Kirjoittaja Aihe: The Avengers  (Luettu 157725 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 186
The Avengers
« : 11.10.2011 klo 21:32:36 »
Koska nyt on ilmestynyt ensimmäinen virallinen traileri leffasta niin oli mielestäni aika aloittaa tälle oma ketju.

Itse leffa on varmasti jo kaikkien tiedossa, joten en siitä turhia ala höpistä vaan keskitän huomioni trailerin kommentoimiseen.
 Mutta ensin on ihan pakko fiilistellä vähän: WAU!! BEST TRAILER EVER!! DARK KNIGH RISES VOI PAINUA SINNE MISSÄ PIPPURI KASVAA!!
Öhöm. Nyt kun tuo saatiin alta niin vähän vakavampaa mielipidettä: Lämpenin erityisesti sille, että jo tästä ekasta trailerista käy ilmi, kuinka Kostajien tiimikemia toimii ja toivottavasti varsinainen leffa on täynnä samanlaista toisten nenille hyppimistä. Lisäksi alussa ollut Lokin monologi antoi tästä uhkaavan kuvan ja kunhan Thorissa esiteltyä sympaattisuuttakin on mukana niin olen tyytyväinen. Vähän jäin kaipaaman enemmän Jeremy Rennerin Haukansilmää, sillä haluaisin tietää kuinka hyvin tämä lähtee hahmoa näyttelemään, vaikka olenkin sata varma, että kaveri on täydellinen valinta rooliin. Innolla odotan myös, että päästään selville Thorin ja Kapun turpakäräjien syystä ja tottakai on mahtavaa, että Nick Fury vetää viimeinkin badass-vaihteen päälle.

10 Yksityiskohtaa noukittu trailerista

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: The Avengers
« Vastaus #1 : 11.10.2011 klo 23:55:06 »
Suurimmalta osin hahmoesittelyä ja loppu oli sitten pyrotekniikkaa ja muita erikoisefektejä.

Ei herättänyt tai laskenut kiinnostusta leffaa kohtaan.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: The Avengers
« Vastaus #2 : 12.10.2011 klo 08:41:16 »
Minulle ei kyllä tullut tuosta autojen räjähtelystä ja muusta mieleen skrullit. Vaan lähinnä joku perkuleen Galactus tai joku muu isomman asteen kaveri. Minusta on itseasiassa melko huvittavaa, että ennen elokuvaa ainoastaan Tony Stark, Haukansilmä ja Musta Leski on kuullut muista sankareista. Nimittäin Banner on pyörinyt karkuteillä eikä ole kerennyt seuraamaan uutisia, Kapteeni Amerikka on ollut unessa, Thor on vain piipahtanut maapallolla ja on ollut jumissa Asgardissa, Haukansilmä on toiminut salassa ja Musta Leski vilahti Iron Man 2:sessa, mutta on muuten ilmeisesti toiminut salassa.

Traileri ei vaikuta pahalta, mutta ei kyllä liioin hyvältäkään. Ei myöskään mitään mitä ei olisi ollut odotettavissa. Paitsi autojen räjähtely hieman huvitti ja kummaksutti. Ylläri oli myös että Nick Fury kerrankin tekee jopa jotain.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

Korro

  • Ja kumppanit.
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 381
Vs: The Avengers
« Vastaus #3 : 12.10.2011 klo 12:52:16 »
Taitaa olla atm Bättis-leffat ainoita mihin kannattaa sijoittaa. Ei herättänyt kummempia tunteita Avengers traileri. Valitan.
Kello- viiden- tee.

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: The Avengers
« Vastaus #4 : 12.10.2011 klo 13:02:55 »
Taitaa olla atm Bättis-leffat ainoita mihin kannattaa sijoittaa. Ei herättänyt kummempia tunteita Avengers traileri. Valitan.

Ottaen huomioon kaiken mitä 3.:sta Batmanistä on kerrottu...joo, ei kiitos. Mielummin katson tämän Kostajat.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 186
Vs: The Avengers
« Vastaus #5 : 12.10.2011 klo 13:04:15 »
Minua on kai liian helppo mielyttää, kun tunnun olevan ainoa, joka innostui trailerista.

Minulle ei kyllä tullut tuosta autojen räjähtelystä ja muusta mieleen skrullit. Vaan lähinnä joku perkuleen Galactus tai joku muu isomman asteen kaveri.

No, onhan Lokin voimat, käsikirjoittajasta ja universumista riippuen, heitelleet tri. Oudon tasoisesta magiasta aina todellisuutta muokkaaviin asteisiin.
Tosin Thor-leffassa ei annettu mitään jälkimmäiseen viittaavaa.

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: The Avengers
« Vastaus #6 : 12.10.2011 klo 13:17:51 »
No, onhan Lokin voimat, käsikirjoittajasta ja universumista riippuen, heitelleet tri. Oudon tasoisesta magiasta aina todellisuutta muokkaaviin asteisiin.
Tosin Thor-leffassa ei annettu mitään jälkimmäiseen viittaavaa.

Minä olen siinä käsityksessä että Loki olisi saanut käsiinsä sen kuution. Ainakin niin ymmärsin Thorin lopputekstien jälkeisestä pätkästä.
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

OP

  • Vieras
Vs: The Avengers
« Vastaus #7 : 12.10.2011 klo 16:21:39 »
Ei herättänyt tai laskenut kiinnostusta leffaa kohtaan.

Allekirjoitan.

Hieno traileri, muttei tarjonnut mulle mitään. Innolla odotan leffaa saapuvaksi kuitenkin.

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 186
Vs: The Avengers
« Vastaus #8 : 12.10.2011 klo 19:11:44 »
Minä olen siinä käsityksessä että Loki olisi saanut käsiinsä sen kuution. Ainakin niin ymmärsin Thorin lopputekstien jälkeisestä pätkästä.

Ai niin, pääsi unohtumaan. Toisaalta Kapun-leffa, jossa kuutiolla on isompi osa, mikään ei anna ymmärtää, että kuution voimat olisivat sarjakuvien tasoa. No, pitää kai odottaa ensi-iltaa/seuraavaa traileria, jotta saadaan tähän vastaus.

Spunkmeyer

  • Jäsen
  • Viestejä: 187
Vs: The Avengers
« Vastaus #9 : 12.10.2011 klo 22:50:48 »
Siellä ne autot räjähtelee ihan ittekseen :D No, ei siinä mitään. Parasta trailerissa oli maanpinnalle osuvat säteet, jotka tuovat kovati mieleen ufojen hyökkäyksen. It's gotta be skrulls!
PIRATE CREW - We Don't Innovate. We Imitate.

X-men

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 088
  • Comics costs too much, damned!!!
Vs: The Avengers
« Vastaus #10 : 12.10.2011 klo 23:01:50 »
Siellä ne autot räjähtelee ihan ittekseen :D No, ei siinä mitään. Parasta trailerissa oli maanpinnalle osuvat säteet, jotka tuovat kovati mieleen ufojen hyökkäyksen. It's gotta be skrulls!

Kriit on enemmän Kostajien vihuja kun taas Skrullit on Nelkkujen ja Shi'Arit Xien. Toki noita on "muutamaan" otteeseen sekoitettu reippaalla kädellä.
There Are Too Many Comics Which Don't Get Published Here.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: The Avengers
« Vastaus #11 : 13.10.2011 klo 17:47:17 »
It's gotta be skrulls!
Mitäs ihmettä se Loki sitten tekee koko leffassa. Hmmmm?

Vincent

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 186
Vs: The Avengers
« Vastaus #12 : 13.10.2011 klo 18:50:26 »
Mitäs ihmettä se Loki sitten tekee koko leffassa. Hmmmm?

Lokin luonteeseen harvemmin kuuluu suora toiminta vaan tämä juonittelee muut tekemään likaiset työt puolestaan. Parhaiten tämä on tuotu esille mm. Walter Simonsonin Thor-juoksussa, Ultimatest 2 ja Avengers Earth's Mightiest Heroes-animaatiosarjassa.

Spunkmeyer

  • Jäsen
  • Viestejä: 187
Vs: The Avengers
« Vastaus #13 : 19.10.2011 klo 14:53:33 »
Kyllä mä vaan mielummin näen skrullit mielummin valkokankaalla, ne on badassimpiä kuin mitkään smurffit!

Loki on tietysti liitossa niiden kanssa 8] Tai muuten vaan käyttää hyväksi.
PIRATE CREW - We Don't Innovate. We Imitate.

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: The Avengers
« Vastaus #14 : 19.10.2011 klo 22:34:39 »
Loki on tietysti liitossa niiden kanssa 8] Tai muuten vaan käyttää hyväksi.

Jos unohdetaan Ultimate versiot skrulleista, niin täytyy kyllä sanoa että aikalailla molemmat käyttäisivät hyväkseen toisiaan, jos olisivat normi versiot...
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.