Tämäkin mennee tänne.
Sain eilen luettua Supergirl: the Woman of Tomorrow -tarinan Tom Kingiltä ja Bilquis Evelyltä.
Kingin kirjoittamia juttuja olen lukenut aiemminkin ja niissä on kaikissa ollut hyvä tunnelma, vaikka välillä tarinallinen kikkailu (esim. Mister Miracle, jossa syy tosin on ehkä enemmän kuvituksessa) tekee lukemisen raskaaksi ja sekavaksi.
Mutta the Woman of Tomorrow on ehdottomasti paras tarina, mitä olen Kingiltä lukenut. Tämä toimi scifi-tarinana, mutta myös Terästyttö-tarinana täydellisesti. Edes Terästytön kiroilu yms. ei haitannut, vaan tuntui olevan aika luonnollinen osa hahmoa, vaikka en sitä sellaiseksi ole aikaisemmin mieltänyt (enemmän Terästyttö on mun mielessä ollut Mary Marvel -ostastolla hyvin kilttinä tyttönä). Kingin Terästyttö oli aito ja elämänmakuinen menettämättä kuitenkaan Teräsmies/tyttö-roolin äärimmäisen korkeaa idealismia ja moraalia.
Tosin loppu jätti hieman kahtalaisen olon, vaikka se kokonaisuuteen sopikin.
Ja huimaa tarinaa täydensi täydellisesti Evelyn kuvitus. Siinä oli jotain vanhan ajan (1930-luvun) pulp-scifi-tarinoiden muotoa ja tunnelmaa. Välillä mentiin jossain Al Williamson -sfääreissä ja kaiken aikaa vahvasti ja kauniisti.
Olen pitänyt Busiekin ja Perezin Kostajien Ultron-tarinaa, joka tuli suomeksikin, yhtenä parhaimman supersankaritaistelukuvauksen sisältämänä tarinana. Siis tarkoitan, että taistelun jälkeen hahmot oikeasti näyttävät siltä, että on oltu tappelussa ja saatu osumaa ja itse taistelukin ollut massiivista ja sekavaa, mitä se oikeastikin olisi. Evely onnistuu tässä samassa. Välillä Terästyttö saa ihan kunnolla osumaa ja se on onnistuneesti kuvattu. Vastapainoksi Evely onnistuu Terästytön hahmoon ja olemukseen tuomaan sitä voimaa ja vahingoittumattomuutta, mitä äärimmäisen voimakkaalta ja käytännössä vahingoittumattomalta henkilöltä odottaisikin. Siis vaikka vain istuisi täyteen pakatun tähtienvälisen avaruusbussin likaisella penkillä limaa kuolaavan avaruusolion vieressä.
Yksi parhaimpia juttuja tässä on myös se, että King on onnistunut tekemään koko tarinan niin, että lukijana en yhtään jäänyt pohtimaan jatkumoa. Lukiessa ei kiinnostanut, että onko tämä kaanonia vai Elsewheree vai mitä. Toimii itsenäisenä tarinana ja toimii jatkumon osana.
Suosittelen.
