Suomen Kustannusyhdistys on julkistanut viime vuoden myydyimmät kirjat.
Myydyimmistä sarjakuvista uutinen etusivulla.
Omalla tavallaan huolestuttavaa luettavaa.
Hyvä että kotimaisilla sarjakuvilla on markkinaa mutta vaikka toisaalla kvaakissa ollaan huolestuneita kun ankkataskarien myynti laskee on vertailu niiden kotimaisten myytyjen kohdalla raakaa peliä.
Yksinkertaisin tapa on olla välittämättä faktoista, "disneytä myydään enemmän mitä sitten? " mutta kun ihan niin yksioikoisesti ei asia mene.
Aku Ankka on opettanut ihmisiä lukemaan, niin sarjakuvia kuin muutakin, tässä maassa ansiomitalin edestä mutta vaikka kvaakissa asia hukkuukin helposti, tekijöiden kriitikoiden kustantajien ja kovan luokan harrastajien keskinäisessä piirissä, sarjakuva on yhä = Disney Aku Ankka tässä maassa.
Yksi vaikuttava seikka on tietenkin levikki ja myynti kaikissa formaateissa, ei yksin erikoisliikkeissä vaan ihan ruokakaupoissa lehtenä pokkarina ja kovakantisena ylikokoisena teoksena.
Toinen tietty "kaikenikäisille sopivuus".
Kolmantena pysyvyys ja perinne julkaisussa, tuttuus.
Historiaa ja sen muodostamaa perinnettä mikään ei muuta. Joskin olen melko varma että Sanoman Aku Ankka on yksi eniten tilattuja vanhasta tavasta. Niin moni on kertonut yhä tilaavansa muttei ehdi /viitsi lukea.
Tätä toki tasapainottavat ne tosifanit.
Ilmiön luominen tietoisesti on liki mahdoton rasti. Kotimaisten onnistujat ovat tekijöittensä näköisiä teoksia jotka ovat sitä kautta tavoittaneet ne myyttiset kansan syvät rivit.
Itse soisin että riveihin saataisiin syvyyden lisääksi sitä leveyttä. Arktinen Banaani hallinnoi listaa ainoana pilkahduksena Hokki Revontulelta. molempien tuotteita löytää myös supermarketin kassoilta.
Tämän hyvin "vesi on märkää" henkisen alustuksen pointti on millä saisi sarjakuvatarjonnan moniäänisemmäksi.
En tarkoita että ankoista ja Arktisen julkaisulinjasta pitäisi päästä eroon tai menettää myyntiään, vaan että tilanteen ollessa tämä kilpailu ei nähdäkseni olisi huono asia.
Kilpailulla en tarkoita että tehdään valokopio, Kiroilevasta siilistä vinoileva hiiri tai joku Piia ja Pacius strippi.
Oma pessimistinen näkemys että Suomessa elokuvia ja sarjakuvia tehdään samaan muottiin alkaa vaan olla pahasti totta. Tapa ja traditio.
Monille tietysti tavat ja traditiot ovat parhautta, koskaan et muuttua saa ja vaimo ja lapset kuuluukin ajaa lumihankeen kirveellä.
Silti.
Aletaan olla muotona paradoksaalinen ilmestys, populaarikulttuurin leima ja runopiirien sisäänlämpiävä tematiikka.
Sitä kun haluaisi tukea kotimaista sarjakuvaa ja elokuvaa mutta tarjonta ei useimmiten kiinnosta ennen, aikana tai jälkeen tutustumisen.
Arktisen linjassa on ollut kyllä yksi asia joka on ilahduttanut: sen puute. Pukkaavat omasta mielestään hyvää sarjakuvaa, olen omassa päässäni tulkinnut tämän bestsellerien myynnin mahdollistamana.
Kvartaalimielessä aivan järjetöntä, kulttuurisessa mielessä korvaamatonta.
Toivottavasti suuntaus on tämänkaltainen vastakin.
Luottamaan en menisi koska myynti on se joka ratkaisee. Voi olla että jokin 200-500 kappaleen painos todetaan vuosia/vuosikymmeniä myöhemmin suomalaisen sarjakuvan merkkipaaluksi, mutta kustantajalle ja kauppiaalle merkitsee yksinomaan liikkuva tuote.
Listaa katsomalla humoristinen strippisarjakuva on suomalaisen sarjakuvan kasvot.
Harmi ettei itseäni kiinnosta moinen lain.