Hessu Hopon juhlakirja oli jopa pettymys, mikä toki johtuu osittain liian suuriksi kasvaneista odotuksista. Gottfredsonit olivat (tietenkin) ihan hyvää matskua, mutta kyllähän nämä tarinat ovat taas tuorein esimerkki siitä, että stripin taso Bill Walshin sitä kirjoittaessa laski kuin lehmän häntä. Silti hänkin on tehnyt todella paljon parempia tarinoita kuin nyt nähdyt. Hyvää huumoria, yksittäisiä huippukohtauksia, mutta kokonaisuutena vähän ontuvia tarinoita. Kaukana takana olivat tuolloin ne sanomalehti-Mikin todelliset huippuvuodet. Osborne & De Maris >>>>>>>> Walsh. Toki näitäkin ilokseen lukee, en sitä kiistä.
Chendi ja Bottaro tarjosivat ihan odotetustikin kirjan huippuhetket. Etenkin Pippo e la fattucchiera oli huikeaa ilotulitusta. Tästä huolimatta italialaisia hieman potkittiin taas päähän tarinavalinnoissa, kun Scarpalta ei ollut löydetty mitään kiinnostavaa ja (mielestäni todelliset Hessu-mestarit) Martina&Carpi oli jätetty kokonaan rannalle. Superhessua oli aivan liikaa, ja Murryn tarinat (niin Superhessut kuin normi-Hessutkin) olivat huonoja.
Gonzalesia oli taas ihan liikaa, en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuon keskinkertaisen huumorin suosiota. Kaikkein absurdeimmat noista sunnuntaisarjoista ovat niitä toimivia, mutta iso osa on vain kovin tylsää kamaa. Toki sivunmittaiset vitsisarjat ovat vaikea taiteenlaji, jossa ei ole helppoa loistaa joka kerta. Silti tämä Gonzalesin suosio (esim. Aku Ankan toimituksen keskuudessa) menee ihan yli.
Tässä tehtiin taas se virhe, että ei haettu usealta tekijältä huipputarinoita vaan keskityttiin muutamaan "isoon" nimeen, joilta julkaistiin heidän tasoonsa nähden keskinkertaisia tai huonoja tarinoita (pl. Chendi&Bottaro). Martina, Carpi, Cavazzano, Casty, De Vita, monet muut italialaistekijät, Ferioli, Erickson, Van Horn...paljon hyviä Hessu-tekijöitä olisi kyllä riittänyt, ettei olisi tarvinnut esim. noiden Murryn Superhessujen tasoista roskaa tähän hienoksi tarkoitettuun opukseen laittaa. Sama ongelma (vain muutamaan tekijään keskittyminen) oli aikanaan Mikki Hiiren juhlakirjan kanssa, mutta silloin tarinavalintojen onnistumisprosentti oli huomattavasti korkeampi. Tästä jäi käteen Bottaron ja Chendin loistavuus sekä pari ok-tason Gottfredson-juttua (jotka lienevät myös Fantalta tulossa tulevien vuosien aikana).
Millä ihmeen perusteella muuten Atomivarjo ja Riimittäjä julkaistiin tässä kirjassa? Hessu esiintyi parilla hassulla sivulla ja oli tarinan kannalta aivan yhdentekevä hahmo. Ymmärrän toki, että tuo haluttiin nyt suomeksi Castyn (paremman) "jatko-osan" jo täällä ilmestyttyä, mutta aivan väärässä paikassa tämä nyt julkaistiin.
