Suomalaisia asenteita ravisteleva? Hmm.
Yritän täsmentää spoilaamatta tarinaa. Se, mikä minun huomioni itse valistuspuolella työskentelevänä kiinnitti, oli tarinassa esiintyvän lääkärin tapa neuvoa sukupuolikäyttäytymistä parisuhteessa, jossa vain toisella on hiv. Se poikkeaa radikaalisti suomalaisesta valistuksesta. Lääkäri perustelee ohjeensa hyvin, minkä takia niitä ei voi oikein sivuuttaakaan, semminkin kun potilasperheen elämänlaatu kohenee ohjeiden myötä todella huomattavasti. Vaikka perusvarovaisena ihmisenä suosittelen edelleenkin potilailleni suomalaisia ohjeita, pakottaa tämä kirja kuitenkin ajattelemaan asiaa ihan uudesta perspektiivistä. Uskon että tämä koskee kaikkia lukijoita, oli terveydenhuollon tutkintoa tai ei.
Se sarjakuvien medikalisoinnista minun osaltani tältä erää, jatkot mainitussa blogissa. Tuli nimittäin mieleen toinenkin aihe.
Aiheen antoi tällainen tuore teos kuin
Gringos Locos. Se kertoo Jijén, Morrisin and Franquinin matkasta Amerikkaan 1948. Tähän matkaan on tullut törmättyä muutamaan otteeseen aiemminkin joissain historiikeissa, mutta nyt se on siis dramatisoitu sarjakuvamuotoon. Dramatisoitu ilmeisesti sen verran vapaalla kädellä, että Jijén lasten vaatimuksesta kirjaan on liimattu jälkikäteen teksti jossa erikseen sanotaan teoksen olevan fiktiota ja sen lisäksi vielä liitteeksi valokuvia oikeasta matkasta.
Kolmikko lähtee etsimään töitä Walt Disneyn studioilta päätyen Meksikoon ja loppu onkin sitten sarjakuvahistoriaa. Tätä tuskin tullaan suomentamaan, mutta ruutu-zoom-nonstop-sukupolvelle albumi tarjoaa monta hupaisaa hetkeä, mm. räävittömän version Niilo Pielisen ensiaskelista. Franquinin perikunta miettinee omaa vastinettaan, mutta sitä odotellessa voimme ihailla kuinka Olivier Schwartzin kuvitus herättää 40-luvun lopun Yhdysvallat kauniisti eloon.
Kun tämän rinnalle ottaa
Hergén seikkailut, voidaan todeta syntyneen ilmiön, jossa sarjakuvahistorian merkkihenkilöistä tehdään sarjakuvamuotoisia elämänkertoja. Tämä erotettakoon omaelämänkerrallisista sarjakuvista (Harvey Pekar, Jeffrey Brown etc.) sekä sarjakuvan ulkopuolisten merkkihenkilöiden sarjakuvaelämänkerroista (Ville Rannan Kajaani).
Minusta on näiden kahden eurooppalaisen esimerkin valossa ollut vain hienoa ja kohdetta kunnioittavaa, että tekijät ovat ottaneet sarjakuvamaisia vapauksia tehdäkseen teoksistaan viihdyttävää luettavaa. Amazonin arvostelujen perusteella Gringos Locos on kuitenkin jakanut ranskankieliset lukijat jyrkästi kahteen leiriin.