"Sanotaan nyt sitten, että kirjallisuus on intermediaalisen sarjakuvan osajoukko."
Kiitos.
"Mikäs siinä, koska sinähän sen termin olet keksinyt, olet ainoa teorian omaksunut ihminen, ja keksit myös omat määritelmät niille olemassa oleville käsitteille, jotka olisivat muuten ristiriidassa teorian kanssa. Siihenhän ei kenenkään kannata sanoa vastaan yhtään mitään."
Teoria on kohtuullisen uusi ja on mahdollista ettei se tule koskaan yleisesti hyväksytyksi, mutta toivon mukaan se ainakin auttaa näkemään, että asioista voi ajatella toisinkin kuin mitä vakiintuneet mallit tarjoavat. Kaikki ovat kuitenkin tervetulleita osallistumaan keskusteluun ja esittämään näkökulmiaan, puolesta tai vastaan.
Vaikka keskustelin teoriasta useaan otteeseen sarjakuviin perehtyneiden ihmisten kanssa ja muokkasin teoriaa lukuisia kertoja ennen alkuperäisen version julkaisua en näemmä tullut ottaneeksi huomioon kaikkia mahdollisia näkökulmia ja ilmeisesti toisia asioita olisi pitänyt korostaa enemmän kuin toisia. Mutta tässähän sitä koetellaan. Teen parhaani vastatakseni kysymyksiin, mutta luonnollisesti roolini, etten sanoisi velvollisuuteni, on teorian puolustaminen. Toiveena kuitenkin on ettei keskustelu harhaudu muihin taiteisiin saati kaikkeen muuhun maan ja taivaan väliltä.
"Veistotaiteessa tarkoitus on itse veistoksen näkyvillä ja/tai tuntuvilla muodoilla saada aikaan erilaisia esteettisiä vaikutelmia. Braille-kirjoitusta sisältävän kirjan muotojen itsessään ei sen sijaan ole tarkoitus saada aikaan esteettisiä vaikutelmia, vaan Braillen avulla välitetään kielellisiä viestejä, kuten vaikka romaaneja tai novelleja, aivan kuten muidenkin kirjoitusjärjestelmien avulla."
Olen pitkälti samaa mieltä. Kuitenkin braillea ei ole tarkoitus katsoa, vaan koskettaa sormin, siten braille vertautuu kaikkeen sellaiseen kosketustaiteeseen joiden vastaanottoon voidaan käyttää pelkkää kosketusaistia. Mutta kuten itsekin toteat kun kirjoitat "[...]
veistoksen näkyvillä ja/tai tuntuvilla muodoilla saada aikaan erilaisia esteettisiä vaikutelmia", niin veistotaide on kaksijakoinen. Se vastaa katseeseen ja kosketukseen.
Braillen tarkoitus ei toki ole tarjota esteettistä vaikutelmaa pinnallaan (vaikka varmaan joku sellaisenkin kokemuksen siitä saa), vaan informaation välitys ja esteettisen
sisällön välittäminen. Voidaan siis sanoa kirjallisuuden sisältöä voidaan esittää ja vastaanottaa kahdella tavalla: visuaalisesti ja konkreettisesti braillen koho-keinoin.
Kun tämän lisäksi braille on luettavissa ennemmin koodehin kuin perinteiseen kirjoitustapaan ja koska on epäselvää miten nämä ominaisuudet vaikuttavat sisällön vastaanottamiseen niin mielestäni on perusteltua sanoa että kyse on adaptaatiosta.
Kirjallisuuden informaatio-sisältö voidaan siis adaptoida eri medioihin. Perinteinen teksti on siten osa graafista esitystapaa mikä vastaa näköaistiin. Koho-braille on osa veistotaidetta mikä vastaa nakö- ja/tai kosketusaistehin. Runonlausunta on esittävää taidetta mikä voi vastata näkö-, kuulo- tai kosketusaisteihin. Näissä kaikissa voi silti olla sama perusinformaatio.
"Tätä eroa veistotaiteen ja kirjoitusjärjestelmän välillä ei pitäisi olla mahdotonta käsittää. Juuri tällaisen perustavaa laatua olevan eron vuoksi myöskään kirjallisuutta ei luokitella visuaaliseksi taiteeksi."
Tässä tapauksessa erot, tai vastinparit ovat oikeastaan kuvat vs. veistokset sekä graafinen teksti vs. koho-braille. Edellisessä vastinparissa on adaptoitu ulkoinen estetiikka ja jälkimmäisessä sisällöllinen. Ja koska koho-braille vastaa kosketukseen niin se kuuluu veistotaiteen kategoriaan. Aivan kuten jostain kaksiulotteisesta (muoto)kuvasta työstetty patsas.