Olin kärsimättömänä valmiina jo kahdeksannen osan ilmestyessä... vain todetakseni, että DKIII on jossain vaiheessa venähtänyt yhdeksän osan mittaiseksi.
Kokonaismitta on edellisiin osiin verrattuna venynyt, mikä ei ole lopputulokselle hyväksi. Alku lähtee hiljalleen, suorastaan viipyillen käyntiin. Trilogian toinen osa aloitti ja alusti paremmin lyhyemmässä mitassa.
Se paras luita ruhjova Miller-tyyli tästä muutenkin puuttuu. Tämä on kiistatta juonivetoisin ja valitettavasti myös tylsin osa DK-trilogiaa. Itse perusjuoni ei ole kummoinenkaan, ja pullossa kasvaneiden kryptonilaisten rytyäminen ei sekään ole uusi juonikuvio. Edellisten osien dystopian tuntua ja suurempaa ideaa ei tästä löydy (ellei tästä vedetä jokin muslimiterroristiassosiaatio, mikä on helppoa sekin).
Ensimmäiset kaksi numeroa minun oli pakotettava itseni lukemaan puoliväkisin, mutta kuudennen numeron kohdalla huomasin jo olleeni täysin tarinaan uppoutunut, joten ei se nyt ihan täysin kurja ole.
Lukemista kuitenkin häiritsevät nuijat minitarinat, jotka paitsi kasvattavat kokonaismittaa myös luovat sellaista sarjakuvatapahtuman (event) henkeä.
En tunne taustoja, mutta minusta tuntui että päätarina on enemmän Azzarelloa ja nuo minit sitten Millerin ensisijainen panos. Minitarinoissa oli paljon sellaista keskimmäisen osan henkeä, mikä olisi hyvin saanut huokua päätarinan sivuiltakin.
Andy Kubert on pitkään lukeutunut inhokkeihini, mutta suoriutuu työstään moitteitta. Kuitenkin Kubert ei tarvittaessakaan saa irti millermaisuuksia, edes Klaus Janssonin tussaamana, mikä yhdessä Millerin tyyliä ulkoisesti mukailevan käsikirjoituksen kanssa vieraannuttaa lukijaa. Tämä mukamas on Milleriä, mutta ei sitten kuitenkaan.
Edeltävien osien intohimoa ei DKIII:ssa ole lainkaan, ja siitä syystä siinä ei ole mitään rakastettavaa, jos ei vihattavaakaan. Harrastajat tuskin koskaan tulevat vääntämään tämän tiimoilta puolesta ja vastaan kuin vielä trilogian keskimmäisestä osasta.
Minitarinoista täytyy kuitenkin huomauttaa, että lopetusnumerossa Miller esittää edelleen kykenevänsä kuvittamaan vanhalla tyylillään. Täytyy kai käydä joskus uudelleen nuo minitarinat lävitse, yhdessä vaiheessa ihmettelin tyylin olevan kuin Ronin-kaudelta kopioitu. Ehkä siellä oli joku tyylinvaihteluidea taustalla, mutta eiväthän ne kaikki olleet Milleriä.
