Sivusta näkyy kuinka Derib tuntee sarjakuvan muotokielen.
Ensimmäinen suuri ruutu on ns establishing shot: paikka ja tila, luminen preeria ja myös paitsi ajankulkua myös maaston haastavuutta korostava.
Pikkuruudut on upotettu samaan korkeuteen kuin Buddy lukusuunnan mukaan luettavaksi yhtaikaa ison ruudun kanssa ei ennen antaen graafisen vastapainon peuranraadolle.
seuraava pitkänomainen ahdas ruutu kuljettaa silmää ja kasaa odotuksia tulevasta.
Pystyruutu on vaakaruudun vastapari noudattaen 180 asteen sääntöä. pitäen Buddyn koko ajan aktiivisena toimijana, kiinnepisteenä josta seurataan samaa polkua.
Jos Derib olisi piirtänyt Buddyn alalaidasta tulevana hahmona olisi kuvan sisältö muuttunut tunnelmaltaan, nyt kyseesssä on metsästäjä selvittämässä mysteeriä.
Suuri alaruutu on koossa saman suhteinen kuin sivun yläruutu, ei tiukka ja ahdistava kuten vaaka ja pystyruudut vaan yhtäläinen, se "avaa" yllätysmomentin kummallakin kertaa. Ensimmäisessä saaliista uupuu puolet, toisessa selviää syy miksi.
Viimeisen ruudun upotuskuvat ovat muodoiltaan katsetta kuljettavia pystympi on paitsi yllätyksen mukainen myös stoppaa ennen vaakakuvaa jotta se hämeen hitainkin lukee oikeassa järjestyksessä.
Derib on puolittain lainannut Leonen lähikuvakatseesta tuijotusta mutta sarjakuvan keinoin.
Paitsi kultaista leikkausta Derib hyödyntää tässä kuvan massaa, paino on suurissa kuvissa alaoikealla, kapeissa ruuduissa ylävasemmalla.
Mutta niiden keskinäinen suhde on tasapainotettu kokonaisuuteen nähden.
Sivu kokonaisuutena on harmoninen
Deribin ansiot ovat merkittävät ja niitä en ole kiistämässä, nyt ollaan makuasioissa. Tässä Derib on kynällinen vastinen kitarasankarille ja sivu näyttää ei yhtä vaan useamman progehtavan soolon.
Omaan makuuni siinä on nyt liikaa tilutusta sivu on ammattitaitoinen ja sitä ei kiistä käsittääkseni kukaan täysipäinen, mutta nyt se on liian ahdettu.
Tämä on toisaalta osa ennemmin mainittuja sarjakuvan aksentteja ja murteita, BDn kaavassa tiivistetään sivuja on 48, Tex Willerien fumettimuoto on tuplat tuohon, USAn malli 22 sivua ja mangassa tankobonit on 200-liki 1000 sivua mittaisia(tosin Usan albumimuotohan on ~96-240sivua) joka osaltaan sanelee miten tiukkaan tai väljään tarina on kerrottava.
Siksi Texit ja Buddy eivät teemastaan huolimatta suoraan vertaudu keskenään vaikkä lännensarjakuvaa molemmat ovatkin.
Kahdelle sivulle jaettuna olisi voinut käyttää peilimekaniikkaa, avara tilantuntua ja luontoa enemmän näyttäva iso ruutu ylös ensimmäiselle ja upottamattomat normiruudut jälkien seuraamisesta väliin, alimmas toki ajantuntua kasvattava pitkä vaakaruutu
toisen sivun olisi voinut aloittaa samanlaisella ja käyttää vastaavat normiruudut erikoislähikuviin kasvoista ja käyttää alaruudun isona saalistajat ja saalis ruutuna.
Jossitellahan voi.
Deribiltä tuokin olisi onnistunut hänellä kun taitoa piisaa, sommittelu kun on vain yksi osa-alue sarjakuvan tekemisessä, hyväkään sommittelu ei pelasta jos tarina on ihan susi tai piirtäjä lukee suuvasti "Buddy on yllättynyt" tai "Buddy on surullinen" tai "Buddy on ihastunut" jos Buddy sitten joka kuvassa näyttäisi samalla tavoin ummettuneelta
Näitäkin on tullut muilta eteen.
edit. lisäilty mm. uupuvia j-kirjaimia kun käyttöläppikseni näppäimistöineen on kiltisti sanottuna hiukka ***** rousku.