Tässä kaikki aktiivisesti seuraamani verkkosarjakuvat. Teksti on muokattu eräästä aiemmin toiselle foorumille kirjoittamastani topicista. Pahoittelen sen pituutta, mutta lupaan että linkit sisältävät _hyvin_ tasokkaita sarjiksia, joita täällä ei ole ennen mainittu.
Aluksi taiteellisesti (sekä muutenkin) mielenkiintoiset:Minus on kaunis vesivärein tehty lämminhenkinen sarjakuva. Päähenkilö on tuiki tavallinen tyttö, jolla vaan sattuu olemaan rajattomat taikavoimat. Stripit ovat sanomalehtisivun kokoisia ja väritys on tehty vesivärein.
ensimmäinen minusja viimeisinRice-boy puolestaan on surrealistiseen jälkeen ja kiehtovaan tarinaan nojaava enempi tai vähempi tripahtava sarja. Olen aistivinani Lars/Tove Jansson vaikutteita sekä tekijän ahkeraa Yellow Submarine leffan fanittamista. Voin olla myös väärässä.
täältä löytyyDresden Codak on myös mielenkiintoinen, paikoin filosofinen ja taiteellisesti hieno. Selkeää tarinajatkumoa siinä ei ole kuin silloin tällöin (kuten ihan tuoreimmissa sivuissa), monet henkilöt kyllä esiintyvät toistuvasti tarinoissa. Valitettavampia puolia on hyvin hidas päivittyminen (about 1 värisivu / kk).
Tuossa aiemmin mainitsemani tarinajatkumo on yhä käynnissä ja on nyt ehtinyt kymmenenteen sivuunsa.
eka sivuuusintarinajatkumon alkuedelliset kolme ovat kaikki
Koala Wallop sarajakuvayhteisön ylläpitämiä sarjakuvia ja jakavat mm saman foorumin.
tässä heidän kotisivunsaNoista Koala Wallopin muista sarjakuvista oon lukenut vielä tuota
Secret crocodile adventure clubia ja uusimpana
Perfect Starssia. Molempia voin lämpimästi suositella. Perfect Starsista on nyttemin tullut oikein isokin suosikki. Yksittäisiä sivuja olisi tarkoitus painattaa koristamaan seiniä.
Adrianne Clare on ensisijaisesti kaunis. Taide on upeaa ja tekniikat moninaisia. Tarinan keskeinen teema on tuntuu olevan päähenkilön seksuaalinen identiteetti ja oman paikkansa etsiminen maailmassa... tämä on kerrottu kauniilla ja koskettavalla tavalla
alkuuusinMurder and a Cup of Tea kuuluu myös mitä mielenkiintoisimpiin ja jäljeltään omintakeisiin sarjoihin. Agatha Christietä sekoitettuna surrealistiseen kauhuun.
alkuuusin (kirjoitushetkellä tässä jotain häikkää, pitäisi pian korjaantua)Sarkastiset ja muut mustan huumorin tuotokset:Dinosaur comic on "laiskan miehen nettisarjakuvaa", joissa kuvat eivät vaihdu sarjakuvien välillä koskaan tai juuri koskaan. Dinosaur comicissa ne eivät vaihdu koskaan. Saman pohjan jatkuva käyttäminen vaati mielikuvitusta ja DC onkin parasta lajissaan. Sitä on ilmestynyt vuodesta 2003 keskimäärin 4-5 uutta strippiä viikossa, joten luettavaa on paljon. Sarjakuvan pääosassa on T-Rex, joka johtaa showta loistavalla persoonallaan missä yhdistyvät niin egoismi, narsismi, ilkeys, filosofisuus kuin käsittämätön tyhmyyskin sekä tietysti suuri rakkaus omaa ääntään kohtaan.
eka DCviimeisin DCPartiallyclipsinkin tekijä pelkästään käsikirjoittaa sarjakuvaansa. Kuvituksen hoitavan jonkun ohjelman kylkiäisinä tulevat leikekuvat. Samaa clipart-kuvaa jokaisessa kolmessa paneelissa. Puhekuplien lisääminen leikekuviin muuttaa niiden luonteen hyvinkin toiseksi. Herra hallitsee mustan huumorinsa ja kuvat sentään vaihtuvat sarjakuvien välillä toisin kuin Dinosaur comicissa.
ekauusinJourney to mt Moriah ja
The Perry Bible Fellowship ovat molemmat mustaa huumoria tihkuvia ja graaffisesti mainioita sarjakuvia. tPBF on monille tääläkin kai tuttu. Mt Moriah muistuttaa sitä paljon huumorintajulla, mutta Mt Moriah yllättää vähän väliä enempi filosofiseslla sisällöllään ja taiteellisilla kokeiluillaan. Varsinkin viime aikoina. Silloin tällöin ne menevät yli lipan. Eivät kuitenkaan ole liian usein liian outoja.
Näitä lukiessa välillä huomaa välillä ihmettelevänsä
Saako tälle edes nauraa? sarjakuvan osakseen saamaa kohua. Netti on pullollaan samankaltaisia, yhtä rankkoja, rankempia ja mainiompia sarjoja. Onneksi kaikki hyvät päätyvät jossain vaiheessa albumeiksi, ja ehkä jopa käännetään suomeksi kuten nyt vaikka Riisi-poika.
Journey to mt Moriah The Perry Bible FellowshipRoolipeleihiin ja muuhuun nörtteilyyn liittyvät sarjikset:Seuraavan sarjakuva sekä sen huumori pohjaavat Cthulu-mythokseen ja cthulu- peleihin. Eli sarjis on nimeltään
Unspeakable vault (of Doom). Siis humoristisia strippejä, vain lyhyitä tarinajatkumoja.
ekaviimeisinSeuraavat kaksi sarjakuvaa avautuvat pääasiassa roolipelaajille, parhaiten niille, jotka ovat pelanneet D&D:tä.
Order of the Stick (OotS) on "tikku-ukko" sarjakuvaa keskiverrosta seikkailijaporukasta, jotka toisaalta näyttävät tietävän että a) ovat roolipelihahmoja ja b) ovat sarjakuvassa. Tämä sarjakuva on ehtinyt jo hyvin pitkälle ja päivittyy tasaisen nopeasti, sillä artisti on tehnyt nettisarjaansa ainoaksi päivätyökseen jo kaksi vuotta (meriitti sekin). Varoituksena sellainen että olemassa olevien sivujen lukemiseen menee helposti päivä tai kaksi.
Goblins puolestaan sijoittuu D&D maailmaan, mutta keskittyy "hirviöiden" näkökulmaan ja tutkiskelemaan D&Dn alingmentteja ja moraliteettejä.
Näiden molempien kohdalla tarina lähtee käyntiin kunnolla vasta jonkun matkaa alun jälkeen. Molemmat sarjakuvat ovat lähteneet liikkeelle D&D:lle ja D&D pelaajille ivailemisesta ja kehittyneet tarinallisempaan muotoon. Goblinssin kohdalla myös piirrosjälki kehittyy roimasti matkan varrella noin valovuoden verran.
eka OotSeka Goblinsviimeisin GoblinsErfworldin maailma tuntuu olevan vuoropohjaisen fantasiastrategiapelin maailma, missä vuoroissa toimiminen on samanlainen metafyysinen selvyys, kuin meille on yön ja päivän vaihtuminen.
alkuSuomenkielistä seuraan vielä seuraavia:
Ilman naistaGrezenin sarjakuvablogiMari seikkailee