Itse lukisin kernaasti lisää sen tasoista sarjakuvakritiikkiä kuin mitä Olli Alho aikoinaan kirjoitti ensimmäiseen Fingerpori-albumiin liittyen. Hesarin viralliset sarjakuvakriitikot ovat vertailussa aika vaisuja. Soisin sarjakuvakritiikeissä käytettävän yleisemminkin eri alojen asiantuntijoita hyväksi, kuten on laita laatulehtien kirjallisuuskritiikeissä. Siinä missä piispa kutsutaan arvioimaan uutta uskonnollishistoriallista teosta, voitaisiin kutsua vaikkapa painija Pertti Ukkola arvioimaan Black Peideriä tai dosentti Johan Bäckman arvioimaan Guy Delislen Pjongjangia. Todennäköisesti menetettäisiin kiltisti myötäkarvaan silittävät puffit, mutta parhaassa tapauksessa saataisiin mielenkiintoista dialogia ja taiteeksi kohoavia kritiikkejä.
Kumpi sitten on parempi myynnin kannalta: hymistelevä hyvää tarkoittava mitäänsanomattomuus vai railakas taiten kirjoitettu lyttäys? Voi olla, että Fingerpori-albumit olisivat menestyneet kaupallisesti ilman Olli Alhon apuakin, mutta ei siitä taatusti mitään haittaakaan ollut. Asiantuntijaa, jolla on näkemystä, perusteluja ja tilaa esittää asiansa lukee ilokseen. Oli kritiikki sitten ankara tai ylistävä, kriitikko on aina lukijan eikä tekijän asialla.
Herkkänahkainen sarjakuvapiirtäjä ottaa helposti itseensä, mutta perusteltu kritiikki on myös tekijälle hyödyksi. Oma tapani käsikirjoittaa lähti aikoinaan aivan uusille urille Reiman julmisteltua jo tuolloin tyylilleen uskollisena, 70-80-luvun taitteessa, ensimmäisten omakustanteitteni tarinoiden köykäisyyttä.