Ai niin, onhan meillä Sarjakuva-Finlandia.
Toisaalta 1950-luvun kirjallisuudesta muistetaan riidat ja panettelut, ja joskus sitä kaipaa samanlaista heimoveljeyttä mitä saa kun riitely pakottaa valitsemaan puolensa. Kvaakkikin nousee yleensä puheenaiheeksi vain kun jotkut riitelee.
No voi Jaska Jokunen sentään... Kvaak on toki meidän känisijöiden ja ärisijöiden luvattu maa ja paratiisi, sitä en kiistä.
Sarjakuva-Finlandia taas on palkinto ja suhtautuminen siihen kertoo myös kapeista längistä päässä.
Se juuri tämä "kun meillä on näin pienet markkinat niin pakkoko kakkua on jakaa näin monelle" tajuamatta että se kakku on kielikuva ja jos tarjonta olisi oikeasti laaja-alaista niitä kakkuja olisi enemmän.
te voitte pitää voileipäkakkunne, meillä on juustokakku, keliaakikkojen kakku on tossa pöydässä.
Ja puuttuuhaan sarjakuvalta meidän oma Timo K Mukka.
Ehdin kirjoittaa pitkän sepustuksen kritiikin luonteesta ja yleisestä medialukutaidosta ja ennen muuta sen puutteesta.
Mutta eipä sitä näemmä tarvitakaan.
Piikikkyys ole varsinaisesti kadonnut mihinkään ja
Natsimuumiot voittivat?
on korkeintaan Pyrrhinen sellainen.
riitoja ja ilkeilyä harva kaipaa, vielä harvempi
tajuaa ilkeilevänsä tai haastavansa riitaa, itseni suhteen ei ole ollut epäselvyyttä tai ongelmaa.
..... Jossain vaiheessa tuli sitten tämä suomalaisen sarjakuvan menestystarina kollektiiviseksi harhaksi ja sitä tässä kaiketi ajetaan kun ei ketään enää harmita mikään lehtien sivuilla eikä netissäkään. Tuntuu aika tylsältä harrastaa sarjakuvia Suomessa vuonna 2013. Joku tuore paskiainen ja alan jämähdystä elävöittävä skandaali olisi nyt paikallaan.
itse en hallusinoiviin kuulu, suomalaisella sarjakuvalla menee ihan ok, mutta ei hyvin.
Ihan puhtaasti se on kiinni siitä keneltä kysyy.
Osa kertoo euroopan valtaamisesta ja arvostuksesta ja molemmat voi kuitata hymähdyksellä.
Yksi kaverini ei ole vuoden 1990 jälkeen muutanut kantaansa toistuvista kysymyksistäni ja tarjonnasta huolimatta:
"Suomessa sarjakuvaa tekee Petri Hiltunen, muut näpertelevät jotain mitätöntä paskaa"
Itse en allekirjoita lausuntoaan täysin mutten kovin montaa nimeä listalleen pysty hyvällä omallatunnolla lisäämään.
Silti en häntä nostaisi ensimmäiseksi Römpötiksi Römpötin paikalle vaikken itse eroa ehkä erottaisikaan.
Sarjakuva-Finlandia ja festarit pitävät sarjakuvan näkyvyyttä yllä mutten jaksa nähdä että mikään skandaali olisi enempää kuin se viikon näkyvyys sekään.
Jotenkin 1990-2000 oli sitä sarjakuvan ja sen kritiiikin suhteen synkintä aikaa. Etabiloiduttiin oikein urakalla tai kansankielelllä: maalattiin itsemme nurkkaan.
Onneksi maalikin kuivuu joskus.
Sitä odotellessa tässä.
voi olla että odotan vielä tovin mutta aikaa on.
Oma harmitus kesti vuosia eikä ole vieläkään lähtenyt, mutta sarjakuvalla ja sarjakuvakritiikillä on yhä sama ongelma: määrää on aivan liian vähän jotta laatua olisi riittävästi.
Se kaverini kun ei vieläkään ole yksin.
Ihmisiltä vaan useimmilta loppuu halu haastaa luodut kollektiiviset harhat tai keskittyvät yksin positiivisuuteen.
Minusta kun positiivisuudella on kautta linjan saavutettu sama kuin HIVpositiivisuudella.
Minulla on vain vähän journalismikoulutusta, riittävästi että tiedän sen niukkuuden, mutta journalismiin ja kritiikkiin pätee yksi asia: se että ne
pyrkivät objektiivisuuteen.
Sen saavuttaminen on TEOREETTISTA ja vain teoreettista.
Sarjakuvakritiikkia toki tarvitaan mutta kritiikin kritiikki meiltä loistaa poissaolollaan.