Olen joskus miettinyt, että kehtaisiko episodimaista webtoonia väittää lehden seuraavaksi evoluutioksi, jos ei sentään perhoseksi niin ainakin kotiloksi.
Vertailu digi- ja paperijulkaisujen välillä on tuttua jo jostain 90-luvun lopulta. Täälläkin sitä on harrastettu varmaan useammassakin paikassa. Perustan mielipiteeni siihen kymmenien vuosien perspektiivillä. Varmaan osa on ihan makuasioita, mutta ei se voi olla pelkästään sitä. Eri formaateilla on kiistattomat etunsa. Se on sitten että kuka mitäkin aspektia arvostaa.
Kuitenkin digitaaliset sarjikset ovat tietyllä tapaa historiattomia enkä myöskään ymmärrä miten niihin (aineettomiin) syntyisi jonkinlaista merkittävää sidettä. Olen nyt viime kuukausina selaillut jälleen kerran läpi kokoelmiani eikä digisarjakuvia todellakaan voi harrastaa samalla tavoin. Digisarjiksista voi tietenkin kirjoittaa ja puhua, mutta kyllä ne vain tuppaavat unohtumaan, ja siksi kai tekijät haluavat sarjiksiaan printtaillakin.
Edes omat vanhat digisarjakuvat eivät näytä oikein "miltään", toisin kuin omat printatut sarjikset, joihin on sitoutunut aivan eri tavalla muistoja ja kontekstia (julkaisuympäristö, julkaisuaika jne.). Muiden tekemistä sarjiksista puhumattakaan, yhtäkään lukemaani digisarjista en ole palannut fiilistelemään. Tai siis yrittänyt. Sen sijaan olen turhaan haeskellut joitakin, aika monia, aikoinaan näkemättä jääneitä digitaalisia sarjoja, jotka ovat nyt hävinneet bittiavaruuteen. Klassikkoa ei muuten voi syntyä ellei sarjakuva ole jatkuvasti netissä luettavissa! Toistaiseksi kehitys on jyrännyt suurin piirtein kaikki yli 10 vuotta sitten julkaistut nettisarjat.
Ja, tietenkin jos lehdet ovat lukijalle täysin yhdentekeviä, kertakulutusviihdettä, niin miksei digitaalinen lehti ajaisi saman asian? Silloin ehkä joku kahvipöytäkirjakokoelma siitä nettisarjakuvasta olisi sitten se mihin tekijä-lukija suhde huipentuu? Mutta sehän ei enää ole sama kokemus.
Lehtihän oli alun perin juuri kertakäyttöiseksi ja nopeasti kulutettavaksi ajateltu. Mutta jotenkin muun muassa sarjakuviin liittyen niistä on tullut arvostettuja esineitä ja keräilykappaleita.
Aukeama, lehden tai albumin, on netin myötä katoavaa kansanperinnettä. Kohta sivukin. Se joka väittää että noilla kokonaisuuksilla ei ole merkitystä sarjakuvakerrontaan tai että evoluutio tässä kulkisi sarjakuvailmaisun kannalta parempaan suuntaan on houkka! (Mutta kun ei tiedetä paremmasta niin sitä väitetään.)
Pidän lehdestä juuri sen vaivattoman formaatin vuoksi. Käyttöliittymä on ylivertainen. Se on kevyt, avautuu mukavasti ja helposti, se on sopivan mittainen, jotta kiinnostus jaksaa pysyä yllä. Ja vaikkei pysyisi siihen on helppo palata. Pidän kansitaiteesta ja siitä miten helppo uusiin sarjoihin ja tekijöihin on tutustua lehtien avulla. Pidän siitä miten helppo lehdet on säilöä ja miten niiden pariin voi palata, tarkoituksella ja sattumalta tarkistamaan omaa kantaansa sisältöön. Oma makuni ei muutu kovin nopeasti, mutta se muuttuu ja tekijöiden erilaisia ansioita osaa arvostaa eri lailla eri aikoina.
Pidän myös siitä miten lehtiä voi vertailla rinnakkain ja laittaa järjestykseen. Tuolla nyt ei taiteen tai ilmaisun kanssa ole mitään tekemistä, mutta minusta se vain on kivaa. Miksi siis vaihtaisin tylsempään!