Kirjoittaja Aihe: Sarjakuva on superluokka  (Luettu 30779 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Severi

  • Sertifioitu Höpsisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 300
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #30 : 10.11.2011 klo 17:26:43 »
 
”Ystävä hyvä, vaatimuksen mahdottomuus osoittaa mielestäni väitteeni todeksi. Sarjakuvan arvoa se ei kiellä: vaikka sarjakuvan rajat tulevat kuvan ja tekstin suunnissa melko äkkiä vastaan, tämä puute kompensoituu kuvan ja tekstin liitosta. Mutta superluokka-ajatuksen se(kin) mielestäni kumoaa: yläluokka ei voi sisältää alaluokkia, jotka ulottuvat sen ulkopuolelle.”

Mikäli käsitin oikein, niin ilmeisesti vaatimuksesi ”mahdottomuus” perustuu puutteelliseen tietoon. Sarjakuvan rajat ovat näet hyvin laajat.
 
Maailmalla (ja myös meillä) on julkaistu sarjakuvasarjoja, joissa on pituutta hyvinkin paljon.  Esimerkiksi on olemassa manga -teoksia, joiden nidemäärät (pokkarit) menevät hyvinkin yli neljänkymmenen, esimerkiksi Dragon Ball. Nähdäkseni ei ole mitään rajoitetta sille etteikö, jokin sarjakuva voisi olla nidemääriltään huomattavasti suurempikin.

Sitten on myös kokeellista sarjakuvaa kuten Cerebus, joka yltää samoihin lukuihin jollei ylikin (6000 sivua).
 
Ja edelleen, Hugo Cabret on esimerkki laajasta (sarjakuva)romaanista jossa kuvat ja teksti vievät tarinaa yhtälailla eteenpäin.   

Nämä ovat vain esimerkkejä siitä, että teoksen laajuus, oli kyseessä sitten kuvat tai teksti, ei ole mikään kriteeri perinteisissä sarjakuvissakaan.
 
Mitä tulee abstraktiin sarjakuvaan niin sellaista on jo tehty. Joten teoksen laajuuden ja abstraktin sarjan yhdistäminen ei liene mitenkään ylivoimaista. Ties vaikka joku on niin jo tehnytkin, ainakin on olemassa Andrei Molotiun antologia "Abstract Comics". Toisin sanoen sarjakuvissa voidaan olla aivan yhtä epämääräisiä kuin kirjallisuudessa tai kuvataiteissa, onhan se niiden superluokka, mutta mikään pakko se ei ole.
 
Näin ollen "koomisuus" jäänee vain historian painolastiksi anglosaksien valitettavalle yleisnimitykselle sarjakuvista (comics).
 
Eih Bennek, Eih Blavek

Severi

  • Sertifioitu Höpsisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 300
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #31 : 10.11.2011 klo 17:53:52 »
 
"Entä milloin adaptaatio on adaptaatio? Runonlausunta ei ole vielä sitä. Mutta jos sen dramatisoi, niin sitten. Miten iso dramatisoinnin asteen tulee olla, että taiteen laji muuttuu? Jos runon yhteyteen laittaa kuvan, ei olla vielä adaptaatiossa. Entä jos sen kuvittaa kauttaaltaan?"

Hyviä kysymyksiä. Vastaan ykskantaan, että adaptaatio syntyy ainakin silloin kun siirrytään taidemuodosta toiseen, riippumatta siitä kuinka teosta tuossa uudessa mediassa käsitellään. Toisaalta myös taidemuodon sisällä voi tehdä adaptaatioita.
Tietääkseni adaptatioissa on kuitenkin eri tasoja. Puhutaan mm. ”siirrosta” kun adaptaatio on erityisen uskollinen alkuteokselle ja sitten oli muistaakseni sellainenkin termi kuin ”lainaaminen” kun adaptaatio oli kaikkea muuta kuin uskollinen.
 
Monotoninen tekstin ääneenlausunta voi tuntua kuin kirjoitetulta (siirto?), mutta silti siinä on aina mukana esiintyjä ja hänen persoonansa (mies/nainen/lapsi, äänen korkeus/sävy, paussit). Intonaatiolla on monissa kielissä merkittävä osuus viestin perille menossa. Luettu suodattuu esiintyjän kautta.

Äänikirjat ja –sarjakuvat ovat mielenkiintoisia, mutta en lue niitä sarjakuvien joukkoon.

Edit: typo
 
« Viimeksi muokattu: 11.11.2011 klo 09:32:57 kirjoittanut Severi »
Eih Bennek, Eih Blavek

Reima Mäkinen

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 9 478
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #32 : 11.11.2011 klo 17:57:03 »
Työvaltaisuuden takia taloudelliselle tuelle on taiteilijoilla tarvetta.
Ei ole kovin hyvä peruste tukea jotakin (vaikka kyse olisi taiteen kentästä) sen vuoksi että se soveltuu hommaan huonommin kuin jokin toinen väline tai menetelmä!
 
Mutta tukea tulisi taiteilijan lisäksi antaa myös organisaatioille, jotka edistävät sarjakuvaa: järjestämällä näyttelyitä, festivaaleja, viemällä sitä ulkomaille, sarjakuvamuseon perustamiseen tai ihan vain tutkimukseen ja koulutukseen.
Kyllä, sarjakuvaa voisi ja soisi tuettavan monella tavalla. Merja Heikkinenkö vai Jokien se oli kun näistä tukimuodoista tutkielmaakin väänsi. Julkaisemisen tukeminen (esim. useina vuosina myönnetty laatutuki on myös paikallaan)

Sinulta taisi jäädä huomaamatta kuinka edellisessä kappaleessa sanoin että "nämä tulisi tulkita ensisijaisesti katseen kautta", toisin sanoen tulkittava informaatio saavuttaa aivot aistien kautta.
Ei jäänyt. En vain ymmärrä koko rakennelmaasi tai "katseen kautta tulkitsemista". Siis perusteluasi sille että sarjakuva olisi jokin superluokka kun se selkeästi on eri(llinen) taiteenlaji. Jotenkin kieltäydyt näkemästä sarjakuvan tekstin ja kuvan rajoituksia (verrattuna kirjallisuuden tekstiin tai kuvataiteen kuvaan. Sarjakuvassa rajataan (teknisesti kun) tehdään tiettyjä asioita esityksen ulkopuolelle. Sitä kutsutaan pelkistämiseksi ja niin syntyy parempaa SARJAKUVAA.
Kirjallisuuden pelkistäminen on erilaista ja osin automaattista, välineestä johtuvaa. Tai kuvataiteen rajaus. Yhtä oleellista tai jopa oleellisempaa kuin se mitä taideteoksiin pannaan on se mitä niistä jätetään pois ja miten tämä saa teoksen elämään.
Kaikki mainitut alat myös pelaavat mielikuvilla. Niinpä kirjallisuuden synnyttämät MIELIkuvat ovat visuaalisesti parempia kuin vaikkapa sarjakuvan kuvat (jotka piirtäjä on ikään kuin tyhjentänyt). Kuvataiteen kuvat taas avaavat monia mahdollisuuksia sanallistamiselle ja siksi sanotaankin että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa. Tämä siis vain perusteluna sille, että enemmän (tekstiä ja kuvaa) ei ole yhtään sen enempää kuin vähemmän molempia tai toista.
Vaikka sarjakuva esittää kuvan ja tekstin ikään kuin rinnakkain, samassa, väittäisin ne kuvat ja tekstit ovat ikään kuin eri mediaa ja eri roolissa tai rekisterissä kuin mitä ne ovat yksinään esiintyessään. Sarjakuva ei siis yhdistä tekstiä ja kuvaa vaan se yhdistää "tekstiä" ja "kuvaa".
 
Ihan kiva medialuokitus. Sille voisi perustaa oman ketjun.
Ei liene tarvis. Kerroin sen vain esimerkkinä siitä mitä sarjakuva minusta on. Tuo ajatus on syntynyt sen jälkeen kun toisessa ketjusaa pauhottiin sarjakuvan määrittelemisestä. Minusta sarjakuva on siis media jne.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Severi

  • Sertifioitu Höpsisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 300
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #33 : 12.11.2011 klo 11:29:16 »
 
Myönnän että minulla oli vaikeuksia saada selkoa tekstistäsi, seikka mikä saattaa johtua siitä ettei minulla ole akateemisen taidekoulutuksen suomaa etua. Asiaa kenties helpottaisi jos antaisit linkkejä tai konkreettisia esimerkkejä.


"En vain ymmärrä koko rakennelmaasi tai "katseen kautta tulkitsemista". Siis perusteluasi sille että sarjakuva olisi jokin superluokka kun se selkeästi on eri(llinen) taiteenlaji."

Kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva vastaavat katseeseen, eli näköaistiin. Niitä tulkitaan vain näköaistin kautta. Tulkinta tapahtuu aivoissa, mutta tulkittava informaatio tulee aistien kautta. Muut taiteet vastaavat muihin aisteihin. Siten nämä kolme (kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva) muodostavat oman ryhmänsä.

Perinteisesti on väitetty, että sarjakuva olisi kirjallisuuden ja kuvataiteiden yhdistelmä, mutta ei kuitenkaan oikein kumpaakaan. Jonkilainen joukko-opin leikkaus. Jos sarjakuva kuitenkin käyttää jotain osia kahdesta muusta, niin mikä on se erottava osa mitä sarjakuvassa ei olisi, mutta on kahdessa muussa?

Väitän että sellaista erottavaa osaa ei ole. Sarjakuva sisältää kirjallisuuden ja kuvataiteet, jolloin se on niiden superluokka, jonka ominaisuuksia voidaan löytää kahdesta muusta. Ja kuvataiteet sekä kirjallisuus eivät voi esittää mitään sellaista mitä sarjakuvalla ei voisi ilmaista. Eikö joukko-opin mukaan se joukko, joka sisältää kaksi muuta (unioni), ole suurempi kuin erilliset osajoukot? Puhumattakaan siitä että mukaan luettaisiin vielä sarjakuvalle tyypillinen symbolikieli, jota ei yleensä löydy kahdesta muusta taiteesta.

Tästä seuraava johtopäätös on se että koska sarjakuva, jota kutsun myös intermediaaliseksi sarjakuvaksi erotuksena perinteisestä sarjakuvasta, pitää sisällään kaksi muuta osajoukkoa voidaan kysyä ovatko ne kaksi itsenäisiä taiteita lainkaan. Niinkuin runous luetaan nykyään osaksi kirjallisuutta, niin toivon mukaan tulevaisuudessa kirjallisuus ja kuvataiteet luetaan osaksi sarjakuvaa. Kyse on erillaisesta taidenäkemyksestä.

Auttoiko tämä ymmärtämään?


"Sitä kutsutaan pelkistämiseksi ja niin syntyy parempaa SARJAKUVAA.
Kirjallisuuden pelkistäminen on erilaista ja osin automaattista, välineestä johtuvaa. Tai kuvataiteen rajaus. Yhtä oleellista tai jopa oleellisempaa kuin se mitä taideteoksiin pannaan on se mitä niistä jätetään pois ja miten tämä saa teoksen elämään."

Pelkistäminenkö jotenkin automaattisesti synnyttää parempaa sarjakuvaa? Luettavampaa ja muutoin ymmärrettävämpää kenties, vai ovatko sanattomat tikku-ukko sarjat parasta sarjakuvaa? Mutta tässä taas ollaan menossa arvotuksen puolelle, subjektiivisuuteen.

Miksei sarjakuvan pelkistäminen voi olla yhtä automaattista kuin kirjallisuuden pelkistäminen? Ajatko kenties sitä takaa, että luontiprosessi olisi sarjakuvan ja kirjallisuuden erottava tekijä? Tällöin käsittääkseni olet luomassa uutta taideluokitusta, sillä kait noiden prosessien tulisi päteä kaikkiin taiteisiin.


"Kaikki mainitut alat myös pelaavat mielikuvilla. Niinpä kirjallisuuden synnyttämät MIELIkuvat ovat visuaalisesti parempia kuin vaikkapa sarjakuvan kuvat (jotka piirtäjä on ikään kuin tyhjentänyt)."

Näiden mielikuvien "paremmuus" riippuu päämääristä. Jos taiteilijan päämärä on tehdä monitulkintaista taidetta, niin teksti sopinee siihen tarkoitukseen kuvia paremmin. Mutta mikä sitten estäisi sarjakuvassa käyttämästä täsmälleen samaa keinoa kuin kirjallisuudessa, jopa täsmälleen samaa tekstiä? Ei mikään.

Sarjakuvassa voidaan käyttää sivukaupalla tekstiä ilman kuvan kuvaa (esim. Cerebus tai Hugo Cabret tai jossain määrin Corto Maltese), tai ainakaan kuvan ei tarvitse olla "tyhjentävä" (esim. abstrakti sarjakuva). Toisaalta, jos päämääränä on tehdä selkeätä tarinaa, niin sitten voi piirtää selkeitä, tyhjentäviä kuvia. Mutta kirjallisuudessa ei voi tehdä näin, koska siinä ei ole kuvia. Sarjakuvassa voi lisäksi pelata kuvien ja tekstin välisillä ristiriidoilla, teksti sanoo jotain mutta kuva taas muuta. Kirjallisuudessa tällaista mahdollisuutta ei kaiketi ole. (Olet varmaan lukenut Scott McCloudin kirjat Making Comics ja Understanding Comics, jotka käyvät läpi näitä asioita)

Periaatteessa sarjakuvaa voitaisiin luoda myös siten, että otetaan mielivaltainen joukko maalauksia/valokuvia/piirroksia ja yhdistetään ne johonkin satunnaiseen tekstiin. Lopputulos voisi olla ylättävä ja mielenkiintoinen. Tai sitten ei.

Sarjakuva siis pitää sisällään kirjallisuuden keinot, mutta mahdollistaa äärettömän paljon enemmän. Kirjallisuus puolestaan ei sisällä sarjakuvan keinoista kuin osan.


"Kuvataiteen kuvat taas avaavat monia mahdollisuuksia sanallistamiselle ja siksi sanotaankin että yksi kuva vastaa tuhatta sanaa. Tämä siis vain perusteluna sille, että enemmän (tekstiä ja kuvaa) ei ole yhtään sen enempää kuin vähemmän molempia tai toista."

En taida ihan ymmärtää. Tarkoitako että kun kuvataiteen kuva sanallistetaan sitä ei voisi tehdä sarjakuvassa, koska sarjakuvassa kenties on jo sanoja valmiina? Mutta onhan olemassa sanatonta sarjakuvaa. Ja meneekö sanallistaminen pilalle heti kun sarjakuvassa on yksi sana?


"Vaikka sarjakuva esittää kuvan ja tekstin ikään kuin rinnakkain, samassa, väittäisin ne kuvat ja tekstit ovat ikään kuin eri mediaa ja eri roolissa tai rekisterissä kuin mitä ne ovat yksinään esiintyessään. Sarjakuva ei siis yhdistä tekstiä ja kuvaa vaan se yhdistää "tekstiä" ja "kuvaa"."

Ymmärrän tämän niin että sarjakuva on enemmän kuin osiensa summa. Ja nuo osat ovat olemassa myös erikseen, jolloin niitä kutsutaan kirjallisuudeksi ja kuvataiteeksi. Näytät päätyneen samaan lopputulokseen kuin minäkin.
 
Eih Bennek, Eih Blavek

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 16 648
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #34 : 12.11.2011 klo 11:39:34 »
Kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva vastaavat katseeseen, eli näköaistiin. Niitä tulkitaan vain näköaistin kautta.

Nyt täytyy vähän korjata. Kirjallisuus syntyi suusanallisena, ja on sitä osin vieläkin. Siksi ne runojalat, loppusoinnut ja muut, koska siten ne tarinat jäivät paremmin muistiin. Kalevalan laulumaiden runous oli ja eli runonlaulajien päässä ja suussa, sukupolvista toisiin. Kirjoitettu kirjallisuus, jota luetaan hiljaa itsekseen, on suhteellisen "tuore" ilmiö.

Homeros ei kirjoittanut Odysseiaa, sokeakin kun kuulemma oli (ellei sitten itsekin ole legendaa koko mies). Muinaiskreikaksi sen sitten tallensi joku muu.

haplo

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 1 434
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #35 : 12.11.2011 klo 12:37:51 »
Superluokka-teoria on niin epävakuuttava, että en valitettavasti usko sillä olevan minkäänlaista sarjakuvan asemaa  vahvistavaa vaikutusta. Sarjakuvaväen koomisuutta se saattaa kyllä kasvattaa muun taideporukan silmissä.

Tässä CryingBlueRain lienee oikeassa. Vaikka käsitteen tarkoitus olisi kuinka hyvä sarjakuvan kannalta, muita taiteita alaspäin katsova asenne ei taida saada hyvää aikaan laajemmalti.

Jos sarjakuva kuitenkin käyttää jotain osia kahdesta muusta, niin mikä on se erottava osa mitä sarjakuvassa ei olisi, mutta on kahdessa muussa?

Väitän että sellaista erottavaa osaa ei ole. Sarjakuva sisältää kirjallisuuden ja kuvataiteet, jolloin se on niiden superluokka, jonka ominaisuuksia voidaan löytää kahdesta muusta. Ja kuvataiteet sekä kirjallisuus eivät voi esittää mitään sellaista mitä sarjakuvalla ei voisi ilmaista.

Teknisistä ja sisällönkuvauksellisista asioista en nyt sano mitään. Mutta jos sarjakuva ollaan nostamassa superluokaksi, täytyy käsitteen vastata myös siihen, miksi sen kautta saatu kokemus olisi muiden yläpuolelle, sillä siihen superluokka myös väistämättä johtaa viittaamaan.

Ja eihän se kokemus olekaan yläpuolella. Kirjallisuuden, kuvataiteiden sekä sarjakuvien kaikkien yhtäläinen mielekkyys on siinä, että ne antavat jotain tarkastelijalleen hieman eri tavoin. Jos haluan pelkästään tarkastella kuvaa tai lukea tekstiä, ei sarjakuva voi siihen tarpeeseen vastata täysin, sillä kuvan ja tekstin yhdistelmässä täytyy ottaa molemmat huomioon. Tuntuisi turhalta tarkastella sarjakuvasta pelkkää tekstiä, kun sille on olemassa parempikin tapa.

Severi

  • Sertifioitu Höpsisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 300
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #36 : 12.11.2011 klo 15:15:24 »
Nyt täytyy vähän korjata. Kirjallisuus syntyi suusanallisena, ja on sitä osin vieläkin. Siksi ne runojalat, loppusoinnut ja muut, koska siten ne tarinat jäivät paremmin muistiin. Kalevalan laulumaiden runous oli ja eli runonlaulajien päässä ja suussa, sukupolvista toisiin. Kirjoitettu kirjallisuus, jota luetaan hiljaa itsekseen, on suhteellisen "tuore" ilmiö.

Homeros ei kirjoittanut Odysseiaa, sokeakin kun kuulemma oli (ellei sitten itsekin ole legendaa koko mies). Muinaiskreikaksi sen sitten tallensi joku muu.

Kirjallisuuden historia lepää siis esittävässä (temporaalisessa) taiteessa, josta se on adaptoitu, tai tallennettu, kirjalliseen (spatiaaliseen) taiteeseen. Joku varmaan haluaa lukea runonlausunnan, eli esittävän taiteen, kirjallisuuden pariin, mutta aistien kannalta näin ei ole. Tämä on yksi esimerkki siitä kuinka taiteet muuttuvat ja niiden määrittelyt siinä mukana. Luulenpa että historiastaan huolimatta runonlausunta ei voi saada kirjallisuuden Finlandia palkintoa, koska käsitys kirjallisuudesta on muuttunut. Eikä ääneen luettu sarjakuva sarjakuva-Finlandiaa.
 
Eih Bennek, Eih Blavek

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 16 648
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #37 : 12.11.2011 klo 15:24:03 »
Aistien kannalta se ja sama... enkä voisi vähemmän välittää Finlandia-palkinnoista kirjallisuusteorioiden pohjana.

Et vaan voi rakentaa uskottavaa teoriaa, jonka mukaan Kalevalan laulut ja Odysseia eivät olleet kirjallisuutta ennen kuin kynä ja paperi niistä sellaista tekivät. Se on yksinkertaisesti niin järjetöntä, että teoriasi menettää arvonsa.

Rakennat teorioitasi takaperoisesti, väärästä suunnasta.

Severi

  • Sertifioitu Höpsisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 300
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #38 : 12.11.2011 klo 15:32:12 »
"Teknisistä ja sisällönkuvauksellisista asioista en nyt sano mitään. Mutta jos sarjakuva ollaan nostamassa superluokaksi, täytyy käsitteen vastata myös siihen, miksi sen kautta saatu kokemus olisi muiden yläpuolelle, sillä siihen superluokka myös väistämättä johtaa viittaamaan.

Ja eihän se kokemus olekaan yläpuolella. Kirjallisuuden, kuvataiteiden sekä sarjakuvien kaikkien yhtäläinen mielekkyys on siinä, että ne antavat jotain tarkastelijalleen hieman eri tavoin."

Siinä lienet oikeassa että subjektiivisia kokemuksia on paha mennä laittamaan arvojärjestykseen. Enkä sellaista yritäkään. Teoria tai superluokka sana ei lainkaan viittaa siihen miten teokset tulisi tulkita. Se kertoo medioiden rakenteiden suhteista. Mitä ketjun otsikkoon tulee niin se on ylläpitäjän muotoilema (ja ehkä hieman provosoiva, mutta tosi), koska tämä ketju erotettiin omakseen Ville Tietäväisen sarjakuvaa käsittelevästä ketjusta.

Sarjakuvaa voi jatkossakin kutsua sarjakuvaksi, näin tulen tekemään itsekin. Mutta kuten runous luetaan osaksi kirjallisuutta voidaan sanoa, että kirjallisuus on runouden superluokka. Siihen miten lukijat kokevat runouden tai kirjallisuuden se ei vaikuta.


"Jos haluan pelkästään tarkastella kuvaa tai lukea tekstiä, ei sarjakuva voi siihen tarpeeseen vastata täysin, sillä kuvan ja tekstin yhdistelmässä täytyy ottaa molemmat huomioon. Tuntuisi turhalta tarkastella sarjakuvasta pelkkää tekstiä, kun sille on olemassa parempikin tapa."

Jos minä haluan tarkastella pelkkää tekstiä niin toki valitsen sellaisen teoksen jossa on pelkkää tekstiä, enkä sarjakuvaa. Ei sarjakuvan tarkoitus ole pakottaa ketään tarkastelemaan kuvia. Olet vapaa tekemään niinkuin haluat.
 
Eih Bennek, Eih Blavek

haplo

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 1 434
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #39 : 12.11.2011 klo 16:45:10 »
Teoria tai superluokka sana ei lainkaan viittaa siihen miten teokset tulisi tulkita. Se kertoo medioiden rakenteiden suhteista.

Voi olla, ettet viittaa tulkintaan, mutta sillä, kuinka ihmiset tällaisen teorian tai käsitteen mieltävät, on merkitystä. Ja tässä tapauksessa on melkein väistämätöntä jos siitä laajemmin aletaan puhua, sillä sanana superluokka tai teoriana medioiden välisiä arvosuhteita esittelevä teoria aiheuttavat mielikuvia.

Ja jos taas tällä pyritään ainoastaan tieteelliseen keskusteluun, en näe sille sielläkään sijaa. Paljon hedelmällisempiin tuloksiin päästäisiin sillä saralla jos sarjakuvat, kuvataiteet sekä kirjallisuus asetetaan samalle tasolle ilman arvohierarkioita tai rakennesuhteita. Esimerkiksi jos olisin itse perustellut kysymyksen, miksi sarjakuva on hyvä historiantutkimuksen lähde, edes osittain esittelemällä tällaisen teorian, ei sille varmastikaan olisi oltu yhtä suopeita. Paremmuuden sijaan keskeistä oli yhdenvertaisuus muihin kirjallisiin lähteisiin nähden.

Ei minustakaan olisi hullumpi ajatus nähdä sarjakuvalla samankaltaista asemaa yliopistoissa kuin kirjallisuudella, mutta siihen pitäisi päästä ensin. Sen jälkeen on nähdäkseni vasta sarjakuvan edun mukaista esittää tällainen teoria.

Mambrinon kypäri

  • lukee, myös sarjakuvia
  • Jäsen
  • Viestejä: 596
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #40 : 12.11.2011 klo 19:25:10 »
Perinteisesti on väitetty, että sarjakuva olisi kirjallisuuden ja kuvataiteiden yhdistelmä, mutta ei kuitenkaan oikein kumpaakaan. Jonkilainen joukko-opin leikkaus. Jos sarjakuva kuitenkin käyttää jotain osia kahdesta muusta, niin mikä on se erottava osa mitä sarjakuvassa ei olisi, mutta on kahdessa muussa?

Väitän että sellaista erottavaa osaa ei ole. Sarjakuva sisältää kirjallisuuden ja kuvataiteet, jolloin se on niiden superluokka, jonka ominaisuuksia voidaan löytää kahdesta muusta. Ja kuvataiteet sekä kirjallisuus eivät voi esittää mitään sellaista mitä sarjakuvalla ei voisi ilmaista. Eikö joukko-opin mukaan se joukko, joka sisältää kaksi muuta (unioni), ole suurempi kuin erilliset osajoukot? Puhumattakaan siitä että mukaan luettaisiin vielä sarjakuvalle tyypillinen symbolikieli, jota ei yleensä löydy kahdesta muusta taiteesta.

Tästä seuraava johtopäätös on se että koska sarjakuva, jota kutsun myös intermediaaliseksi sarjakuvaksi erotuksena perinteisestä sarjakuvasta, pitää sisällään kaksi muuta osajoukkoa voidaan kysyä ovatko ne kaksi itsenäisiä taiteita lainkaan. Niinkuin runous luetaan nykyään osaksi kirjallisuutta, niin toivon mukaan tulevaisuudessa kirjallisuus ja kuvataiteet luetaan osaksi sarjakuvaa. Kyse on erillaisesta taidenäkemyksestä.

Auttoiko tämä ymmärtämään?

Selasin ketjua vähän läpi (pahoittelen jos jotain tärkeää meni ohi, mutta sisältö näyttää edelleen saman asian jankkaamiselta: edelleenkään Homeroksen eepokset eivät mielestäsi ole kirjallisuutta ??? ).

Mielestäni et ole vieläkään onnistunut perustelemaan loogisesti pätevällä tavalla miksi taidemuoto, jonka alkioilla ei selvästikään ole ominaisuutta "sisältää kuvia", pitäisi olla osajoukko joukossa "sarjakuva", johon kuuluvilla alkioilla on määre "sisältää tekstiä ja kuvia". Tämä ei kai ainakaan matematiikassa ole mahdollista. (Jos oikein tarkkoja ollaan, sarjakuvalla on varmasti joitain tyypillisiä kerrontateknisiä ominaisuuksia, joita ehkä voidaan pitää ratkaisevina tyyppimääritelminä esim. kun tahdotaan erottaa sarjakuva kuvakirjasta.)

[E: Paransin kappaleen kieltä ajatukseni mukaiseksi. Tarkemmin ajatellen kuitenkin pelkkä se seikka onko teoksessa tekstiä ei ehkä pitäisi olla määrittävä tekijä. Teksti on pelkkiä symboleita. Pikemmin "tarina", se mikä on tekstisymboleiden takana, on tärkeää.]

[E2: Tarkoitan tässä siis alkioilla taideteoksia]

Se, että eri taidemuotojen välille on vaikea ellei mahdotonta piirtää selviä rajoja, ei tarkoita että yksi taidemuoto sisältäisi kaikki ne muut taidemuodot, joista sitä ei voi metafyysisellä tiilimuurilla erottaa. Olen täysi varma, että on mahdollista luoda taideteos, joka hyödyntää yhtälailla sarjakuvaa ja veistotaidetta. On jopa mahdollista että joku pop-taiteilija on sellaisen luonut. Kyseinen taideteos edustaisi tietenkin aivan uutta taidemuotoa. Olisiko tuo taidemuoto siis sarjakuvan ja veistotaiteen superluokka, ja kaikki sarjakuva kyseistä supersuperluokka-taidemuotoa?

Itse asiassa minusta näyttää siltä, että olet vain päättänyt määritellä sarjakuvan uudestaan sellaiseksi joukoksi, että se sisältää sekä kirjallisuuden että kuvataiteen ("intermediaalinen sarjakuva"), ja ilmoitat että sarjakuva on "superluokka" koska olet määritellyt sanan "sarjakuva" niin, että se sisältää kaiken kirjallisuuden ja kuvataiteen. Toisin sanoin olet määritellyt sarjakuvan niin, että se sisältää myös ne kirjallisuuden muodot, jotka eivät käytä kuvallista ilmaisua, kuten myös ne kuvataiteiden muodot, jotka eivät hyödynnä tekstiä eivätkä edes niin sitten minkäänlaisia figuratiivisia elementtejä.

Muiden mielestä nähtävästi (ja luultavasti myös yleisessä tietoisuudessa) se taidemuoto, jota nimitetään sarjakuvaksi, ei vastaa määritelmääsi. Olen hämmästynyt jos tämä tulee jonkinlaisena yllätyksenä. Jos tällainen joukko (oma nimityksesi sille on "intermediaalinen sarjakuva") kuvataiteiden ja kirjallisuuden joukkojen ympärille tahdotaan piirtää, ilmeisesti kenenkään muun mielestä sitä ei pitäisi nimittää sarjakuvaksi, vaikka kuinka sinä sanoisit että sitä pitää kutsua sarjakuvaksi.

Sarjakuva on annettu nimi niiden taideteosten joukolle, jolla on tiettyjä "sarjakuvamaisina" pidettyjä ominaisuuksia. (Tavallisin tai ainkin yksi vähimmäisvaatimus lienee että sarjakuvassa on useampi kuin yksi figuratiivinen kuva.) Se on nimi. Sana. Sanan merkitys määrittyy yleisessä käytössä.Esimerkiksi sanalla "panna" on nykyään myös seksuaalissävytteinen käyttötapa (mitä tiettävästi sillä ei aina ole ollut), koska sitä käytetään juuri sellaisessa merkityksessä. Sana sarjakuva merkitsee tietynlaisia taideteoksia. Vaikka kenties ei voi piirtää selvää rajaa sarjakuvan tai kuvataiteen välille, niin kun mennään tarpeeksi kauas poispäin sarjakuvataiteen suunnasta tulee vastaan kuvataidetta jonka päälle ei enää ole mielekästä lätkäistä leimaa "tämä on sarjakuvaa", tulee vastaan siis kuvataidetta joka ei ole sarjakuvaa.

Yritän ilmaista tätä määritelmien liukuvuutta seuraavan kuvan avulla:
« Viimeksi muokattu: 12.11.2011 klo 20:58:44 kirjoittanut Mambrinon kypäri »

Reima Mäkinen

  • Avustava toimittaja
  • *
  • Viestejä: 9 478
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #41 : 12.11.2011 klo 19:54:02 »
Myönnän että minulla oli vaikeuksia saada selkoa tekstistäsi, seikka mikä saattaa johtua siitä ettei minulla ole akateemisen taidekoulutuksen suomaa etua. Asiaa kenties helpottaisi jos antaisit linkkejä tai konkreettisia esimerkkejä.
Se voi kuule johtua siitäkin että päivän selvän asian turha selittäminen tekee sen ainoastaan sekavammaksi.  :) Konkreettinen esimerkki kirjallisuuden ja sarjakuvan erosta ja siitä että niitä ei voi yhdistää (lisäämällä vain kirjatekstiin kuvia) on esimerkiksi se että kirjassa ei tarvitse kuvaila päähenkilön tai muidenkaan ulkonäköä.

Kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva vastaavat katseeseen, eli näköaistiin.
Muutkin kuin minä ovat kertoneet sinulle että tällä (TEORIASI LÄHTÖKOHDALLA) ei ole mitään merkitystä. Et muistaakseni ole perustellut miksi taiteen vastaanottamiseen liittyvillä aisteilla tai niiden erottelulla olisi jokin merkitys. Hahmotamme maailman aistiemme kautta tässä ei ole kenellekään mitään uutta. Luokittelu kirjallisuuteen, sarjakuvaan, kuvataiteeseen ja elokuvan on syntynyt käytännön näkökulmasta. Laskenttavasta riippuen taiteita on kymmenkunta. Ja se käytännön näkökulma on siinä kätevä ja toimiva että teosta ei voi siirtää toisesta taiteen alueesta toiseen ilman että sen sisältö (sanoma tms.) muuttuu merkittävästi. Etkä edes voi kunnolla tehdä teosta joka sisältäisi teoksen toisesta taiteenlajista (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Sarjakuva voi kyllä sisältää esimerkiksi runon tai grafiikan lehden sisällön mutta sitten kun sarjakuvassa on muutakin "tavaraa", se vaikuttaa jo näihin erillisiin teoksiin tavallaan muuttaen niitä.

Siten nämä kolme (kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva) muodostavat oman ryhmänsä.
Voi niitä ajatella ryhmänä. Mutta siinä ei sikäli ole järkeä kun TAITEELLISESTI, TEOKSINA niillä on kaikilla omat lainalaisuutensa (koodinsa, rakenteensa jne.)

Perinteisesti on väitetty, että sarjakuva olisi kirjallisuuden ja kuvataiteiden yhdistelmä, mutta ei kuitenkaan oikein kumpaakaan.
Ehkä tämä väite on sekoittanut pääsi? Väitehän ei perustu mihinkään teoriaan. Toisaalta se on totta pintapuolisesti juuri mainitsemassasi muodossa. Sarjakuvassa on tekstiä kuten kirjoissa ja kuvia kuten kuvataiteessa, ero tulee esiin vasta kun näitä eri taiteiden kuvia ja tekstejä vertaillaan toisiinsa (esimerkiksi semiotiikan tarjoamilla välilneillä).

Jos sarjakuva kuitenkin käyttää jotain osia kahdesta muusta, niin mikä on se erottava osa mitä sarjakuvassa ei olisi, mutta on kahdessa muussa?
Sarjakuvassa ei esimerkiksi ole kuvia joita lukija ei liittäisi tarinaan, tarinan kulkuun (kuvataiteen kuvaan (sen sisältöön) ei yleensä liity tarinaa). Sarjakuvien kuvissa ei ole irrallisuutta, viittaamattomuutta viereiseen tauluun. Sarjakuvien kuvissa ei ole teemallista sarjallisuutta taiteilijan muun tuotannon kanssa. Sarjakuvan tekstissä ei ole teoksen aloittavaa tai lopettavaa sanaa. Nämä nyt tulivat ensinnä mieleen.

Väitän että sellaista erottavaa osaa ei ole.
Ks yllä.

Ja kuvataiteet sekä kirjallisuus eivät voi esittää mitään sellaista mitä sarjakuvalla ei voisi ilmaista.
Sarjakuvan parissa ei tunneta yhden kuvan ilmaisua, joka ei pyrkisi olemaan vitsi tai aforismin tapainen. Pidemmissä stooreissakaan tämä ei ole sarjakuvan vahvuus. Siis kuvaamaan vain tunnetta tai olemaan jonkin sortin värisommitelma. Sarjakuvalla ei voi esimerkiksi vaikuttaa tunteisiin yhtä voimakkaasti kuin kirjoituksella. Vrt. kvaakin kauhusarjiskeskustelu. Voit tietenkin jättää tunnustamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyden ja yrittää venyttää sarjakuvailmaisun rajoja, mutta sellainen venyttäminen ei palvelisi muuta päämäärää kuin yritystä runnoa teoria läpi tosiasioista välittämättä.
 
Eikö joukko-opin mukaan se joukko, joka sisältää kaksi muuta (unioni), ole suurempi kuin erilliset osajoukot? Puhumattakaan siitä että mukaan luettaisiin vielä sarjakuvalle tyypillinen symbolikieli, jota ei yleensä löydy kahdesta muusta taiteesta.
Joukko oppi on hylätty jo kouluissakin, kehottaisin sinua tekemään samoin.  :) "Symbolikieli" on yksi niistä asioista jotka tekevät sarjakuvasta oman taiteenlajinsa.

voidaan kysyä ovatko ne kaksi itsenäisiä taiteita lainkaan.
Itsenäisen taiteen asema saavutetaa sillä että sitä edustavat teokset ovat riittävän korkeatasoisia. Näin on käynyt viimeksi mm. elokuvalle ja valokuvalle.

Pelkistäminenkö jotenkin automaattisesti synnyttää parempaa sarjakuvaa? Luettavampaa ja muutoin ymmärrettävämpää kenties, vai ovatko sanattomat tikku-ukko sarjat parasta sarjakuvaa?
Kyllä. Pelkistäminen, dramatisointi ja liioittelu muun muassa. Automaattisesti siksi koska ideoilla ja tarinoilla on taipumus pyrkiä esiin epäselvinä ja tarpettoman kruusattuina.

Ajatko kenties sitä takaa, että luontiprosessi olisi sarjakuvan ja kirjallisuuden erottava tekijä? Tällöin käsittääkseni olet luomassa uutta taideluokitusta, sillä kait noiden prosessien tulisi päteä kaikkiin taiteisiin.
Yritin selittää että kaikki taiteet pelkistävät, piilottavat ja rajoittavat. Kukin kuitenkin omalla tavallaan (joka tekijän on hyvä tuntea).

Näiden mielikuvien "paremmuus" riippuu päämääristä. Jos taiteilijan päämärä on tehdä monitulkintaista taidetta, niin teksti sopinee siihen tarkoitukseen kuvia paremmin.
Sarjakuva on näistä kolmesta kiistatta monitulkintaisin taidemuoto.

Mutta mikä sitten estäisi sarjakuvassa käyttämästä täsmälleen samaa keinoa kuin kirjallisuudessa, jopa täsmälleen samaa tekstiä? Ei mikään.
Sarjakuvassa pelkkä dialogi tuppaa olemaan maailman tapa nykyään. Ihan syystä. Pelkäään vuoropuheluun perustuvan romskun kirjoittaminen taas on valtavan haastavaa ja suoranaista kikkailua sen taiteenlajin sisällä. Esimerkiksi. Siinä olet oikeassa että mikään muu kuin tekijän tolkku (ja kustannustoimittajan) ei estä käyttämästä samaa tekstiä.

Sarjakuvassa voi lisäksi pelata kuvien ja tekstin välisillä ristiriidoilla, teksti sanoo jotain mutta kuva taas muuta.
Aivan kuvan ja sanan erilaiset symbioosit ja symbioosin puutteet tekevät sarjakuvasta oman taiteenlajinsa. Sen symbolikielen ohella.

(Olet varmaan lukenut Scott McCloudin kirjat Making Comics ja Understanding Comics, jotka käyvät läpi näitä asioita)
Olen ja kuten olen toisaalla todennut. McCloud ei tunnu tuntevan semiotiikkaa eikä paljon muutakaan (kuvan, kirjallisuuden tai elokuvan) tutkimusta. Hän rakentelee omia teorioita joilla ei välttämättä ole yhtymäkohtia hieman pidemmälle päässeiden selitysten kanssa.



Sarjakuva siis pitää sisällään kirjallisuuden keinot, mutta mahdollistaa äärettömän paljon enemmän.
Tunnen kirjallisuuden keinoja sen verran heikosti että en pysty äkkiä heittämään vastaväitettä. Olen kuitenkin varma että olet väärässä.


En taida ihan ymmärtää. Tarkoitako että kun kuvataiteen kuva sanallistetaan sitä ei voisi tehdä sarjakuvassa, koska sarjakuvassa kenties on jo sanoja valmiina? Mutta onhan olemassa sanatonta sarjakuvaa. Ja meneekö sanallistaminen pilalle heti kun sarjakuvassa on yksi sana?
Tarkoitan että sillä on väliä kuka sanallistaa tai kuvallistaa. Kun se on taiteilija, se mahdollisuus on tavallaan kokijalta pois.


Ymmärrän tämän niin että sarjakuva on enemmän kuin osiensa summa. Ja nuo osat ovat olemassa myös erikseen, jolloin niitä kutsutaan kirjallisuudeksi ja kuvataiteeksi.
Jos nämä osat teksti tai kuvat erotetaan sarjakuvasta ei saada kirjallisuutta ja kuvataidetta. Saadaan korkeintaan käsitetaidetta.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2011 klo 19:55:59 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Mambrinon kypäri

  • lukee, myös sarjakuvia
  • Jäsen
  • Viestejä: 596
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #42 : 12.11.2011 klo 19:55:49 »
Sitten näistä keinotekoisista aistitaidemääritelmistä:

Kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva vastaavat katseeseen, eli näköaistiin. Niitä tulkitaan vain näköaistin kautta. Tulkinta tapahtuu aivoissa, mutta tulkittava informaatio tulee aistien kautta. Muut taiteet vastaavat muihin aisteihin. Siten nämä kolme (kirjallisuus, kuvataiteet ja sarjakuva) muodostavat oman ryhmänsä.

Entäs ne sokeainraamatut? Tavallisesti ne määritellään kirjallisuudeksi, ja kaiken järjen mukaan ne ovat kirjallisuutta. Koska se ei kuitenkaan sovi teoriaasi, sanot että ne eivät voi olla kirjallisuutta. Eikö teorian pikemminkin pitäisi selittää miksi ne ovat kirjallisuutta?

E:

Lainaus käyttäjältä: Reima Mäkinen
Lainaus käyttäjältä: Severi
Sarjakuva siis pitää sisällään kirjallisuuden keinot, mutta mahdollistaa äärettömän paljon enemmän.
Tunnen kirjallisuuden keinoja sen verran heikosti että en pysty äkkiä heittämään vastaväitettä. Olen kuitenkin varma että olet väärässä.

Sarjakuva ei voi edelleenkään käyttää niitä kirjallisuuden keinoja ja tapoja, jotka perustuvat kuvan puutteeseen (ja antavat lukijan mielikuvitukselle täyden vapauden kuvittaa teos itse). Tietääkseni olet ainoa, joka on määritellyt sarjakuvan niin, että se on silti sarjakuvaa vaikkei siinä olisi kuvan kuvaa.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2011 klo 20:11:16 kirjoittanut Mambrinon kypäri »

Severi

  • Sertifioitu Höpsisti
  • Jäsen
  • Viestejä: 300
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #43 : 13.11.2011 klo 00:01:49 »
 
"Mielestäni et ole vieläkään onnistunut perustelemaan loogisesti pätevällä tavalla miksi taidemuoto, jonka alkioilla ei selvästikään ole ominaisuutta "sisältää kuvia", pitäisi olla osajoukko joukossa "sarjakuva", johon kuuluvilla alkioilla on määre "sisältää tekstiä ja kuvia". Tämä ei kai ainakaan matematiikassa ole mahdollista."

Tällaista osajoukkoa ei pidäkään olla, jos osoitat että kirjallisuuden teksti on jotenkin oleellisesti erilaista kuin teksti, mitä sarjakuvassa voi olla. Minä en ole löytänyt niille mitään merkittävää eroa.


"(Jos oikein tarkkoja ollaan, sarjakuvalla on varmasti joitain tyypillisiä kerrontateknisiä ominaisuuksia, joita ehkä voidaan pitää ratkaisevina tyyppimääritelminä esim. kun tahdotaan erottaa sarjakuva kuvakirjasta.)"

Abstrakti sarjakuva antaa esimerkin sellaisesta sarjakuvasta, jolla ei ole tunnistettavaa päähenkilöä tai tarinaa joista kertoa. Aivan kuten abstraktissa maalaustaiteessa. Perinteisen sarjakuvan määrittelyn mukaan tarina oli osa sarjakuvan määrittelyä, mutta oikeasti sarjakuva ei tarvitse tarinaa. Sarjakuvan ei tarvitse kertoa mitään, mutta hyvin usein se kertoo.
 


"Se, että eri taidemuotojen välille on vaikea ellei mahdotonta piirtää selviä rajoja, ei tarkoita että yksi taidemuoto sisältäisi kaikki ne muut taidemuodot, joista sitä ei voi metafyysisellä tiilimuurilla erottaa. Olen täysi varma, että on mahdollista luoda taideteos, joka hyödyntää yhtälailla sarjakuvaa ja veistotaidetta. On jopa mahdollista että joku pop-taiteilija on sellaisen luonut. Kyseinen taideteos edustaisi tietenkin aivan uutta taidemuotoa. Olisiko tuo taidemuoto siis sarjakuvan ja veistotaiteen superluokka, ja kaikki sarjakuva kyseistä supersuperluokka-taidemuotoa?"

Olen samaa mieltä, kaikki on mahdollista. Intermedial Comics -kaavioista huomaat, että sarjakuva ei ole irrallinen saari vaan sivuaa muita taiteita. Taiteet kehittyvät ja muuttuvat ja sarjakuvaan voi tulla uusia elementtejä, etenkin tietotekniikan kautta. Tuolloin joutunemme määrittelemään sarjakuvan uudelleen. Joka tapauksessa tähän astiset määrittelyt ovat jo aikansa eläneitä ja suorastaan virheellisiä. (katso alla olevaa sitaattia)


"Muiden mielestä nähtävästi (ja luultavasti myös yleisessä tietoisuudessa) se taidemuoto, jota nimitetään sarjakuvaksi, ei vastaa määritelmääsi."

Tässä olet oikeassa. Sarjakuvan vanhat määritelmät ovat puutteellisia ja ahtaita. Keräsin Synteesin artikkeliin näitä määritelmiä ja kirjoitan niistä näin:

"Ahtaimmillaan sarjakuva kaiketi määriteltäisiin seuraavasti:
Sarjakuvan tulee olla kuvia ja tekstiä sisältävä, sarjallinen (useampikuvainen) siten, että kuvat liittyvät toisiinsa, piirretty, painettu sanomalehdessä tai omana lehtenään, käyttää toistuvaa hahmoa eli päähenkilöä, sisältää puhekuplia, käyttää omaa muotokieltään, kerronnalinen, populaari, hauska mutta ei mielellään poliittinen ja tekijän tulee tietää tekevänsä sarjakuvaa.
"

Ylläolevaa määrittelyä nimitän perinteiseksi sarjakuvaksi ja toki se on intermediaalisen sarjakuvan ydin, mutta kaikki (toivottavasti) ymmärtävät, että sarjakuva on mennyt näiden määritelmien, rajojen, ohi jo aikoja sitten. (Voi myös olla että jokin määritelmä on jäänyt minulta huomaamatta) Tietääkseni kaikki vanhat määritelmät on osoitettu enemmän tai vähemmän kiistanalaisiksi. Niinpä päätin mennä sarjakuva -käsitteen rajaamisesta sen laajentamiseen.

Perinteinen sarjakuva on kuitenkin sarjakuvaa jolta tuskin kukaan kiistää sen sarjakuvamaisuutta sitä nähdessään. Se tunnistetaan välittömästi sarjakuvaksi. Mutta sarjakuva on hyvin paljon muutakin.
 
Ja aivan oikein, jo sana "sarjakuva" on hämäävä. Sarjakuvan ei tarvitse olla sarjallista. Katso vaikka päivän sanomalehteä, sieltä löytyy lukuisia yksikuvaisia sarjakuvia. Sarjakuvassa ei myöskään tarvitse olla puhekuplia niinkuin välinettä kuvaava italian sana "fumetti" antaa ymmärtää, sarjakuvassa ei tarvitse olla huumoria niinkuin englannin sana "comics" antaa ymmärtää ja sarjakuvan ei myöskään tarvitse olla "piirretty", kuten ranskankielinen termi antaa ymmärtää.
 
 
"Vaikka kenties ei voi piirtää selvää rajaa sarjakuvan tai kuvataiteen välille, niin kun mennään tarpeeksi kauas poispäin sarjakuvataiteen suunnasta tulee vastaan kuvataidetta jonka päälle ei enää ole mielekästä lätkäistä leimaa "tämä on sarjakuvaa", tulee vastaan siis kuvataidetta joka ei ole sarjakuvaa."
 
Vanhojen määrittelyjen puutteellisuudesta johtuen minusta on hyvinkin mielekästä lukea kaikki kuvataide sarjakuvan joukkoon. Muistathan Arts and senses -kaavion.
 
Eih Bennek, Eih Blavek

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 735
Vs: Sarjakuva on superluokka
« Vastaus #44 : 13.11.2011 klo 00:07:22 »
Minun teoria on että sarjakuva rakentuu ruutujen välisistä palkeista ja sivujen kääntämisistä. Kuunnelma rakentuu äänien välisistä hiljaisista hetkistä, elokuva leikkauksista. No ei ehkä kokonaan, mutta juuri näissä tyhjyyksissä vastaanottaja saa tilaa rakentaa taide-elämyksensä. Ja tyhjyydessä ei ole hierarkioita.

Voiskohan tällaisella teorialla nyhtää jostain rahaa?