Pelit ovat nykyään bittejä ja pikseleitä, mutta Corto on lautapeli.
Pitipä tarkistaa. Toinen suunnitelijoista, Sébastien Pauchon, on tehnyt Jaipurin, joka ilmeisesti Boardgamegeekin mukaan on keskiarvorankin sijalla 117 – mikä on parempi kuin vaikkapa San Juan tai Modern Art, joista monet tykkäävät. (Listalla on arvosanan saanut yhteensä noin 9000 peliä, joista huonoin on Ristinolla. Varsinaisista tutuista peleistä Monopoli on arvattavasti aivan häntäpäässä)
Tämä on tietysti mukavaa. Kliseehän menee siten, että amerikkalaiset (Katson sinua Steve Jackson) keksivät hauskan teeman ja hauskoja kuvia ja sitten ymppäävät siihen jonkinlaisen pelin, jähmeät saksalaiset keksivät pelin ja ymppäävät siihen jonkinlaisen teeman. Olisi vallan mukavaa, jos tässä olisi kyseessä ihan oikea peli eikä jokin täysin mekaniikaltaan rikki oleva kaunis fanituote, josta tulee vain paha mieli.
Toimivan pelin tekeminen on haastavaa: voi käydä niin, että oikeasti ainoa merkityksellinen valinta tehdään alussa, eikä tämän jälkeen tapahtuvalla tunnin sessiolla ole välttämättä väliä. Tai että vaikka pelissä olisi paljon erilaisia toimintoja, rakennuksia, aluksia, kortteja, mitä ikinä, lopulta vain yksi strategia on muihin nähden ylivoimainen ja kaikki pyrkivät siihen. Tai peli on lopulta kiinni vain tuurista tai on niin kaaoottinen, ettei mitään strategiaa voi tehdä.
Greed Quest ei ole varsinainen sarjakuvapeli, mutta sen kuvittaja on sarjakuvankin alalla kunnostautunut Phil Foglio. Muuta hauskaa siinä ei tosiaan olekaan. Säännöt ovat monimutkaiset, mutta itse pelaaminen menee aivan kuuden hengen ylimonimutkaiseksi kivi-paperi-saksi-meiningiksi. Jotta voisi tietää, mikä omista korteista kannattaa pelata, pitäisi tietää mitä muut pelaavat, mutta koska tätä ei voi tietää, kaikki pelaavat mitä sattuu ja on vielä vaikeampi aavistella. Penseä tekele. Ansaitsee tilansa listan häntäpäässä.