Sarjakuvalehden kuolema...

[Reima Mäkinen]

Juuri sarjakuvalehden hinnasta kinattiin, mikä siinä muka maksaa? Eikö se vähän halvemmalla paperilla ja halvemmalla kiinapainolla saataisi hintoja alas.

En osaa tulkita onko tuo kysymys vai ei, mutta vastaan silti että ei. Paperi ja kiinapainatus ei välttämättä pelasta, koska se ei oleellisesti vaikuta hintaan. Tai pikemminkin niin, että huonompi paperi vain saisi aikaan huonomman tuotteen, joka ei olisi kilpailukykyinen. (Vrt albumien pehmeät kannet)
Sivujuonteena, olen tästä tainnut aiemminkin mainita... että miljoonalevikkiset hongkong -lehdet painettiin ainakin vielä viime vuosikymmenellä suomalaiselle kiiltävälle paperille, koska se oli kiinalaisten mielestä parasta.

Tämän Jiksin viestin

Fyysinen tuote tarvitsee jonkin kanavan. Kulkevathan ne Kodanshan sarjatkin uutisten mukaan tulevaisuudessa Diamondin kautta, kun jotain sitten taas kulkee.

Sarjakuvalla toki on tulevaisuus, mutta ei lehden voi fyysisenä tuotteena kuvitella säilyvän nykyisessä laajuudessaan.

Tähän kuvioon ei mitenkään sovi, että lehti on ylihinnoiteltu tuote.

Lehdestä väkisin muodostuu TKO Studiosin asettaman mallin mukainen korkealaatuinen, binge-luettava "vinyyli".

...voisi tulkita myös ihan todellisuutta vasten, siten että jakelu ja siinä sivussa varastointi, yhdellä sanalla: logistiikka, lienee se nykyajan hintoja nostava mörkö. Mystifioin asian, koska en ymmärrä miten se ennen vanhaan ei ollut? Vaikka kaiken järjen mukaan jakelukustannukset olivat takavuosina paljon kovemmat, koska logistiikka ei ollut niin pitkälle hioutunutta. Mutta tosiaan Suomessakin Ärrältä hävisivät ensin halvat lehdet, siis ennen kuin itse ärrätkin ovat alkaneet huveta. Ehkä se ongelma on pohjimmilltan vähän sama muna-kana-dilemma kuin maataloudessa, tai sote alalla. Nykyisillä palveluiden ja tuotteiden hinnoilla ei kannata maksaa ihmisille palkkoja. Ja koska ei kannata maksaa palkkaa ei saa tekijöitä ellei sitten ulkomailta... Joku kapitalistien salaliitto tässä varmaan on takana. 

[Veli Loponen]

Jenkkilehden kustannuksia voi miettiä niin, että kustannukset ennen painoon menevät ovat luultavimmin jo ainakin isommilla kustantajilla, jotka maksavat tekijöille kohtuullisen palkkionkin, on 10 000 dollarin tuntumissa. Siihen paino- ja kuljetuskulut päälle, ehkä dollarin/lehti. Sitten Diamond vetää välistä omansa ja jälleenmyyjillekin pitäisi jotakin jäädä. Kun sitten lehtien myyntimäärät pyörivät keskimäärin mutulla jossain 5000-30000 kappaleen välillä, niin ei siinä kovin hyvällä katteella hommaa pyöritetä.
Mun mielestä jenkkilehtimarkkinoiden suhteen ensimmäinen parannusliike olisi jakelukanavien kehittäminen ja paluu lehtipisteisiin. Toki siinä menetetään suoramyynnin eli erikoisliikkeiden kautta tapahtuvan myynnin etu, koska lehtipisteissä myymättömät lehdet palautetaan, kun taas nykysysteemissä sarjakuvakauppa on se varsinainen ostaja ilman oikeutta palauttaa myymättömiä lehtiä paitsi poikkeustapauksissa.
Nykytilanteessa siis kustantajalla on varma myyntimäärä tiedossa jo ennen painoon menoa, jolloin voidaan minimoida hukka, mutta miinuspuolena on lehtien vaikea saatavuus, koska sarjakuvakauppoja ei ole joka kadunnurkassa.

[Curtvile]

En osaa tulkita onko tuo kysymys vai ei, mutta vastaan silti että ei. Paperi ja kiinapainatus ei välttämättä pelasta, koska se ei oleellisesti vaikuta hintaan. Tai pikemminkin niin, että huonompi paperi vain saisi aikaan huonomman tuotteen, joka ei olisi kilpailukykyinen. (Vrt albumien pehmeät kannet)
Sivujuonteena, olen tästä tainnut aiemminkin mainita... että miljoonalevikkiset hongkong -lehdet painettiin ainakin vielä viime vuosikymmenellä suomalaiselle kiiltävälle paperille, koska se oli kiinalaisten mielestä parasta.

Toistin internet-nerojen "kysymyksen" jota luulivat olevan taustalla.
Paperi ei ole vastaus eikä tee pehmytkantisesta huonompaa tuotetta.

Kilpailukykyisyydessä taustalla on maksaako elinkustannuksia ja ammattitaitoa vastaavaa palkkaa. Jos maksaa sivuhintoja kuten pitää jää kaksi vaihtoehtoa: lopettaa sarjakuvien tekeminen tai nostaa hintoja.

Tunnen kyllä erään jonka mielestä tälläkin alalla vastaus olisi nostaa työpanosta ja pienentää palkkoja sekä poistaa turhia alv:tai.
Se että tämä tutun tuttu on saanut syytteitä mm. Veropetoksesta, ihmiskaupasta jne lienee joko a) sattumaa b) ravintola-alan normi tai ennen muuta c) ajattelutapa on yleisyydestään huolimatta epäkelpo.

Jakelujärjestemän on monipuolistuttava, eikä vain ameriikan ihmelandiassa. Lehtipistemyynnin paluu olisi tervetullutta. Ihan lehtipisteiden paluun myötä.

[Barksi]

Jiksi mainitsikin jo, että pelin saa muutamalla lantilla ja se tuo iloa pidemmäksi aikaa kuin saman hintainen sarjakuvalehti. Ei siinä auta syytellä silloin nykynuorten velttoutta tai nostaa esille muita kääpäkulmia, kyllä sarjakuvalehtien kustannustehottomuus on aito ongelma. Itse kulutankin nykyään lähinnä digisarjakuvaa, kaksi painettua sarjakuvaa tulee mieleen jotka olisin ostanut viime vuosina uutena - divareista on kyllä jokunen teos tullut poimittua näiden lisäksi. Mielelläni tukisin kyllä enemmänkin, mutta painettu teos on hinnaltaan niin eri luokassa ettei se vain yksinkertaisesti houkuta enää - varsinkaan kun olen jo tottunut lukemaan digiä niin painettu ei tuota juurikaan edes lisäarvoa itselleni.

Lehdistä puhuttaessa olisi mielenkiintoista kuulla muiden milleniaalien kokemuksia, en nimittäin taida tuntea yhtään ikäistäni joka tilaisi ylipäätään minkäänlaisia lehtiä - paitsi tietenkin Aku Ankkaa (ja luultavasti joitain ammattiliittojen lehtiä, jotka tosin kuuluvat jäsenyyteen). Minullekaan lehti ei ole formaattina koskaan ollut oikeastaan minkäänlainen kiinnostuksen kohde - jälleen, Aku Ankka poikkeus - ja lukemiset on painottunut kirjoihin. Uutislehdet ovat jo ilmestyessään myöhässä, 20 minuutissa luettu sarjakuvalehti ei juuri tuota iloa, aikakauslehdet tuntuvat pyörittävän lähinnä samoja juttuja vuosi vuoden perään. Kvaakissa usein törmää fiilistelyyn NonStopin ja Zoomin (meniköhän edes lehtien nimet oikein ) kaltaisten lehtien osalta, mutta itselleni nämä ovat varsin vieraita julkaisuja ja Strumffit sun muut olenkin lukenut albumeina.

Vaikka meneekin jo offtopiciksi niin mainittakoon, että erilaisissa suoratoistopalveluissa (tai miksikäs näitä nyt kirjallisuuden osalta kutsuisi) eli storytellit suun muut ovat aika huonosti ottaneet sarjakuvia valikoimaansa ja toistaiseksi en ole oikeastaan mielekästä sarjakuvanlukukanavaa löytänytkään. Aku Ankan digi lähimpänä ehkä omaa silmää miellyttävistä. Näkisin tässä kyllä sinänsä petraamisen varaa, joskin foorumin kustannusala-ammattilaiset ehkä osaavat kertoa tarkemmin syitä miksei sarjakuvaa näistä palveluista löydy.

[Jarkko Sikiö]

Mun mielestä jenkkilehtimarkkinoiden suhteen ensimmäinen parannusliike olisi jakelukanavien kehittäminen ja paluu lehtipisteisiin.

Yhdysvallat on valtavan kokoinen maa. En näe kuinka olisi mahdollista muodostaa enää lehtipistemyynnin kaltaista "uutta" kanavaa. Jakelu vaatii lopulta aina kulkupelin, sekä jonkun kääntämään rattia.

Kuvittelisin, että lehtien jakelun voisi niputtaa yhteen samankaltaisten tuotteiden kanssa. Sittenkin tarvitaan vielä vähittäismyynti, joka tahtoo ottaa sarjakuvat valikoimaansa. Siihen päälle myymättä jääneiden kappaleiden palautus, laskutus jne. jne.

Valitettavasti lehti vie paljon tilaa, se myy verrattain hitaasti ja on tämän lisäksi vähäkatteinen. Täytyisi olla niitä kadunkulmien lehtikioskeja, jotka myyvät karamellit, arvat ja lehdet.

Uskoin sähköisen sarjakuvan pelastavan kaiken, ja kieltämättä se on merkittävä jakelukanava. Se ei kuitenkaan yksin pelastanut koko alaa, joka on keskittynyt vuosikymmeniä yhteen kanavaan.

Kun vanhoja jauhetaan, niin hyvin tiedetään yhteen kanavaan (suoramyynti) keskittämisen olleen virhe.

Kustantaja vain tahtoi siirtää oman liiketoimintariskinsä kanavassa eteenpäin.

Tästä yhdestä kanavasta nousi yksi toimija (Diamond), josta muodostui koko kanavan solmupiste.

Diamondista ei voinut päästä eroon suututtamatta sitä, ja ehdittyään kasvaa liian vahvaksi sitä ei ollut enää varaa suututtaa. Sitä ei voinut suututtaa sen enempää kustantajien kuin vähittäiskaupan suunnalta.

Kustantajat loivat yhden ongelman ratkaisemalla toisen, johon ei enää ratkaisua ole löytynytkään.

Kaikki ongelmat oli mahdollista vielä sivuuttaa, kun myytiin paljon ts. kivijalkakauppoja oli paljon.

Tällöin vähittäismyynti otti aina iskut vastaan, mutta hyvin myyneet numerot kattoivat kivijalkaliikkeissä sen, minkä huonosti myyneet veivät taskusta.

Kustantajien ei koskaan ollut tarpeen toimia paremmin ja korjata alan vinoutumia, koska iskut otti aina vastaan vähittäisporras.

Kun kivijalkaliikkeet vähenivät, iskut sai vastaanottaa aina vain pienempi joukko.

Jos nyt koko Diamond-taustainen jakelukanava kyykkää pahasti ja sähköisestä muodostuisi ensisijainen kanava, niin mitä mahtaa olla tiedossa.

Amazonin omistama ComiXology veti Euroopassa hinnat kattoon, koska se voi niin tehdä. Sähköinen jakelukanava on surullisesti kääntynyt siihen muotoon, mitä pelkäsin kirjoittaessani artikkelia 7 vuotta sitten.

Jiksi mainitsikin jo, että pelin saa muutamalla lantilla ja se tuo iloa pidemmäksi aikaa kuin saman hintainen sarjakuvalehti.

Tämä on iso ongelma sellaisille, jotka eivät ole tottuneet kuluttamaan sarjakuvaa.

Kuitenkin sarjakuvan ongelma erityisesti sähköisessä muodossa on, että jopa näin sarjakuvan suurkuluttajana on vaikea nähdä sähköisen sarjakuvan arvoa.

Fyysisessä muodossa sarjakuva tuntuu arvokkaalta. Arvokkaimmat ovat kirjahyllyssä näkyvillä. Tunnetason sidettä ei muodostu sähköiseen sarjakuvaan.

Sen sijaan elokuvilla ja peleillä ei ole tällaista ongelmaa, koska kaikki tunnetaso liittyy sisältöön, ei tuotepakkaukseen (useimmilla ihmisillä).

Asian voi käsittää, jos muistelee nostalgisella lämmöllä vaikkapa lapsena pelaamiaan pelejä tai lempielokuviaan.

[Curtvile]

Tähän kuvioon ei mitenkään sovi, että lehti on ylihinnoiteltu tuote. Kuvitelkaa nyt, että neljällä taalalla saa vaikka 40-60 h kestävän pelin, ja uusimmat lehdet huitelevat jo siellä seitsemässä taalassa.

Jiksi mainitsikin jo, että pelin saa muutamalla lantilla ja se tuo iloa pidemmäksi aikaa kuin saman hintainen sarjakuvalehti. Ei siinä auta syytellä silloin nykynuorten velttoutta tai nostaa esille muita kääpäkulmia, kyllä sarjakuvalehtien kustannustehottomuus on aito ongelma.

Kääpä tässä, terve.

Itse lähestyn toisin: palkka on ammattilaiselle aina ansaittu. Teki sitten sarjakuva, siivosi, pyöritti baaria, rakensi taloja, hoiti kirjastoa tai ihmisiä.

Totta kai saa ja pitää olla omaa kantaa, itselle Aku ankat ja kamalat luonnot kun ovat tasan saunan tai takan sytytysmateriaalia. Muuta arvoa ei ole ei vaikka valtaosalle eritoten ne ankat ovat se ensikosketus tai ainoa portti sarjakuvaan.

Fyysinen tuote päihittää digin. Olen elänyt ilman sähköä yli vuoden eläessäni. Ei toimi Digi, ei lataudu puhelin tai tietokone. Kirja ja painettu lehti ovat täysin luettavissa kynttilänvalossa.

Myönnän, valtaosa ei ikinä törmää moisiin oloihin. En usko että suurin osan niistä pitääkään. Mutta niinpä on nytkin fyysinen tarinan ominaisuus lainassa koska se laillinen comixologyn versio vedettiin pois eikä moraaliltaan höllempi tuttu enää löydä sitä torrenttien listasta kun poisti tiedoston comixologyn version myötä.

Totta, fyysinen tuote on altis tulipaloille, vesivahingoille ja varkaille (?) mutta siinä ollaan samassa väitteessä kuin  Yhdysvallat on valtavan kokoinen maa.
Niinhän se on. Logistiikka on silti oltava tai rakennettava maan kattava 3d ja muiden tulostimien verkko.
Logistisesti ja tekijänoikeusjuridiselta puolelta haastavaa sekin.

Jos tästä kvaakin ja ison osan sarjisväkeä apokalyptisestä maalailusta ja nykytilanteesta olen jotain oppinut se on että sarjakuvalehden kuolemalla hekumointi on suoraan verrattavissa koronaepidemian aiheuttamaan ravintoloiden sukupuuttoon.
Ihan varmasti menetetään toimijoita alalta, ilman omaa syytään.
Mutta eivät ihmiset lopeta sen enempää ulkona syömistä kuin sarjakuvan lukemista fyysisesti.

Se ettei kummastakaan haluta maksaa reilua hintaa ei muutu sekään.

[Jarkko Sikiö]

sarjakuvalehden kuolemalla hekumointi

Jos pitää kokoelmasta ja pokkarista formaattina enemmän kuin lehdestä, ei tarkoita että tahtoo tekijöiden kuolevan kadulla pakkaseen.

Lapsuuteni Marvel-lehdet olivat monesti kokonaisen tarinakokonaisuuden sisältäviä, usean alkuperäislehden mittaisia kokonaisuuksia – siis kokoelmia itsessään.

Kaiken työn tekijät ansaitsevat palkkansa. Samoin minulla on oikeus olla tarkka omasta rahankäytöstäni, ja käyttää rahani miten parhaaksi katson.

Samoin sinä voit vihata Kamalaa luontoa ja pakkomielteenomaisesti kertoa sen joka ikisessä ketjussa oli sillä ketjun kanssa tekemistä tai ei.

Sitä vain en enää tiedä, paljonko sen jälkeen on enää varaa hurskastella kuinka tekijät ansaitsevat elantonsa, kun sarjakuvia ostetaan ja niistä maksetaan käypä hinta.

[Barksi]

Kääpä tässä, terve.

Mainittakoon vielä, että kääpä oli viestissäni tarkoitettu kuvaamaan ei-nuorisoa, kääpäläisiähän tässä ollaan kaikki enemmän tai vähemmän jo.

palkka on ammattilaiselle aina ansaittu. Teki sitten sarjakuva, siivosi, pyöritti baaria, rakensi taloja, hoiti kirjastoa tai ihmisiä

Niin, toisaalta tässä ei oteta kantaa siihen, minkä suuruinen palkka on ansaittu. Jos palkalla ei voi elää, on tilanne ongelmallinen. Toisaalta jos palkka on niin suuri, että valmiin tuotteen hinta kohoaa tasolle jota kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan, on tilanne ongelmallinen. Molemmissa tapauksissa lopputulemana olisi tietenkin tarjonnan supistuminen, ja jossain määrinhän näin onkin käynyt. Jos halutaan pitää tarjonta laajana, vaikea nähdä että korkeat palkat olisivat siihen ratkaisu. 

[Timo Ronkainen]

Jos palkalla tulee juuri ja juuri toimeen, niin voi miettiä onko se liian "korkea". Kustantajan mielestä voi ollakin. Jos palkkio/palkka on sivukohtainen, sitä voi kompensoida tekemällä enemmän, jolloin tuloksena on heikompaa laatua, joka taas voi heijastua myyntiin ja taas ollaan samassa ongelmassa, tarjontaa supistetaan, leikataan ja vähenetään: vähemmän töitä...

Timo

[Jarkko Sikiö]

Sarjakuvatyöläisen asemasta olisi kyllä ihan omakin ketju, vaikka tietysti se kääntyy myös siihen suuntaan, että jos sarjakuva(lehti) tuntuu ylihintaiselta niin se leikkaa mahdollisuuden kohentaa palkkausta.

Sarjakuva-alalta on perinteisesti ollut aina vuotoa mainosten, animaation ym. graafisten alojen suuntaan jenkeissä.

Sarjakuva-alan suurin vetovoima taitaa muodostua nykyisin haaveesta, että suuret viihdejätit ostavat televisio-oikeudet. Tämä vaatii oikeuksien pysymistä omissa käsissä, mikä vaatii säästöjä että on maksaa vaikkapa Imagelle kynnysraha, minkä julkaiseminen vaatii.

Kovaa se on elämä, erityisen kovaa koronan jälkeen.

[Barksi]

Jos palkalla tulee juuri ja juuri toimeen, niin voi miettiä onko se liian "korkea". Kustantajan mielestä voi ollakin.

Palkan korkeus tietty riippuu keneltä kysytään, palkansaajan mielestä se on usein liian pieni ja palkanmaksajan mielestä liian suuri. Mutta pointtini oli siis siinä, että palkanmaksaja ei maksa palkkaa hyvää hyvyyttään vaan haluaa itsekin tuottoja. Palkan nostaminen lisää siten siis kustannuksia ja nostaa hintaa myös lopputuotteelle jos kysytty määrä pysyy samana. Ja jos ongelmana on se, että hinnat ovat korkeita, palkan kasvattaminen ei tietenkään tilannetta helpota. Eli päädytään siihen, että korkea palkka johtaa kustantajan toimesta pienempään valikoimaan ja lopputuotteen hinta pienempään kysyntään.

Tietenkin siinä olen samaa mieltä, että palkka on ammattilaiselle ansaittu. Mutta jos ammattilaisen sarjakuvalle on odotettavissa vähäinen myyntimäärä, vaihtoehtoina on pienempi palkka tekijälle, suurempi riski kustantajalle tai julkaisemattomuus. Vaikea yhtälö tämäkin, kustantajalla tietty on usein enempi neuvotteluvoimaa takanaan. Osittain kustantajien haluttomuudesta ottaa isoja riskejä johtuen itseäni onkin kiinnostanut jo jonkinaikaa ratkaista omakustanne- ja pienkustantamojulkaisujen näkyvyysongelma eli löytää järkevä ratkaisu niiden myymiselle.

Toki Timo on siinä oikeassa, että nippa nappa elämään riittävä ei sinänsä ole "liian korkea" palkka vaan luonnollisesti päinvastoin. Palkkajousto tarkoittaisi käytännössä sitä, että osa ammattilaisista saattaisi olla jatkossa puoliammattilaisia, mutta samalla se toisaalta mahdollistaisi sen, että osa harrastajista voisi olla  puoliammattilaisia. Mikäli siis sarjakuvan myyntihinta olisi isoin syy menekille. Yhä useampi sarjakuva voitaisiin julkaista kannattavasti ainakin ja tarjonta laajenisi. Kuinka moni sitten oikeasti jatkaisi sarjakuvataiteilua palkan laskiessa onkin toinen juttu. Ja ehkä vielä oleellisempaa, olisiko hinnan pudotus edes oikotie onneen tässä eli vaikuttaisiko se kovinkaan kummoisesti kysyntään.

Jos palkkio/palkka on sivukohtainen, sitä voi kompensoida tekemällä enemmän, jolloin tuloksena on heikompaa laatua, joka taas voi heijastua myyntiin ja taas ollaan samassa ongelmassa, tarjontaa supistetaan, leikataan ja vähenetään: vähemmän töitä...

Tämäkin ongelma kyllä totta. Esimerkkejä tulee mieleenkin tällaisesta ja lopputulos tosiaan on ollut myyntimäärien romahdus.

edit. ettei jää väärää kuvaa niin korostan vielä että en ole ajamassa alhaisempia palkkoja sarjakuva-artisteille, keskustelu lähti oikeastaan vain tuosta Curtvillen huomautuksesta osaltani tähän suuntaan. Korkeita ja korkeampiakin palkkoja voidaan maksaa jos kysyntää olisi, eli luultavasti se aito ongelma on ihan vain siinä että kilpailevia viihdykkeitä on paljon ja niissä lopputuotteen hinta koetaan pienemmäksi.

[Curtvile]

Nyt ollaan käsittääkseni ydinasiassa.

Sarjakuvatyöläisillä on omat ketjunsa kuten digisarjakuvallakin mutta selkein ero on juuri palkka.
Teillä on ihan yhtä selkeä linja että palkan on riittävä elämiseen minkä nyt pitäisi olla alalla kuin alalla selvyys. Näin ei ole.

Sarjakuvalehden osalta on aina se vinouma että lehden tai kokooman tai albumin tekemiseen menee päiviä ja viikkoja ellei kuukausia, lukemiseen minuuteista päivään pariin vaikka olisi rajoitteita lukemisella.

Silloin syntyy koettu ristiriita mikä on järkevä hinta.
Asia jota muutoin erinomainen lisä, digitaalisuus, ei auta.

Suoratoistot ja digisarjakuvapuoli rinnastuvat enemmän spotifyin toimintaan: laillista ja hinta on kuluttajat syvällinen, mutta tekijöille vain rasite.
Sarjakuva puolella toivoisin asian olevan yleisesti parempi, niin kuluttajille, tekijöille, kuin kustantajillekin.

Sivuhinta niissäkin ja ovat torta på torta: painotuotteen digilaitos. Sillä samalla sivuhinnalla kuitataan lehti, kokooma ja digi. Mutta vain tekijälle, kuluttajille ne usein joko veloitetaan erikseen tai harvemmin juuri aku ankan lehti+digi kimppa.

Molemmissa fyysisessä ja digissä on "piilokuluja" kuten infraa, logistiikkaa mutta niihin ei ole pakko soveltaa suomalaista sarjakuva-ajattelua l. Voi olla vain yksi kakku.

Ehkä pitäisi taas tilata jokin sarjakuvalehti kotiin asti, se että hakee hämähäkkimiehen supermarketistä ja joitain kymmeniä jenkkilehtiä erikoisliikkeestä kun  on vähän.
Itsellä vaan sama kuin jiksillä, se oikeus päättää omista varoista ab, estää tilaamista tex willeriä tai ankkaa.
Hyvä että noilla faninsa on, se etten välitä on minun asiani, monelle kaivattu henkireikä.

[Barksi]

Teillä on ihan yhtä selkeä linja että palkan on riittävä elämiseen minkä nyt pitäisi olla alalla kuin alalla selvyys. Näin ei ole.

Varsinaisesti näin en ajattele, vähän huonosti asian ilmaisin edellisessä viestissä. Jos palkka ei aidosti riitä elämiseen, siirrytään muihin hommiin tai ollaan puoliammattilaisia. Alalla kuin alalla ei myöskään pitäisi olla selvyys siitä, että tehty työ riittäisi elämiseen. Työn tuottavuus on ratkaisevampi tekijä.

Suoratoistot ja digisarjakuvapuoli rinnastuvat enemmän spotifyin toimintaan: laillista ja hinta on kuluttajat syvällinen, mutta tekijöille vain rasite.
Sarjakuva puolella toivoisin asian olevan yleisesti parempi, niin kuluttajille, tekijöille, kuin kustantajillekin.

Spotify on varmasti pienentänyt monien muusikkojen tuloja, mutta toisaalta myös kasvattanut toisten. Eli ei tilanne ehkäpä ihan noin yksiselitteinen ole että se olisi tekijöille rasite. Sinänsä kyllä samaa mieltä että koko kolmikolle - kuluttajat,tekijät,kustantajat - toivoisi parempaa, mutta mutta.

Musiikki on sinänsä kyllä mielenkiintoinen vertailukohde, että nykyisin artistit taitavat saada huomattavasti isomman osan tuloistaan live-esityksistä kuin mitä vuosikymmen pari sitten. Sarjakuvista puuttuu vastaavanlainen ulottuvuus - tai ei ehkä puutu mutta se ei ole ainakaan niin itsestään selvä.

Sillä samalla sivuhinnalla kuitataan lehti, kokooma ja digi. Mutta vain tekijälle, kuluttajille ne usein joko veloitetaan erikseen tai harvemmin juuri aku ankan lehti+digi kimppa.

Hyvä pointti kyllä. Spotify-malli voisi jossain määrin toimia tässäkin, eli jokainen lukukerta tuottaa pienen kassakoneen kilahduksen tekijöillekin. Tällöinhän suosituimmat (eli parhaat?) saisivat paremmat tienestit ja saattaisi siten kohentaa tarinoiden laatua. Tätä mallia miettiessäni oli Akun digi mielessä lähinnä, en tiedä toimisiko tuollainen yleisesti sarjakuville.

Loppuun vielä sellainen muisto kun satuin katsastamaan jonkun Tubettajan videon aikoinaan Aku Ankasta. En nyt muista millään kuka oli kyseessä tai minkä ikäinen hän oli, mutta järkytyin hieman kun hän ei tiennyt Aku Ankan rekisterinumeroa. Silloin varmaan ensi kerran heräsin siihen että sarjakuva ei kyllä tosiaan ole välttämättä enää minkäänlainen viihteenmuoto. Sillä kai nyt Akun rekkari on jo niin ikoninen että sen pitäisi tietää jos on koskaan Aku Ankkaa lukenut? Ja jos ei ole Aku Ankkaa lukenut lapsena, niin onko sarjakuvaan tutustunut ylipäätään?

[Lurker]

Spotify on tappiollinen firma. Siihen nähden se sentään jotain maksaa.

[Curtvile]

Jotain, kyllä, tarpeeksi? No tuota...
Käyttäen verrokkina sarjakuvapuoleen kaltaisilleni tilastomatematiikan ystäville suoratoistomusiikkipalvelujen vertailu
https://www.visualcapitalist.com/how-many-music-streams-to-earn-a-dollar/

Toki nuokin jotain maksavat, mutta se ei näy kuluttajalle.
Internet on opettanut kulttuurin olevan ilmaista, piraattisivusto kun vain tuo viihteen ilman turhia maksuja.
Se että tietokoneet ja älylaitteet itsessään maksavat jotain on tekijä.
Mutta ei se tekijä joka on tehnyt sarjakuvat, musiikin, elokuvat jne.

Jännästi kulttuuriala on sama kuin hoitoala. Siitä ei kuulu maksaa.
Ymmärrän puoliammattilaispointin mutta jos kukaan joutuisi ensiavussa terveyskeskuksessa kuulemaan " sori pitää mennä varsinaisiin töihin, tällä ei elä. Toinen hoitaja on matkalla vuoroon,odottele" asia muuttuisi.

Siinä mielessä vertaus on sopiva etten kummaltakaan alalta ole törmännyt asiansa osaavaa joka ei rakasta mitä tekee.
Järjesin elävät kyllä kädestä suuhun.