Kirjoittaja Aihe: Romanssisarjat Suomessa  (Luettu 44538 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Romanssisarjat Suomessa
« Vastaus #75 : 11.04.2017 klo 17:31:36 »
Back Issue # 13:ssa on hyvä artikkeli amerikkalaisista romanssisarjakuvista. Genre alkoi 40-luvun lopulla. Vuonna 1950 nimikkeitä ilmestyi 125 erilaista. Hirveä määrä, neljännes kaikista sarjakuvalehtinimikkeistä.

60-luvun lopulla genre oli hiipunut, ja uudistaminen modernimmaksi ja hieman seksuaalisemmaksikin piti näitä hengissä vielä jonkin aikaa.

1971 DC aloitti kaksikin kauhua ja romantiikkaa yhdistävää lehteä, jotka tosin muuttuivat tavallisiksi kauhulehdiksi muutaman numeron jälkeen.

Samoihin aikoihin Marvel aloitti naisseikkailijoiden lehtiä, jotka kestivät samoin vain muutaman numeron. Näitä olivat The Cat, Shanna the She-Devil, Night Nurse ja taisi olla vielä joku muukin. Onhan noita tekohengitetty välillä myöhemminkin.

Marvel lopetti kaikki romanssisarjakuvalehtensä vuonna 1976, DC seuraavana vuonna. Ajan kolmas suuri, Charlton lopetti kaikki myös ensin vuonna 1976, mutta aloitti vuonna 1979 linjan uudelleen. Kaipa siellä ajateltiin että ei ole enää kilpailijoita. Mutta Charltonin linja meni hyvin pian uusintapainoksiksi, ja nekin päättyivät 1982.

Disney-sarjakuvien kirjoittajana tunnettu John Lustig osti kaikki oikeudet Charltonin First Kiss -lehden 40 numeroon 400 dollarilla vuonna 1987. Sittemmin hän on julkaissut niitä lehtinä ja netissä nimellä Last Kiss, muuttaen dialogin huumorilinjalle.

Kokoelmakirjoja vanhoista romanssisarjoista on tullut joitakin jo 80-luvulla ja sen jälkeenkin.
« Viimeksi muokattu: 11.04.2017 klo 17:37:02 kirjoittanut Jukka Laine »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 262
Vs: Romanssisarjat Suomessa
« Vastaus #76 : 14.11.2022 klo 14:41:40 »
Tämä nyt ei ole Suomessa, mutta Rebellion julkaisee tällaisen: A Very British Affair: The Best of Classic Romance Comics.