Kirjoittaja Aihe: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53  (Luettu 16279 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« : 27.04.2012 klo 08:47:16 »
Tein oman topicin hauskasta ja mielenkiintoisesta projektista, jossa keräilin Ihmesarjan 53 numeroa täyteen vajaassa 3.5 kk:dessa. Ensimmäisen Ihmesarja-lehteni, joka oli numero 32, ostin 10.1.2012 huuto.netistä ja viimeisen, numeron 50, 17.4.2012 yksityiseltä keräilijältä.

Taustaa: keräilin lehtiä aktiivisesti 1980-luvun puolesta välistä 90-luvun puoleen väliin, lähinnä viikoittaisilla antikvariaatti-kierroksilla Turussa. Antikvariaateista mukaan tarttui Marvel-, Batman-, Lepakkomies-, Judge Dredd-, Indiana Jones- sekä V-sarjan-lehtiä. Lehdet kulkivat vuosien mittaan laatikoissa muutosta toiseen. Viime vuonna tulin viimein avanneeksi yhden laatikoista ja huomasin hämmästyksekseni, että vastoin aiempaa muistikuvaani, minulla ei ollutkaan täyttä sarjaa Hämähäkkimies-lehtiä vuosilta 1980–95. Sarjasta puuttui numero 2/1980! Päätin samalla katsastaa muutkin sarjat läpi ja puutteita löytyi lisää. Sisälläni asuva keräilijä heräsi horroksesta ja päätti täydentää sarjat kokonaisiksi. Netistä löytyi kattavia listoja Suomessa ilmestyneistä sarjakuvalehdistä, joiden avulla määrittelin kokoelman uudeksi laajuus-tavoitteeksi seuraavan:
- 1967-99 ilmestyneet Marvel-lehdet ja -erikoisjulkaisut
- 1966-97 ilmestyneet Batman-lehdet
- 1969-78 ilmestyneet Lepakkomies-lehdet
- 1969-90 ilmestyneet Teräsmies-lehdet, joissa mukana on Lepakkomies tai Oikeuden Puolustat
- 1984-2000 ilmestyneet Judge Dredd-lehdet ja –albumit sekä Judge Anderson-albumit
- 1986-89 ilmestyneet Indiana Jones-lehdet ja –albumit
- V-sarjan 6/6 & 3/3 lehteä

Ihmesarja tuntui kiehtovimmalta, joskin hankalimmalta ja arvokkaimmalta kohteelta aloittaa kokoelman täydennys, mutta mahdottomilta tuntuvat asiat vetävät minua puoleensa kuin minttu kissaa. Siispä netti auki ja googleen hakusanoiksi ”myydään Ihmesarja”. Heti löytyi osuma huuto.netistä, kohtuukuntoinen Ihmesarja nro 32. Huuto nopeasti sisään ja sitten vain odottelemaan kohteen sulkeutumista. Huuto sulkeutui 10.1. ja minä olin ensimmäisen Ihmesarja-numeroni onnellinen omistaja.

Muita myynnissä olevia numeroita ei sillä hetkellä löytynyt, joten piti käyttää vähän luovuutta ja miettiä mistä niitä seuraavaksi etsisi. Laitoin huuto.nettiin hakusanaksi ”Ihmesarja” ja ehdoksi sulkeutuneet kohteet. Nyt osumia tulikin muutama. Eräällä myyjällä oli ollut useampikin kohde myynnissä ilman valokuvaa, jonka takia kohteisiin ei tod. näköisesti ollut tullut yhtään huutoa. Laitoin 22.1. myyjälle viestin, olisivatko numerot edelleen myymättä? Numerot 10, 16, 21, 22, 34 ja 47 löytyivät heti. Muutaman lisäviestin jälkeen olimme saaneet hinnat ja kaupantekotilaisuuden sovittua. Juuri ennen kaupantekotilaisuutta sain vielä lisäviestin; ”ota ylimääräistä käteistä mukaan, löytyi vielä muutama numero”. Kauppojen jälkeen olin numeroiden 5, 6, 10, 16, 21, 22, 24, 28, 34 ja 47 uusi onnellinen omistaja. Ihmesarja-projektini oli saanut lentävän lähdön!

24.1. sain uuden viestin; ”löytyi vielä numerot 1, 3, 27, 35 ja 49, kiinnostaako?”. Sovimme paketille hinnan ja posti sai kuljetettavaa. Nyt koossa olikin jo 16/53 numeroa!

Huuto.netistä löytyi toinenkin myyjä, jolta ei kaksi Ihmesarja kohdetta ollut mennyt kaupaksi. Laitoin hänellekin viestin ja sovimme, että hän lähettäisi tarkempia kuvia ja hintoja kaikista numeroista, joita häneltä löytyi. Juuri ennen sovittua kuvien lähettämistä myyjä tulikin toisiin ajatuksiin ja ilmoitti myyvänsä lehdet mieluummin huuto.netissä.

Nyt vuorossa oli useamman viikon keräilytauko kauppakohteiden puuttuessa, joten minulla oli hyvä aika laatia osto-ilmoitukset Keltaiseen Pörssiin, myyjaosta.comiin, Tori.fihin sekä suomi24 keskustelufoorumille. Tori.fissä oli toinenkin Ihmesarjojen ostoilmoitus, jonka laatijalle lähetin tiedustelun syntyneistä kaupoista ja mahdollisista myytävinä olevista tuplakappaleista. Minulta puuttuvia tuplakappaleita ei löytynyt ja hiljaista oli ollut myös ilmoituksen suhteen. Häneltä itseltään puuttui enää kolme numeroa täydestä sarjasta. Mielenkiintoisena kaneettina hän mainitsi, että sarjan täyteen saatuaan hän tod. näköisesti myisi koko kokoelmansa pois numero kerrallaan.

Tällä välin huuto.nettiin oli ilmestyt myyntiin neljä numeroa, numerot 2, 7, 8 ja 9. Pyysin aiemmat Ihmesarjat myyneeltä keräilijältä arvioita huuto.netissä myynnissä olevista kohteista. Samalla selvisi, että hän oli löytänyt jälleen yhden Ihmesarjan, numeron 37. Teimme kaupat 20.2. ja samaan aikaan voitin em. huudot, joiden jälkeen koossa oli 21/53 numeroa.

Nettiä selatessani ja Ihmesarjoja etsiessäni löysin eräältä tavaroiden vaihtosivustolta kaksi Ihmesarjan numeroa, numerot 24 ja 38. Minulla ei ollut mitään vaihdettavaksi kelpaavaa, joten tarjouduin ostamaan lehdet. Nro 38 minulta puuttui ja nro:sta 24 ajattelin tuplanumerona olevan hyötyä myöhemmin. Tarjoukseni hyväksyttiin, joten kokoelmani karttui jälleen yhdellä Ihmesarjalla. Hetken ylimääräisen nro:n 24 kohtaloa mietittyäni, päätin laittaa vaihtoilmoituksen Kvaak:iin, toiveena vaihto minulta puuttuvaan numeroon sekä mahdollinen kontakti henkilöön, jolta voisi ostaa lisää puuttuvia Ihmesarjoja.

Samaan aikaan huuto.nettiin oli tullut myyntiin lisää numeroita, nro:t 4, 20 ja 45. Olin jo ennalta varautunut numeron 45 pitkään metsästysaikaan ja yhteensä yli kymmenen muun numeron arvoiseen hintaan. Siitä huolimatta lehden tultua myyntiin, jouduin hetken miettimään lähes tuhannen euron sijoitusta yhteen sarjakuvalehteen. Keskustelin asiasta erään ystäväni kanssa ja hän ilmaisi asian näin; ”sitä joko kerätään tai ei”. Eli keräilyssä ei olisi mitään mieltä jos rajaisi ulkopuolella hankalat ja kalliit numerot. Kyseisen nro:n 45 huutokaupasta tulikin erittäin tiukka, toisen keräilijän huutaessa samaa kohdetta. Voitin lopulta kaikki em. huudot, joiden jälkeen Ihmesarja-kokoelmani oli 25/53 Ihmesarja-lehteä.

18.3. voitin saman keräilijän kanssa käydyn tiukan kilpailun jälkeen huudon numerosta 41 ja kokoelmani karttui jälleen yhdellä aarteella.

Olin laittanut ylimääräisinä ostamieni numeroiden 16 ja 24 vaihtoilmoitukset kvaak:iin ja 19.3 sain ensimmäisen ja ainoan vaihtotarjouksen. Minulle tarjottiin nro:n 24 vaihtoa numeroihin 31 tai 33. Ehdotin vaihtoa numeroon 31 ja tiedustelin mahdollisuutta ostaa nro 33. Numeron 33 hinnaksi tarjouduin antamaan Kostajat-lehden numeron 1/1976 ja 20€ rahaa. Lopulliseksi hinnaksi sovimme em. Kostajat-lehden sekä 25€. Kokoelmani oli näiden kauppojen jälkeen 28/53 numeroa.

Vaihdon suorittanut keräilijä sai listani puuttuvista ihmesarjan numeroista ja kaappeja siivotessaan tarjoutui myymään tuplakappaleensa minulle. Tuplakappaleista löytyneitä osumia olivat numerot 11, 12, 17, 44 ja 46. Kauppojen jälkeen kokoelmani rikkoi 30 kappaleen rajan, kun koossa oli 33/53 numeroa.

1.4. voitin huudon numerosta 23, josta tulikin viimeinen huuto.netistä löytynyt Ihmesarja.

4.4. Näin huuto.netissä ilmoitukset myynnissä olevista, melko huonokuntoista, Ihmesarjan numeroista 20, 21, 35 ja 45. Myyjä ilmoitti lopettelevansa sarjakuva-harrastustaan ja myyvänsä kaikki lehtensä pois. Lähetin myyjälle viestin jossa tiedustelin olisiko myytävänä muita Ihmesarjan numeroita. Selvisi, että kyseessä oli sama keräilijä jonka kanssa olin jo aiemmin vaihdellut viestejä tori.fi osto-ilmoituksen jälkeen! 14.4. tiukkojen neuvottelujen jälkeen sovimme kaupat tehtäväksi numeroista 13, 14, 15, 18, 19, 29, 30, 39, 40, 42, 43, 48, 51, 52 ja 53! Minulta vielä puuttuvat numerot 25, 26 ja 36 olivat nekin olleet myynnissä mutta toinen keräilijä oli ehtinyt varata ne ennen minua. Olin tehnyt kyseisen keräilijän kanssa kauppaa muissa yhteyksissä, joten tiesin hänen itse jo omistavan täyden Ihmesarja-kokoelman. Myynnissä olleet hyväkuntoiset numerot 25, 26 ja 36 olivat näin ollen sarjan päivityksiä. Lähetin hänelle viestin ja tiedustelin mahdollisuutta ostaa tuplanumerot ennen kuin hän laittaisi ne myyntiin huuto.nettiin. Hän ilmoitti juuri ottaneensa niistä kuvat ja että olisi laittanut ne myyntiin vielä samana iltana. Hän lähetti lehdistä kuvat minulle ja helpotuksekseni havaitsin myös tuplanumeroiden olevan hyvässä kunnossa. Saimme neuvoteltua hinnat kohtuullisiksi ja kaupat tehtyä. Näiden kauppojen jälkeen puuttuvia numeroita oli enää yksi, numero 50!

Laitoin numerosta 50 viestin Kulkukatin poikaan sekä ss.libriconiin. Kulkukatin pojasta ei kuulunut mitään mutta ss.libriconista tuli vastaus; ”Ei ollut hyllyssä, mutta muistelisin että on erässä joka tuli meille jokin aika sitten. Ilmoittelen kunhan saan tuon erän purettua. Hinta on jossain 500 euron tietämissä, jos lehti on hyväkuntoinen” Mielestäni tuo on samanlaista toisen ”ahdingon” hyväksikäyttöä kuin jos tarjoutuisi ostamaan janoisen tuttavan 500€:n veronpalautuksen 100€lla.
Eipä taida numero 50 olla 500€:n arvoinen edes pakkasileänä. Täytyyhän sitä jokaisen leipänsä tienata mutta silti…

Tilanteessa apuun tuli keräilijä, jolta olin ostanut ensimmäiset numerot projektini alussa. Häneltä löytyi kätköistä vielä numero 50 ja näin sarjani olikin yhtäkkiä täysi! 

Rahaa koko sarjan keräämiseen kului 4.387€, sisältäen vajaan tuhat euroa maksaneen Elohopea-numeron, nro:n 45. Keskihinnaksi lopuille 52 numerolle tuli 66,60€. Todellisuudessa halvin 52 numerosta maksoi 22€ ja kallein 210€. Projektin järjellisiä perusteita on varmasti kohtuullisen vaikea nimetä, mutta minä nyt vain satun pitämään haasteista ja keräilystä. Lehtien yleiskunto on pääosin hyvä, kuntokeskiarvioni kaikista on 8+ (heikoin 7+ ja paras 9½ ), vain muutamat numerot vaativat myöhempää päivitystä.
Yhteenvetona todettakoon, että ostin ”vain” 10 numeroa huuto.netistä, joten planeetat olivat enemmän kuin kohdillaan oikeiden, omista lehdistään luopuvien henkilöiden osuessa kohdalle. Joku voisi todeta, että kyllähän sitä rahalla kerää mitä tahansa mutta todellisuudessa myytävien Ihmesarja kohteiden löytäminen ei todellakaan ole helppoa, saati vielä kaikkien 53 numeron.

Kuriositeettina mainittakoon myös, että omat osto-ilmoitukseni eivät poikineet yhden yhtä vastausta. Lehtiä ei myöskään löytynyt divarit.com listauksessa luetelluista yli 50 antikvariaatista tai osto- ja myyntiliikkeestä, joihin sähköpostikyselyn lähetin. Kulkukatin pojan, ss.libriconin ja Makedonian suljin heti alussa hintavina pois laskuista.

Erityiskiitokset rakkaalle vaimolleni ymmärryksestä ja kannustuksesta, välillä pakkomielteeltäkin vaikuttaneeseen lehtien etsintään. Kiitoksen ja kumarruksen saavat myös Jarmo N. kaupoista ja asiantuntemuksesta sekä kaupoista Petri M, Juho M ja Juha K.

-pete gravehill-

P.S. Seuraava keräilykohde onkin sitten Batman- ja Lepakkomies-lehdet. Batmanista löytyy jo vuosilta 1966-69 yhdeksän numeroa ja vuosilta 1987-1997 puuttuu vain nro:t 3 ja 5 / 1992.
Lepakkomiehistä löytyy vuosilta 1969-1970 11 numeroa ja vuosilta 1977-78 kaikki nro:t. 1969-70 ilmestyneistä Jäteistä löytyvät onneksi kaikki kolme.

tmielone

  • Il Dille
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 635
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #1 : 27.04.2012 klo 10:52:32 »
Olipa mielenkiintoinen kertomus. Onnittelut tehokkaasta keräilystä!

Itse olen yrittänyt saada Batman-kokoelmaani täydelliseksi jo useamman vuoden mutta edelleen puuttuu kolme numeroa (vuodelta 1970). Huutonetissä olen niistä muistaakseni kahta joskus huutanutkin, mutta hinnan noustessa turhan korkeaksi olen jänistänyt. Ehkä sitä pitäisi ryhdistäytyä ja hankkia nuo puuttuvat numerot hinnasta riippumatta.

Jos siis löydät hyvän apajan, josta pursuaa vuoden 1970 Batman-lehtiä, niin minäkin olisin kiinnostunut tulemaan haaskalle.
"Now there's only two things in life but I forget what they are"

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #2 : 27.04.2012 klo 15:59:07 »
Hieno tarina ja huisin nopeasti saatu sarja täyteen -onneksi olkoon!

Itse en ole Ihmesarjoista kiinnostunut kun omaan samat tarinat Marvelin Essentialeissa. Epäilisin että nuo Essentialit tulivat maksamaan minulle yhteensä noin 40-60 egeä.

EetuT

  • Jäsen
  • Viestejä: 390
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #3 : 27.04.2012 klo 19:53:35 »
Kvaak on opettavainen paikka! Tänään opin Kvaakin kautta itsestäni yllättäviä piirteitä.

Kuvittelin ilmoittavani korkean hintatason siksi, että asiakas ei kuvittelisi joutuvansa vedätetyksi. Mutta ei se näköjään mennytkään niin, näköjään yritin törkeästi käyttää toisen ahdinkoa hyväksi. Sitä en kyllä ymmärrä missä vaiheessa tuota ahdistelua tapahtui, kun en käsittääkseni mitään yrittänyt myydä. No, ehkä tuo ymmärtämättömyyteni liittyy toiseen asiaan minkä opin tänään täältä Kvaakista.

Olen tyhmä! Siis totaalinen idiootti! Jos sillä kokemuksella mikä minulla on ei osaa hinnoitella sarjakuvia, niin kyllä täytyy ihmisellä olla melko hidas järjenjuoksu. Arvokas oppi, mutta olenko niin tyhmä että en oppinut tästä mitään?

Onnea Ihmesarjan kasaan saamisesta, melko nopeaa toimintaa!
E.T

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 760
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #4 : 27.04.2012 klo 21:12:40 »
Petellä on kyllä mennyt aika vähän aikaa ton ihmesarjan keräämiseksi. Itse ostelin tota Hämiksen ihmesarjaa n. 10 kpl, mutta ovat aika tyyriitä, joten loput jäi ostamatta. Pikkubroidille keräsin kaikki Hämähäkkimieslehdet ja muut albumit täydellisesti jonnekin 2000 vuoteen asti. Siitä broidi on jatkanut keräilyä itse tähän päivään asti. Ainoastaan noi Ihmesarjan hämikset jäivät vajaaksi. Aikaa meni jotain 5 vuotta.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #5 : 27.04.2012 klo 23:32:11 »
Kiitos kiitos, positiivisista kommenteista! Projekti oli tosiaan täynnä mitä uskomattomampia sattumia kuten esim. Rauta26:lla huuto.netissä myynnissä ollut nro 23, jossa minun oli pakko perääntyä huudon ollessa 140€. Sama numero tuli kuitenkin kahden viikon päästä jälleen myyntiin toisella myyjällä. Kuntokaan ei ollut merkittävästi huonompi kuin Raudan myymässä kappaleessa ja tuon kappaleen hinnaksi jäi 54€. Lyhyt aika ja keräilyn sujuminen kuin "tanssi" saivat minut kirjoittamaan kokemuksistani ja jakamaan ne vanhoja sarjakuvalehtiä arvostavassa seurassa. 

Pahoitteluni EetuT:lle, tarkoitukseni ei ollut syyttää sinua mistään. Minulla vain löi hetken tyhjää s-posti viestisi luettuani, sillä olin juuri ostanut nro:n 52, lähes virheettömänä ja pakkasileänä hintaan 210€. Käsittääkseni numero 52 on vielä vaikeampi numero löytää kuin tuo 50.

Liitteenä vielä lehdille askartelemani säilytyskansiot. Kansioiden jako on hieman outo sillä vuosi 1967 loppuu numeroon 24 eikä numeroon 22. Numero 22 on viimeinen niittiselkäinen lehti ja numeroiden 36 ja 37 väli on taas vuosien 1968 ja 1969 vaihtuminen. Syy erikoiseen jakoon on lehtien tasaisempi jakaantuminen kansioissa.

TOSA

  • Jäsen
  • Viestejä: 880
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #6 : 28.04.2012 klo 00:01:53 »
Nostan kyllä hattua sinulle Pete. Teit 3,5kk:den aikana sen mihin minä en ole pystynyt 25 vuoden Marvel keräilyn aikana. Minulla on 6kpl Ihmesarjaa hyllyssä ja niistäkin edellisen ostin yli kymmenen vuotta sitten. Haaveena on aina ollut että tämä sarja on se jonka ostan täyteen viimeisenä. Niin paljon on vielä muita ostettavia että pakko näitä on kai alkaa silloin tällöin ostamaan. Harmi vain että se mitä omista olen maksanut markkoina on vaihtunut suoraan euroihin eikä edes aina riitä.
Olisi vain nuorena pitänyt tajuta ostaa näitä ja jättää uutuudet ostamatta :(
Onneksi edes vähän lohduttaa se että muutamaa Egmontin kovakantista lukuunottamatta nämä Ihmesarjat ovat Marveleista aika pitkälti ainoat puuttuvat. DC onkin sitten täynnä 60-70 luvun puutteita.

hatinufer

  • Jäsen
  • Viestejä: 325
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #7 : 28.04.2012 klo 10:46:37 »
Peten keräilytarina on todellinen helmi.
Aivan kuin hän olisi kokenut (ja erityisen hyvin kuvannut)pikakelauksella kaiken sen, jonka aikoinaan koin haaliessani(lue:metsästäessäni) sarjakuvia divareista. Silloin, kun nettiä ei ollut kaupantekovälineenä.
Juuri tuollaista, maanistahan, keräily parhaimmillaan on. Löytämisen ilo: se vasta tekee poikaa!

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #8 : 28.04.2012 klo 13:39:41 »
esim. Rauta26:lla huuto.netissä myynnissä ollut nro 23, jossa minun oli pakko perääntyä huudon ollessa 140€. Sama numero tuli kuitenkin kahden viikon päästä jälleen myyntiin toisella myyjällä. Kuntokaan ei ollut merkittävästi huonompi kuin Raudan myymässä kappaleessa ja tuon kappaleen hinnaksi jäi 54€.
Tuossa näkyy mielestäni selkeästi se että eniten hintoja nostaa kun kaksi sama nimikettä kaipaavaa vakavampaa keräilijää katsoo kuinka paljon tuotetta kaipaavat. Kun toinen on saanut omansa niin hinta putoaa selkeästi etenkin kun usi kappale tulee pian edellisen jälkeen tarjolle.

Heh, Pete oli aktiivinen ja varmaankin myös onnekas jahtinsa kanssa sekä valmis käyttämään jonkinmoisia rahasummiakin, mutta äkkiseltään kolmessa kuukaudessa vaativan sarjan kerääminen tuntuu tavallaan liian helpolta saavutukselta. Ainakin viimeisiä puutteita tulee metsästää pitkään ja hartaasti jotta tuntee saavuttaneesa jotain kun setti on viimein täynnä  ;)

Onnea vielä tavoitteen rivakasta toteutumisesta!

Rauta

  • Cheap plastic imitation of Orson Welles
  • Jäsen
  • Viestejä: 510
  • Voi millaista höpinää!
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #9 : 06.05.2012 klo 18:12:22 »
Hieno tarina. Lisäänpäs taustoilta vielä pienen Peten hyvää ajoitusta valaisevan anekdootin.

 Istuskelin viime kesänä erään kirjoja keräilevän vanhemman polven ystäväni kanssa leirinuotiolla keskustelemassa kirjallisuudesta ja kirjojen keräilystä. Hän mainitsi tietävänsä muutamista jopa kymppitonnien arvoisista kirjaharvinaisuuksista, jotka makaavat köyhyydessä kituuttavien leskimummojen kirjahyllyissä, koska nämä sitkeästi kieltäytyvät myymästä miesvainajiensa omaisuutta pois. Vaikka eivät kirjoilla sinänsä mitään teekään.

 Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi siihen, että hänelle oli aikain saatossa kertynyt myös sarjakuvia, vaikkakaan hän ei niistä sen enempää välittänyt. Seassa muiden muassa Aku Ankan näytenumero, hyväkuntoinen Lumikki… niin ja merkittävä läjä Ihmesarjoja, mukana hyväkuntoinen 45. En voinut olla vetämättä esiin ”mummokorttia”. Hyllyssä kymppitonnien arvoiset lehdet, joilla ei tee mitään. No keräilijöiden on tunnetusti vaikea luopua kokoelmansa vähemmänkin kiinnostavista osista, joten keskustelu jäi siltä erää siihen.

 Jotain oli kuitenkin jäänyt takaraivoon raksuttamaan, koska parin kuukauden kuluttua hän palasi asiaan. Hän kysyi, voisinko jelpata lehtien myynnissä, hän kun ei  itse ollut esim. huutonettiä koskaan käyttänyt. Mikäpä siinä, totesin. Ja niin tulivat myyntiin, ensin Lumikki ja muita Ankkoja, sekä vuodenvaihteen jälkeen Ihmesarjoja, joista peräti seitsemän (mukana mainittu 45) päätyi Petelle.

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #10 : 07.05.2012 klo 14:09:06 »
Aivan, se ajoitus. Kolme keräilijää luopui samanaikaisesti Ihmesarja-kokoelmistaan!  Lisäksi numerot menevät ristiin siten, että sain sarjan kaikki numerot kasaan ja vieläpä kohtuu kuntoisina.

Kiersimme ystävieni kanssa 1985-95 välisenä aikana kaikki Turun antikvariaatit läpi n. 1-2 kertaa kuukaudessa. Koko tuona aikana en nähnyt yhtään Ihmesarja-lehteä myynnissä. Voi tietysti olla, että kysymällä niitä olisi kaivettu tiskin alta esiin. Tiskin takaa myynti olisikin ollut perusteltua sillä Alfa-antikan lehtipinot ja Vaskikarin Marvel-vetolaatikot eivät keräilykappaleita juurikaan hellineet.

Onneksi en joutunut metsästämään viimeisiä kappaleita pitkään sillä apajia ei oikeastaan ole kuin yksi, huuto.net. Lähetin tosiaan s-posti kyselyn n. viiteenkymmeneen eri antikvariaattiin sekä osto- ja myyntiliikkeeseen. Lisäksi kävin parissakymmenessä antikvariaatissa henkilökohtaisesti. Kaikissa vastaus oli sama:"ei ole näkynyt Ihmesarjoja enää pariinkymmeneen vuoteen"!

Tarjousten teko ja hintakaton määritys Ihmesarjoille oli todella hankalaa kun vertailukohtia ei ollut saatavilla. Onneksi sain asiantuvaa apua ensimmäiseltä keräilijä-kontaktilta, Jarmo N:ltä. Hänen kanssaan tulikin sitten vaihdettua liioittelematta 60-70 s-postia, kuntoarvioista, hankalista numeroista sekä eri numeroiden hinnoista.
Oli muuten mielenkiintoista havaita miten eri henkilöt nimesivät sarjan hankalimmat numerot. Numero 45, Elohopea, oli itseoikeutetusti hankalin mutta seuraavaksi hankalimpia olivatkin sitten 25, 26 ja 52 tai 25, 29 ja 39, vastaajasta riippuen.


Hill Street

  • Jäsen
  • Viestejä: 150
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #11 : 13.07.2012 klo 22:35:32 »
Tosi hauska tarina; lisää tuollaisia. Ja hatun noston arvoinen urakka! Itsellä meni samaan 16-17 vuotta. Aiemminkin olisin aloittanut, mutta sitä ennen ei kaveripiirissä tiedetty koko sarjan olemassaolosta. Ja vaikka "Ihmesarja"-nimi olis tiedetty, niin sisältöä ei silloin olis osattu arvata. Kaikki lehdet tuli sittemmin hankittua livenä antikvariaateista. Niin kuin arvelit, niitä piti tosiaan kysyä ja jos niitä oli, ne kaivettiin lähes aina tiskin alta. Parhaimmalla kerralla taisin saada neljä tai viisi numeroa samasta paikasta ja 90-luvun alussa Lahdessa olis myyty koko sarja, tyyliin: ostat kaikki tai et saa mitään. Ylivoimaisesti vaikeimmat numerot noihin aikoihin olivat 45 ja 29. Niiden takia homma venyi viimeiset about 8 vuotta. Noh, motivaatiokin tietty hiipui, kun homma oli muuttunut kaikkialla ei-ooksi jo aikapäiviä sitten. Numeroa 26:kaan en kyllä muista pitäneeni käsissäni kahdesti.

Minun mielestä on hyvä että Suomessakin on nykyään SS Libriconin tapaisia liikkeitä. Alalla tuskin kukaan kuitenkaan vuolee kultaa. Pienestä kirjoittelusta ei kannata pahastua. Uskon että nekin, jotka kieli poskella kiroaa viimeisen puuttuvan kohteen kovaa hintaa, ovat toisaalta tyytyväisiä siihen, että donit & conit & pojat huolehtii osaltaan että jo hyllyssä olevan osuuden arvo säilyy.

Simppelit, mutta aika mageet oli myös noi itse tuunatut kotelot.

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #12 : 18.07.2012 klo 09:50:16 »
Tnx! Tavallaan on vähän ikäväkin sitä aikaa kun ystävieni kanssa kiersimme Turun antikvariaatteja läpi. Valikoimat vaihtuivat viikoittain, eikä näin ollen tarvinnut koskaan lähteä tyhjin käsin kotiin. Aina jännitti etukäteen saako oikean pinon tai laatikon läpikäytäväksi eli juuri sen jossa ne puuttuvat lehdet olisivat. Muistan vielä kuin eilisen päivän sen kerran kun ystäväni pinosta löytyi molemmilta puuttunut ensimmäinen Hämähäkkimies 1/1980. En ollut varmaankaan koskaan aiemmin tuntenut itseäni yhtä epäonniseksi  :)
Ystävälläni kävi sama onni kahdesti, sillä hän oli omalla kierroksellaan löytänyt tuplakappaleen, jonka hän sitten antoikin minulle 18v. lahjaksi!

Joo, eipä ollut internettiä saati loistavaa Perunamaan Sarjakuvarock:ia, josta löytyy täydellinen listaus kerättävistä lehdistä. Jos jotain lehteä ei ollut nähnyt missään, sitä ei yksinkertaisesti ollut olemassa.

Tulee olemaan kohtuu mahdotonta luopua haalitusta sarjakuvakokoelmasta, joten olenkin tässä jo jonkin aikaa laittanut sivuun vanhoja, ei niin hyvä kuntoisia Marveleita ja Batmaneja jälkikasvuani varten. Sarjakuvien maailmaan ei pääse sisälle kuin lukemalla, ja tuo hupi on ollut vanhempien ja arvokkaampien lehtien kohdalla kiellettyä jo pidemmän aikaa. Jos ei ole koskaan lehtiä lukenut, ei todennäköisesti osaa muovipusseissa olevia läpysköitä arvostaakaan, muuta kuin isän tilaa vievänä harrastuksena   :)



Morpheus

  • Jäsen
  • Viestejä: 97
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #13 : 18.08.2012 klo 12:21:44 »
Tuossa näkyy mielestäni selkeästi se että eniten hintoja nostaa kun kaksi sama nimikettä kaipaavaa vakavampaa keräilijää katsoo kuinka paljon tuotetta kaipaavat. Kun toinen on saanut omansa niin hinta putoaa selkeästi etenkin kun usi kappale tulee pian edellisen jälkeen tarjolle.

Heh, Pete oli aktiivinen ja varmaankin myös onnekas jahtinsa kanssa sekä valmis käyttämään jonkinmoisia rahasummiakin, mutta äkkiseltään kolmessa kuukaudessa vaativan sarjan kerääminen tuntuu tavallaan liian helpolta saavutukselta. Ainakin viimeisiä puutteita tulee metsästää pitkään ja hartaasti jotta tuntee saavuttaneesa jotain kun setti on viimein täynnä  ;)

Onnea vielä tavoitteen rivakasta toteutumisesta!



Tuo Peten suoritus on hieno ja vaikka siitä jäi puuttumaan tuon viimeisen numeron ”loputon” metsästästys ennen kuin sen vihdoin löytyy, niin ei se vähennä tarininan ja onnistumisen arvoa.

Itsekin pääsin pieneltä osin osalliseksi tarinaan, kun myin Petelle nuo numerot 25, 26 ja 36.

Se että Pete onnistui sarjan keräämisessä noin lyhyessä ajassa on tulosta paitsi riittävistä taloudellista resursseista niin myös aktiivisesta ja järjestelmälliestä panostuksesta projektiin…. ja onnesta/ajoituksesta.

Itse keräsin tämän sarjan kasaan 20+ vuotta sitten ja vasta noin 1,5 vuotta sitten päätin pikkuhiljaa päivittää kokoelmani siihen kuntoon, että kaikki numerot ovat kuntuluokkaa 9-10-/10. Reilut parikymmentä numeroa meni päivitettävien listalla (onneksi kalleimmat ja pahimmat numero kuuluivat jo valmiiksi kiitettävien listalle). Noista olen nyt jo useamman päivittänyt ja ajallisesti nuo päivitykset osuvat pitkällä samalla aikajaksolle, kun Pete keräsi oman kokoelmansa kasaan. Sitä ennen ja sen jälkeen on ollut selvästi hiljaisempaa. Eli hyvin syklistä puuhaa Ihmesarjan keräily on.

Jos joku sattuu löytämään näitä komeron ylähyllyltä samaan aikaan, kun toinen kyllästyy parin viimeisen numeron metsästykseen, niin saattaa vaikuttaa, että tarjontaa on ”paljon”. Mutta sitten voi tulla kuukausia, että huudossa  pöyrii sama kourallinen heikkokuntoisia lehtiä, mutta mitään muuta ei löydy mistään. Toki itsekin voisin heti muutaman päivityksen tehdä jos haluaisin Libriconissa maksaa keskiharvinaista lehdistä 350-500€ kappale, mutta niin kiire  minulla ei ole näitä päivittää. Toki olen sitä mieltä, että muutama harvinaisin numero(39, 50-53) aivan priimakunnossa voisi olla about tuon hintatason arvoinen ja tuo 45 tuplaten tuon.

Mutta mieluummin käytän malttia ja pidän keräilyharrastukseni käynnissä metsästämällä noita kiitettäviä kappaleita muualta.

Ja lopuksi, jos jollain on tietoa, mistä löydän kiiitettävässä kunnossa jonkin näistä 14 numerosta (1,9,13,15,20,23,24,27,30,35,37,40,44 ja 48), niin kiitollisena otan kaikki vinkit vastaan. Kyllä minä näistä kunnon korvauksen maksan, mutten ihan Libriconin myyntihintoja kuitenkaan.

[/b][/size]
« Viimeksi muokattu: 18.08.2012 klo 12:25:00 kirjoittanut Morpheus »

Pete Gravehill

  • Jäsen
  • Viestejä: 10
Vs: Ihmesarja 1967-70, 3.5kk:dessa 0->53
« Vastaus #14 : 18.02.2013 klo 18:26:34 »
Tapahtuipa sitten sekin ihme, että ostoilmoitukseni Keltaisessa Pörssissä poiki ensimmäisen ja ainoan yhteydenoton! Minulle tarjottiin hyväkuntoista Ihmesarjan nro:a 2 ja vieläpä ihan kohtuulliseen hintaan  ;)

Batman- ja Lepakkomies-lehtikokoelman keräily edistyy myös mukavasti mutta sinännällään tylsästi ettei siitä saa mitään painokelpoista tarinaa aikaiseksi. N. vuosi sitten mieleeni juolahti idea laittaa kaikkiin Turun kirpputoreihin kuvallinen osto-ilmoitus noista Batman- ja Lepakkomies-lehdistä. Yritin tavoittaa ne "vanhat spaddut", jotka eivät ole internetistä kuulleetkaan ja jotka omistavat vanhoja sarjakuvalehtiä. Ilmoituksia laitoin kahdeksaan eri paikkaan -> ei yhden yhtä soittoa tai s-postia! Yhdestä paikasta oli tosin repäisty yksi puhelinnumero liuska irti, vahingossa varmaankin...