Egmont on julkaissut Yön ritari -elokuvan ohessa samaa nimeä kantavan kovakantisen sarjakuvan. Saatavilla mm. Egmontin
verkkokaupasta. Kyse ei ole elokuvan sarjakuvasovituksesta vaan eräs tärkeimpiä sarjakuvan kulmakiviä.
Arvostelu on Kvaakin etusivulla.
Yön ritari on Frank Millerin paras työ ajalta jolloin hän ei ollut muuttunut parodiaksi miehestä, joka hän kerran oli. Millerin myöhempien vaiheiden ei kuitenkaan pidä vaikuttaa arvioon Yön ritarista. Se on yhtä väkevä kuin ilmestyessään.
On suorastaan häkeltävää, ettei kerronnan teho ole ajan myötä kadonnut. Kontrastina ensimmäinen
Sin City (1991–1992, suom. 1992 ja 2005) on vuosien myötä veltostunut. Sin Cityssä Miller pelkisti kerronnan yhteen ainoaan, joskin tiiviisti kuljetettuun, tasoon. Tästä syystä sillä ei kuitenkaan ole kahden lukukerran jälkeen enää mitään annettavaa.
Toisin kuin usein väitetään, Millerin Batman ei ole Yön ritarissa psykoottinen, pakkomielteinen kylläkin. Vanha mies joutuu käyttämään kovempia keinoja pystyäkseen haastamaan itseään nuoremmat ja vahvemmat. Tämä aspekti näyttää monelta menneen täysin ohi.
Esimerkkinä aikakautensa elokuvista – joihin artikkelissa viittaan – parhain esimerkki lienee
Sylvester Stallonen Cobra (1986). Samoin mainitsen sivumennen Yön ritarin sysänneen sarjakuvan Yhdysvalloissa kohti kuvittajavetoista markkinaa, Imagen syntyä ja romahdusta. Tietenkin kyse on laajemmasta viihdekentän muutoksesta, tärkeimpinä vaikuttajina toimintaelokuvat ja kirjallisuudessa mm. kyberpunk. Yön ritari toi kuitenkin tuon kehityksen kertarysäyksellä sarjakuvaan. Tämä muutti koko teollisuudenalan suunnan. Olkoonkin, että vaikutus oli tältä osin negatiivinen, näen Yön ritarin mm. tästä syystä tärkeämpänä kuin
Alan Mooren Vartijat (Watchmen 1–12, 1986, suom. 2006).
Vastapainona Miller toimi myös positiivisessa mielessä esikuvana monille häntä seuranneelle tekijälle, jotka sittemmin tekivät vaikuttavampaa jälkeä kuin Miller, josta tuli suorastaan huolimaton töissään. Olivatko nämä valinnat lopulta vääriä? Sitä on vaikea väittää, nostihan Miller itsensä 1980-luvulla alan ykkösnimeksi. Moorea lukuun ottamatta muut saman tason nimet opittiin tuntemaan vasta 1990-luvun puolella.
Muokkausvaiheessa leikkasin pois seuraavan kappaleen, mutta toisin kuin normaalisti ylijäämämateriaalin kanssa, tahdoin liittää sen muokkaamattomana tässä yhteydessä:
Miller vakiinnutti Yön ritarissa esiintyneitä elementtejä saadessaan tilaisuuden uudistaa Batmanin tarinassa Ensimmäinen vuosi (Batman 404–407, 1987, suom. Batman 5–6/1987 ja 2007). Jälkikäteen on enää vaikea mieltää Yön ritaria uudistusta edeltäneen ajan Batman-hahmoksi. Toimitus, pääosin uudistuksesta vastannut Dennis O'Neil, tekijät Millerin jälkeen ja lukijat – äänestäessään Ihmepoika Robinin kohtalosta tarinassa Kuolema kulkee suvussa (Batman 426–429, 1988–1989, suom. 1–3, 1989) sovittivat sarjakuvatodellisuuden vastaamaan Yön ritarin maailmaa. Millerin työ ei pelkästään määritellyt hahmoa uusiksi. Se määräsi hahmon tulevaisuuden, jota kohden se kulki.
Luin samaan putkeen myös jatkon, eli
Yön ritari iskee jälleen (The Dark Knight Strikes Again 1–3, 2001–2002, suom. 2002). Useimmat vihaavat jatkoa, koska kyseessä ei ole toisinto ensimmäisestä. Tämä tie olisi kuitenkin vain johtanut pahempaan pettymykseen. Nyt kyseessä on täysin eri teos, jonka tyyli ja tekniikat, niin kerronnan kuin kuvituksen osalta poikkeavat alkuperäisestä. Edes
Teräsmiehen hahmoa hän ei kohtele kaltoin. Teräsmiehen viholliset hallitsevat tätä pelon avulla. Pelko itsessään on tietenkin Batmanin alaa. Alun tapahtumat ja lopun dialogi näiden hahmojen kesken liittyvät molemmat pelon karkoittamiseen vihalla.
Tietenkään jatko ei ole muuta kuin kokoelma selityksiä Yön ritarin taustamaailmalle, sankareiden poissaololle ja lopulta päätös sille. Sellaisena se ei koskaan olisi voinut nousta alkuperäisen rinnalle. Sitä ei myöskään tee Yön ritarin maailmaa pohjustava
All-Star Batman and Robin Boy Wonder, jota on tuoreeltaan nähty DC-spesiaalin numeroissa.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun poikkesin voimakkaasti itselleni asettamasta ohjenuorasta, jonka mukaan arvostelujen tulee olla riittävän selkeitä myös satunnaisille vierailijoille, ei ainoastaan harrastajille. Kuinta teksti tällaisena toimi? Onko järkeä tuoda sitä tässä muodossa etusivulle ja avata pidemmälle täällä foorumin puolella? Kaikki kommentit ja kritiikki on tervetullutta. Tekstiä voi ruotia myös ilman sisällön kommentointia syvemmin
täällä.
