Sarjakuvapelit

[Laine, Jukka]

70-luvulta muistan yhden kaverin luota sen klassikko tennispelin, jossa kaksi palikkaa lyö pienempää pikselipalikkaa pitkänomaisen pikselipalikan yli vuorotellen klip klop klip klop, hi-taas-ti.

Täsmälleen tuollainen muistikuva on minullakin.

[Jarkko Sikiö]

Sinällään Marion ja Donkey Kongin voittokulku taisi kuitenkin enemmän lähteä siitä pelihallipelistä, joka oli tullut jo vuotta aikaisemmin.

Pelihallien koneet olivat teknisen kehityksen kärkeä vielä 1990-luvun alussakin, ja monet Mega Drive ja Super Nintendo -pelit olivat käännöksiä kolikkopelivastineistaan.

Lisätään nyt taustoiksi vielä mainio Wikipedia-linkki, joka summaa videopelien historian. Harmi ettei tätä alasivuineen ole käännetty suomeksi.

Minusta videopeli kuulostaa kuitenkin sopivan vanhanaikaiselta, joten toistan hassun nostalgista sanaa tässäkin ketjussa, 1980-luvulla puhuttiin tosin tv-peleistäkin. Tuolta ajalta on jäänyt mieleen urbaani myytti siitä, kuinka perheenisä olisi hankkinut Nintendo-pelin ja koettanut syöttää sitä tuloksetta VHS-videonauhurille.

Täsmensin lisäksi artikkeliani sen verran, että tarkensin sen käsittelevän yksin mikroprosessorien aikaa, mutta edelleen olen järkähtämättä sitä mieltä, että saatte hikoilla sen eteen, että löytäisitte vanhemman sarjakuvapelin, kuin Superman vuodelta 1978.

Ja mainostetaan vielä nyt, että ostin kotimatkallani käytetyn Batman: Arkham Asylum -pelin PS3:lle. Aiemmin pohdin sitä, kuinka pelin yleisilme on saanut vaikutteita Yön ritari -elokuvasta (toki näin on myös sarjakuvien osalta, Jokerin tosin ei sarjakuvasivuilla olisi tarpeen näyttää niin julmalta). Mikäli joku nyt olisi oivaltanut, että Teräsmies-elokuva on myös vuodelta 1978, niin totta kyllä, mutta lisenssi on nimenomaan sarjakuvan puolelta, kuten pelin kansikuva myös osoittaa. Toki elokuva on taatusti vaikuttanut Teräsmiehen pelisovitukseen.

G. I. Joe -pelejä on tehtailtu enemmänkin, mutta ensimmäinen on vuodelta 1983. Snoopy-peliä ovat monet työkaverini muistelleet, mutta itse en siihen ilmeisesti lapsena törmännyt, hauska peli ilmeisesti sekin.

Ensimmäinen Star Wars -peli on todellakin sekin vuodelta 1982, mutta kyse on elokuvalisenssistä, ei sarjakuvapelistä.

Lisenssipelien historiasta kiinnostuneille, hauska yksityiskohta on, että itse en lyhyen tutkimustyön perusteella löydä Superman-peliä vanhempaa (eli ennen vuotta 1978) lisenssipeliä. Seuraavana vuonna tulivat vasta lisenssipelit, ja tuolloin kyseiset lisenssit olivatkin NHL- ja NFL-tason urheilulisenssejä.

[Timo Ronkainen]

Benoit Sokal, Ankardon piirtäjä, on suunnitellut useampiakin tietokonepelejä, mutta ne eivät taida liittyä sarjkuviin mitenkään? Ankardosta kun tekisivät pelin.

Timo

[Mara]

Omistan muistaakseni kaksi sarjakuvapeliä; Donald Duck: Quack Attackin ja Asterixin. Molemmat ovat Playstationille (ykköselle, joka on edelleen paras malli kyseisistä konsoleista). En ole pelannut läpi kumpaakaan peliä. Tämä tosin johtuu lähinnä laiskuudesta.

Quack Attack (suomennettuna Aku Ankka: Universumin sankari) on Crash Bandicoot ankan nahoissa. Jos Akun tilalle vaihtaisi Crashin, kukaan ei huomaisi muutosta. Ihmeellistä kyllä, peliin sisältyi suomidubbaus ja -tekstitys, mikä oli tuohon aikaan hyvin harvinaista. Ihastuksen tasoa laski se, että pelin suomennos oli sama kuin N64-versiossa. Siispä sain kuulla, että minun tulisi painaa A-näppäintä hypätäkseni. Pleikkarin ohjaimestahan ei sellaista nappia löydy. Peliä tuli joka tapauksessa tahkottua useita tunteja, koska kyseessä oli Aku Ankka-peli. Lapsena sitä tekee kaikenlaista älykästä.

Asterix ei herättänyt yhtä suurta ihastusta kuin Quack Attack. Se on käytännössä Risk-lautapeli pienillä, mutta vaikeilla toimintaosuuksilla. Ohjaus kun on mitä on. Ei oikein iskenyt 8-vuotiaaseen natiaiseen. Ehkä kajoan tähän taas jonakin sateisena päivänä, nyt kun saattaisin ymmärtääkin jotakin pelin lautapeliosiosta.

[echramath]

Benoit Sokal, Ankardon piirtäjä, on suunnitellut useampiakin tietokonepelejä, mutta ne eivät taida liittyä sarjkuviin mitenkään? Ankardosta kun tekisivät pelin.

Sokalin firman tunnetuimmat pelit, Syberiat, eivät tosiaan liity sarjakuviin, mutta samaan maailmaan sijoittuu (tosin vielä eri firman kanssa tehty) Amerzone, jossa nuori ja vanha mies lähtevät viidakkoon etsimään mystisiä lintuja. Samaten firma on tehnyt Nikopol: Secrets of the Immortalsin, joka tietysti liittyy Bilalin teoksiin, mutta en nyt heti saanut selville onko Sokal itse tehnyt jotain siihen liittyen vai onko hän vain esimerkiksi ollut looginen syy yhteistyölle yhtiökumppaniensa ja Bilalin välillä. Puljun logokin näyttää tutulta.

Teräsmiehestä täytyy mainita, että tämän ilmentymistä mainittakoon Superman 64, joka julkaistiin kuten nimikin sanoo, Nintendo 64:lle, joka tietysti piti mainostaa tällä ylettömällä teknisellä innovaatiolla, 64-bittisellä prosessorilla (mistä oli varmasti tooodella paljon hyötyä). Superman 64 mainitaan usein yhtenä historian huonoimmista peleistä – ja toisin kuin vaikkapa toinen pahamaineinen tekele, Big Rigs: Over the Road Racing, joka oli lähinnä keskinkertaisen tai heikon pelin tunkeminen markkinoille siinä vaiheessa, kun siihen ei oltu implementoitua puoliakaan vaadittavia ominaisuuksia, Superman 64 on ilmeisen isolla lisenssibudjetilla tehty peli, se vain on hirvittävä. Angry Video Game Nerd esittelee kummallinen kuusneloselle tehtyjä Teräsmies-pelejä.

Ylipäätäänkin varsin pitkään oli vallalla käsitys, jonka mukaan lisenssipelin täytyy olla hirvittävän huono tai vähintäänkin keskinkertainen, koska pelitalon varat ovat menneet lisenssin ostamiseen ja varsinaiseen työhön ei ole juuri varoja jäänyt. Esim. Ocean-software julkaisikin useita elokuvalisenssejä, jotka saattoivat kyynisen pelaajan mielestä vaikuttaa siltä, kuin edelliseen lisenssipeliin olisi vaihdettu erinäköiset ukkelit. (Toisaalta, miksi vaihtaa toimivaa engineä, kenttäsuunnittelustahan noissa peleissä kuitenkin on aina ollut kyse).

[Jarkko Sikiö]

Esim. Ocean-software julkaisikin useita elokuvalisenssejä, jotka saattoivat kyynisen pelaajan mielestä vaikuttaa siltä, kuin edelliseen lisenssipeliin olisi vaihdettu erinäköiset ukkelit.

Lisenssipelien huono maine on todella alun pitäen perua näistä Ocean-peleistä, mutta julkaisi yritys hyviäkin pelejä (voi hyvä tavaton tätä nostalgian määrää, mikä näiltä sivuilta tulvii jo kauan unohdettujen pelien kansiin törmätessä).

Hauska yksityiskohta on, että ensimmäinen Batman-peli on kyseisen talon tuotantoa. Itse en näihin törmännyt, mutta Caped Crusader -mainos on painunut mieleen. Linkkiin kannattaa tutustua jo yksin siitä syystä, että pelissä todella koetettiin tuoda sarjakuvaruutuja keskelle pelikokemusta. Kuriositeetiksi sekin kuitenkin jäi, joten sen kummemmin en sitä tahtonut nostaa artikkelissa esiin.

[echramath]

Tulin miettineeksi, että DC:n ja Marvelin ohella varsinaisia sarjakuvasta peliksi -adaptaatioita on todella vähän (ja esim. Batman-peleistä osa liittyy toki nimenomaan elokuviin). Disney-sarjakuvat eivät ole iso juttu rapakon toisella puolella, ja pelien Aku  taitaa olla enemmän sukua klassisesti piirroslyhärien kuin Carl Barksin ankalle. Roope-setä on nähty ainakin yhdessä pelissä – joka tietysti perustuu Ankronikkaan. Kippari Kallekin peleissä taisi viheltää ihan kuin animaatioissa?

Ranskankielisen sarjakuvan puolelta ei tule mieleen Tintin lisäksi heti mitään. Mangan ja pelien suhteesta taasen en edes tiedä mitään. Onneksi sentään merkittävimmät 2000AD-hahmot ovat pelin nähneet.

Tietysti yhdestä animoidusta piirrosformaatista (esim. koko joukko lauantai-aamun piirrettyjä ja Simpsonit päälle) on varsin luontevaa siirtyä toiseen piirrosformaattiin. Amerikkalaisen supersankarisarjakuva taas on perinteisesti ollut siitä metka kaupallinen tuote, että siinä sarjakuva on se varsinainen myytävä tuote. Suosituista huumoristripeistä taas ei välttämättä ainakaan kovin toiminnallista peliä saa.

[Curtvile]

Ranskankielisen sarjakuvan puolelta ei tule mieleen Tintin lisäksi heti mitään. Mangan ja pelien suhteesta taasen en edes tiedä mitään. Onneksi sentään merkittävimmät 2000AD-hahmot ovat pelin nähneet.

XIII ja Thorgal tulevat heti Asterixien ohella mieleen.
Strumffit olivat viimeksi kun tarkistin eurooppalaista sarjakuvaa ja Smurfit nimellä löytyy:
läjä pelejä

on minua isommat pojat(olen suht lyhyt, niitä on monta) ovat kertoneet että Lucky Luke sijoittuu BDakselille.
On niitä kai Go westkin lisäksi.

[Curtvile]

ai niin Dylan Dog, italian lahja maailmalle on esiintynyt kahdessa seikkailupelissä:
The Murderers ja jatko-osassa Through the looking glass.

[kaltsu]

Tulin miettineeksi, että DC:n ja Marvelin ohella varsinaisia sarjakuvasta peliksi -adaptaatioita on todella vähän (ja esim. Batman-peleistä osa liittyy toki nimenomaan elokuviin). Disney-sarjakuvat eivät ole iso juttu rapakon toisella puolella, ja pelien Aku  taitaa olla enemmän sukua klassisesti piirroslyhärien kuin Carl Barksin ankalle. Roope-setä on nähty ainakin yhdessä pelissä – joka tietysti perustuu Ankronikkaan.

Pari sivua juttua sarjakuvapeleistä ilman mainintaa Epic Mickeystä? Huikaisevan meriittilistan tietokonepelien parissa omaava Warren Spector yrittää palauttaa Mikin katu-uskottavuutta ja varsin mielenkiintoiselta näyttääkin:

http://www.youtube.com/watch?v=AvNcQhdBVGM
http://gameinformer.com/mag/mickey.aspx
http://g4tv.com/thefeed/blog/post/697832/epic-mickey-looking-more-real-more-amazing.html

[echramath]

Hienoa miten en tuossa vaiheessa muistanut Asterixia vaikka olin maininnut sen itsekin. \o/

Strumffit olivat viimeksi kun tarkistin eurooppalaista sarjakuvaa ja Smurfit nimellä löytyy:
läjä pelejä

Niin no, lähinnä ajatukseni oli, että suurimmassa tapauksessa kyse olisi kuitenkin siitä, että tv-sarjan menestys olisi johtanut pelin tekoon. Tokihan Retu Kivinenkin on nähty pelissä kuten myös Jetsonit, Scooby-Doo ja Jonny Quest jos pelkästään Hanna-Barbaran repertuaaria katsotaan.

on minua isommat pojat(olen suht lyhyt, niitä on monta) ovat kertoneet että Lucky Luke sijoittuu BDakselille.
On niitä kai Go westkin lisäksi.

Niitä taas onkin melkoisen paljon. Kumma, ettei niitä ole tullut missään vastaan tai sitten ne on jo mainitussa lisenssikammossaan ohittanut kokonaan...

[Jarkko Sikiö]

Tulin miettineeksi, että DC:n ja Marvelin ohella varsinaisia sarjakuvasta peliksi -adaptaatioita on todella vähän (ja esim. Batman-peleistä osa liittyy toki nimenomaan elokuviin).

Tämän listauksen mukaan sarjakuvapelejä on runsaat 400 kpl. Kyseenalaisesti lista tosin alkaa Alien vs. Predator -peleillä, jotka ovat elokuvalisenssejä. Hirviöiden yhdistelmä esiintyi toki ensi kertaa sarjakuvasivuilla, kuten myös Kvaak-artikkeli kertoo.

Lisenssien kanssa kannattaa tietysti muistaa, että oikeudet omistaa alkuperäinen lisenssin myynyt yritys. Näin lisenssi Batman-elokuvaan pohjautuvaan peliin tulee joko suoraan tai välillisesti sarjakuvakustantajalta. Batman-elokuvaan pohjautuva peli voi olla saman lisenssin alainen. No, saivarteluahan tämä nyt lähinnä on.

Mangaan perustuvia pelejä listataan niitäkin yhtä lailla reilut 400 kpl.

Onneksi sentään merkittävimmät 2000AD-hahmot ovat pelin nähneet.

Eurosarjakuvista myös Largo Winch on päätynyt peliksi.

2000AD -peleistä Nemesis the Warlock oli Commodore 64:n julmimpia pelejä, jossa ruumiit kasautuivat ruudun täydeltä. Rob Hubbardin musiikki sekin oli erinomainen. Raivostuttavasti pelisuunnitteluun kuului hölmö tapa etsiä näkymätön ulospääsytie aikarajan sisällä. Ellei ruumispinon päältä löytynyt sen kymmenen kerrankaan jälkeen uloskäyntiä, piti ruumiit kasata seuraavalla yrityksellä eri paikkaan.

[Rainer Frilund]

70-luvun aikana lapsuuskodissa kului 2 pakkaa
Pecos Bill -korttipeliä. Yksi kerrallaan, tietenkin.
 

[Divine]

2000AD -peleistä Nemesis the Warlock oli Commodore 64:n julmimpia pelejä, jossa ruumiit kasautuivat ruudun täydeltä. Rob Hubbardin musiikki sekin oli erinomainen. Raivostuttavasti pelisuunnitteluun kuului hölmö tapa etsiä näkymätön ulospääsytie aikarajan sisällä. Ellei ruumispinon päältä löytynyt sen kymmenen kerrankaan jälkeen uloskäyntiä, piti ruumiit kasata seuraavalla yrityksellä eri paikkaan.

Pahinta oli että loppuhuipennus...

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

...ta ei ollut ollenkaan! Vain joku tylsä teksti viimeisen kentän jälkeen. Ja kaikki se tahkoaminen...

Mutta se musiikki! Hubbardin ehkä paras biisi. Tunnustan, että kuuntelen sitä YouTubesta silloin tällöin vieläkin.

[Jarkko Sikiö]

Omiin muistoihin kuuluu myöskin C64:lle julkaistu Asterix and the Magic Cauldron.

Hyvänen aika, minä olen pelannut tätäkin! Aitojen ja rakennusten ilmestyminen kentälle oli hauska efekti, mutta tuo hirvittävä musiikki oli ajaa hulluksi. Ilmeisesti niin meinasi pelikin, koska tappelu ei ollut helpoimmasta päästä.