Eri aiheisia käsikirjoituksiani tässä osiossa.

[OM]

Olen surkutellut jo pitkään sitä, kun minulla ei ole käsikirjoituksia. En voi aloittaa pitempää sarjakuvaa johtuen tästä syystä.
Aikani surkuteltua tilannetta päätin kokeilla itse kirjoittamista.
Olen nyt sitten kirjoittanut kaksi aihiota ja haluaisin, että jotkut kvaakkilaiset lukisivat ne ja sanoisivat mielipiteensä. Kannattaako niitä jatkaa vai ovatko ne ihan paskoja.

Yritin laittaa ne Word-tiedostoina, mutta kone herjasi ettei käy. Miten saisin ne tänne?
Päätin sitten kopioida niistä tänne toisen. Toivottavasti kukaan ei sano, että liian pitkiä ei sa laittaa. Mutta en osannut laittaa sitä tänne linkkinä.
Tarina voi vaikuttaa hieman sekavalta, koska en ole sitä muokannut enempää siksi, että jos se on huono en käytä aikaani turhuuksiin.

Yksi lähde aineisto on ollut Dee Brownin kirja ja hopeanuolen intiaani palstat. Tarinassani on osa totta ja osa mielikuvitukseni tuotetta esim. osa intiaanien nimistä keksittyjä. Karhu episode on mielikuvitukseni tuotetta ja osa muista tapahtumista.
_______________________________________ _______________________________________ __

Tässä tarinani:


Käsikirjoitus:
Crazy Horse- tarina Hullusta Hevosesta

Oglala-siouxien yksi merkittävimmistä johtajista syntyi Ree-joen etelä-rannassa paikassa, joka tunnettiin nimellä Montana Varastoa. Tämä kaikki tapahtui talvena jolloin keltaiset silmät leikkivät lumessa. Talvi oli 1831.
Tarina alkaa reservaatissa vuonna 1900, jolloin kirjailija Edward Curtis saapui haastattelemaan intiaaneja kirjaansa varten joka julkaistiin vuonna 1920. Se oli tuion ajan yksi bestsellereistä.

Reservaatissa kirjailija ja rouva Makabee

Tarinan kertoja rouva Makabee:

Muistan, että talvi oli erittäin kylmä ja pakkanen  kova.
Lapsi sai nimen kihara, koska hänen hiuksensa olivat hieman vaaleat.  
Hänen isänsä oli  vaikutusvaltainen  poppamies nimeltä Wikasa Wakan, jolla oli dakotojen keskuudessa merkittävä asema. Hän oli hyvin ylpeä pojastaan, silllä aina kun poika syntyi heimoon, se oli suuri ilon ja onnen aihe. Niinpä hänen isänsä esitteli ylpeänä lastaan kansalleen.

Wikasa Wakan:
-”Wahee! Suuri henki on antanut minulle pojan. Henki puhui  yöllä ja sanoi,  että minun on ripustettava poikani korvan taakse onnea tuova amuletti ja hän on johtava kansamme suuriin voittoihin vihollisiamme vastaan joita on kuin heinäsirkkoja.  Sotapolulle lähtiessään hänen on maalattava kasvoihinsa ukkosen jumalan suuri tunnusmerkki.

Rouva Makabee:
Kiharan isä ei osannut aavistaa, että näyn viholliset olisivat monilukuisia kuin heinäsirkat ja valloittaisivat kaiken tielleen osuvan. He olisivat vakoisia  valloittajia, jotka tulivat maillemme keltaisen kiven sokaismina.

Mutta haluan kertoa jotakin kiharan nuoruus vuosista.
Kiharalla oli veli, jonka nimi oli Karhu joka havoittaa vihollista. Kerran hän tapansa mukaan kiusasi nuorempaa veljeään ja sanoi,  ”että jokaisen nuoren soturin tulisi koskettaa karhua kerran elämässään”. Tätä ajatusta kihara ei saanut mielestään pois.
-Minun on löydettävä se pian, sillä isä ja äiti huomaavat varmasti , etten ole leikkimässä veljieni kanssa. Isä ei pidä siitä, että lähdin leiristä yksin….mutta minun täytyy löytää se.
-Karhun jälkiä…..aivan tuoreita.  Nyt  varovasti jotten pelota sitä tiehensä.

Äkkiä valtava harmaa karhu seisoi aivan kiharan edessä. Sen suuret sieraimet olivat haistaneet jotakin…

”Nyt se tulee suoraan kohti.” Minun täytyy vain koskettaa sitä keppini päällä.

Kihara onnistui väistämään ensimmäisen hyökkäyksen. Salamannopeasti karhu kääntyi ja valmistautui iskemään kuollettavasti.
Äkkiä ilmaan kajahtaa laukaus:

Pam. Laukaus kajahti ilmassa. Karhu tuupertui aivan pojan viereen.


Kiharan isä:-Miksi sinä lähdit uhmaamaan yksin luontoa. Oletko tullut hulluksi poikani?

Kihara: Anteeksi isä. Halusin vain…..

Isä: niin….koskettaa karhua. Tiedän miltä sinusta tuntuu. Mutta eikö veljesi kertonut sinulle, että ainoastaan suuret soturit, joilla on korkeutta ja leveyttä, voimia kuin karhulla, monta sulkaa hiuksissaan  voivat tehdä näin?  Olet aivan liian nuori. Karhu olisi raadellut sinut ja minulla ei olisi enää poikaa. Ymmärrä  poikani, että aikasi tulee vielä. Henget ovat varanneet kohdallesi jotakin suurta.

Tarinan kertoja:
Ja aivan oikein Kiharan isä sanoikin. Seuravien vuosien aikana Kihara kunnostautui sotaretkillä viekkaita Crow-intiaaneja vastaan, jotka olivat olleet kansamme vihollisia esi-isiemme ajoista saakka.
Kahdenkymmenen ikäisenä hän nousi sotajohtajan asemaan joka ei tarkoittanut kuitenkaan päällikköä. Hänestä tuli blotahunka ja myöhmmin paidankantaja, jota kansani kutsuu nimellä Wichasa yatapika.
Paidankantajan tehtävä oli aina omalla esimerkillään ohjata ja johtaa kansaansa.

Vuonna 1858 Kihara oli sotaretkellä nuorten sorurien kanssa. He kohtasivat äkkiä joukon arapaho-intiaaneja. Kohtausta seurasi taistelu. Kihara muisti näyn, jonka hänen edesmennyt isänsä oli hänelle kertonut. ” Sinä et koskaan tule kuolemaan taistelussa jos riipustat onnea tuovan amuletin korvasi taakse ja maalaat kasvoihisi ukkosen jumalan tunnusmerkin. Vihollisen nuolet kimpoavat sinusta pois eikä mikään paha kaada sinua”.  Tuon näyn innoittamana hän hyökkäsi vihollisen kimppuun. Hän oli kuin noiduttu. Vihollisen aseet eivät pystyneet häneen ja kaikki arapaho soturit pakenivat kauhuissaan.
Kuultuaan taistelusta Arapaho-sotureita vastaan, silloinen Lakota-päällikkö Hullu Hevonen  luopui nimestään, ja antoi sen veljen pojalleen. Näin hänestä tuli kuuluisa Tashunka Witko-Hullu Hevonen.
Tarinan kertoja ja lehti mies:
Tarinan kertoja rouva Makabee:-Onpas kello jo paljon. Ehkä me jatkamme huomenna hyvä toimittaja? Pitäisi nousta aamulla aikaisin. Minulla on lääkäri kaupungissa ja sinne menee vain yksi juna tunnissa. Sopiiko että jatkaisimme huomenna?

Lehtimies:- Pyytäisin rouvaa  ihan pienen hetken vielä kertomaan tätä ihmeellistä tarinaa. Tämä on nyt niin jännittävässä vaiheessa.

Rouva Makabee:- Pyysitte niin kauniisti… voin jatkaa vielä hetken. Mutta sitten minun täytyy mennä nukkumaan.
Kuten toimittaja hyvin tietää, kansani ja teidän kansan välit alkoivat tulehtua hyvin nopeasti syyskuun tuulien vuosina ( 1870-luvulla).  Jo paljon ennen kuin kansasi tuli kulkutaudin lailla maillemme keltaisen  metallin perässä oli pimeys laskenut kansani päälle. Suuri ja mahtava päällikkö Punainen Pilvi sotureineen oli päättänyt sulkea Bozemanin tien Wyomingissa.  Tuo kauhea koetus päättyi vuonna 1868 Laramien rauhan sopimukseen ja sen piti taatarauha Dakotoille.  Mutta sitä ei kestänyt kuin joitakin vuosia.

Mies jota sanoimme Kultatukaksi saapui  Mustille Vuorille 1874. Alue oli kansani pyhää maata. Joukko kullankaivajia löysi sieltä keltaista hiekkaa joka tekee teidät hulluiksi. Kun tieto siitä levisi kulovalkean tavoin kansasi tuli todella hulluiksi. Hallituksenne suuret miehet halusivat ostaa Mustat Vuoret meiltä. Mutta kuka voi myydä sitä, mikä on pyhää? Kuka voi myydä maata jota emme omista?
Kansasi antoi meille uhkavaatimuksen vuonna 1876:
Eversti Crook:-Teidän pitää siirtyä teille osoitettuun reservaattiin tammikuun 31.päivään mennessä . Jos ette tottele, teidän katsotaan olevan sodassa hallitustamme vastaan. Toivon, että teet kanssamme yhteistyötä Hullu Hevonen.

Hullu Hevonen: -Talvi on tulossa ja kansani ei voi muuttaa. Squavit ja lapsemme näkevät jo nyt nälkää, kun valkoinen mies tuhoaa biisoneita, joita ennen oli kuin pisaroita meressä. Nyt pisarat ovat kuivuneet.

Rouva Makabee:
Hallituksenne edustajat tulkitsivat tämän sodan julistukseksi ja kaikki muuttui. Vihollisuudet alkoivat miltei välittömästi.
Varsinaiset taistelut käytiin seuraavana kesänä. Kolme erillistä osastoa lähetettiin kansaani vastaan. Muistan joitakin heitä nimeltä. Kenraali Crook, eversti Gibbon ja kenraali Terry. Ja tietenkin kenraali kulta tukka Custer josta sinulla on varmasti muistiinpanoja kirjoissanne. Tiedä varmasti kuinka hänenkin kävi?

Kuten aikaisemmin sanoin, Hullu Hevonen oli nimensä veroinen taistelija. Kenraali Crook kohtasi Hullun Hevosen johtamat siouxit Rosebud joella 17.6.1876. Hän  oli opettanut dakotat taistelemaan yhtenäisen armeijan tavoin ja vain  Crookin intianioppaat pelastivat valkoiset täydeltä tuholta.
Sanoin aikaisemmin haastttelussa, että pimeys oli laskeutunut kansani päälle. Kenraali Kultatukan häviö kävi kansalleni kalliiksi. Valkoiset laittoivat koko mahtavan sotakoneistonsa liikkeelle.

Hullu Hevonen koki hyvin raskaan iskun, kun kenraali Crookin ratsumiehet hyökkäsivät hänen ystävänsä Rautaisen kilven (amerikkalainen hevonen)leiriin Slim Buttessa.  Koko leiri tuhottiin.

Päällikkö Istuva Härkä pakeni joukkoineen Kanadaan ja Hullu Hevonen tajusi lopun lähestyvän.

Hullu Hevonen kävi viearailulla suuren ja kunnioitetun Punaisen Pilven leirissä Rositawan reservaatissa toivoen häneltä sotilaallista apua.

Punainen pilvi (suuri sotapäällikkö joka sai aikaan Bozemanin tien sulkemisen:-

Oi te suuret Dakota soturit. Suuri henki sanoi minulle, että tuhon tuulet ovat saapunet. Tunnetteko veljet Syyskuun tuulien puhaltavan kylmästi? .  Lehdet ovat kaikki pudonneet ja maatuvat  ruskeiksi. Taivas pimenee eikä suuri valo enään paista. Lastemme itku täyttää ilman ja tuuli ulvoo tyhjissä teltoissame.  Tämä on dakotojen kohtalo. Suuri henki ei enää auta meitä. Olemme murehduttaneet hänen henkensä. Seuratkaa minua ja ruvetkaa viljelemään valkoisen miehen tuotteita. Sitten kansamme ei enää nälkää.

Hullu Hevonen Dakota:
-Näkysi on sokaissut sinut   Punainen pilvi ja sinusta on tullut yhtä heikko kuin keväinen jää.  Meidän pitää ajaa valkoiset  pois mailtamme ja tuhota heidät kuin tautiset koirat. Kansamme on asunut näiden vuorien lähellä esi-isiemme ajoista saakka. Kukaan ei voi ajaa meitä pois. Ei kukaan. Ylpeät dakotat! Missä on teidän henkenne. Muistakaa Istuvaa Härkää. Hänen voimalliset soturinsa kukistivat Kultatukan. Me voimme tehdä saman uudestaan. Älkää kuunnelko Punaista Pilveä, jonka henki on tullut heikoksi. Seuratkaa minua!

Punainen pilvi:-Hullu Hevonen puhuu hyvin, mutta sanoillasi ei ole mitään merkitystä.  Minä taistelin ja menetin paljon nuoria sotureita joiden vaimojen itku riuduttaa sydäntäni  tänäkin päivänä. Monet urheat dakotat kuolivat tuolloin. Osa minusta kuoli myös. Valkoisia on kuin taivaan tuikkivia tähtiä. Mikään ei voi heitä enää pysäyttää.

Hullu Hevonen jatkoi taisteluaan vielä jonkun aikaa, mutta lopulta kylmyys, nälkä ja armeijan kova painostus pakoittivat hänetkin antautumaan.

Keväällä 1877 Crazy Horse-Hullu Hevonen  johdatti kansansa Nebraskan Fort Robinsoniin. Hänelle luvattiin oma reservaatti, mutta tuota lupausta ei koskaan pidetty.  Tästä ei Cazy Horse pitänyt. Hän johti joitakin pieniä sotaterkiä kunnes hallituksen mitta tuli täyteen. Hänestä annattiin vangitsemis määräys.

Ehkä tarina jatkuu.....ehkä ei?

[bats]

Teepä niin, että teet niistä txt-tiedostoja. Luulisi että ne käyvät, en tosin varma ole. Eli niitä, joita Muistio-niminen ohjelma tekee.

Minä ainakin olen kiinnostunut lukemaan käsiksesi, kunhan eivät ole jumalattoman pitkiä.

[tertsi]

Ihan toteuttamiskelpoinen tarina. Tuossa olisi aineksia noin kolmeen albumiin.
Nuoruus, taistelu ja tuho.

Kertojarouva ja lehtimies ovat ihan tarpeettomia, ainakin nyt luettavissa olevan tekstin perusteella.

Seuraavaksi vain dramatisoit kertomuksen ja teet ruutujaon. Sitten alkaakin se varsinainen savotta, piirtäminen.

[[kivi]]

Minäkin jättäisin rouvan ja toimittajan pois mikäli heillä ei ole muuta roolia kuin toimia tarinan kertojina. Eri asia sitten on, jos tarinaan tulee loppuratkaisuksi se, että rouva paljastuu olevan jotain vielä enemmän ja aivan muuta kuin hänestä odotetaan.

Jos tarinaan halutaan kertoja ja kuulija joka merkitsee tarinan muistiin, kertojalla pitää olla joku syy olla tarinassa. Entä jos kertoja on tunnettu valehtelija ja huijari, joka huijaa kuulijan ja ryöstää tämän rahat; Tämä ei kuitenkaan pahastu, koska saihan hän kuulla tarinan - mutta oliko sekään totta?

Historian sotaisa osuus on hienoa, mutta sen ohella pitää kertoa myös elämästä leirissä ja luonnossa. Onko sinulla omia luontokokemuksia? Osaatko lukea taivaalta sateen liikkeet, lentävätkö pääskyset sateen edellä matalalla, mitä tarkoittaa kun taivaanranta on punainen, tunnetko tähdet? Pienet ja henkilökohtaiset havainnot tekevät tarinasta toden. Amerikan eläimet kuten sympaattinen ja utelias maaorava antavat paikallista leimaa.

Myös tarinan loppupuolella meidän pitää seurata Kiharan tarinaa vaikka Hullu Hevonen ja kaverit olisivat kuinka historiallisesti dokumentoituja. Luit varmaan lapsena Simo Penttilän "Punavyö" -lännenkirjoja? Ne ovat erinomainen esimerkki sujuvasta formaattikirjoittamisesta jossa suomalaiselle lukijalle kerrotaan lännen historiasta mielenkiintoisesti sellaisten esimerkkien kautta jotka hän tunnistaa omasta elämästään. Loppujen lopuksi jotkut heimot käyttivät kohtaamistaan suomalaisista nimeä "he jotka ovat niinkuin me".

Enkä ihmettele. Olen käynyt intiaanireservaatissa vain kerran, tapaamassa Macaa-heimoa lännen suurten metsien takana, Kanadan rajalla, mutta vähän se oli kuin ois saapunut Pohjois-Karjalaan. Tutun persjalkaista väkeä grillikylkineen ja kaljatölkkeineen, joviaaleja ja vieraanvaraisia kuin mitkä.
:-D

Kuten Tertsi sanoi, noista aineksista saisi noin kolme 48 - 64 -sivuista albumia. Siltä pohjalta kannattaa piirtää aikajanaa ja jakaa sitä sivuihin, katsoa mihin kohti mikäkin avainkohta sijoittuu "draaman kaaressa" ja keksiä täytettää lopuille sivuille kunnes jännitys pysyy sopivasti yllä läpi albumin. Kyllä se siitä.

Sinulla on hyvä tarinan pohja. Vielä täytyy keksiä se Kiharan oma ja henkilökohtainen "tarina" joka nivoutuu historiallisiin tapahtumiin.

Onnea, ja kerro kun tarina etenee.

[OM]

KÄSIKIRJOITUS NUMERO 2.

- Tämän tapahtumien aikajana sivuaa Hullun Hevosen elämää. tarinani Kenraali Clark tunsi hyvin Hullun Hevosen ja arvosti intiaaneja ihmisinä.

- Lähdeaineisto: Dee Brown

Aaveitten tanssi

”He antoivat meille monia lupauksia, enemmän kuin voin muistaa, mutta he pitivät vain yhden; he lupasivat ottaa meidän maamme ja he ottivat sen”. –Punainen pilvi, Sioux

Vihertävän ruohon kuunkiertona vuonna 1877, kun Hullu Hevonen toi Oglala-siouxinsa antautumaan Forth Robinsoniin. Myös useat cheynne-leirikunnat jotka olivat liittoutuneet Hullun Hevosen Oglaloitten kanssa luovuttivat aseensa ja hevosensa. He olivat täysin sotilaitten armoilla.  Monet suurista cheynne-päälliköistä Pieni susi, Tylsä Puukko, Seisova hirvi  tajusivat toivottoman tilansa. Heitä oli kaiken kaikkiaan yli tuhat.

Cheynne- johtaja Kaksi kuuta sotureineen oli eronnut muista Little Big Hornin taistelun jälkeen, mutta pian hekin joutuivat antautumaan Karhutakki Milesille, joka oli Forth Keoghin komentaja. Pian näiden tapahtumien jälkeen Hullu Hevonen surmattiin raaasti syyskuun 5.päivänä 1877.
 
 Kertomuksemme alkaa  lähellä Forth Coppin linnakketta  Washita joen tienoilla-

Luutnantti Morris:-
Miksi olet noin vakavan näköinen  Luutnantti Clark? Olitko huolissasi cheynne soturien viime aikaisista sotaretkistä?

-   Clark: Minua huolestuttaa tämä Washingtonista tullut sähke. Tämä on hyvin surullista. Olen vaikean tilanteen edessä….

-Luutnantti Morris:-
Näytä minulle sitä sähkettä………tämähän on…aivan älytöntä. Kuulin itsekin, kuinka kenraali Crook lupasi pohjoisille cheynneille että he voisivat elää yhdessä eteläisten cheynnejen kanssa Wolf Mountainsin intianiterroritoriossa. Ja tämän mukaan….

-   Eihän Arkansasjoen läntisten sivuhaarojen  alueella kasva mikään. Aluehan on rutikuivaa kovaa maata. Siellä ei edes piru eläisi.
Kenraali Clark:-
-Lupasin henkilökohtaisesti Pienelle kuulle, että he voivat olla  turvallisella mielellä tulevaisuutensa suhteen. Mikä kumma Washingtonin vanhoja idiootteja oikein riivaa. Toisena päivänä luvataan sitä ja seraavassa hetkessä kaikki perutaan.  Miksi minä typerys lupauduin tulemaan tänne Jumalan hylkäämälle kriisi pesäkkeelle  jossa mikään ei toimi eikä ole niin kuin pitäisi.

-   Clark: Eniten minua harmittaa lupaukseni intiaaneille joita en voi pitää. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista intiaaneja vastaan.  Sinäkin  toimisit heidän tavallaan, jos kotisi, jossa asut uhattaisiin ottaa sinulta pois. Viime aikoina cheynnet ovat kapinoineet, koska eivät ole saaneet luvattuja ruoka ja lääke lähetyksiä. Jossain mättää ja pahasti.

Luutnantti Morris:-
-Olen samaa mieltä KenraaliClark! Olemme pelkkiä pelinappuloita Washingtonin  suurta koneistoa vastaan, joka puskee intianeja yhä ahtaamalle. Voimme vain rukoilla!

 -Clark: Tässä ei rukoukset auta. Lähdemme huomenna Pienen kuun luokse kertomaan ikävät uutiset. Tehtävä ei ole minulle mieluisa, mutta olen Yhdysvaltain armeijan palveluksessa ja olen sitoutunut suorittamaan  tehtäväni maalleni.  Tämä saa  jäädä  viimeiseksi tehtäväkseni. Olen saanut tästä kaikesta tarpeekseni. Mutta ei siitä enempää. Viekää viestini sotilaille. Heidän tulee olla valmiina aamulla kello kahdeksan.

-Luutnantti Morris:-
Käskystä  kenraali.

-   Clark: Voitte poistua.
Aamulla kaikki oli valmiina lähtöä varten.
Clark: Ovatko apassi-tiedustelijat tulleet?

-Luutnantti Morris: ”Ovat.”

Clark: ”Hyvä. Puhalla lähtökäsky!
Suuri joukko sinitakkeja jätti Forth Coppin auringo noustessa suurten vuorien takaa. .

Clark: Pyydä Seivova karhu luokseni!

-Käskystä kenraali!
Seisova karhu: Pyysit minua. Tässä olen.

Clark: Minulla on hyvin ikäviä uutisia Pienelle kuulle. Varmasti olet kuullut niistä Fort Coppissa.  Miten luulet hänen suhtautuvan kuulleessaan, että hänen kansansa ajetaan elinkelvottomalle alueelle.  Pieni kuu ei ole tyhmä.  Sinun isäpuolesi on tuntenut hänet jo lapsesta saakka.  Eikö vain?

Seivova karhu: Isäpuoleni  ja Pienen kuun ystävyys alkoi monta monta kuun kiertoa sitten. Pieni kuu joutui  raivoisan karhun ahdistelamaksi.  Isäni  kuuli sattumalta hänen avunhuutonsa ollessaan tarkastamassa ansalankojaan.  Siitä lähtien he ovat olleet ystäviä.  Olen tavannut hänet kauan sitten  eräällä kauppa asemalla.  Hän on aina ollut sotaa vastaan. Näiden vaikeiden vuosien aikoina joita elämme hän on pystynyt pitämään nuoret soturinsa kaidalla tiellä.   Tämä kaikki on niin väärin!

Clark: Tiedän sen. Ja siksi asemani on hyvin tukala. Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, mitä tapahtui Hullulle Hevoselle Forth Robinsonin linnakkeessa.  Raaka murha ja tyhjiä petettyjä sanoja. Siinä oli vasta todella urhea soturi. Hän oli ystäväni….olisin voinut auttaa häntä, ellei hän olisi nähnyt niitä kahleita intiaanien jaloissa  siinä tyrmässä johon häntä oltiin viemässä. Jälkeenpäin tajusin, miksi hän riuhtaisi kätensä irti, päästi sotahuudon ja yritti paeta, jolloin sotilas käskystä pisti pistimen hänen selkäänsä. Pelkään, että Pienelle kuulle käy jotain vastaavaa.

Seivova karhu: Mikset voi käyttää puhuvia lankoja kertoksesi tilanteesta suurille isille, jotka asuvat kaukana täältä.

Clark: Luulen, etteivät ystäväni siellä voi tehdä paljoa  tässä tilanteessa. Kun asiat lähtevät rullaamaan, ne rullaavat täysillä loppuun saakka. Näin meidän yhteiskuntamme toimii.  Käsky on tullut korkeammalta taholta ja sitä ei voi kyseenalaistaa.

Seivova karhu:  Tilanne voi ryöstäytyä käsistä, jos Pieni kuu ei saa sotureitaan pidettyä kurissa. Kuulin mitä sotamies Willis sanoi arkansas joen maista- rutikuivaa ja täysin asumiskelvotonta seutua. Sitä paitsi edes ruoka avustukset eivät ole saapuneet kuten luvattiin.  Tämä on punaisen kansan  alistamista eläinten tasolle. En yhtään ihmettelisi sitä, jos Cheynnet  taistevat  kuolemaansa saakka kunniallisesti  kuullessaan tilanteesta. Minäkin taistelisin.  Kukaan ei omista maata jonka päällä kuljemme  luutnantti Clark?

Clark: Puhut hyvin Seisova Karhu. On ollut ilo saada tehdä työtä kanssasi. Vaikka olet kokenut kovia taustasi  ja ihon värisi johdosta, olet säilyttänyt arvokkuutesi  ja inhimillisyytesi.  Älä koskaan luovu niistä arvoista. Olen hyvin iloinen  muistoista, joita minulla on ollut punaisen kansan parissa. Niitä ei mikään voi pyykiä mielestäni.
-En ole tästä hiiskunut juuri muille. Tämä on viimeinen tentäväni Yhdysvaltain armeijassa. Tämä tehtäväni  ei ole enää sellainen, joka antaisi minulle tunteen siitä, että toimintamme on oikeutettua. Kuvitelmat ovat karisseet julmaan todellisuuteen vaikka olenkin ylentynyt varsin nopeasti kenraaliksi.  
-Olet aina tervetullut maatilaleni jonka olen ostanut  läheltä Wallovan laaksoa Seivova karhu.

Seisova Karhu: Sydämmeni iloitsee sanoistasi valkoinen veli. Olet punaisen kansan hyvä ystävä. Oletko tiennyt,  että punaiset veljeni  kutsuvat sinua nimellä Wovomas- joka tarkoittaa kansani kielellä  ystävää. Lähdin intiaanitiedustelijaksi  suuren vihan vuoksi, koska cheynne-soturit  surmasivat raaasti perheeni ollessani 5-vuotias. Jäin orvoksi.  Päätin kostaa ceynneille ja koko punaiselle kansalle, mutta kuolin itse sisäisesti. Viha on turmellut mieleni ja sydämmeni eikä minulla ole enää paluuta. Suuri henki on hyljännyt minut. Suuri Henki puhui minulle eilen. Se varoitti  mustista tuulista, jotka peittävät kaiken alleen. Tunsin oudon väristyksen ollessani leiri tulien ääressä. Liekit puhuivat,  Aaveet ovat ruvenneet tanssimaan ja vaativat  omansa. Luulen, että tämä on viimeinen retkeni.

Clark:  Vaikka tehtävämme onkin sangen ikävä, haluan uskoa  että mitään pahempaa ei satu. Ainakin toivon niin. Ehkä uskot liikaa henkiin ja näkyihin Suuri Karhu. Eivätkö nekin voi joskus erehtyä? Onko luottamuksesi niin suuri näkyjänne  kohtaan, ettei omalle arviointikyvylle  ja tunteille jää mitään varaa?
Seivova karhu: Henget ovat oikeassa kenraali.  Ne ovat aina kertoneet  totuuden ja antaneet ennus  merkin. En koskaan epäile niiden sanomaa. En nytkään. Olen valmistunut kaikkeen. Siksi kehotan sinua kääntymään takaisin kun se vielä on mahdollista.  Aaveet tanssivat ja varoittavat.

Seivova karhu ja Clark jatkoivat henkevää keskusteluaan. Pian tuli ilta.

Clark: Osastooooo seis! Leiriydymme tähän. On turha jatkaa matkaa kun kohta pimenee. Aamulla lähtö aikaisin. Levätkää kunnolla ja kerätkää voimia huomiseen.

Lähistöllä pieni joukko intiaaneja seurasi joukko osaston yöpuuhia tarkkaavaisesti.

-Mene kertomaan Täplä Hännälle, että joukko valkoisia koiria on asettunut yöpuulle lähelle paholais kanjonia.  Mene nopeasti. Aikaa ei ole hukattavaksi.  Hyökkäämme aamulla kun aurinko nousee. Se sokaisee heitä hetken aikaa. Varo ettei Pienen kuun vartijat huomaa teitä.
 
Pian juuri ennen aamun sarastusta suuri joukko cheynne-soruteita saapui paikalle sotamaalauksen kera.

 -Kyömynenä: Woah! Sanoimme Pienelle kuulle, että lähdemme etsimään puhveleita. En tiedä menikö juttu läpi. Hän vaikutti epäilevältä.  Päättelin sen siitä, että hän varoitti minua, jotten antaisi vihan sokaista itseäni. Pah! Mokoma squav! Squavin  hepeneet hän tarvitsisi.[/b]

Taina ei jatku jos ihan roskaa. Heitän sitten roskikseen!

Ei minusta ole käsikirjoittajaksi. Ei todellakaan. Aina löytyy jotain ette hei, ei tämä näin voi mennä, nyt sitten on sekaisin tuo sivu juoni ja jokin aina mättää näissä jutuissani. Joten on hyvä olla kirjoittamatta mitään ja jättää nämä asiat niille, jotka sen osaavat.

[AapoK]

Kumpikin käsikirjoitus toimii pohjatekstinä oikein hyvin. Hyvät lähteet ja taustatieto takaavat tarinaan kunnollinen historiallisen latauksen, joka draamallisen aineksen kanssa luo hyvän käsikirjoituksen.

Käsikirjoitus nro 2:ssa oli hyvää dialogia luutnantti Morrisin ja kenraali Clarkin välillä, omatunnon ja velvollisuuden ristiriidat näkyvät tekstistä. Käsikirjoitus loppuu myös sopivasti tilanteeseen, jossa valmistaudutaan seuraavaan tapahtumaan: taisteluun.

Jatka tämän aiheen ja käsikirjoitusprojektin parissa, hukkaan tätä ei kannata heittää. Hyvällä pohjalla juttu jo makaa!