se loppui kuitenkin sellaiseen pisteeseen, ettei jää hirveästi harmittamaan, vaikka alkuperäisiä light novelleja ei olekaan saatavilla.