Kallion ja Kovácsin "Onnen lahjat 2 : Tappele kuin mies" tarttui mukaan Tampereen sarjakuvafestivaaleilta. Omistuskirjoituksesta kiitos molemmille tekijöille, mikäli satutte lukemaan tätä.
Sarjakuva oli ihan mainio tapaus ja sisälsi paulikalliomaiseen tapaan aika osuvia huomioita maailmanmenosta ja muustakin; niin, vilistikö elämä tosiaan filminauhana vaaratilanteeseen joutuvan silmien edessä ennen kuin Lumiéren veljekset keksivät elävät kuvat? Sivun 58 episodi "Kirjamessuilla" oli myös hykerryttävä, eikä vähiten Piitun viimeisen ruudun ilmeen takia. Joukkoon mahtui sitten muutamia vähemmän onnistuneita tuokiokuvia, mutta aika tasalaatuisesti mentiin kuitenkin kannesta kanteen.
Suurin ongelma sarjakuvassa taitaa olla käsikirjoittajan teoshistoria.
Kallio on vuosien varrella vastannut melkoisesta tukusta kaikkien aikojen suurimpia sarjakuvasuosikkejani, eivätkä "Onnen lahjat" vain iske samalla tavalla hermoon kuin alkupään "Krampit ja nyrjähdykset" tai vaikkapa "Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa".
Jos "Onnen lahjoille" pitäisi etsiä vertailukohtia musiikkimaailman puolelta, niin "Onnen lahjoista" tulee mieleen the Rolling Stonesin 1990-luvun levyt "Voodoo Lounge" ja "Bridges to Babylon": kauan mukana olleiden tekijöiden varmaa kädenjälkeä ja kokonaisuutena ihan hyviä pitkäsoittoja, mutta eivät kuitenkaan uusia "Beggars Banqueteja" tai "Sticky Fingerseja".