Kirjoittaja Aihe: Valerian-elokuva  (Luettu 54760 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 041
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #165 : 28.07.2017 klo 09:14:26 »
Erinomaista, että mukaan saadaan monipuolisia näkemyksiä! Hyvin perusteltua tykkäämistä, joten ei mitään kyseenalaistettavaa sen suhteen. Muutenkin olisi suotavaa, että ihmiset rohkaistuisivat kertomaan Kvaakin konsensuksesta poikkeavia näkemyksiään keskusteluissa olevista asioista, ilman trollaamista ja ilman että heti saadaan riita pystyyn. Tervetuloa mukaan lucciole.

Enpä ole huomannut Kvaakissa juurikaan peesausta tai konsensusta, omalla äänellään täällä kukin paasaa. Rehellinen dialogi on ihan sitä parasta, tietenkin henkilökohtaisuuksiin menemättä. Mukava saada uusia keskustelijoita foorumille!

Valerian herättää intohimoja tietty siksi, että se on yksi kaikkien aikojen parhaista sarjakuvista - olisi niin toivonut, että se olisi onnistunut ja saatu monta jatko-osaaa

Tässä yksi kehuvakin arvostelu (Man Made Lifestyle): Avaruusagenttien seikkailu siirtyy upeasti valkokankaalle

Pressinäytöksen jälkeen olo oli huojentunut. Elokuva on juuri sitä mitä pitääkin. Avaruusagenttien alus on juuri sen näköinen kuin pitääkin, oliot ovat oikean oloisia, vaatetus näyttää sarjakuvista tutulta ja henkilövalinnat ovat osuneet nappiin. Sen lisäksi elokuva on todella näyttävä ja käsikirjoitus toimii. Vauhtia ei ainakaan leffasta puutu.



T.Kokkila

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 107
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #166 : 28.07.2017 klo 12:36:12 »
En ole vielä ehtinyt katsomaan, mutta kurkkasin huvikseni miten elokuva on Ranskassa otettu vastaan. Luonnollisesti vähän positiivisemmin, ainakin Allocinen sivulle kerätty eri lehtien tähtiarviointi näyttää painottuvan tuonne 3-4 tähden arvioihin viiden asteikolla. Kukaan ei kyllä ole täysiä pisteitä antanut.

http://www.allocine.fr/film/fichefilm-237821/critiques/presse/

Katsoja-arvioiden keskiarvo näyttää olevan 3,9 samalla viiden tähden asteikolla.

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 709
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #167 : 28.07.2017 klo 15:47:21 »

Vaikuttaa kyllä hemmetin lupaavalta.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #168 : 30.07.2017 klo 18:03:27 »
Tuossa eilen kattelin Brysselin kentällä jotain perjantaille päivättyä TV- elokuvaguidea, joka oli nostanut Valerianin kanteensa sekä otsikoinut jotensakin siihen malliin, että "Tämä elokuva tuhoaa Bessonin".

Sekä Pilote (ks. liite, Metro 28.7.2017) että Paris Match julkaisivat leffaa ja sarjista esittelevät Valerian -teemanumerot. Pilote oli kutsunut 10-20 piirtäjää tekemään omat lyhäriversionsa sarjasta. Beaux Arts lehden sarjakuvateemoissa oli myös vuorossa sci-fi. 10 klassikkosarjaa esittelyssä ja analyysissa. Kannessa Valerian. Lisäksi sarjiskaupoissa tarjottiin leffan följyssä erillisinä kirjoina sitä 3 ekan jutun integraalia, elokuvakässäriä sekä "mangakokoista" kokoelmaa, joka meillä tuli nimellä "Surullinen planeetta". Että eiköhän elokuva hieman myös sarjiksen myyntiin vaikuta.

Edit: Belgian metro-lehti julkaisi arvion 25. päivä, niinku aiemmassa viestissäni totesin. Näkyy olevan 3 "tähteä".
« Viimeksi muokattu: 30.07.2017 klo 21:37:49 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #169 : 30.07.2017 klo 21:36:57 »
Vielä niille jotka haluavat verrytellä ranskaansa DH:n 26.7. julkaisema arvio elokuvasta.
EDIT: Sekä aiemmissa viesteissäni mainittujen julkaisujen kansia.
« Viimeksi muokattu: 30.07.2017 klo 21:59:42 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

jussih

  • Jäsen
  • Viestejä: 314
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #170 : 31.07.2017 klo 16:02:23 »
Ei ollut elokuva niin huono mitä täällä muutamat on mollaneet. Siis minun mielestäni. Turhan pitkä kuitenkin, vähemmälläkin olisi pärjännyt. Kuvallista ja äänellistä tulitusta silmät ja korvat täyteen, siinä että ehti ilmeisimmät viitteet sarjakuvaan hoksata. Pääparista tytsy pärjäsi selkeästi paremmin.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

smaxx

  • Jäsen
  • Viestejä: 69
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #171 : 06.08.2017 klo 22:15:55 »
Kävin katsomassa, ja oli ihan OK. Päähenkilöt tosiaan olivat aika vinossa, Valerian täysin kelvoton, ja Laureline ihan OK, mutta ei mitään keskinäistä kemiaa. Romanssi täysin mielenkiinnoton.

Sen sijaan Varjojen lähettiläs -sarjis oli muuten pääasiassa ihan hyvin elokuvitettu, oli hyvää ja hyvännäköistä viihdettä, eikä ikävystyttänyt yhtään. Jos pääpari olisi ollut kunnossa, niin tämähän olisi ollut suorainen täysosuma. Nytkin sitä katseli kuitenkin ainakin fanipojan ruusunpunaisilla silmälaseilla ihan innoissaan.

Välttämättä se Valerianin näyttelijä ei ole kelvoton sinänsä, tässä vaan oli haluttu tehdä tällainen juonta "palveleva" hahmon kehityskaari, mikä ei todellakaan palvellut kokonaisuutta.

Laureline on (minunkin) nuoruudenihastukseni, ja toimi kyllä ihan kybällä.

Dunkirkkiä kehuttiin joka paikassa, ja se oli musta pieni pettymyt, tää oli positiivinen yllätys. Ei siis pitäisi yhtään ottaa ennakkovaikutteita vastaan.

BiQ

  • Jäsen
  • Viestejä: 46
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #172 : 07.08.2017 klo 14:27:26 »
Menin itsekin katsomaan, kun piti päästä näkemään isolta kankaalta tämä tykitys.

Tuotanoin. "Ihan ok". Jos en olisi lukenut huonoja arvosteluja, niin olisin pettynyt.

En osaa sanoa oliko Valerianin hahmo huti leffakäsiksen, näyttelijävalinnan vai näyttelijätyön takia (vai kaikkien) mutta huti se kyllä oli. Laureline oli ok. Vuorovaikutus näiden välillä oli jollain tavalla ... kitkerämmän oloista kuin sarjakuvissa, eikä oikein istunut siihen mitä olisin toivonut tai odottanut (ennen huonoja arvosteluja). Ei se silti mielenkiinnoton minusta ollut, mutta sarjiksissa tämä elementti oli paaaljon hauskempaa luettavaa. Lisäksi tätä romantiikka-aspektia jostain syystä vedettiin vähän liiaksi framille.

Toisaalta sitten tarinan juoni, siis se missä "juttuja tapahtuu ja galaksin voimasuhteet räjähtää (tai sit ei)" oli mun mielestäni ihan mukiinmenevää avaruusoopperaa. Olisiko uskollisempi sovitus jostain tietystä albumista ollut sitten parempi, en tiedä. Visuaalinen karkki oli sit tietysti oikein kivaa katseltavaa.

On aikaa, kun viimeksi luin näitä sarjiksia. Pitäisi varmaan lukea uusiksi niin muistuis mieleen miten oikeat V&L seikkailee ja seurustelee ja onko sillä edes siteeksikään yhteistä tän leffan kanssa. Muistaakseni ei ole.

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)
« Viimeksi muokattu: 07.08.2017 klo 14:29:42 kirjoittanut BiQ »

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #173 : 07.08.2017 klo 19:40:54 »
Ei noilla kahdella avaruusagenteilla sen kummempaa sutinaa ole ollut, toki Valerian haluaisi sitä mutta Laureline ei oikein vastaa Vn yrityksiin.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

lucciole

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 9
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #174 : 07.08.2017 klo 20:33:07 »
Ei noilla kahdella avaruusagenteilla sen kummempaa sutinaa ole ollut, toki Valerian haluaisi sitä mutta Laureline ei oikein vastaa Vn yrityksiin.

Varjojen lähettiläs -albumissa (1975) Laureline löytää Valerianin viisauden talosta ja ryntää heti suutelemaan tätä. Kuinka vakava kaksikon suhde sitten on, jää avoimeksi. Laurelinella on kuitenkin selviä tunteita niin tässä albumissa kuin seuraavissakin. Pariisista Kassiopeiaan -albumissa (1980) Vallu puolestaan  sanoo: "Taisin kärsiä leikkauksesta enemmän kuin tyttöystäväni" viitaten Laurelineen.

Mitä tulee Vallun naissankarirooliin niin Päiväntasauksen sankareissahan (1978) hän lempii jumalattaren kanssa. Toinen naisseikkailu puolestaan on Brooklynista kosmokseen -albumin (1981) alussa, kun hän herää sängystä W.A.A.M:n naisagentin, Cynthian, vierestä. Laureline on selvillä Vallun molemmista naisseikkailuista ja osoittaa paheksuntaa tyyliin: "En todellakaan saata käsittää mitä sinä siinä isossa sarjasynnyttäjässä näit" ja "En halua estää sinua palaamasta mukavaan petiisi sen makkaran viereen...".





M. K. Saarelainen

  • Jäsen
  • Viestejä: 105
  • Kahvia? Missä!
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #175 : 08.08.2017 klo 14:00:26 »
Visuaalisesti elokuva oli näyttävä, mutta muuten suuri pettymys. Se, että Valerian kuvattiin henkisesti keskenkasvuisena gigolona, joka jankutti pelkästään naimisiinmenosta oli kyllä pahemman laatuinen virhearvio tekijöiltä. Se vei hahmojen suhteelta mahdollisuuden kehittyä ja valoi ne suoraan sanottuna betoniin. Kypsempi ja professionaalisempi Valerian olisi mielestäni ollut parempi valinta.

Mitä tulee jumalattaren kanssa muhinointiin Päiväntasauksen sankarit -albumissa, se oli pelkkä Galaxityn määräämä pr-keikka ja kaikki tapahtui "viran puolesta".

Elokuvan Terrasentrisyys oli häiritsevä. Alpha-asema, Keskuspiste, Point Central tai Central City, kutsuttiinpa asemaa millä nimellä tahansa, se ei ollut sarjakuvassa ihmisten rakentama. Ihmiset olivat siellä vain yksi rotu muiden joukossa. Ja touhotuksellaan aikaansaivat sen, että heidät potkaistiin sieltä pihalle.

Elokuvassa oli paljon sellaista mikä häiritsi, kismitti ja silitti minua vastakarvaan. En niitä tässä ryhdy enempää aukomaan, sillä tänään pitää tehdä paljon muutakin. Sanonpa vain, että ainut asia, joka tästä elokuvasta ehkä jää elämään ihmisten mielissä on Rihannan tanssiesitys. Se kertookin paljon.
 

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 041
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #176 : 08.08.2017 klo 20:25:21 »
Ei noilla kahdella avaruusagenteilla sen kummempaa sutinaa ole ollut, toki Valerian haluaisi sitä mutta Laureline ei oikein vastaa Vn yrityksiin.


X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #177 : 08.08.2017 klo 20:31:06 »
Pusu poskelle silloin tälllöin ei ole suhde.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #178 : 08.08.2017 klo 20:48:54 »

lucciole

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 9
Vs: Valerian-elokuva
« Vastaus #179 : 08.08.2017 klo 21:06:18 »
Lähettiläästä...