Kirjoittaja Aihe: Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti  (Luettu 177698 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 181
Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehti
« : 09.04.2012 klo 16:50:33 »
Kalkkaro on Petri Hiltusen piirtämä ja käsikirjoittama lännensarja, joka on ilmestynyt sanomalehdissä vuodesta 2005 alkaen. Sarja sijoittuu Yhdysvaltojen eteläosaan 1860-luvun lopulle.

Lempo Kustannus alkaa julkaista Kalkkaroa 50-luvun tyylisinä liuskalehtinä toukokuussa 2012. Aikaisemmin Jalava on julkaissut Kalkkarosta kaksi kokoelma-albumia (Ihmispetojen laakso, 2008 ja Ihmisen hinta, 2009). Kalkkaro-liuskat aloittavat tarinasta Heimonsa vartija, joka jatkaa siitä mihin Jalavan julkaisemat albumit lopettivat.

Heimonsa vartija -tarinassa päähenkilö Thomas ”Kalkkaro” Morrison ja hänen ystävänsä, pyssytaituri Fabien Rabasse kohtaavat Fabienin menneisyydestä kumpuavia uhkia, joista vähäisimpiä eivät ole voodoo-papitar Marie Coulais ja hänen zombipalvelijansa.

Kalkkaro ilmestyy kerran kuukaudessa. Irtonumerohinta on 3 euroa. Lehden voi tilata kotiin ja sitä myyvät myös sarjakuvien erikoisliikkeet. Vuositilauksen (12 numeroa) hinta on 35 euroa. Kaikki tilaajat saavat joulukuussa ilmaisen tilaajalahjan, jota ei voi ostaa erikseen!

Tällä hetkellä tilaus onnistuu helpoiten lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lempokustannus@gmail.com. Saat paluupostissa maksuohjeet.

Ensimmäinen numero ilmestyy Tampere Kuplii -festareille 2.-6.5.2012. Petri on mukana ohjelmassa kertomassa projektista.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2015 klo 21:32:55 kirjoittanut Lurker »

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 524
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #1 : 09.04.2012 klo 17:36:27 »
Oletan että tilausmaksun voi käydä maksamassa myös Turun Sarjakuvakaupalle? = 35€ tulossa sinnepäin.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 181
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #2 : 09.04.2012 klo 17:59:50 »
Joo, teen sinne tiskille tilauskuponkeja jahka kerkiän.

Antti Peltola

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 2 907
  • Vol. 4
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #3 : 09.04.2012 klo 18:15:05 »
Lähetetäänkö lehdet tilaajille huomaamattomassa kuoressa eli itse lehteen ei liimata tai paineta tilaustietoja?

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 181
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #4 : 09.04.2012 klo 18:39:24 »
Kyllä, kirjekuoressa.

Jukka Laine

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 37 165
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #5 : 09.04.2012 klo 18:40:55 »
Julkaistaanko noita myöhemmin albumeina?

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 181
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #6 : 09.04.2012 klo 19:35:06 »
Julkaistaanko noita myöhemmin albumeina?

Ei ole ainakaan suunnitelmissa. Halusimme Petrin kanssa tehdä nimenomaan liuskoina näitä.

Jukka Laine

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 37 165
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #7 : 09.04.2012 klo 19:57:40 »
Hauska ja epäilemättä eläkeikäisille miehille nostalginen idea, mutta ah niin kovin epäkäytännöllistä.

Kai ne edes ovat 60-sivuisia liuskoja? Sen verran laskin että niissä pitäisi olla strippejä jotta saisi rahoilleen vastinetta saman verran kuin albumeissa. Siis tuplasti paksumpia kuin 50-luvun liuskat.
« Viimeksi muokattu: 09.04.2012 klo 20:13:36 kirjoittanut Jukka Laine »

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 181
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #8 : 09.04.2012 klo 20:18:06 »
Hauska ja epäilemättä eläkeikäisille miehille nostalginen idea, mutta ah niin kovin epäkäytännöllistä.

Toisinaan täytyy tehdä asioita, jotka ovat kaikin puolin järjettömiä mutta hauskoja.

Kai ne edes ovat 60-sivuisia liuskoja? Sen verran laskin että niissä pitäisi olla strippejä jotta saisi rahoilleen vastinetta saman verran kuin albumeissa. Siis tuplasti paksumpia kuin 50-luvun liuskat.

No hah hah. Liuskat ovat mahdollisimman lähellä esikuviaan. Tästä projektista ei tule kukaan tienaamaan juuri mitään. Hieman ihmettelen miten jollekulle tulee edes mieleen alkaa heti laskemaan paljonko yhden stripin hinnaksi tulee... On niitä muitakin mittareita kuin raha.

Jukka Laine

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 37 165
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #9 : 09.04.2012 klo 20:30:26 »
Se olikin vasta toissijainen harmi, se raha. Epäkäytännöllisyys oli se olennaisin. Jos sarjaa tulee albumeina, niin ostan jatkossa niitä. Ikävää jos ei tule.

Liuskat jätän väliin vaikka olisivat kuinka hauskoja ja esikuviaan muistuttavia.

Jiksi

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 7 112
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #10 : 10.04.2012 klo 02:34:38 »
Kyllä tämä on Petteriä mukaillen järjettömän hauska julkaisupäätös!

Ei ikimaailmassa olisi tullut mieleen, että liuskalehtiä löytyisi enää muualta kuin divarien pimeimmistä nurkista tai lasivitriinien takaa riippuen onko divari maalla vai kaupungissa.

EetuT

  • Jäsen
  • Viestejä: 407
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #11 : 10.04.2012 klo 02:49:02 »
Aivan loistava julkaisupäätös! Toivottavasti tilaajia tulee sen verran, että sarjasta tulee pitkäikäinen.
E.T

mkivimaki

  • Willeristi
  • Jäsen
  • Viestejä: 633
  • Hari hari, Aryman!
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #12 : 10.04.2012 klo 07:47:31 »
Ei kai se auta kuin laittaa tilausta tulemaan. On tuo Kalkkaro sen verran hyvä sarjis.
Mahtava idea, olkoon sitten kuinka epäkäytännöllinen hyvänsä!
Tilausta tulee samantien!  8]

Ps. Tarttisko noita ekoja numeroita ostaa kerralla sata, jos vaikka tulee yhtä arvokkaaksi kuin eka Tex  :laugh:

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 181
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #13 : 10.04.2012 klo 12:51:26 »
Ps. Tarttisko noita ekoja numeroita ostaa kerralla sata, jos vaikka tulee yhtä arvokkaaksi kuin eka Tex  :laugh:

Ehdottomasti kannattaa!!!

VesaK

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 15 816
  • Kuka mitä häh?
Vs: Petri Hiltusen Kalkkaro aloittaa liuskalehtinä toukokuussa
« Vastaus #14 : 10.04.2012 klo 17:23:44 »
Ja samantien laminoida ettei tule ikäviä sormenjälkiä. Perikunta kiittää.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama