Kirjoittaja Aihe: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53  (Luettu 16276 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

sämpy

  • Jäsen
  • Viestejä: 101
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #15 : 13.03.2013 klo 19:10:43 »
Taisin aloittaa oman Ihmesarja-keräilyn samaan aikaan kun Pete viimeisteli omaansa, varmaan sama myyjäkin Tampereella Makedonian lähellä kun siltä oli jo harvinaisimmat numerot ostettu. Tai olisi siltä saanut ekan yhteydenoton aikaan yhtä vaille koko sarjan mutta hinta oli liikaa ja ajattelin että keräilyn iloa pitää jäädä myöhemmäksikin. Sain onneksi liki 20 numeroa eli hyvän alun niin ei tuntunut niin toivottomalta.
Itse olen sortunut nyt noita Libriconista ostamaan ja puuttuu enää 5 numeroa joista 2 olisi tiedossa. Onneksi semmoiset kuin 29,39 ja 45 jo löytyy. Kolmonen tuntuu olevan vaikea? ja tietenkin ne 50-53 joista 50 ja 52 puuttuu.
Tosiaan silloin vuosi sitten noita putkahti myyntiin koko ajan, mutta syksyllä kummasti hiljeni.
Aikoinaan ennen nettiä noita ei ollut kuin parissa erikoisliikkeessä Helsingissä, niin unohtui sittemmin koko sarja kun ei niitä missään nähnyt. Muistan vieläkin kun joskus 80-luvulla kysyin erikoisliikkeestä vanhoja hämähäkkimiehiä ja sieltä näytettiin Ihmesarja-lehteä, että tarkoitanko tämmöistä? Kauhean kallis oli jo silloin varmaan useampi kymmenen markkaa, niin en tohtinut edes miettiä. Sen koommin en noita nähnytkään ennekuin viime vuonna kun innostuin aiheesta.
Eiköhän tuo arvoaan pidä jatkossakin vaikkei ihan omiaan saisikaan pois. Tosin tuskin myyn mitään sarjaa koskaan pois, perikunta saa sytyttää saunaa sitten.

Rauta

  • Cheap plastic imitation of Orson Welles
  • Jäsen
  • Viestejä: 510
  • Voi millaista höpinää!
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #16 : 04.04.2013 klo 20:00:27 »
Ha haa, liityinpäs minäkin täyden sarjan omistajien kerhoon. Aikaa vierähti vaatimattomat 35 vuotta. Ekat lehteni sain tosin vasta noin 15 vuotta sitten Hervannasta. Pohojammaalla kuin ei Ihmesarjoja liikkunut 70-80-luvuilla kuin huhuissa.

Hauskana yksityiskohtana on, että viimeinen lehteni (25) lienee sama, joka on aikanaan ollut sekä Morpheuksella, että Petellä (kiitoksia vielä kaupasta Pete) :)

 

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #17 : 04.04.2013 klo 22:02:42 »
 Onnittelut lienevät paikoillaan!  :)

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #18 : 13.06.2013 klo 10:26:32 »
Nimimerkki quosego on laittanut huutonettiin myyntiin 33kpl:tta vanhoja Ihmesarjoja. Osassa on lähtöhinta aika yläkanttiin, vaikka hyväkuntoisia ovatkin. Mukana myös harvinaisempia numeroita, kuten 39, 45, 50, 51, 52 & 53. Itse en olisi laittanut noin montaa kerralla myyntiin -> usean numeron yhteishinta nousee helposti kohtuu korkealle, joka taas vähentää huuto-intoa. Vähän myös ihmetyttää tuo kuuden päivän aukiolo aika, potentiaaliset ostajat eivät välttämättä edes ehdi löytää kohteita. No, jollei muuta niin näkeepähän lehtien päivän arvon!

sämpy

  • Jäsen
  • Viestejä: 101
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #19 : 13.06.2013 klo 13:39:24 »
Juu hinta on yläkanttiin joissain, 45 on mielestäni ihan ok hintainen kuntoonsa nähden.
Laitoin huudot kolmesta puuttuvasta, kerran se vain kirpaisee.. sitten olisi minullakin koko sarja. Liekö huonoa käytöstä ruinata täällä mahdollisia kilpakumppaneita pidättäytymään tällä kertaa, käy työttömän kukkarolle jo lähtöhinnoilla melko kipeästi.. Mutta saatava nuo on, eihän sille mitään voi.
Aika hiljaista on ollut Ihmesarjojen myynti viime aikoina huutiksessa, Libriconillakin melko paljon myynnissä yleisempiä numeroita mutta onko kaikilla jo sarjat liki täysi? Eli näköjään näissäkin se kyllästymispiste saavutettavissa, jotain 1-3,39, 45, 50-52 lukuunottamatta. Jos ei sitten kympillä myy.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 042
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #20 : 13.06.2013 klo 16:48:59 »
Jos ajattelee myyjän kannalta, niin onhan sekin epäreilua, jos täällä sovitaan, ettei aleta huutokilpaan. Varsinkin kun se huutaminen on huutokaupan idea...

sämpy

  • Jäsen
  • Viestejä: 101
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #21 : 18.06.2013 klo 07:11:32 »
Onhan tämä melko ainutlaatuinen tilanne, kun huuto-netistä saisi likimain koko ihmesarjan kerralla jos kukkarossa riittäisi valuuttaa.
Niin ja taitaa nuo myyjän hinnat olla sen mukaan ettei harmita jos ekahuudolla menee. Noin itsekin laitan myyntiin ja yleensä lisään osta heti-hinnan jos joku on hätäinen ja valmis maksamaan. Itse en ymmärrä niitä "oikeita" huutokauppoja, kun laitetaan lähtö 1€ ja sitten joku 2000€ hintavaraus ja katsotaan minnekä jaksetaan huutaa. Mutta meitä on monenlaisia. Ite tykkään ostella enkä istua keskiyöllä hiki otsalla panelemassa korotusnappia.
Viimeksi kun oli 50-52 numerot myynnissä laittelin melko reippaat korotusautomaatit ja menin nukkumaan, kun oma elämänrytmi poikkeaa loppuväestöstä eli kasilta nukkumaan ja kohteet sulkeutuu yleensä yheltätoista.. en saanyt silloin yhtään, aina siellä tuntuu yksi olevan hereillä joka jaksaa hakata eurolla automaatin yli. Silloin nuo meni reilulla parilla sataa kappale muistaakseni.

Sitten kun ei ite tarjoa menee naurettavan halvalla. Nyt jätin toisen peräkkäin myyntiin tulleen Conan 3/76 lehden tarjoomatta niin meni puolet halvemmalla kuin ensimmäinen. Ehkä seuraava on jo mulle.

Että ei meitä ostajia taida niin kauheasti olla, mutta sehän riittää että on ittensä lisäks yksi niin tappeluhan siitä syntyy.. :laugh:

TOSA

  • Jäsen
  • Viestejä: 875
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #22 : 18.06.2013 klo 08:09:45 »
Onhan tämä melko ainutlaatuinen tilanne, kun huuto-netistä saisi likimain koko ihmesarjan kerralla jos kukkarossa riittäisi valuuttaa.

Sitten kun ei ite tarjoa menee naurettavan halvalla. Nyt jätin toisen peräkkäin myyntiin tulleen Conan 3/76 lehden tarjoomatta niin meni puolet halvemmalla kuin ensimmäinen. Ehkä seuraava on jo mulle.
Kukkaro on joillakin kunnossa kun 200-500€ on muutamasta jo huudettu. Itse olen odotellut että olisi edes 50€ varaa huutaa noista halvemmista Ihmesarjoista :) Hemmetti näitä kesälomamatkoja kun niiden kustannuksella saisi jo monta Ihmesarjaa.

Ensimmäisellä kerralla meinasin itsekin tehdä huudon Conan 3/76 mutta kun hinta pomppasi yli satasen niin sai jäädä huutamatta. Toisella kerralla en edes ajatellut huutaa kun samat nimet oli huutamassa toistakin ja tiesi mitä ollaan valmiita maksamaan. Yllättäen Conanin arvo on reilusti noussut kun tätä samaa numeroa on muistaakseni saanut huutonetistä alle satasella parin viimeisen vuoden aikana kun ei ole ollut niin paljon rahamiehiä huutamassa. Seuraavat myyjät varmaan lähtöhinnan määrittelevät näiden myyntien mukaan ja Conania ei taas hetkeen saa "halvalla"

Ostajia ei tosiaan tunnu hirveästi olevan koska yleensä samojen nimimerkkien kanssa huudetaan kilpaa vähän harvinaisempia kohteita ja on jo oppinut tunnistamaan ne jotka eivät anna periksi vaan korottavat joka huutoa ja tuntuvat olevan hereillä aina

sämpy

  • Jäsen
  • Viestejä: 101
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #23 : 18.06.2013 klo 20:21:08 »
Joo ei menny noi ihmesarjatkaan ihan putkeen. No sain sentään kolmosen mutta 50 ja 52 jäi taas haaveeksi. Olisin kyllä ollut paikalla eli just sulkeutuvat mutta ei mun kukkaro kestä kilpahuutoa 600€ lehdistä.. Hemmetti kun aina just ne numerot joita haluaa kerää huutajat ja muut saa olla ihan rauhassa. Nyttenkään sitten numeroa 39 ja 45 ei huutanut ketään mutta 52 meni jo liki samoja hintoja kuin 45..

Joo oon itsekin ollut aika agressiivinen joskus ja sillä konstilla saanutkin varmaan muita peloteltua. Mutta silloin oli työpaikka ja nyt ei.. ja lehdetkin vähän erihintaisia, enimmäkseen alta satasta.

Makedoniassa oli kai 2-3 vuotta sitten Conan 3/76 satasella eikä ole sen koommin ollut että kyl se satku on ihan ok mutta 200 alkaa olla jo paljon.

Josko jollain olisi myydä mulle numeroita 50 ja 52 vaikka huonojakin niin saisin itsellekin täydellisen sarjan.. eipä noita "pakko saada" hakuja paljoa muita olekaan, Conan 1 ja 3/76 sekä Lucky luke Postivaunut 1.p. Sitten olisi muutamasta kymmenestä keräilysarjasta kaikista ainakin ne ennen vuostuhannen vaihdetta julkaistut ekapainokset.

jussih

  • Jäsen
  • Viestejä: 314
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #24 : 18.06.2013 klo 22:16:48 »
Aikamoisissa hinnoissa kyllä jo ovat, onneksi on tullut hommattua tuo Ihmesarja kun vielä olivat inhimillisissä hinnoissa markka-aikana. Heh, nro 45 maksoi mulle jotain pari-kolme markkaa ja on ihan vastaavassa kunnossa kuin tuo nyt quosegolla huudossa ollut. Vaan ei kaikki numerot oo mullakaan noin hyväkuntoisia, joten kateeksi käy kyllä kun näkee noin hyvän satsin jollain.

K.Huitula

  • Jäsen
  • Viestejä: 177
  • Mutta huumori - se se vasta hauskaa on.
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #25 : 18.06.2013 klo 22:49:01 »
Itseltä löytyy myös noin puolet koko sarjasta, ihan suht ok-kuntoisena enimmäkseen, ja markka-aikana tullut myös hankittua. Pikku-skidinä tuntui parhaimmillaan 20 mk kovalta hinnalta mutta eipä tunnu enää. Noilla Huutonetin hinnoilla ei sentään viitsi ruveta ostelemaan, ihan niin pahasti ei ole keräilykärpänen päässyt puremaan. Tai sitten se purema on jo päässyt paranemaan, vaikka aikoinaan ihan ykkös-hämäri-fani olinkin.
www.huitula.com - Sarjakuva, animaatio & visual design
Facebook: Fantacore
Instagram: @fantacoremedia
Instagram: @kristian.huitula_guitar

sämpy

  • Jäsen
  • Viestejä: 101
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #26 : 26.04.2014 klo 07:15:51 »
Hep!

TOSA

  • Jäsen
  • Viestejä: 875
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #27 : 13.07.2017 klo 11:56:04 »
Nostan kyllä hattua sinulle Pete. Teit 3,5kk:den aikana sen mihin minä en ole pystynyt 25 vuoden Marvel keräilyn aikana. Minulla on 6kpl Ihmesarjaa hyllyssä ja niistäkin edellisen ostin yli kymmenen vuotta sitten. Haaveena on aina ollut että tämä sarja on se jonka ostan täyteen viimeisenä. Niin paljon on vielä muita ostettavia että pakko näitä on kai alkaa silloin tällöin ostamaan..
Törmäsin tähän viestiketjuun pitkästä aikaa ja pakkohan tilannetta on päivittää. Peten tarina sai aikoinaan innostuksen syttymään ja viiden vuoden aikana Ihmesarja kokoelmani on kasvanut ihan kivasti. Löytyy hyllystä nyt 45kpl sisältäen numeron 45. Puuttuvat kahdeksan numeroa jos osuu kohdalle seuraavien viiden vuoden aikana niin sitten saisin kokoelman täyteen 35 vuodessa eli hieman hitaammin kuin Peten 3,5kk :) Osa on kyllä kunnoltaan ihan lukulehtiä että niitä voisi sitten päivittää jossain vaiheessa parempiin ja niin tämän sarjan keräilystä saisi elinikäisen harrastuksen.

mikkou

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 7
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #28 : 02.04.2019 klo 21:00:46 »
Pakkohan tähän on vastata, koska tämä foorumi ja tämä ketju mulle tänään näytettiin kun taas vierailin Antikvariaatti Coppolassa Valkeakoskella.

Oma ihmesarjan kerääminen on nyt kestänyt tasan 2 päivää, jona aikana on mukaan kyseisestä divarista mahtuneet numerot 1,10, 15, 16, 18, 19, 22, 23, 28, 34, 47 & 53 eli yhteensä 12 numeroa. Myynnissä olisi ollut vielä muutamia muita numeroita, mutta ne päätin vielä jättää hyllyyn.

Pakko heti alkuun kehua Coppolan asiantuntemusta näissä keräilyasioissa. Judge Dredd sarjisten haku liikkeestä on muuttunut mielenkiintoiseksi matkaksi nuoruuteen, joka jatkuu ja jatkuu..... Btw, vaikka itse olin aktiivinen keräilijä 80/90 luvun taitteessa, en muista silti törmänneeni Ihmesarjaan missään vaiheessa. Tai sitten mielenkiintoni veivät divarien kätköistä (kädet täristen) löydetyt X:t ja Hulkit  :)

TOSA

  • Jäsen
  • Viestejä: 875
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #29 : 03.04.2019 klo 10:55:14 »
Puuttuvat kahdeksan numeroa jos osuu kohdalle seuraavien viiden vuoden aikana niin sitten saisin kokoelman täyteen 35 vuodessa

Sen verran pitää päivittää että edellisen viestini jälkeen olen saanut kaksi numeroa hommattua lisää eli nyt puuttuu enää 6kpl ja puuttuvista kolme on ollut huutonetissä jo pidempään myynnissä. Täytyisi kai noihin uhrata rahaa jossain vaiheessa.

Mikkou sama huomio että 80/90 luvun taitteesa ei divareissa kovin usein tullut Ihmesarjaa vastaan