Twitterissä näkyy peliviikko, mikä sai pohtimaan käsikirjoituksia sarjakuvat vs. pelit.
Kun kirjoitin ketjun aloituksessa linkitetyn artikkelin, mietin kuinka moni pojille suunnattu sarjakuva hakee voimansa suoraan pelikokemuksesta, esimerkkinä käytin Narutoa.
Sen sijaan peleissä ei taida olla mitään vastaavaa, eikä varmaan voisi ollakaan koska pelaajilla ei ole kokemusta sarjakuvan lukemisesta.
Tänään osui silmiin kommentteja, joissa Twitterissä Hämistä joskus lukeneet pelien innoittamina ovat tutustuneet mitä vanhalle sankarille tänään kuuluu. Tuloksena on totaalinen täystyrmäys, nekin jotka ovat sarjakuvia enemmän jääneet lukemaan palasivat vanhoihin tuttuihin tarinoihin.
Jos käytetään esimerkkinä hiljalleen läpipelaamaani Horizon: Zero Dawn (PS4) -peliä, niin täytyy jo sanoa pelien käsikirjoittamisen olevan nykytasollaan niin korkea- ja monitasoista, ettei tätä nykyä (supersankari)sarjakuvista ole edes antamaan tarinoita, vaan pelkät hahmot.
Totta kai ongelma on alassa ja kustantajissa, mutta perustaso on kuvituksen osalta korkea ja käsikirjoitusten osalta monesti täyttä rapaa. Sanoisin, ettei visuaalinen puoli enää jo taakse jäävän sukupolven osalta pystynyt vetämään ketään peleistä sarjakuvien ääreen, mutta käsikirjoitus sitä on voinut vielä tehdä, suurimmat pettymykset peleissä kun ovat liittyneet juuri siihen puoleen. Ei siihen kuvioon enää mitenkään istu, että käsikirjoitukset myös sarjakuvissa tuottavat suuret pettymykset.
Jos se perus AAA-peli nousee käsikirjoituksen osalta tason ylemmäs, niin innokkaimpia sarjakuvaharrastajia lukuun ottamatta juuri pelit vievät alalta tulevaisuuden kuluttajat, eikä se ole edes epäreilua.
