Sarjakuvan digitaalijakelu

[Tero Ykspetäjä]

Humble Bundle tarjoaa vielä viikon verran paketin Imagen digisarjiksia. Hinta on "maksa mitä haluat" (mutta jos maksaa yli tietyn rajan, saa ekstrasarjiksia), osalla tuotoista tuetaan CBLDF:ia. Sarjakuvat saa ladattua useassa muodossa, joten toimivat kaikilla yleisimmillä lukulaitteilla ja -ohjelmilla.

[Jarkko Sikiö]

Yle uutisoi, kuinka Amazon ajaa kustantajat ahtaalle. Yhdysvalloissa 64 % kirjoista ja 67 % sähkökirjoista myydään uutisen mukaan sen kautta.

Muistattehan, että Amazon osti ComiXologyn.

Ulkomuistista DC:n ja Amazonin välit ovat huonot jo ennestään.

[Reima Mäkinen]

Tuosta oli pari päivää aiemmin jo Hesarissa. Bestseller-kirjailijat suuttuivat Amazonille: "Kirjojamme pidetään panttivankeina"

Tuollainen hallitsevan markkina-aseman hyväksikäyttö on kyllä tosi vittumaista. Mutta se kai kuuluu olennaisena osana kapitalismiin ja yritystoimintaan?

Avoimessa kirjeessä sellaiset bestseller-kirjailijat kuten James Patterson, John Grisham, Lee Child, Clive Cussler ja David Baldacci vaativat, että Amazon lopettaa välittömästi kirjanjakelua haittaavat toimet.

"Kaikki me tuimme Amazonia, kun se oli vielä pieni, olemassaolostaan kamppaileva start up -yritys. Meidän kirjamme auttoivat Amazonin tielle, joka on vienyt sen yhdeksi maailman suurimmista yhtiöistä. Olemme tienanneet Amazonille miljoonia dollareita. Tämä ei ole tapa, jolla bisneskumppaneita saati ystäviä kohdellaan. Ottamatta kantaa kiistaan Hachetten kanssa vetoamme Amazoniin, että se lopettaa niiden kirjailijoiden elinkeinon vahingoittamisen, joiden varaan se aikoinaan rakensi taloutensa. Kukaan lukijoista ja kirjailijoista ei voita niin kauan, kun kirjojamme pidetään panttivankeina", luki avoimessa kirjeessä.

Kirjeessä kehotetaan myös "uskollisia lukijoita" lähettämään omat, henkilökohtaiset kannanottonsa Jeff Bezosin sähköpostiin.

Yksi asia mitä myös olen viime aikoina miettinyt on se että miten verkkokauppojen genrejaottelu (siellä weppisivuilla) vaikuttaa teosten tarjontaan ja kustantamiseen. Teosten näkyvyyteen noissa kaupoissa se vaikuttaa olennaisesti, että mihin (kaikkiin) osioihin kirja sijoittuu.

[Jarkko Sikiö]

Kun sähköisessä kaupassa transaktioiden määrä on tärkeä, niin mahtavatko vain digisarjakuvat yksinkertaistua entisestään.

Kun yksikköhinta pitää saada mahdollisimman alas - myydään volyymiä – on luonnollinen suunta tehdä vähän ja halpaa, että myyntitapahtumien määrä maksimoidaan.

Marvelin ja DC:n digisarjat ovat kyllä niin tympeän yksinkertaisia, että ei niitä kokeilemisen jälkeen huvita lukea.

Entä mitä mahtaa tapahtua kokoelmille, jotka ovat fyysisellä puolella olleet se iso juttu. Kokoelmathan ovat nykyisin yleisesti sitä viiden lehden mittaa. Tehdäänkö jatkossa kahden-kolmen lehden kokonaisuuksia ja pistetään pakettiin?

Toisaalta, onhan näitä kahden, kolmen lehden mittaisia tarinoita ollut silloin lapsuudessakin ja aika vetäviä ne monesti olivatkin. Ja sitten taas toisaalta, ne olivat sitä normia, perustasoa.

[Jarkko Sikiö]

Menee nyt yksinpuheluksi, mutta kustannusalaan näytettäisiin ajettavan musiikkiteollisuuden bisnes-oppia sisään.

Perinteinen painotuote (tuote ostetaan ja kulutetaan kerran, yksikkökustannus korkea) istuu huonosti musiikkiteollisuudessa käytettyyn malliin (alhainen yksikkökustannus, pieni korvaus yksittäistä kuuntelua kohden) siinä missä puolestaan perinteinen jenkkimallinen sarjakuvalehti on analoginen hittibiisille, mitä nyt saman toisto puuttuu.

Aku Ankka -tyyliset toisiinsa liittymättömät lyhyttarinat ovat aivan ideaali tässä yhteydessä. Onhan näitä muitakin esimerkkejä, mutta nekin lähinnä Euroopassa.

Digitaalisessa tulonjakomallissa kuluttajaa lähimmäksi asemoituvat toimijat saavat leveimmät siivut ja itse alustan tarjoajan osuus on luonnottoman suuri.

Tämän konkreettisimmin ymmärtää, kun Amazon ComiXologyn ostettuaan ensiliikkeenään muutti toimintamallin siten, että Applelle kanavoituva kassavirta ohjattiin omaan laariin.

Lähemmin en tuota ole seurannut, mutta muistelin Applen olleen äärimmäisen tiukka tuossa suhteessa, että ostotapahtumat pakotettiin omien rajapintojen lävitse, että sovellus oli edes tarjolla kauppapaikassa. Miten vain mahtaa Amazonin ja Applen ym. digitaalisten kauppapaikkojen omistajien voimasuhteet kehittyä.

[J Lehto]

Tämän konkreettisimmin ymmärtää, kun Amazon ComiXologyn ostettuaan ensiliikkeenään muutti toimintamallin siten, että Applelle kanavoituva kassavirta ohjattiin omaan laariin.

Lähemmin en tuota ole seurannut, mutta muistelin Applen olleen äärimmäisen tiukka tuossa suhteessa, että ostotapahtumat pakotettiin omien rajapintojen lävitse, että sovellus oli edes tarjolla kauppapaikassa. Miten vain mahtaa Amazonin ja Applen ym. digitaalisten kauppapaikkojen omistajien voimasuhteet kehittyä.

Periaatteessahan tämä liittyy läheisesti siihen mobiiliapplikaatio vastaan webbi - vääntöön jota harrastimme tässä ketjussa aiemmin. Nyt kun digisarjoja ei voi enää ostaa sovelluksen itsensä kautta vaan nettisaitin kautta, ollaan lähempänä tilannetta, jossa Comixology ei välttämättä ole se ainoa ja paras jakelukanava. Jos joka tapauksessa joutuu ostokset tekemään webissä, niin miksi ei sitten kustantajan omilta sivuilta.

Minusta olisi parempi. Ennemmin kukkikoon miljoona kukkaa kun yksi helkkarin iso pusikko.

[Jarkko Sikiö]

Jos joka tapauksessa joutuu ostokset tekemään webissä, niin miksi ei sitten kustantajan omilta sivuilta.

Nythän kustantajilla on digikauppansa Applen ja Googlen alustoilla.

Toisaalta olen samaa mieltä, että keskittyminen yhden toimijan, tässä tapauksessa Amazon/ComiXologyn, käsiin on lähtökohtaisesti huono homma.

Toisaalta näkyvyyttä ja sitä volyymiä täytyy myös kustantajien itsensä hakea, mikä juuri alkuvaiheessa tapahtuu tällaisten toimijoiden kautta. Eli alussa hyvä, myöhemmin paha.

[Reima Mäkinen]

Menee nyt yksinpuheluksi, mutta kustannusalaan näytettäisiin ajettavan musiikkiteollisuuden bisnes-oppia sisään.

Perinteinen painotuote (tuote ostetaan ja kulutetaan kerran, yksikkökustannus korkea) istuu huonosti musiikkiteollisuudessa käytettyyn malliin (alhainen yksikkökustannus, pieni korvaus yksittäistä kuuntelua kohden) siinä missä puolestaan perinteinen jenkkimallinen sarjakuvalehti on analoginen hittibiisille, mitä nyt saman toisto puuttuu.

Digitaalisessa tulonjakomallissa kuluttajaa lähimmäksi asemoituvat toimijat saavat leveimmät siivut ja itse alustan tarjoajan osuus on luonnottoman suuri.

Sopii sarjakuvaan tai vaikka kirjoihin huonosti, kuten todettu. Kuitenkin liukuhihnasarjakuvalle paremmin kuin sarjakuvaromaaneille. Tässä mallissahan musiikin puolella muusikko voi yrittää tienata myös keikkailemalla eikä sen levytyksen tekeminen ole läheskään yhtä työvaltaista(aikaavievää) kuin sarjakuvan.

Eli alussa hyvä, myöhemmin paha.

Periaatteessa massatuote eli hittisarjakuva ja sen tekijät kai voivat tälläkin mallilla elää, jos tuloutuksia latauksista kertyy tarpeeksi, mutta käytännössä tuo saattaa kuivattaa alaa entisestään jos printtipuoli ei enää olisi tukemassa tuotantoa. Sen sijaan omaehtoisempi tuotanto ei voi tuohon malliin oikein mennä mukaan. Eli muut "indie"jakelukanavat säilyvät rinnalla.

Muistellaan vaan niitä Scott McCloudin visioita digihomman autuudesta, hoh hoijaa.

[nokker]

Kirjassa How to Make Webcomics (amazon linkki) on pikkuisen mietitty ja pohdittu Webcomics -liiketoimintamallia ja verrattu sitä nykyiseen musiikkimaailmaan.

En vielä lukenut kyseistä kappaletta loppuun, mutta aika pitkälle idea oli siinä että lukijalle lisäarvo tulee krääsästä ja printistä - että itse digitaalinen jakelu olisi enemmän/vähemmän freemium -tyylistä. SoMe/tabletti -aikakauteen tuota ei ole vielä päivitetty. Kuitenkin; jenkkimaailmassa t-paitojen ostajia yms on volyymiltaan aikas paljon enemmän kuin edes täällä pohjoismaissa ja sarjiskulttuuri on ehkäpä kulutustavarampaa (onko tuo sana? nyt on.). Volyymiongelmista kärsimme.

Kiva kirja tosin.     

[Reima Mäkinen]

En vielä lukenut kyseistä kappaletta loppuun, mutta aika pitkälle idea oli siinä että lukijalle lisäarvo tulee krääsästä ja printistä - että itse digitaalinen jakelu olisi enemmän/vähemmän freemium -tyylistä. SoMe/tabletti -aikakauteen tuota ei ole vielä päivitetty. Kuitenkin; jenkkimaailmassa t-paitojen ostajia yms on volyymiltaan aikas paljon enemmän kuin edes täällä pohjoismaissa ja sarjiskulttuuri on ehkäpä kulutustavarampaa (onko tuo sana? nyt on.).  

En ole koskaan ymmärtänyt tämän t-paita/muki ansaintamallin ideaa. Koska se muki/paita, painatus ja postitus maksaa rahaa sillä ei käytännössä voi paljon mitään tienata (muut kuin mukin ja paitojen tekijät sekä kuljetuspalvelun tuottajat). Ei kai nyt kukaan osta kymmentä mukia, mutta joku voi sentään ostaa 10 sarjakuvalehden numeroa, jos tykkää siitä sarjasta.

[nokker]

Niinpä. Ehkäpä tässä on se suurin ero kulutustavoissa. Suomalainen ei osta ainuttakaan puskuritarraa ja jenkki ostaa ainakin kaksi.

[Jarkko Sikiö]

En kurkannut linkin taakse, mutta noin yleisesti ottaen oheistuotteita ideoivat eivät aina näytä sisäistävän, etteivät ne sarjakuvat välttämättä ole yhtä tunnettuja kuin Karvinen eikä rekka-autoittain rahaa odota kuin Wattersonin oven takana.

Kaupoissakin on se hassu juttu, että niillä on sisäänostajat. Jos ei ole Angry Birds, niin eivät ne tuotteet päädy hyllyille.

Jos taas myydään oman webbisivun kautta, niin tuotteisiin menee alkuinvestointi tuotantokustannuksina ja kiinteät kulut juoksevat varaston vuokrana jne. Aikaakin kuluu, kun tilausten käsittely (sähköpostilla) on hidasta ja pitää ne lelut vielä postittaakin.

Digimaailmaan sovellettavia ansaintalogiikkaideoita lukiessa tulee mieleen piraatti-ideologia siitä, kuinka sisältö pitäisi jakaa ilmaiseksi ja sitten muusikot vain keikkailemaan.

Samaa ajatuksenkulkua seuraten sarjakuvan tekijät voivat sitten mennä kirjakauppojen sarjisosastoille lukemaan teoksiaan livenä. "Tässä kohtaa tulee sitten hyvä ruutu, mutta älkää silti lääppikö piloille niitä pinottuja sarjiksia."

[Mambrinon kypäri]

En kurkannut linkin taakse, mutta noin yleisesti ottaen oheistuotteita ideoivat eivät aina näytä sisäistävän, etteivät ne sarjakuvat välttämättä ole yhtä tunnettuja kuin Karvinen eikä rekka-autoittain rahaa odota kuin Wattersonin oven takana.

Kaupoissakin on se hassu juttu, että niillä on sisäänostajat. Jos ei ole Angry Birds, niin eivät ne tuotteet päädy hyllyille.

Jos taas myydään oman webbisivun kautta, niin tuotteisiin menee alkuinvestointi tuotantokustannuksina ja kiinteät kulut juoksevat varaston vuokrana jne. Aikaakin kuluu, kun tilausten käsittely (sähköpostilla) on hidasta ja pitää ne lelut vielä postittaakin.

Digimaailmaan sovellettavia ansaintalogiikkaideoita lukiessa tulee mieleen piraatti-ideologia siitä, kuinka sisältö pitäisi jakaa ilmaiseksi ja sitten muusikot vain keikkailemaan.

Samaa ajatuksenkulkua seuraten sarjakuvan tekijät voivat sitten mennä kirjakauppojen sarjisosastoille lukemaan teoksiaan livenä. "Tässä kohtaa tulee sitten hyvä ruutu, mutta älkää silti lääppikö piloille niitä pinottuja sarjiksia."

Te ette nyt ideoi tarpeeksi luovasti.

Tom Siddell lupaa printata ja syödä nettisarjakuvansa, kunhan lukijat lahjoittavat 500 000 dollaria per kuukausi

(Tähän mennessä saavutettu yhteissumma n. 3 600 $ per kk fanien lahjoituksina. Vaatimattommat lupaukset tiettyjen pienempien summien ylittymisestä, kuten DVD-kommentaarin tyyppiset tuubi-videot tai videostreamit jossa Siddell taiteilee livenä, on jo tavoitettu.)

[echramath]

Jos taas myydään oman webbisivun kautta, niin tuotteisiin menee alkuinvestointi tuotantokustannuksina ja kiinteät kulut juoksevat varaston vuokrana jne. Aikaakin kuluu, kun tilausten käsittely (sähköpostilla) on hidasta ja pitää ne lelut vielä postittaakin.

Tässä on tietysti muistettava, että aika harva veppisarjis sitten sitä rahaa tekee ja niistä palttiarallaa puolet taitaa myydä saman saitin, Topatocaton kautta. Hommassa on samat edut kuin kustantamisessa muutenkin, puljun kauttaa saa varmasti halvemmalla tuotteet painatuksineen ja ammattilaiset huolehtivat myynnin ja tilaukset tulevat tietysti valmiiksi maksettuina softasta, joka samalla huolehtii varastosaldoista.

Mutta paljonko siitä 20 taalan paidasta jää käteen, onkin hyvä kysymys. Noiden tyyppien salaisuus on lopulta se, että niillä on todella paljon lukijoita ja (ja muutamassa tapauksessa erittäin fanaattisia faneja) sitä kautta asiakkaita ja ihan perusmatematiikan kannalta kovin moni ei tietenkään yhtä aikaa siinä asemassa voi olla.

(Aika monen kohdalla epäilen myös, että tuo sarjakuvan julkaisu ilmaiseksi verkossa saattoi olla se paras ellei ainoa tapa saada todella paljon lukijoita.

[Reima Mäkinen]

(Tähän mennessä saavutettu yhteissumma n. 3 600 $ per kk fanien lahjoituksina. Vaatimattommat lupaukset tiettyjen pienempien summien ylittymisestä, kuten DVD-kommentaarin tyyppiset tuubi-videot tai videostreamit jossa Siddell taiteilee livenä, on jo tavoitettu.)

Yleisemmin piirtäjien "kuukausiansiot" on tuolla kymppejä tai satasia. Joku ehkä maksaa "tuloistaan" myös veroja sekä muita lakisääteisiä...  Ottaen huomioon että yleisö on globaali ja tekijöitä mukana ehkä sata... Mutta semmoiselle, joka tykkää olla esillä, tuo varmaan sopii.

Tässä on tietysti muistettava, että aika harva veppisarjis sitten sitä rahaa tekee ja niistä palttiarallaa puolet taitaa myydä saman saitin, Topatocaton kautta. Hommassa on samat edut kuin kustantamisessa muutenkin, puljun kauttaa saa varmasti halvemmalla tuotteet painatuksineen ja ammattilaiset huolehtivat myynnin ja tilaukset tulevat tietysti valmiiksi maksettuina softasta, joka samalla huolehtii varastosaldoista.

Ihan viksusti tuolla on kyllä tuo kirjakauppa samassa. Jotensakin kaikki nuo sarjat vaan näyttää painettuna(kin) silmääni aika paskoilta (mutta sisällöistä voisi ja pitäisi kai puhua muussa ketjussa).
Ehkä se on osittain vain sitä että tuohon koko toimintakulttuuriin pitäisi tottua? Varmaan kuitenkin hieman samaa ilmiötä kuin sanomalehtistrippien kanssa. On eri asia lukea strippi päivässä kuin kerralla isompi annos kokoelmasta.