Sarjakuvalehden kuolema...

[Lurker]

Spotify on tappiollinen firma. Siihen nähden se sentään jotain maksaa.

[Curtvile]

Jotain, kyllä, tarpeeksi? No tuota...
Käyttäen verrokkina sarjakuvapuoleen kaltaisilleni tilastomatematiikan ystäville suoratoistomusiikkipalvelujen vertailu
https://www.visualcapitalist.com/how-many-music-streams-to-earn-a-dollar/

Toki nuokin jotain maksavat, mutta se ei näy kuluttajalle.
Internet on opettanut kulttuurin olevan ilmaista, piraattisivusto kun vain tuo viihteen ilman turhia maksuja.
Se että tietokoneet ja älylaitteet itsessään maksavat jotain on tekijä.
Mutta ei se tekijä joka on tehnyt sarjakuvat, musiikin, elokuvat jne.

Jännästi kulttuuriala on sama kuin hoitoala. Siitä ei kuulu maksaa.
Ymmärrän puoliammattilaispointin mutta jos kukaan joutuisi ensiavussa terveyskeskuksessa kuulemaan " sori pitää mennä varsinaisiin töihin, tällä ei elä. Toinen hoitaja on matkalla vuoroon,odottele" asia muuttuisi.

Siinä mielessä vertaus on sopiva etten kummaltakaan alalta ole törmännyt asiansa osaavaa joka ei rakasta mitä tekee.
Järjesin elävät kyllä kädestä suuhun.

[Jarkko Sikiö]

Koronavirus etenee ketjussa ylöspäin.

Kivijalkakauppoja kaatui ensimmäisellä viikolla jenkeissä kourallinen, oletan että kaatuu vajaat parikymmentä ennen kuin kaikki on ohitse tai siinä vaiheessa, kun avataan ovet ja ihmiset vielä pysyttelevät sisällä.

Olen pessimistisempi talouden toipumisen suhteen, koska uskon ihmisten olevan aluksi paljon varovaisempia kuin mitä nyt ennustetaan. Epävarmuus oman talouden ja uuden korona-aallon suhteen hidastaa niitä kuuluisia talouden rattaita.

Korona on yksinkertaisesti niin iso, että se kummittelee vielä vuosia ihmisten mielissä vaikka se sormia napsauttamalla huomenna häviäisi.

Joku markkinatutkimuslaitos päätyi niin hienoon tulemaan, että eurooppalaisturistin uskotaan aluksi matkustavan oman maan sisällä, sitten Euroopassa ja vasta viimeisessä, kolmannessa vaiheessa, suuntaavan kaukomaihin. Itse en tarvinnut samaan johtopäätökseen päätyäkseni muuta kuin maalaisjärkeä. Siihen päälle saa vielä paljon lentolöpöä virrata, ennen kuin turisteja päätyy Pääsiäissaarelle viime vuoden malliin.

Kun Diamond meni kiinni, meni freelancereilta työt uutisten mukaan ainakin Marvelilla, varmasti kaikilla muillakin, ja Image antoi tänään reilusti kenkää toimistohenkilökunnalle.

Tulevaisuudesta näyttää suuntaa se, että ensimmäisinä Marvel ja DC sekä viiveellä mm. Tokyo Pop tukeutuu digiin. Kivijalkakaupoista sitkeimmät säilyvät, mutta kustantajat kuolevat sähköisellä kentällä.

Tässä skenaariossa ainoa pelastus olisi, jos se karvaisin osa jenkkiharrastajista, eli Curtvilen sielunveljet, torvet soidet ratsastaa sähköisiin kauppapaikkoihin.

En tiedä riittäisikö sekään alaa pelastamaan, koska sähköisessä maailmassa iso siivu (ulkomuistista kolmannes) menee kauppapaikalle. Ja nämä ovat sitten isojen poikien taaloja, eli niitä jotka lasketaan prosenteissa ts. kauppapaikka tienaa enemmän sekä silloin jos myydään isommalla volyymillä tai nostetaan hintoja, joten suo siellä, vetelä täällä.

[Barksi]

Kyllähän minä siis mieluusti Curtvillen tavoin soisin paremman tulotason sarjakuvatekijöille, ei se tässä ole pointtina. Se relevantein pointtihan on tässä se, että sen palkkarahan täytyy tulla jostain. Ja mistä se raha tulee, jos sarjakuvaa ei osteta? Keskeinen tekijähän onkin pohtia, miksi kustantaja ottaisi riskiä jonkun sarjakuvan julkaisemisesta jos on luultavaa, että myynti ei tule olemaan kovinkaan korkea? Ja tällöin tilanne on sarjakuvatekijän osalta joko julkaista omakustanne tai vähentää kustantajan riskiä. Kai tähän olisi jonkinlaisia hybridimallejakin löydettävissä, missä tekijä maksaisi esimerkiksi osan kuluista, mutta ei se kyllä omaan korvaan kuulosta kovinkaan hyvältä tai kestävältä ratkaisulta. Samaan sarjaan menee "maksamme näkyvyydellä"-tyyliset ratkaisut, ei sekään kestävää voi olla. Ja vielä, jos sarjakuvantekijän palkka pienenisi, olisiko sarjakuvantekijöillä mieltä enää luoda taidettaan. Monia ongelmia, monia ongelmia. Apurahat ja tuet saattaisi ratkaista (ja varmaan ratkaisee jo nykyäänkin jossain määrin) asian osaltaan kansallisella tasolla, mutta tästä osa-alueesta en kyllä tiedä juurikaan mitään joten en sitä sen tarkemmin kommentoi.

Internet on opettanut kulttuurin olevan ilmaista, piraattisivusto kun vain tuo viihteen ilman turhia maksuja.
Se että tietokoneet ja älylaitteet itsessään maksavat jotain on tekijä.
Mutta ei se tekijä joka on tehnyt sarjakuvat, musiikin, elokuvat jne.

Kyllähän elokuva-alallakin ihan isot rahat liikkuu, välistävetäjien lisäksi ihan tekijöillekin. Samoin musiikissa. Tietenkin, kuten todettua, suurimmalle osalle tekijöistä isot setelit ei tule, mutta siinäkin pääasiallinen syy on myyntimäärät.

Jännästi kulttuuriala on sama kuin hoitoala. Siitä ei kuulu maksaa.
Ymmärrän puoliammattilaispointin mutta jos kukaan joutuisi ensiavussa terveyskeskuksessa kuulemaan " sori pitää mennä varsinaisiin töihin, tällä ei elä. Toinen hoitaja on matkalla vuoroon,odottele" asia muuttuisi.

Puoliammattilaisuus pointtiani ei tuotu esille arvokysymyksenä vaan esitin sen tarjonnan laajennuksen mahdollistajana. Jos yksittäisen sarjakuvan odotettu vuosimyynti on vaikkapa 10 000 euroa, on vaikea nähdä miten kukaan voisi yksistään tästä saada niin paljon tuottoja (tekijä, kustantaja, logistiikka, muu) että sillä voisi itsensä elättää. Tekijä joutuukin tällöin pohtimaan, tyydytäänkö pienempään tuottoon vai siihen että ei julkaista ollenkaan.

"Kulttuurista ei pidä maksaa" pointtikin on vähän ontuva, vaikka ymmärränkin pointtisi. En jaksa tähän väliin yritysten tunnuslukuja tarkastella mutta vähintäänkin mutuilisin erilaisten kulttuuririentojen keräävän ison osan ihmisten kulutuksesta edelleenkin. Suoratoistopalvelut on monille iso osa kulutusta ("Spotify on tappiollinen" jne, mutta tietty niiden liiketoimintamallikin on perinteisestä poikkeava eli ei itsessään vielä kerro koko totuutta. Maksavia käyttäjiähän heillä on kyllä paljon!), isoja musiikkifestivaaleja järjestetään paljon, suomalaisella elokuvalla taitaa mennä paremmin kuin vuosiin (tai meni ennen koronaa). Ovatko nämä hyvää kulttuuria tai onko kehitys positiivista, siinä onkin sitten toinen kysymys. Mutta kyllähän kulttuurista ihan maksetaankin, ei piratismi sitä ole tuhonnut täysin. Elokuvatähdille maksetaan huippupalkkoja ja leffabudjetit ovat muutenkin ökyluokkaa, ainoastaan piraattien käsiin joutumisella ei tällaista mahdollistettaisi. Tietty, tässä päästään samaan ongelmaan taas lopulta eli jotkut tienaa jotkut ei.

[Reima Mäkinen]

Jiksi mainitsikin jo, että pelin saa muutamalla lantilla ja se tuo iloa pidemmäksi aikaa kuin saman hintainen sarjakuvalehti.

painettu ei tuota juurikaan edes lisäarvoa itselleni.

Tuo on puhtaasti näkökulma ja makuasia, josta olen täysin eri mieltä. Mutta minä olenkin varmaan enemmän sarjakuvaharrastaja kuin sarjakuvan kuluttaja. Digituotteet miellän kertakäyttöisiksi ja sitä kautta lähes arvottomiksi, enkä ymmärrä miten niitä voisi harrastaa? Mutta alahan tunnetusti lepää niiden kuluttajien varassa. Sen sieluttoman massan joka zombien lailla vaeltaa vain nopeiden kiksien perässä.  Niin että kai asia on suuressa mittakaavassa noin kun sanot.

Näkisin että sarjakuvaharrastus (ja nk. fandom) lepää pitkälle lehtien varassa. Lehtien palstoilla se syntyi, eikä ilman lehtiä voi oikein syntyä yhteisöjä (parhaimmillaan on vain joukko irrallisia, jonkin tuotteen faneja, jotka saattavat kyllä muodostaa "yhteisön", mutta ei kuitenkaan mitään elävää ja muuntuvaa harrastajakuntaa).

Vaikka meneekin jo offtopiciksi niin mainittakoon, että erilaisissa suoratoistopalveluissa (tai miksikäs näitä nyt kirjallisuuden osalta kutsuisi) eli storytellit suun muut ovat aika huonosti ottaneet sarjakuvia valikoimaansa ja toistaiseksi en ole oikeastaan mielekästä sarjakuvanlukukanavaa löytänytkään. Aku Ankan digi lähimpänä ehkä omaa silmää miellyttävistä. Näkisin tässä kyllä sinänsä petraamisen varaa, joskin foorumin kustannusala-ammattilaiset ehkä osaavat kertoa tarkemmin syitä miksei sarjakuvaa näistä palveluista löydy.

Suomessa Elisa -kirja (vai mikä se oli kun myi Kesolan ja Piiraisen ym. sarjiksia diginä?) yritti ihan tosissaan, mutta ei siitä tullut mitään. Ketään ei kiinnostanut. No se oli kyllä vielä sitä kovemman alvin aikaa.
Vielä liittyen sarjakuvien digikuluttamiseen... Jännä katsoa kuinka kauan menee ennen kuin milleniaalit ja muut digi-intoilijat heräävät historiattomuuteen eli historian puutteeseen. Siihen että menneisyys on ikään kuin kadonnut kokonaan. Nuorenahan asiaa ei ajattele mutta joskus 30-40 ikävuoden paikkeilla menneet kokemukset alkavat kummitella. Silloin nimittäin ei ole enää mitään mahdollisuutta palata vanhaan (diginä kaikki on koko ajan uutta). Nostalgiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta se kuitenkin on merkittävä triggeri myös ostopäätöksiä tehdessä.

Osittain kustantajien haluttomuudesta ottaa isoja riskejä johtuen itseäni onkin kiinnostanut jo jonkinaikaa ratkaista omakustanne- ja pienkustantamojulkaisujen näkyvyysongelma eli löytää järkevä ratkaisu niiden myymiselle.

Hienoa! Uutta innovointia tarvitaan. Mutta paino nimen omaan sanalla uutta. 
Ketjussa on pitkään harrastettu vertailua musiikkialaan ja viimeksi jo elokuvaankin. Ei ehkä kannattaisi. Eroavuuksia on kuitenkin enemmän kuin yhteyksiä. Ja lehtimarkkinasta puhuttaessa pitää muistaa myös markkinointi. Se maksaa. (ditaalipuolellahan markkinointi on ilmaista  )

[Jarkko Sikiö]

Digituotteet miellän kertakäyttöisiksi ja sitä kautta lähes arvottomiksi, enkä ymmärrä miten niitä voisi harrastaa?

Tämä on mielestäni erityisesti sähköisen sarjakuvan ongelma.

Sähköistä sarjakuvaa on vaikea arvostaa. Tuntuu siltä, että vitonen sinne, vitonen tänne ja siinä on jo satanen eikä käteen ole jäänyt mitään.

Itse olen surutta maksanut hyllyt ja kaapit täyteen sarjakuvaa, mutta sähköisessä maailmassa kitsailen lähestulkoon täysin kuukausimaksullisten palveluiden varassa.

Sen sijaan sähköisyys on luonnollinen peleihin sekä tätä nykyä myös televisioon, elokuvaan ja musiikkiin kuuluva osa.

En ole koskaan tätä ajatellut näin, mutta tätä kirjoittaessa juolahti mieleen, että onko sarjakuva vähemmän elämyksellinen ja siten vähemmän tunteisiin vetoava media.

[Curtvile]

Tätä en itse voi mitenkään allekirjoittaa.

Enemmän kyse on itseni ja usean muun teesistä: internet-aikana kokemuselämyksistä ei haluta maksaa.

Tämä on se mikä jarruttaa digipuolta, miten ne maksut saadaan kuluttajalta pois. Myyjä tulee lehtipisteessä, kaupassa jne kertomaan ettei paikka ole kirjasto.
Teknisesti olen rikkonut lakia kun olen joskus luotetuille lainannut sarjakuviani, tulonmenetystä sekin mutta moniko jakaa tiedoston?

Sähköistys ja digitaalisuus on muuttanut yhteiskuntaa, kulttuuria ja taloutta. Pääosin hyvällä tapaa joka helpottaa länsimaisesta etuoikeutetusta asemasta nauttivia.

Suurimmalle osalle koko sarjakuva taiteena on kertakäyttöinen asia. Ei ehkä kvaakissa tai jollain ulkomaisilla sarjakuvafoorumeilla, vaan laajemmassa kontekstissa. Elokuvan ja television halpahintaisempi jälkeenjäänyt pikkusisarus josta on kömpelöä puhua kun puhutaan taiteita.
Suurin osa on vaan ympäröinyt itsensä kuplalla josta näin sanovia ja ajattelevia on karsittu pois.

Elokuvien ja musiikin jakelun ja taloudellisen epätasa-arvon ja ongelmien eroavaisuudet sarjakuvan vastaaviin eivät minusta ole enemmän erilaisia kuten Reima esittää. Isoin osa ongelmista ja formaattiin liittyvistä asioista on liiankin samanlaisia.

Olen kääpä, mutten ihan vielä fossiili.
Nostalgia ei ole itselleni arvo. En haikaile mennyttä loistoa tai kaipaa vanhoja pahoja aikoja. Digitaalisuus vaan on ongelmallisempi hustoriattomuutenaan.
Laitekeskeisyydessään myös luonnonvaroja kuormittavampi kuin yksittäiset painotuotteet.

Sarjakuvalehti on muotona kuitenkin voimavara, ei ainoa eikä ylivertaisin mutta selkein osa sarjakuvan ekologiaa.
En ole ikinä asunut Pohjanmaalla tai Kainuussa mutta vaikkei kumpikaan ole itselleni tärkeä en näe niiden tuhoamista väistämättömänä luonnonlaki ja. Ja siltä monasti keskustelu saadaan tuntumaan.

Aikansa elänyt muinaisjäännös joka ei vaikuta omaan elämään. Antaa sen kuolla.

Oli pakko puhua pohjanmaasta ja kainuusta, hyönteisistä tai kaloista puhuminen kun nisäkäslähtöisestä näkemyksestä olisi ollut vielä taaempana.

Itse pidän fyysisen sarjakuvan eritoten lehden ominaisuuksista yli mielestäni kömpelön ja sarjakuvan kerrontakieleen sopimattoman digin sijaan.

Kotonani hyvinä puolina pidän että eristyksissä kun on aikaa tehdä vaikka oma lehti. Myyntimenestyksiä niistä ei ehkä tule mutta ehkä sitäkin.
Ehkä ne paikkaavat jo tulleita vaurioita, itse kun uskon että Imagelta irtisanotut 4 henkeäkin vielä saavat töitä.

Suomessakaan ei kannata julkaista sarjakuvalehtien, tämä on ollut vuosikymmeniä tiedossa. Itse en usko siihen.

[Darth Mika]

Tämä on mielestäni erityisesti sähköisen sarjakuvan ongelma.

Sähköistä sarjakuvaa on vaikea arvostaa. Tuntuu siltä, että vitonen sinne, vitonen tänne ja siinä on jo satanen eikä käteen ole jäänyt mitään.

Itse olen surutta maksanut hyllyt ja kaapit täyteen sarjakuvaa, mutta sähköisessä maailmassa kitsailen lähestulkoon täysin kuukausimaksullisten palveluiden varassa.

Sen sijaan sähköisyys on luonnollinen peleihin sekä tätä nykyä myös televisioon, elokuvaan ja musiikkiin kuuluva osa.

En ole koskaan tätä ajatellut näin, mutta tätä kirjoittaessa juolahti mieleen, että onko sarjakuva vähemmän elämyksellinen ja siten vähemmän tunteisiin vetoava media.

Mä en koskaan osta pelejä (PC ja PS4), jos en saa sitä fyysisenä.. Ilmaispelit sitten menee kyllä pelkkänä tiedostona. Nykyisin ostan melkein pelkästään PS4-pelejä, kun tiiän, että saan sen fyysisenä. Josain pc-peleissä on kotelossa pelkkä koodi...siitä en tykkää.
No joissain ohjelmissa on pakko ottaa ohjelmat netistä, kun ei välttämättä ole fyysisiä levyjä.
Mulla on Netflix, Amazon (muutaman kuukauden enää). niitä tulee katsottua kyllä, mutta niiden varaan en jää. Ostelen bluerayta ja 4K-leffoja, jos pidän jostain leffasta ja haluan sen hyllyyni. Sitten on vielä retroilut eli VHS, Laserdisc ja DVD:t...niitä ostelen kanssa. Halua olisi myös kerätä Beta-videoita, CED:iä, HD-DVD:tä ja VHD-leffoja. Ei ole konetta vielä noille, niin en ole ostanut.

Sarjakuvaa en kyllä ostan sähköisenä...siinä on selvä raja...en saa mitään kiksejä bitti-sarjakuvasta. Kyllä sarjakuvaa on pidettävä kädessä. En ainakaan maksais tommosesta elktronisesta sarjakuvasta yhtään mitään. Nyt ainoa mikä oli pakko ostaa, oli tuo kylkiäisenä tullut Digi-Aku, mun fyysisen Aku Ankka -tilauksen mukana. No enpä ole niitäkään käynyt kattomassa kuin pari kertaa...ei ole mun juttu.
Musiikkia en ymmärrä ollenkaan...en kerää sitä yhtään. Mutta jos pitää ostaa jollekin lahjaksi, niin se on kyllä fyysinen levy sitten.

Juuri tuo lahjaksi ostaminen on kanssa se juttu, jossa pitää saada antaa fyysinen lahja.

Uskoisin, että meitä jääriä on vielä aika paljon, jotka haluaa lukea ja kokea kaiken fyysisenä....yritän myös istuttaa tämän saman fyysisen sarjakuvainnostuksen kaikkiin nuorempiin sukulaisiini. En tiedä tuottaako se tulosta, mutta yritän silti.

[Jarkko Sikiö]

DRM free -tiedostot kuormittavat striimaukseen verrattuna merkittävästi vähemmän ympäristöä, kun tiedostot siirretään käyttäjän koneelle vain kerran.

Tiedostojen kanssa puljaamisesta on kyllä jokseenkin paljon vaivaa, minkä ymmärtää kuka hyvänsä valokuvien kanssa kamppaileva.

Lisäksi nuo ovat sitten lähinnä Humble Bumble -juttuja ts. kaikkea sarjakuvaa ei tuossa muodossa saa, minkä kyllä ymmärtää ne kun ovat valmiiksi piraattisivuille sopivassa muodossa.

Toisaalta eipä se estä mm. pelien tapauksessa GoG:n porskuttamista, joten estäisikö se nyt sarjakuvienkaan. Sarjakuvien piratoiminen iskee varmaan kovemmin sarjakuvaan alana kuin sitä suurempaan pelialaan.

Kun monessa yhteydessä on todettu peleihin virtaavan enemmän rahaa (vaikka indie-tekijät ovat pississä, kun uusien pelien julkaisun vaatimat rutiinijutut kuten sopimusten tekeminen eivät pyöri tavanomaiseen tahtiin), onko samaa ilmiötä sarjakuvien puolella olemassakaan.

[Darth Mika]

Eikös tuo manga-sarjakuva ole aika piratisoitunut ja anime puolella aika yleistä. Itse en kumpaakaan seuraa, mutta ne tyypit joita tunnen, niin ihan surutta ottaa noista torrenteja.

[Reima Mäkinen]

Sen sijaan sähköisyys on luonnollinen peleihin sekä tätä nykyä myös televisioon, elokuvaan ja musiikkiin kuuluva osa.

Jotkut kalkkikset ajattelevat jopa että elokuvat ovat parhaimmillaan elokuvateattereissa. Silloin koko reissu sinne ja yhdessä katsominen sen yleisön kanssa on se "tuote". Nykyajan elokuvat ja telkkarisarjat ovat tavallaan av-huttua. Kun yhden katsoo, seuraavia on jo jonossa. Ainoastaan alan opiskelijat ja todelliset friikit jaksaa hinkata niitä jostain tallenteelta edes taas joten se on ihan sama omistatko sitä vai et.

Musiikki on vähän eri juttu. Sanotaan näin, jos oikein rakastaisin jotain biisiä tai bändiä niin kyllä haluaisin sen myös omistaa. ts. olla riippumaton siitä sattuuko biisit olemaan tarjolla jossain pilvessä silloin kun haluan kuunnella vai ei. Älppärit kansineen on vielä asia erikseen.

En ole koskaan tätä ajatellut näin, mutta tätä kirjoittaessa juolahti mieleen, että onko sarjakuva vähemmän elämyksellinen ja siten vähemmän tunteisiin vetoava media.

Minusta se on enemmän elämyksellinen. Fyysinen kappale verrattuna tiedostoon tuo mielestäni selkeästi lisäarvoa. Siis se että sarjakuva on kolmiulotteinen esine, eikä virtuaalinen lasin takana. Sarjakuvaa voi kuluttaa lukemisen lisäksi myös katselemalla kuvia tai kahvipöydällä lasinalusena, osana fyysistä kirjastoa. Painotyö muistuttaa käsityöläisyydestä, vaikka se on teollinen tuote se on silti muotoiltu ja tätäkin arvoa voi tarkastella ja diggailla.
Pelejä, musiikkia tai elokuvaahan ei ole samalla tavoin fyysisenä olemassa kuin sarjakuva lehdessä on olemassa. Eli sarjakuvalehti on muoto ja väline samassa. Muoto jossa vasta se sarjakuva on sarjakuvaa (toki digi tai muraalikin on sarjakuvaa, mutta vaikeammin luettavaa ja hahmottomampaa minusta). Vrt. musiikki tai elokuva/pelitallenne. Ei niitä tallenteita tuijottamalla vielä näe tai kuule sitä taidetta.

[Jarkko Sikiö]

Eikös tuo manga-sarjakuva ole aika piratisoitunut

Vuosien takaa on jäänyt mieleen, että manga on lännessä pahemmin piratismin riivaama kuin supersankarisarjakuva. Ja se on paljon se.

Fyysinen kappale verrattuna tiedostoon tuo mielestäni selkeästi lisäarvoa.

Hyvää pohdintaa sinulla. Kun kirjoitin mitä mieleen juolahti, jäi täsmentämättä että onko sarjakuva sähköisessä muodossa vähemmän elämyksellinen media. Siinä jää juuri nuo jutut pois, mitä kirjoitit.

Samaa on toisissa ketjuissa mietitty, että sähköisen sarjakuvan lukemisesta ei oikein jää mielikuvia siitä, mitä on luettu. Olisiko tämä nyt juuri sitä.

[Darth Mika]

Jotkut kalkkikset ajattelevat jopa että elokuvat ovat parhaimmillaan elokuvateattereissa. Silloin koko reissu sinne ja yhdessä katsominen sen yleisön kanssa on se "tuote". Nykyajan elokuvat ja telkkarisarjat ovat tavallaan av-huttua. Kun yhden katsoo, seuraavia on jo jonossa. Ainoastaan alan opiskelijat ja todelliset friikit jaksaa hinkata niitä jostain tallenteelta edes taas joten se on ihan sama omistatko sitä vai et.

Musiikki on vähän eri juttu. Sanotaan näin, jos oikein rakastaisin jotain biisiä tai bändiä niin kyllä haluaisin sen myös omistaa. ts. olla riippumaton siitä sattuuko biisit olemaan tarjolla jossain pilvessä silloin kun haluan kuunnella vai ei. Älppärit kansineen on vielä asia erikseen.
Minusta se on enemmän elämyksellinen. Fyysinen kappale verrattuna tiedostoon tuo mielestäni selkeästi lisäarvoa. Siis se että sarjakuva on kolmiulotteinen esine, eikä virtuaalinen lasin takana. Sarjakuvaa voi kuluttaa lukemisen lisäksi myös katselemalla kuvia tai kahvipöydällä lasinalusena, osana fyysistä kirjastoa. Painotyö muistuttaa käsityöläisyydestä, vaikka se on teollinen tuote se on silti muotoiltu ja tätäkin arvoa voi tarkastella ja diggailla.
Pelejä, musiikkia tai elokuvaahan ei ole samalla tavoin fyysisenä olemassa kuin sarjakuva lehdessä on olemassa. Eli sarjakuvalehti on muoto ja väline samassa. Muoto jossa vasta se sarjakuva on sarjakuvaa (toki digi tai muraalikin on sarjakuvaa, mutta vaikeammin luettavaa ja hahmottomampaa minusta). Vrt. musiikki tai elokuva/pelitallenne. Ei niitä tallenteita tuijottamalla vielä näe tai kuule sitä taidetta.

Elokuvateatterissa katsottussa tai kotona katsottussa elokuvassa on omat puolensa.
Sanotaan nyt näin, että elokuvateatterissa...varsinkin ensi-illassa näkee elokuvan ensimmäisenä (nyt en ota huomioon piraatteja), yhdessä katsominen ja se tunnelma...varsinkin yöennakoissa on aivan toinen, kun mitä kotona pääsee kokemaan. Kuvallisesti isolta valkokankaalta katsottuna elokuvakoemus on ihanteellinen, äänellisesti ja äänen voimakkuudeltaan hyvätasoinen elokuva on parasta.
Sitten on niitä huonoja puolia. Jos on hyvin lyhenläntä katsoja ja eteen tulee katsomaan joku koripalloilija...katselunautinto onkin siinä sitten, Teatteripenkit varsinkin Scape tai IMAX-teattereissa on nahkaa...juu saunatuoleiksi noita voi sanoa. Leffateattereiden pakolliset varauloskäynti merkit ja muu hajavalo häiritsee katselukokemusta...varsinkin 3D-laseilla katsottuna. Sitten on myös nämä kännykkään tuijottelijat, kikattelevat kakrut ja muut pölisevät ihmiset. Pahinta on myös, kun viereesi istahtaa jättikokoisella popcornipöntöllä varustettu "porsas" joka on juuri ostanut sen noin viikon vanhassa öljyssä uitetun maissisydänkohtausmässilyhajupommin.

Kotona voi katsoa kaikessa rauhassa elokuvansa...silloin kun haluaa. Voi pysäyttää leffan kesken kaiken ja käydä tyhjentämässä rakkonsa. Käydä jääkaapilla ja mässäillä oikein pitkän kaavan mukaan elokuvaa katsoessa.  Penkit on mukavat, jos on hommannut semmoiset laiskanlinnat kotiinsa. Jos on erakko, niin voi katsoa leffansa yksin ja kaikessa rauhassa...ei siis sosisiaallista kanssakäymistä muiden ihmsten kanssa. Myös saman leffan voi katsoa uudelleen kuukauden päästä samaan hintaan, kun on kerran ostanut elokuvan. Myös alkohoolia voi rauhassa juoda...halvalla (nykyään on myös teattereita, joissa on anniskeluoikeudet).
Ai niin...leffaa voi myös katsoa mukavasti pelkät kalsarit jalassa tai kuumana kesäpäivänä puolialasti, kunnon tornituulettimet suunattuna itseensä....aahhhh!
No kotona katsottu on noin sen puoli vuotta vanha elokuva ensi-illasta. Ääänitaso pitää pitää kohtuu hiljaisena, koska pitää ottaa huomioon naapurit...paitsi jos asut omakotitalossa...silloin voi vääntää kajarit kaakkoon. Pitää ostaa leffatykki ja valkokangas, että elokuva pääsee samoihin oikeuksiin, kuin teatterissa ja sehän maksaa.

No siinä jotain näkemyksiä. Itse käyn katsomassa huippuleffat, joista pidän ja vähemmän tärkeät katson blueraylta. Joitakin leffoja ostan myös itselle, vaikka olisin sen nähnyt leffateatterissa. Tietysti fyysisiä elokuvia keräilyssä on se ainainen tila-ongelma...jossain vaiheessa tila loppuu kesken ja silloin joko pitää ostaa isompi kämppä tai luopua paskimmista leffoista.

Minä joka harrastan näitä kuolleita formaatteja...varsinkin Laserdiscejä...siinähän kansitaide on aivan mahtavaa...niihin on oikeasti panostettu. Joskus se fyysinen elokuva ja ns. elokuvan kansi on yhtä hienoa kuin sen elokuvan omistaminen. Juu ja tosiaan on kivempaa omistaa se elokuva itse...se on siellä hyllyssä. Sama tunne ei ole, jos se on kiintolevyllä...se tuntuu lainatulta, ei omalta. Sama juttu, kun katsoo elokuvan elokuvateatterissa...elokuvaa ei saa kotiinsa, mutta elokuvakokemuksensa pystyy varastoimaan sydämmeensä, jota voi muistella vielä vanhana, kun istuu kiikkustuolissa vanhainkodissa ja ei pääse enää omin nokkinensa elokuvateatteriin. Paitsi jos on ovela ja karkaa aina välillä...voi niitä hoitsuja, jotka saa meikäläisen riesakseen. Teen kaikkeni, että pääsen katsomman uusimman Star Warsin, vaikka toinen jalka haudassa.

 

[Jarkko Sikiö]

Tässä on sarjakuvakauppiaan lavea ja syvä analyysi koronaviruksen rampauttamasta sarjakuva-alasta. Suosittelen lukemaan ajatuksen kanssa.

Tekstin mielenkiintoisista kohdista voisi tehdä pitkän luettelon, siellä tulee isojakin juttuja vähän sivumennen.

Itse kiinnitin ensisijaisesti huomion seuraaviin kohtiin:

Kirjoittajan mukaan kokoelmien ja sähköisten julkaisujen hinta olisi korkeampi ilman sarjakuvalehtiä. Kokoelmien suhteen tuo on helppo ymmärtää.

Kirjoittajan mukaan suoramyynti on yhtä kuin sarjakuvalehti. Jos lehti kuolee, siinä menee suoramyynti samoin tein.

Lehtipisteiden paluun kirjoittaja näkee mahdottomaksi samoista syistä kuin olen itse kirjoittanut, mutta näkemys tulee selkeämmin leveämmiltä harteilta. Tämä on mietitty moneen kertaa kolmekymmentä vuotta kestäneen uran aikana.

Toista jakelijaa ei tule. Kirjakauppamyynti ei kanavana korvaa suoramyyntiä. Eikä korvaa sähköinen jakelutie.

Kauppias kiittää Imagea, mutta ei ole ehtinyt lukea vasta eilen julkaistua Todd McFarlanen haastattelua Forbesiin. Siinä Todd antoi itsestään niljakkaan vaikutelman toteamalla, että heitetään kauppiaat susille, mutta huudetaan jaxuhalit perään siltä varalta että joku selviää hengissä.

Toddin haastattelu jätti pahan jälkimaun, mutta sen hämmästyttävin kohta oli, että jos esim. Spawn-paperilehti olisi nyt 300, niin diginä jatkettaisiin normaalisti esim. numerot 301-309), ja kun sitten palataan tavanomaiseen, jatketaan normaalisti paperilehdestä 310, eikä kukaan huomaa tai välitä että välistä jäi numeroita, koska lehtiähän ne ovat.

Tärkeintä Toddille oli, että geek-kulttuuri ei unohda sarjakuvia, vaan ostaa Toddilta leluja entiseen tapaan.

Sarjakuvakauppiaan tuntemukset olivat, että koska kustantajat ovat jo heittäneet sarjakuvakauppiaat susille, ei hän tulevaisuudessa enää tilaa ylihintaista roskaa, jonka ennakkotilausmallista johtuen tietää kääntyvän omaksi tappioksi. Sanavalinnat ovat kirjoittajan omia. Kuvittelen, että kauppiaan mielestä Todd on nyt samassa laarissa kuin Marvel ja DC.

Siinä mielessä sarjakuvakauppias ja Todd ovat samoilla sävelillä, että molemmat pelkäävät viikoittaisen ostotapahtuman päättymisen merkitsevän elinikäisten sarjakuvaharrastajien harrastamisen loppumista. Itse en sellaiseen usko, mutta kulutustottumisten muuttuminen voisi ennestään muokata kentää eri muotoon.

Tässä nyt puhutaan ihan ketjun aiheeseen liittyvästä eli alan todellisesta pelosta sarjakuvalehden (ja Diamondin) kuolemisesta.

[Curtvile]

Luin saman ja näkökulmat olivat ennestään tuttuja.
Se toinen osuva artikkeli joka kannattaa lukea on myyjien lisäksi ne tekijät ja mitä tilanne heille tarkoittaa
https://www.comicsbeat.com/comic-book-crunch/

Suurin osa näistä on käyty jo läpi, palkka on kehno ja kehnonnetaan uusilla ja ulkomaisilla ja niillä joille "näkyvyys" kompensoi.

Itse kun on vakavasti harrastanut yli 40 vuotta sarjakuvia teesit ovat tuttuja. Ikäviä isolta osin mutta onko tämä sarjakuvalehden kuolema?
Ei.

Strippisarjakuva poislukien (karkea, epätarkka yleistys) se on yhä kokoomien ja digipuolenkin perusyksikkö.

En ole naiivi. Nykyinen kriisi pudottaa toimijoita,liikeitä, kustantajilta ja tekijöitä. Osa taloudellisista syistä ja surullista kyllä yksittäisten ihmisten kohdalla koko elämän loppuessa liian aikaisin.

Sarjakuva, varsinkin lehtimuodossa, on yhä sekä että: kaupallinen mahdollisuus ja vastakulttuurin ja pienten toimijoitten tavoitettavissa.

Nyt vaan koko maailma elää itselle turhan tuttua kiinalaista kirousta, ei pelkkää korona-virusta, vaan "tulemme elämään mielenkiintoisia aikoja"

Aiemmat lamat ja kriisit ovat elvyttäneet eskapismiksi haukuttua sarjakuvaa taidemuotona. Voidaan kukin osaltamme edesauttaa asiassa.