Sommittelu

[Emppu]

Osaisiko joku neuvoa hyviä kirjoja kuvan sommitelusta? Olen kyllä äärimmäisen tietoinen siitä, että se ei ole yksi yhteen sarjakuvassa, mutta ite on tullut jokseenkin ärsyttävästi esiin tietynlainen yleinen veltto sommittelu omissa jutuissa esille ja kun ei ole mitään käsitystä kuvan rakentamisen teoriasta (kultaista sommitteluakin on tullut opiskeltua enemmän matikassa kuin kuviksen tunneilla).

[keijoahlqvist]

Osaisiko joku neuvoa hyviä kirjoja kuvan sommitelusta? Olen kyllä äärimmäisen tietoinen siitä, että se ei ole yksi yhteen sarjakuvassa, mutta ite on tullut jokseenkin ärsyttävästi esiin tietynlainen yleinen veltto sommittelu omissa jutuissa esille ja kun ei ole mitään käsitystä kuvan rakentamisen teoriasta (kultaista sommitteluakin on tullut opiskeltua enemmän matikassa kuin kuviksen tunneilla).

Todella hankala aukko kirjatarjonnassa tämä. Unto Pusan Plastinen sommittelu on kuulemma semmoinen että se pitäisi polttaa. Anja Hatvan Kuvittaminen taas on hyvä kirja.

Sarjakuvan sommittelusta on tietoa ripoteltuna. Ranskikset on funtsinu mm. puhekuplan sijoittamista ennen / jälkeen puhujan. Elokuva-alalla on tärkeää pitää katsojan silmät toimintakohdassa kun kuva vaihtuu. Ducin sarjisoppaissa neuvotaan katseenjohdatusta: kuinka "voima"linjat johtavat lukijan huomion sinne missä pitää, tai katseen suunta, tai uudelleenkehystäminen kuvan sisällä.

Sarjakuvassa ei kuitenkaan pidä tehdä itsetarkoituksellisen tasapainoisia kuvia, koska sen ruudut eivät ole itsenäisiä. Kuvataiteessa esitellään omituisia sääntöjä siitä mikä on paluusuunta, mikä lähtösuunta, vaikka sarjakuvassa lukusuunta ratkaisee. Sarjakuvassa myös poisrajattu kohta voi olla aktiivinen.

jne.

[Reima Mäkinen]

Osaisiko joku neuvoa hyviä kirjoja kuvan sommitelusta?

Todella hankala aukko kirjatarjonnassa tämä. Unto Pusan Plastinen sommittelu on kuulemma semmoinen että se pitäisi polttaa.

Kuulemma ja kuulemma. En nyt nyt hänen kirjaansa polttamaan suosittaisi. Pusa on aikansa tuote ja oman alansa guru Suomessa. Hän toistaa klassisia eurooppalaisia oppeja. ...Joihin osittain pohjaavat myös kupla-akatemian opit. (Ala lukea luokasta 2C)

Anja Hatvan Kuvittaminen taas on hyvä kirja.

Hatva on hyvä joo, mutta ei muistaakseni puutu hirveästi sommitteluun. Saatan olla kyllä väärässäkin. Katselin sieltä lähinnä kuvan tulkintaan liittyviä juttuja ja onhan se isohko kirja.

Harald Manten kirjoja uskallan myös suositella. Katselin juuri läpi hänen60-70lukujen vaihteessa tekemänsä kirjan mv-valokuvan sommittelusta. Julkaistu ruotsiksi enkä muista nimeä. Mutta tämä on samaa jatkumoa. The Photograph: Composition and Color Design (Hardcover)

Sarjispuolelta tulee mieleen vain jotain Scott McCloudia ja se Kjäerin eka suomennettu Manga-opas. Mangan Harmaasävyt kirjassani sivutaan aihetta aika teoreettisesti muistaakseni yhden aukeaman verran. ...Ja nyt huomaan että Mangan väreissä ei ole riviäkään värisommittelusta! (kuinkas nyt näin ). Mutta tosiaan tuo Mante on varmaan sitten seuraava jos Kupla-akatemian jälkeen vielä kaipaat jotain.

Sommitteluhan on sillä lailla vaikeata kuin Keijokin totesi. Kiveenhakattuja sääntöjä ei olekaan ja suosituksiinkin kannattaa suhtautua varoen. Värien kanssa on kimurantimpaa kuin mustavalkoisessa ilmaisussa. Kuvataiteen sääntöjä voi sovellella lähinnä kansiin, mutta elokuvien leikkausta kannattaa taas toimintakohtauksia silmällä pitäen ihan itse tarkasti tutkia. Säännöistä poikkeava sommittelu on kuitenkin yleensä ihan virkistävää, niin että en ottaisi asiasta mitään kovia paineita. Sanoisin että on pääasia että omasta mielestä kuvat toimii.  

[Jukka Koivusaari]

Sarjispuolelta tulee mieleen vain jotain Scott McCloudia ja se Kjäerin eka suomennettu Manga-opas.

 Tony C. Caputo, "Visual Storytelling: The Art and Technique", 2003

[Markku Myllymäki]

Kuvateko yleensä:

Kimmo Pälikkö:
Kuvan tekeminen, Creating Art

Sarjiksissa on heikkoa, kaikissa on vähän mutta missään ei riittävästi, esim.:

Andy Smith:
Drawing Dynamic Comics

tai sitten Eisnerin opukset, jos kuvakerrontaa kokonaisuutena ajattelee.

Mutta paljon oppii kun katselee hyviä kuvia ja miettii tosissaan, miksi ne nyt sitten on hyviä. Verkko on väärällään materiaalia.

[[kivi]]

Osaisiko joku neuvoa hyviä kirjoja kuvan sommitelusta? Olen kyllä äärimmäisen tietoinen siitä, että se ei ole yksi yhteen sarjakuvassa, mutta ite on tullut jokseenkin ärsyttävästi esiin tietynlainen yleinen veltto sommittelu omissa jutuissa esille ja kun ei ole mitään käsitystä kuvan rakentamisen teoriasta (kultaista sommitteluakin on tullut opiskeltua enemmän matikassa kuin kuviksen tunneilla).

Kultainen leikkaus ja symmetrisyys eivät ole asioita joita pitäisi opetella vaan ne tulevat luonnostaan, vaikeampi on oppia niistä pois. Sarjakuvasivulla harvoin onnistutaan luomaan mielenkiintoista kokonaisuutta jos pyritään tasapainoisuuteen, ennemmin sanoisin että hyvä tavoite on jännittää sivu tasavahvasti ja vain silmämääräisesti katsoa että molemmilla puolilla sivua on yhtä lailla mustaa pintaa. Oppikirjoja parempi tapa on myös katsella omia teoksia peilin kautta ja arvioida niin, tuliko niistä muotopuolia.

Mä itse aloitan sivun luonnostelun piirtämällä pitkiä, rentoja kaaria ja viivoja läpi aukeaman suunnilleen siinä järjestyksessä kuin toivon lukijan katseen liikkuvan, suhteutan puhekuplat ja tekstipalkit niihin, ja sitten varsinaista ruutua luonnostellessani sovitan perspektiivit tai elementit noille kaarille niin että sivusta pakostakin tulee jännitteinen. Hokusai on ihanne.

Se ei ole välttämättä sommittelullinen ongelma jos jälki tuntuu lattealta, vaan saattaa olla esimerkiksi ettet pelaa kyllin "kameran" korkeudella, joka on mainio apukeino kuvan hallitsevuutta ja alisteisuutta määritellessä. Dynaamiset poseeraukset tuntuvat korneilta piirtää mutta näyttävät loppupeleissä luontevammilta kuin aito varpaat yhdessä seisoskelu. Jos joka kuvaan saa vielä etualan, keskialan ja taka-alan, ollaan sujuvan kerronnan ytimessä. Tarvittaessa lakonistakin kerrontaa voi piristää suunnittelemalla pitkän kamera-ajon sen sijaan että tekisi peräkkäin monta melkein identtistä ruutua.

Kivi

[Emppu]

Ehkä olis pitänyt heti Keijjon kommentin jälkeen heti selventää, että se velttous koskee juuri yksittäisiä kuvia, ei sarjakuvaisivuja (ja koska tämä ei kuitenkaan luullakseni ollut iso kysymys, en viitinnyt sille omaa ketjua tehdä, mutta näemmä sitten joku kiltti ihminen erotti sen omaksi ketjukseen ja aaargh, suossa ollaan ja pysytään).

Tarvittaessa lakonistakin kerrontaa voi piristää suunnittelemalla pitkän kamera-ajon sen sijaan että tekisi peräkkäin monta melkein identtistä ruutua.

Kehtaakko selittää hieman tarkemmin miten kamera-ajo sarjakuvassa tapahtuu? Ei pääse storyboardkerronnasta nyt ulos tuon kohdalla millään. :B

[[kivi]]

Kehtaakko selittää hieman tarkemmin miten kamera-ajo sarjakuvassa tapahtuu? Ei pääse storyboardkerronnasta nyt ulos tuon kohdalla millään. :B

Katos vaikka tuolta sivut 11 (keskikuva) ja 13 (alakuva) niin näet mitä se voi hurjimmillaan olla :-D
http://www2.hs.fi/extrat/nyt/paallystakki/

Sami Toivosen varhaisissa sarjoissa oli loistavia kamera-ajoja, joissa "kamera" kieppui parhaimmillaan kuin hyönteinen katossa ja sukelsi kuvan liikkeen läpi rakentaen oman liikkeensä tarinankerrontaan.

Joe Saccolla on hieno tapa kuljettaa tarinaa puhekuplien sijoittelulla - esimerkiksi baarikuva tarinassa "In The Company of Long Hair" War Junkie -albumissa, tai Palestine-albumien monet isot kuvat joissa näemme missä kohti kertoja kulloinkin on ollut seuraamalla puhekuplien nuolia.

Kamera-ajoa voi rakentaa kaikella sellaisella mikä ohjaa katsetta. Hyvä ja usein käytetty tekniikka on "rajata kuva kuvasta", esimerkiksi näyttää etualalla huoneen sisustusta ja kuvassa olevaan ikkunaan rajata jotain mitä ulkopuolella tapahtuu, tai rajata pitkään maisemakuvaan lyhyempi välähdys henkilöineen sijoittamalla puita tai rakennuksia rajaamaan kuvan laidat.

Ylipäätään kannattaa tarkkaan harkita haluaako sekä pitää ruudut saman korkuisina että kameran "mykkäfilmityyliin" noin rinnan korkeudella jolloin ihmiset näyttävät "luonnollisilta". Yleensä jompi kumpi riittää sen kerronnallisen vakion saavuttamiseen, että kun kerrontaa sitten rikotaan, efekti on dramaattisempi.

Kivi

[Timo Ronkainen]

Katos vaikka tuolta sivut 11 (keskikuva) ja 13 (alakuva) niin näet mitä se voi hurjimmillaan olla :-D
http://www2.hs.fi/extrat/nyt/paallystakki/

Toi keinohan (s.11) oli lainattu Maailman Parhaita nuorisokirjoja sarjakuvina Shakespeare-osasta, tai se oli joku näistä isokokoisemmista klassikkosovituskirjoista.

Timo

[[kivi]]

Toi keinohan (s.11) oli lainattu Maailman Parhaita nuorisokirjoja sarjakuvina Shakespeare-osasta, tai se oli joku näistä isokokoisemmista klassikkosovituskirjoista.

Timo

Niin oli, tai siis sieltä mä sen opin, se teki muhun suuren vaikutuksen silloin kauan sitten. Ei mitään uutta auringon alla.
:-D

Mulla on sattumalta tää teos ilman kansia (32 vuotta ahkeraa lukemista näkyy vaatineen veronsa) tässä edessäni nytkin, ja kirjassa on ainakin Shakespearen tarinat "Romeo ja Julia" ja "Myrsky". Tekijä on Gianni De Luca, signeerauksista päätellen piirretty vuonna 76. On tää hieno vieläkin.

K

[Veli Loponen]

Kuumetta Ubricantessa (vai miten menikään) on mun mielestä ihan loistavasti suunniteltuja kamera-ajoja. Se on niitä harvoja sarjakuvia, joissa oikeasti näkyy se, että hommaa on mietitty. Tietenkin siinä mennään aika elokuvamaiseen lähestymistapaan, missä kuvakulma ei vaihdu sarjakuvamaisesti suunnasta toiseen jos kolmanteenkin, vaan edetään suht loogisesti enimmäkseen yhtä "kameraa" käyttäen.

[Reima Mäkinen]

Ehkä olis pitänyt heti Keijjon kommentin jälkeen heti selventää, että se velttous koskee juuri yksittäisiä kuvia, ei sarjakuvaisivuja

Voisit ehkä myös tarkentaa mitä tarkoitat sanalla veltto. 
Sommittelukielellä puhutaan mm. staattisesta  ja dynaamisesta, jotka voisi "suomentaa" hät'hätää esimerkiksi vakaaksi ja jännittäväksi. Veltolla voisi ehkä ymmärtää dynaamisuuden puutetta?
Joka tapauksessa, pyritpä kuvan rauhallisuuteen tai jonkinlaiseen kahlittuun potentiaaliin, niin kiinnitä huomiosi kuvan elementtien painoarvoon (joka riippuu väreistä, tummuudesta ja yksityiskohdista) sekä elementtien sijoittumiseen kuvapinnalla (siis: oikealla vasemmalla, ylhäällä alhaalla, ulos rajautumiseen).

Tasapainoinen kuva ei ole niin mielenkiintoinen kuin epätasapainoinen. Kuten tässä säikeessä on tullut todettua, sarjakuvasivulla on kuitenkin syytä huomioida jokainen ruutu osana kokonaisuutta. Ykisttäiset ruudut voivat olla pahastikin epätasapainossa, jos sivun muut elementit tasapainottavat niitä. Sivujen ja aukeamien olisi hyvä pysyä ns. kasassa, ellei sitten tarinassa ole menossa poikkeuksellisen häiriintynyt kohtaus.

[Reima Mäkinen]

Kehtaakko selittää hieman tarkemmin miten kamera-ajo sarjakuvassa tapahtuu? Ei pääse storyboardkerronnasta nyt ulos tuon kohdalla millään. :B

Katos vaikka tuolta sivut 11 (keskikuva) ja 13 (alakuva) niin näet mitä se voi hurjimmillaan olla :-D
http://www2.hs.fi/extrat/nyt/paallystakki/

Tuossahan kamera-ajo on ruudun sisällä. Itse kyllä näkisin että kamera-ajot toteutuvat sarjakuvassa yleensä ruudusta toiseen. Yksinkertaisimpia esimerkkejä tästä ovat zoomaus ja panorointi. (Joista muuten on myös esimerkkejä Kupla-Akatemiassa.)

Toi keinohan (s.11) oli lainattu Maailman Parhaita nuorisokirjoja sarjakuvina Shakespeare-osasta, tai se oli joku näistä isokokoisemmista klassikkosovituskirjoista.

Sinänsä aika huikeata että vastaavaa näkee myös japanilaisissa puupiirroksissa ja silkkimaalauksissa tehtynä joskus 200-300 vuotta sitten. Ja tuoreempana mangassa esimerkiksi jossain Dragon Ballissa (nelospokkarin taisteluissa?) tai vaikka Spider-Maneissa).

[Kostirobotti]

Wally Wood: 22 panels that always work Ei ehkä hirveästi sommittelua sivua mutta jotain kuitenkin. Tuosta on eri versioita mutta idea pysyy niissä samana.

[J Lehto]

Wally Wood: 22 panels that always work Ei ehkä hirveästi sommittelua sivua mutta jotain kuitenkin. Tuosta on eri versioita mutta idea pysyy niissä samana.

Pieni präntti selittää mihin tarkoitukseen
tuollaisia kuvia tulisi käyttää.