Kirjoittaja Aihe: Kirpputorilöytöjen ihanuus  (Luettu 276196 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Asko AA

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 677
  • "I Lost My Heart In A Drive-In Movie"
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #225 : 18.08.2009 klo 16:33:34 »
Minua sieppaa vielä enemmän, kun on muutaman kerran tullut ostaneeksi arvostelukappaleen. Joku toimittajanretku menee julkkaribileisiin tai vanhojen aikojen muistoksi saa arvostelukappaleen...

Itse kun on opuksia julkistanut ja esimerkiksi dekkaripalkintoa ollut jakamassa, on saanut tuntuman määrätietoiseen arvostelukappaleiden haalijoiden ja trokaajien porukkaan. Ilmeisesti heillä on jotain kautta aksessia STT:n päivälistoihin, joista valitaan houkuttelevimmat partyt julkaistavan opuksen (tai minkä vain tavaran) ja tarjoilun perusteella. Kuuntelin kerran viereisessä pöydässä, kun nämä Otavan vaisuun tarjoiluun pettyneet veijarit suunnittelivat, minne mennä seuraavaksi hankkimaan murua rinnan alle,

He honivat hanakasti kaiken irtaimen ja trokaavat välittömästi eteenpäin. Dekkaristeiltakin on yritetty vielä julkistettavan opuksen ohella erikseen esille laitettua aiempaa tuotantoa.
Asko A. Alanen
Sarjakuvatoimittaja
Sarjakuvaneuvos
Akolinna, Tampereen Tammela

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #226 : 18.08.2009 klo 19:31:43 »
Askon mainitsema hamsterisakki on toki edelleen olemassa, mutta harvenemaan päin. Samaa tahtia kuin myös julkaisutilaisuuksien määrä... ilmaisen sämpylän kärttäjiä kyllä piisaa aina ja kaikkialla. Like uutisissa aikoinaan kerrottiin maakuntien miehestä joka esitti kustantajalle "pyynnön" saada koko tuotannosta näytekappaleet - kustantaja lähetti yhden opuksen leimalla "tämä kirja on varastetttu".
 
Mutta kukin tyylillään - ennenkin olen maininnut susikkikriitikkoni Pekka Vanhalan, jonka "say something" -"kysymys" Carl Barksille on legendaarinen. Tahi arvio Leena Lehtolaisen dekkarista "Lounas en ollutkaan". Vanhala sentään kirjoittaa aivan kaikesta niin kuin hän vain osaa, ja vieläpä lähettää kustantajalle leikkeitä julkaistuista kirjoitusvalikoimistaan. Sitä harva ammattikriitikkokaan osaa tai vaivautuu tekemään.   
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Joe_Smith

  • Lontoon seikkailija
  • Jäsen
  • Viestejä: 115
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #227 : 19.08.2009 klo 02:11:11 »
Mikki Hiiren Hatunnosto olisi maksanut 13 euroa ja Agentti- korkeajännitys vuodelta 1984 puolitoista. Jätin ne kuitenkin ostamatta mutta en voinut jättää suorastaan rikollisen halpaan hintaan pöydällä lujuneita Täällä pohjan tähden alla-kirjoja ostamatta. Euron per kirja oli minusta kohtuullista kun toisaalla jobbarin pöydässä kirjasarjasta huudettiin 25 euroa.

Joe Smith
Tuhansien vaarojen mies

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 151
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #228 : 19.08.2009 klo 03:12:58 »
Jätin ne kuitenkin ostamatta mutta en voinut jättää suorastaan rikollisen halpaan hintaan pöydällä lujuneita Täällä pohjan tähden alla-kirjoja ostamatta. Euron per kirja oli minusta kohtuullista kun toisaalla jobbarin pöydässä kirjasarjasta huudettiin 25 euroa.

Todellakin, 25 euroa sarjasta olis semmoinen kohtuuhinta.

Hege

  • väsähtänyt
  • Jäsen
  • Viestejä: 940
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #229 : 22.08.2009 klo 17:42:24 »
Tämä kesä näytti löytöjen osalta todella heikolta. Viimevuonna olin tähän mennessä löytänyt jo liki täydellisen sarjan Alixeja, osan albumeista jo kolmena kappaleena, mutta nyt oli vain tyhjää kädessä.
Vaan tänään poikkesin vakiodivariini niin eikös hyllyssä killotellut 2kpl Tintin ja kapteeni Capun seikkailuja. Hyvässä kunnossa ja hintakin kohtuulliset 15e/kpl.

Näin kääntyi tämäkin kesä plussalle.
But pride -  where there is a real superiority of mind, pride will be always under good regulation.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 060
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #230 : 22.08.2009 klo 19:00:05 »
15 eurollahan on myyty niiden tavallisten pehmeäkantisten Tinttien 1. painoksia.

Hyvä löytö!

Tosin nyt, kun Kirjatorit ovat täynnä niitä uusia kovakantisia, niin Tinttien arvo tuntuu jotenkin hiipuneen.

Hege

  • väsähtänyt
  • Jäsen
  • Viestejä: 940
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #231 : 22.08.2009 klo 19:39:06 »
15 eurollahan on myyty niiden tavallisten pehmeäkantisten Tinttien 1. painoksia.

No niitä, siis Mustan Kullan Maa, Amerikassa, Tiibetissä, lähti mukaan 3,5e hintaan...
Juu, täällä on halvat hinnat ja vaihdossa saat samassa suhteessa hyvin vähän hyvitystä.
But pride -  where there is a real superiority of mind, pride will be always under good regulation.

tolppis

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 321
  • Viinissä totuus
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #232 : 24.08.2009 klo 15:33:11 »
Voi ei, muistutitte taas siitä kun jätin rahojen vähyyden vuoksi joskus pari vuotta sitten tuon "Sarviaisen salaisuus"-alpparin ostamati...kymmenellä eurolla.  :'(

Tyyyhmäääää...

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #233 : 25.08.2009 klo 04:15:42 »
Maksoin eilen (maanantai) Batman: Musta ja valkoinen 2:sta 2 euroa.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

Nikopol

  • Jäsen
  • Viestejä: 253
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #234 : 22.09.2009 klo 19:11:36 »
Tänään olisi löytynyt kirpparilta jonkun Sarjakirja-kokoelma, yli 120 kappaletta. Jätin kuitenkin ostamatta, kun ainut kiinnostava noista eli numero 8:n Shokkipokkari oli niputettu samaan Pikku Rikujen ja Mokkerien kanssa ja hintaa olisi yhdelle kiinnostavalle tullut peräti 13,50 euroa. Tiedä sitten teinkö tyhmästi, kun en tiedä onko noilla varsinaisesti mitään keräilyarvoa.

Nikopol

  • Jäsen
  • Viestejä: 253
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #235 : 22.09.2009 klo 19:32:11 »
Olisi noista omansa pois saanut jälleenmyymällä. Suurin osa on 50 centin kamaa, mutta on sarjassa harvinaisempiakin.

Jep, selitin varmaan huonosti, eli tuossa 13,50 euron nipussa oli vain viisi pokkaria ja pari vielä aika huonokuntoistakin alkupäästä. Myyjä oli niputellut esim. Nakke Nakuttajat samaan nippuun, Sarjakuvalehdet omaan nippuunsa ja nin päin pois. Hintaa olisi tullut varmasti yli 100 euroa jos nuo kaikki olisi talteen ottanut.

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #236 : 23.09.2009 klo 09:43:04 »
Hiljattain törmäsin Sarjakirja n:o 3seen, Pikku Riku, kunto hyvä, hintapyyntö 14e.
Shokki-pokkari on itsellä mutta tietty siitä puuttuu muutama sivu välistä... 
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

wilkku

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 1
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #237 : 23.09.2009 klo 19:52:26 »
En tiedä meneekö oikeaan ketjuun, mutta tuli tehtyä melkoisen hyvä löytö huuto.netistä. 11e maksoin ns. sika säkissä matkalaukullisesta sarjakuvia, ja vähän jännitti että missähän kunnossa lehdet on, ja mitä kaikkea löytyy. Laukun haettuani odottikin sisällä erittäin mieluinen yllätys.

Huippukuntoisia esim. Hämähäkkimies vuosikerrat 1987, 1988 ja 1989. Ryhmä-x vsk:t 1987 ja 1988. Myös Tarzania oli vuosikerrat 1985, 1988, 1989 ja 1986:sta puuttui pari numeroa. Lisäksi oli mm. sarjakirjoja, Tex Willereitä, Lucky Luke -albumi, Aku Ankan parhaat VI ja lukemattomia muita sarjakuvia ja pokkareita/albumeita 80-luvulta tai vanhempia. Muutama oli huonommassa kunnossa, mutta suurin osa hyväkuntoisia.

Nikopol

  • Jäsen
  • Viestejä: 253
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #238 : 25.09.2009 klo 16:12:58 »
Hiljattain törmäsin Sarjakirja n:o 3seen, Pikku Riku, kunto hyvä, hintapyyntö 14e.
Shokki-pokkari on itsellä mutta tietty siitä puuttuu muutama sivu välistä... 

Nyt oli samalla kaverilla yksittäin myynnissä Shokkipokkari 16, mutta loppui jo sivulle 126, eli taitaa yksi sivu puuttua. Ostamatta jäi kun hintapyyntökin oli 3,50 euroa, eikä kunto kummoinenkaan. Tarkastelin tuota 13,50 euron nippuakin uudestaan, shokkipokkari 8 näytti olevan päällisin puolin kasan hyväkuntoisin, mutta muuten on kaverilla kyllä ihme käsitykset pokkariensa arvoista. Pikku Riku oli kelmutettu ja Mokkerit olivat aivan luokattomasa kunnossa. Ei taitaisi loppujen lopuksi tarttua mukaan edes puolella hinnalla.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 151
Vs: Kirpputorilöytöjen ihanuus
« Vastaus #239 : 25.09.2009 klo 16:31:55 »
Nyt oli samalla kaverilla yksittäin myynnissä Shokkipokkari 16, mutta loppui jo sivulle 126, eli taitaa yksi sivu puuttua. Ostamatta jäi kun hintapyyntökin oli 3,50 euroa, eikä kunto kummoinenkaan. Tarkastelin tuota 13,50 euron nippuakin uudestaan, shokkipokkari 8 näytti olevan päällisin puolin kasan hyväkuntoisin, mutta muuten on kaverilla kyllä ihme käsitykset pokkariensa arvoista. Pikku Riku oli kelmutettu ja Mokkerit olivat aivan luokattomasa kunnossa. Ei taitaisi loppujen lopuksi tarttua mukaan edes puolella hinnalla.

Jotkut luulevat että kaikki wanha on arvokasta.

Salossa oli joku veijari laittanut kirpparipöytäänsä myyntiin laatikollisen älppäreitä. Hintapyyntö oli 20 euroa kappaleelta. Levyt olivat sellaista roskaa etten olisi huolinut edes ilmaiseksi, tämmöisiä Smash hits -tyyppisiä kokoelmia jne.
« Viimeksi muokattu: 25.09.2009 klo 16:33:27 kirjoittanut Petteri Oja »