Sarjakuvapelit

[Doc Lomapäivä]

Nyt vaan arpomaan mitä kautta tuota tilaamaan

Onnistuisko ihan kipaisemalla:
https://www.lautapelit.fi/product.asp?sua=1&lang=1&s=31016

[Jarkko Sikiö]

Olen ilmeisesti kuvitellut tässä ketjussa jo mainitun Usagi Yojimbo -pelin Samurai Warrior.

Kuvitelkaa, että peli on vuodelta 1988 ja sarjakuva on vasta tuloillaan Suomeen.

Jos ette tunne peliä, lukekaa tuolta linkkaamaltani Wikipedia-sivulta, kuinka huikean kehittynyt peli on aikalaisekseen, ja miettikää millaiset visiot sen kehittäjällä on.

Muistan, että minulla oli lapsena hirmuisen kokoisia laatikoita, joissa oli pelejä aivan villi määrä, mutta yhtä hyvin se saattoi olla jollain piraattipelikasetilla. Sen muistan elävästi, miten vaikeaa miekka oli vetää ja laittaa pois ilotikulla, mutta vahingossa se onnistui aina pahimmalla hetkellä.

Olen kauan jo miettinyt, että pitäisi kokeilla tuota lapsille rakentamassani Raspberry-koneessa. Vice jättää paljon toivomisen varaa, mutta pientä nostalgian tuulta olen sen kanssa saanut C64-peleistäkin, vaikka useammin Amiberry ja WHDLoad -yhdistelmän ansiosta tulee tartuttua samojen pelien Amiga-versioon. PS3-ohjaimella varmaan sujuu miekan paljastaminen tarkemmin.

EDIT: Retropie-juttuja sivutaan toisinaan Kvaakissa, joten aiheelle on nyt oma ketjunsa.

[Jarkko Sikiö]

Twitterissä näkyy peliviikko, mikä sai pohtimaan käsikirjoituksia sarjakuvat vs. pelit.

Kun kirjoitin ketjun aloituksessa linkitetyn artikkelin, mietin kuinka moni pojille suunnattu sarjakuva hakee voimansa suoraan pelikokemuksesta, esimerkkinä käytin Narutoa.

Sen sijaan peleissä ei taida olla mitään vastaavaa, eikä varmaan voisi ollakaan koska pelaajilla ei ole kokemusta sarjakuvan lukemisesta.

Tänään osui silmiin kommentteja, joissa Twitterissä Hämistä joskus lukeneet pelien innoittamina ovat tutustuneet mitä vanhalle sankarille tänään kuuluu. Tuloksena on totaalinen täystyrmäys, nekin jotka ovat sarjakuvia enemmän jääneet lukemaan palasivat vanhoihin tuttuihin tarinoihin.

Jos käytetään esimerkkinä hiljalleen läpipelaamaani Horizon: Zero Dawn (PS4) -peliä, niin täytyy jo sanoa pelien käsikirjoittamisen olevan nykytasollaan niin korkea- ja monitasoista, ettei tätä nykyä (supersankari)sarjakuvista ole edes antamaan tarinoita, vaan pelkät hahmot.

Totta kai ongelma on alassa ja kustantajissa, mutta perustaso on kuvituksen osalta korkea ja käsikirjoitusten osalta monesti täyttä rapaa. Sanoisin, ettei visuaalinen puoli enää jo taakse jäävän sukupolven osalta pystynyt vetämään ketään peleistä sarjakuvien ääreen, mutta käsikirjoitus sitä on voinut vielä tehdä, suurimmat pettymykset peleissä kun ovat liittyneet juuri siihen puoleen. Ei siihen kuvioon enää mitenkään istu, että käsikirjoitukset myös sarjakuvissa tuottavat suuret pettymykset.

Jos se perus AAA-peli nousee käsikirjoituksen osalta tason ylemmäs, niin innokkaimpia sarjakuvaharrastajia lukuun ottamatta juuri pelit vievät alalta tulevaisuuden kuluttajat, eikä se ole edes epäreilua.

[Darth Mika]

Tänään osui silmiin kommentteja, joissa Twitterissä Hämistä joskus lukeneet pelien innoittamina ovat tutustuneet mitä vanhalle sankarille tänään kuuluu. Tuloksena on totaalinen täystyrmäys, nekin jotka ovat sarjakuvia enemmän jääneet lukemaan palasivat vanhoihin tuttuihin tarinoihin.

Tämä on ihan totta myös itsellä. En ole aikoihin lukennut Spidermania tai kutsutaan sen oikeella suomalaisella nimellä eli Hämähäkkimieslehteä. Oliko se muutama vuosi sitten, kun luin yhden tarinan...se oli joku rinnakkaisjuttu, jossa Peter Paker ja Mary Jane on naimisissa ja niillä oli myös lapsia.

Oikeestaan ensimmäinen harmistus Spidermanin osalta oli, kun ne kloonaushommat tuli lehteen, sitten sisällissota ja se Ihan naureettavan idioottinen juttu paholaisen kanssa, että Peter ja Mary ei koskaan edes menneet naimisiin.

Lopullinen niitti oli se The Amazing Spidermanin loppuminen eli Spidermanin ns. kuolema...siihen loppu meikäläisen Spidermanin luku...hyvä sarjakuva pilattiin ihan täysin. Ei kiinnosta lukea sitä enää sekunttiakaan.

Vähän sama leffojenkin suhteen Sam Raimin leffat menetteli, mut nää uudet ei yhtään. Varsinkin tää Spidermanin pukuhommeli, kun siinä on tekoälyä ja vaikka mitä vempainta...pyh!

Spidermanin eka peli kun muutama vuosi tuli pelattua PS4:lla. Se oli ihan hyvä, vaikka ei pysynytkään sarjakuvan kaanonissa. Tätä uutta PS5:en peliä en ole vielä pelannutkaan, mutta näyttää hienon näköiseltä Youtubessa. Peleissä Spidermania voidaan vähän muutella...en katso sen mitenkään menevän sarjakuvan kaanonin mukaan, mutta sarjakuvien pitäisi kyllä pysyä lestissään, eikä keksiä ihan älyttömyyksiä sinne juoniin.

Onneksi mulla ja broidilla on maalla kaikki ne oikeet 80-90-luvun hämikset ja jonkin verran IHME-sarjaa. Siinä saa nauttia oikeesta kunnon Hämiksestä ja muistella aikoja, kun lehtipistesarjakuvat olivat fantastisia.

[Jarkko Sikiö]

X-Men Mutant Academy 2 on PSOne-kauden tuotoksia, mutta se on meidän perheessä ollut yllättävän suosittu.

Siinä on varsin näyttävä ulkoasu, mutta se ei vaadi siihen rytinään paljoakaan taitoa, eli se sopii juuri siihen lyhyeen välikauteen, kun isän ei tarvitse antaa tasoitusta, mutta poika ei vielä päihitä lumierälukemin isää.

Kuitenkin siinä on paljon vaihtelua ja siksi sopii paremmin kuin vaikka 16-bit ns. skrollaavat katutappelupelit, jotka on tässä parin vuoden aikana taisteltu läpi niin monesti, ettei jaksa sitä monotonisuutta enää yhtään.

Marvel vs. Capcom on ehkä ulkoa näyttävämpi, mutta merkittävästi tylsempi pelata.