Kirjoittaja Aihe: Tex Willerin eri julkaisumuodot  (Luettu 77937 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

TexKiller

  • Jäsen
  • Viestejä: 685
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #135 : 02.10.2018 klo 11:26:26 »
Nuoren teksin seikkailut voisi hyvinkin ympätä makseihin, nythän portti on jo avoinna neuces valleyn ansiosta. Samalla voitaisin luopua uusinnoista kuten kultasola, oklahoma ja pitäytyä täysin uusissa tarinoissa kyseisessä formaatissa.

"Raamattua" tulee hieman ikävä vaikka uusintoja ovatkin, kun silti kertausta myäs on paljon painojäljeltään heikommassa Kronikassa tarjolla. Tosin ja onneksi nämä kasariteksit eivät ole ulkoasultaan niin heikkotasoisia kuin monet 70luvun.

J.T.Chance

  • Jäsen
  • Viestejä: 270
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #136 : 02.10.2018 klo 19:52:56 »
Vaikuttanee nyt siltä, että ainoa kelvollinen käsikirjoittaja, eli Boselli, ei motivoidu enää keksimään normisarjaan mitään uutta. Perus-Willereissä ei juurikaan ole nähty vuosiin tasokkaita tarinoita, joten tarina-aihiot lienevät loppuunkalutut. Kelvottamalle tasolle romahtanut perussarja on hylätty ja luovutettu onnettoman heikolle Rujulle ja totaalisen lahjattomalle Faracille.
Positiivisesti ajatellen mainittu uusi ”Nuori Tex Willer”- voi kuitenkin parhaassa tapauksessa pelastaa pitkään alamäkeen syöksyneen lehden.
Koska julkaistavaa alkaa Suomi-rintamallakin olla liikaa, niin uhrataan uusien julkaisujen tieltä kronikat. Vaikeammin löydettävät 70-luvun numerot on jo julkaistu ja 80-luvun alkuperäisiä numeroita löytyy joka divarista. Lisäksi suttuinen kuvanlaatukaan ei enää oikeuta sarjan jatkamista, etenkään, jos myöhemmissä maxeissa jatkettaisiin vielä joidenkin vanhempien klassikoiden uusintoja priimapainojäljellä.
Tietysti paras vaihtoehto olisi ollut se, että tulevat nuoruustarinat olisi julkaistu perussarjassa. Taso olisi noussut ja säästynyttä aikaa olisi voitu käyttää siihen, että olisi keksitty jotain järjellistä ja mielekästä tekemistä myös keski-ikäiselle Texille. Mutta Italian mukaan mennään...

Dennis

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 752
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #137 : 03.10.2018 klo 20:51:11 »
Mun mielestä ei tarvitse lopettaa enää yhtään Tex-julkaisua, Tex-kirjahan jo lopetettiin. Kronikat puolustavat paikkaansa.

Nuo nuorisojutut olisi hyvä julkaista vaikkapa Maxeissa.
Je suis alle kuuden euron pizza!

Dennis

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 752
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #138 : 18.10.2018 klo 08:21:31 »
Uuden Texin välissä tuli tilauslappu jossa voi tilata vuoden 2019 erikoisnumerot, tulossa on tuttuun tapaan, 4 Kronikkaa, 2 Maxia ja 2 Suuralbumia.

Tuossa on suora linkki tilaukseen:

https://secure.jaicom.com/Le-eAsiointi/Egmontkustannus/Subscription/Subscribe/TEXS41
Je suis alle kuuden euron pizza!

Janne

  • Tex-fanaatikko sekä muun lännen viihteen suurkuluttaja!
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 6 818
  • Hornan kekäleet!
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #139 : 18.10.2018 klo 21:34:17 »
Tässä ekan Tex Willerin kansi. Kyseessä on siis numero 0, joka on Texin 697 ja samaan aikaan ilmestyvän Zagorin liitteenä. Mistään en ole löytänyt tarinan nimeä tai tietoa tekijöistä. Kaiketi Boselli tuon kirjoittaa. Numero 1 ilmestyy tästä reilun viikon päästä. Onneksi kannet piirtää Dotti, joten Villa ehkä joskus saa suuralbuminsa valmiiksi.

"Tex-tieteen yli-morisco"

Hannu

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 284
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #140 : 21.10.2018 klo 20:22:30 »
Ja tämä lienee sitten se nro 1? Tekijöiksi mainitaan Boselli & Roberto De Angelis
« Viimeksi muokattu: 21.10.2018 klo 20:31:47 kirjoittanut Hannu »
Kaikki on miltä se kulloinkin näyttää

Mr. Font

  • Jäsen
  • Viestejä: 498
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #141 : 24.10.2018 klo 12:28:19 »
Marraskuussa Italiassa ilmestyy myös uusi Color Tex, joka on jäälleen kooste useammasta lyhyestä tarinasta. Muutama huomio tuosta:
- Kannen on piirtänyt Cestaron veljeskaksikko. Nyt kun Dotti kerran piirtää ”Tex Willerin” eli tuon nuoruussarjan kannet (ja myös Ristampa sarjan keräilykuvat) niin voisi kuvitella että kustantamo haluaa vihdoin antaa Villalle aikaa myös sarjakuvan piirtämiseen, mistä iso plussa. Toivottavasti Cestaroita käytetään enemmänkin kansihommaan, varsin hyvältähän tuo näyttää.
- Color Texin tekijätiedoista löytyy kirjoittajana Chuck Dixon. Samaiselta kaverilta julkaistiin syyskuussa Italiassa värisuuralbumi Mario Albertin kuvittamana. Itselleni tuntematon nimi on näköjään pikaisen googlauksen perusteella meritoitunut lähinnä Batmanin parissa. Voisikohan tuossa olla potentiaalinen Faracin korvaaja jossain vaiheessa jopa pidempiäkin tarinoita kirjoittamaan. Nähtäväksi jää, mutta hyvä että uusia kavereita kokeillaan.
- Marco Santucci on osallistunut yhden lyhärin piirtämiseen, mikä ainakin itselle iloinen yllätys. Piirtäjä muistetaan huikeasta tarinasta ”Bourbon streetin murhat” 2009. Tiedä vaikka enemmänkin olisi tulossa.

Siihenpä ne hyvät puolet tuosta Color Texistä mahtavatkin jäädä. Nuo lyhyet tarinat ovat usein olleet todella jonninjoutavia sisällöltään. Lienee kustantamossakin näiden tarkoitus on ajaa uusia tekijöitä sisään? Jos Suomessa täytyy jossain vaiheessa priorisoida että mitä julkaistaan, niin mielummin näkisin perussarjassa noita mustavalkoisia Texin nuoruustarinoita hyvän tekijätiimin taholta, kuin näitä Color Texejä.

Janne

  • Tex-fanaatikko sekä muun lännen viihteen suurkuluttaja!
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 6 818
  • Hornan kekäleet!
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #142 : 25.10.2018 klo 13:29:52 »
Nuo lyhyet tarinat ovat usein olleet todella jonninjoutavia sisällöltään. Lienee kustantamossakin näiden tarkoitus on ajaa uusia tekijöitä sisään?

Se varmaan, tai ainakin toivottavasti. Lisäksi uskon, että lyhäreillä kosiskellaan nuorempaa lukijakuntaa. Lukuharrastus on taantumaan päin, tenavat eivät lue enää kirjoja saatikka sitten 200-300 -sivuisia sarjakuvatarinoita. Näin niin kuin yleisesti ottaen.
"Tex-tieteen yli-morisco"

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 807
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #143 : 25.10.2018 klo 14:45:49 »
Marraskuussa Italiassa ilmestyy myös uusi Color Tex
Henkilökohtaisista syistä tahtoisin nähdä tämän suomeksikin. Tuossa on aika monta mun kaveria mukana, mm. Marcello Bondi, jonka ideaan perustuvaa länkkäriä kirjoitan just Aces Weeklyyn. Tai eipä Marcellon ideasta juuri mitään ole enää jäljellä...

Secos-Bill

  • Jäsen
  • Viestejä: 995
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #144 : 05.11.2018 klo 22:16:57 »
Tex raivostuu ? Ei kai sentään ole virallinen nimi.
Kun katsoo täältä, niin kyse ei todellakaan ole mistään äkkillisestä kiehahtamisesta. Vaimon haudallahan siinä vannotaan kostoa. Googlekääntäjä ehdottaa muotoa Texin raivo. Näennäisesti pieni ero, mutta suuri vaikutus nimen antamaan mielikuvaan.

wilpå

  • Jäsen
  • Viestejä: 185
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #145 : 07.11.2018 klo 11:26:23 »
Diso..
Voi surku.
Omasta mielestä huonoin piirtäjä joka Texillä on ollut.
Jopa Muzzia ja Gambaa tulee ikävä, ja se on jotain se.

Punapila

  • Jäsen
  • Viestejä: 81
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #146 : 07.11.2018 klo 19:42:07 »
Samaa mieltä wilpån kanssa, jää ostamatta. Ja miksi ihmeessä pitää julkaista albumeissa näitä normi-Texeissä olevia väri tarinoita? eivät mielestäni ole niin hyviä jotta ostaisin albumin.

trendkiller

  • Jäsen
  • Viestejä: 385
  • Kvaak!
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #147 : 07.11.2018 klo 22:03:17 »
Samaa mieltä wilpån kanssa, jää ostamatta. Ja miksi ihmeessä pitää julkaista albumeissa näitä normi-Texeissä olevia väri tarinoita? eivät mielestäni ole niin hyviä jotta ostaisin albumin.

Ne on eri juttuja. Normisarjassa tulevat on Color Tex ja albumina tulevat ovat Romanzi a Fumetti -sarjaa.
Welcome back, Frank.

Punapila

  • Jäsen
  • Viestejä: 81
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #148 : 08.11.2018 klo 08:39:54 »
Ahaa, kiitti tarkennuksesta.

tiikerijack

  • Jäsen
  • Viestejä: 74
Vs: Tex Willerin eri julkaisumuodot
« Vastaus #149 : 04.02.2019 klo 23:29:47 »
Tuli luettua juuri Tex Willer -tarina vuodelta 2008. numerot 10-12 2008. Olipa upea tarina!!  :)