Kirjoittaja Aihe: Kemin sarjakuvapäivät  (Luettu 22327 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 880
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #75 : 29.01.2013 klo 15:38:07 »
Museon pystyy kuka vaan perustamaan vaikka vinttikomeroonsa. Kunnollisen museon perustaminen ja ylläpitäminen vaatii sitten jo vähän enemmän resursseja.
Tätä minäkin yritin aiemmin sanoa.

Lehtijustussa kerrottiin että:
Lainaus
Kaupunki on ottamassa vetovastuun sarjakuvamuseon saamiseksi Kemiin,
Varmaan siellä kokoustetaan ja mietitään lähinnä resurssitarvetta. Ennen kaikkea rahoitusta. Parin kolmen kokopäiväisen palkkaaminen lienee minimi? Sitten tunnustellaan mahdollisuuksia valtionavustuksiin yms. Käsittääkseni pieniä erikoismuseoita on Suomessa viime aikoina pikemminkin suljettu kuin avattu. Eli trendinä on ollut se että sekä museoiden että valtionavustusten määrä on pienenemään päin?

Vahvalla kokoelmalla taas ymmärrän jotakin sellaista, joka todellakin toimisi myös markkinoinnissa. Verrataan nyt tältä alalta vaikka Visavuoreen, Martta Wendelin-museoon tai Tampereen Muumilaaksoon.

Ei sillä, ettenkö itsekin sarjakuvamuseota toivoisi ja ymmärtäisi miten hieno juttu, tärkeä ja tarpeellinen sellainen olisi.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Jari Lehtinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 956
  • Itsevalaiseva myyrä joka selvittelee kurkkuaan
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #76 : 29.01.2013 klo 16:36:16 »
Käsittääkseni pieniä erikoismuseoita on Suomessa viime aikoina pikemminkin suljettu kuin avattu. Eli trendinä on ollut se että sekä museoiden että valtionavustusten määrä on pienenemään päin?

Viimeisin Urpilaisen juustohöylä vei kolme miljoonaa. Seuraus: seitsemän museota lakkautettu. Eilisissä tv-uutisissa kerrottiin että sama homma teattereissa. Sähkö, vesi, lämpö kallistuu ja avustukset polkevat samalla tasolla, paitsi silloin kun ne ovat reippaasti miinussuunnassa.

Olisi tietysti metkaa sarjakuvamuseo ilman lämmitystä ja valaistusta. Sellaisen pitäisi keskittyä undergroundiin, luulen ma.
”Yhdysvalloissa vuosittain julkaistaan 720 miljoonaa kappaletta »C o m i c s» sarjakuvia … joista ei vain puutu kaikki kasvatuksellinen arvo, vaan jotka ovat suorastaan vahingollisia.” Lastemme puolesta, Kansainvälisen lastensuojelukonferenssin Suomen päätoimikunta 1952.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #77 : 29.01.2013 klo 19:07:35 »
Kunnon (sarjakuva)museossa tehdään myös tutkimusta, hienoja näyttelyprujuja ja kirjasia, tuodaan näyttelyitä ulkomailta ja semmoista, järjestetään yleisötilaisuuksia ja vastataan yleisönosaston kirjeisiin, joissa haukutaan että miksi veronmaksajien rahaa haaskataan roskaan.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #78 : 29.01.2013 klo 19:08:18 »
Olisi tietysti metkaa sarjakuvamuseo ilman lämmitystä ja valaistusta. Sellaisen pitäisi keskittyä undergroundiin, luulen ma.

[Peukutus!]

Suomen sarjakuvaseura

  • Jäsen
  • Viestejä: 47
  • Sarjainfo, Sarjakuvakeskus, sarjakuvafestivaalit
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #79 : 04.02.2013 klo 15:33:24 »
Kemin pohjoismainen sarjakuvakilpailu pidetään tänä vuonna Helsingin sarjakuvafestivaaleilla.

Pohjoismaiset ja baltialaiset voivat osallistua, aiheena sarjakuva lapsille.

Lisätietoa täältä.

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 203
  • Haddadaa
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #80 : 11.10.2014 klo 16:06:13 »


Parin tunnin päästä tällainen joukko esiintyy Anssi Tikanmäen orkesterin kanssa Maisemakuvia ja sarjakuvia -piirroskonsertissa Kemin Tervahallissa. Vesa Kataisto haastatteli aamupäivällä tulevasta.

Lisää kuvia sarjakuvapäiviltä blogissa: Kemi 33.


Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 759
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #81 : 01.09.2016 klo 14:31:49 »
Kemin sarjakuvapäivät lopettaa!

http://yle.fi/uutiset/suomen_pitkaaikaisin_sarjakuvafestivaali_jarjestetaan_tana_vuonna_viimeisen_kerran/9136471

Toivottavasti tätä ei tapahdu koskaan Helsingissä. Ikävä juttu, kun Kemissä on ollut aika rikas sarjakuvaväki.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Pässi

  • Jäsen
  • Viestejä: 3 096
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #82 : 01.09.2016 klo 16:26:11 »
Kemissä on ollut aika rikas sarjakuvaväki.

Ei ole enää. Siksi rutiköyhä sarjakuvaväki pani pillit pussiin.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 759
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #83 : 01.09.2016 klo 19:15:00 »
Ei ole enää. Siksi rutiköyhä sarjakuvaväki pani pillit pussiin.
Se sarjakuvaväki on tietenkin muuttaneet tänne Stadiin tai Tampereelle nääs.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 203
  • Haddadaa
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #84 : 06.10.2016 klo 16:03:07 »
Etusivulla pikku-uutinen viimeisten sarjakuvapäivien ohjelmasta.

Kemin viimeiset sarjakuvapäivät

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 203
  • Haddadaa
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #85 : 11.10.2016 klo 14:24:21 »
Kemin ohjelmassa on tapahtunut joitakin muutoksia sitten uutisen kirjoittamisen.

Ohjelma viimeisimmän tiedon mukaan:

Kemin sarjakuvanäyttelyn tiloissa osoitteessa Valtakatu 22. 15.10.

12:00 Karoliina Korhonen
12:45 Jyrki Heikkinen
13:30 Laura Torvinen
14:15 Jope Pitkänen
15:00 Sami Kivelä
15:45 Viljami Vaskonen & Jukka-Pekka Eronen

Juontajana ja haastattelijana Arktisen Banaanin kustannustoimittaja Vesa Kataisto.

Lisäksi tapahtumassa Lastenkulttuurikeskuksen sarjakuva-työpaja kello 12-14. Myös kahvila toimii koko tapahtuman ajan.

Torvinen myös julkaisee sarjakuvapäivillä uuden teoksensa.

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 203
  • Haddadaa
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #86 : 16.10.2016 klo 08:44:33 »
Blogissa joitakin kuvia viimeisiltä sarjakuvapäiviltä.


Kemin viimeiset sarjakuvapäivät

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 291
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #87 : 16.10.2016 klo 12:58:57 »
"Sarjakuvakeskus jatkaa toimintaa."
Mitähän siihen sisältyy? Jonkinlainen kirjastohan lienee ainakin.
Oliko kukaan kuuntelemassa sitä Tarmo Peltokosken Don Rosa -pianoesitystä?

Timo

Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 203
  • Haddadaa
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #88 : 16.10.2016 klo 16:20:23 »
Tällä tietoa näyttelyitä, kursseja ja haastattelutilaisuuksia, mutta nykyistä pienemmissä mittasuhteissa. Mitä se käytännössä merkitsee, jää nähtäväksi. Manganuorisoa Kemissä riittää, mutta muu väki taitaa aika vähissä olla.

VesaK ainakin oli konsertissa. Pätevä pianisti ainakin sen perusteella, että RSO hiljan valitsi Peltokosken nuoreksi solistikseen.


Reijo Valta

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 2 203
  • Haddadaa
Vs: Kemin sarjakuvapäivät
« Vastaus #89 : 19.02.2019 klo 17:12:14 »
Syksyllä sulkemaan joutunut Kemin sarjakuvanäyttely avataan uudelleen. Näillä näkymin avajaiset on kesällä. Uutena paikkana on Jalokivigalleria.

Yle uutisoi aiheesta.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2019 klo 17:25:30 kirjoittanut Reijo »