Minua on jo pitkään sekä häirinnyt että viehättänyt se että melkein mistä tahansa sarjakuvasta on mahdollista kirjoittaa vaikka kuinka paljon ääripään perusteltuja mielipiteitä sekä vastaann että puolesta. Sarjakuvassa on lähtökohtaisesti niin paljon tulkinnanvaraa ja tulkittavaa. Tulkinnanvaraa sikäli että lopullista konsensusta siitä millainen on hyvä sarjakuva tai sarjakuvan kaanonia ei ole vielä saatu aikaiseksi. Niinpä näkökulmasta ja lukijasta riippuen voidaan päästä hyvin erilaiseen elämykseen.
Toisinaan hämmästyn, kuinka eri tavoin joku/muut voivat jonkin lukemani sarjakuvan kokea, mutta sehän se on sitä harrastamisen suolaa, että niistä keskustellaan.
Tonin tuomio Golden Childistä tulee varmasti viimeistään Tähtivaeltajassa, mutta itse lukaisin tuon toiseen kertaan, ja pidin vieläkin enemmän.
Ensimmäisellä kerralla ajattelin tässä nyt olevan se sukupolvenvaihdos, jossa lapset ovat korvanneet vanhempansa, mutta Darkseidin etova, perverssi niljakkuus ei toimisi aikuishahmoja kohtaan.
Viimeisen sivun lisäksi juuri Jokeri ja Darkseid Trumpin kampanjatoimistossa on opuksen kirkastava ydinkohtaus, ja Jokerissa on samaa hykerryttävää hurvittomuutta kuin ensimmäisen Yön ritarin Reaganissa. On huimaa, kuinka tarkasti ajan hermolla tämä onkaan, ja Grampá vielä puristaa viimeiset sävelet irti.
Oli Millerin tekstilaatikoista mitä tahansa mieltä, minusta tuntui kuin hän olisi tätä ennen lukenut vanhoja juttujaan, ja niistä olisi jäänyt päälle se vanhan Millerin ääni.
Tunsin vielä toisellakin kerralla aitoa innostusta, joka ensimmäisessä viestissäni näytti tosiaan ihan sarkastiselta irvailulta, aito innostus kun ei kuulu internetin etikettiin.
Sen Ennis-lainaksi kuvittelemani kohtaus meni kuitenkin väärin, Ennisin Tuomari tuumii kuinka vihollisia ajetaan kuin karjaa, ja Miller kirjoittaa kuinka sitä harvennetaan kuin karjaa. Olipa kummallista törmätä näin tuoreeseen ja selvään
valemuistoon.