Kirjoittaja Aihe: Pelisarjakuvat  (Luettu 18503 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Pelisarjakuvat
« : 03.01.2010 klo 10:47:08 »
Kuten sarjakuvavuoden 2009 -yhteenvedossani totesin, olivat pelisarjakuvat yksi kuluneen vuoden nousussa olevia trendejä.

Suomessakin ovat suurimmat, ilmiöiksi muodostuneet pelit Starcraft, Warcraft ja World of Warcraft tuttuja myös sarjakuvina.

Lisäksi myös Halo-sarjakuva on julkaistu Suomessa ja rapakon takaa myös minisarja, johon oikeisen linkin takaa avautuvassa arvostelussani ohimennen viittasin, on sekin julkaistu.

Tällaiset pelisarjakuvat ovat käytännössä olleet vain oheistuotteita, jollaisia on viime vuosien aikana nähty mm. pelien Dead Space ja Prototype tapauksessa. Menestyäkseen on pelin sarjakuvan takana oltava riittävän merkittävä, käytännössä ilmiö tai usean pelin sarja.

Vuoden 2009 aikana jenkkilässä kustantajat näyttivät hakevan voimakkaammin läpilyöntiä ja mm. Gears of War -sarjakuvaa (DC/Wildstorm) koetettiin puskea voimalla markkinoille. Uskoisin, että kustantajat eivät oikein aiemmin ole jaksaneet uskoa pelien voimalla markkinoitavien sarjakuvien tulevaisuuteen, kunnes eritoten World of Warcraft on saanut lisävipinää kinttuihin. Muistissa lienee edelleen, kuinka Dark Horse rakensi itselleen menestyksen mm. elokuvalisenssejä hyödyntämällä.

Kovin mielenkiintoisina en peleihin pohjautuvia sarjakuvia ole pitänyt, mutta tätä taustaa vasten on mielenkiintoista seurata, minne kehitys on pelisarjakuvia viemässä.

puro

  • Multirajoitteinen
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 261
  • Ei se siitä suttaannu.
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #1 : 03.01.2010 klo 11:53:47 »
Sam 'n Max sekä pelit että sarjakuvat ovat kokeneet toista tulemistaan viime vuosina.

JJ Naas

  • Toikkarointia lammashaassa
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 522
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #2 : 03.01.2010 klo 12:13:10 »
Hessu ja Aku seikkailevat Kingdom Hearts -mangassa.

Doctor Phantomizer

  • Kesyttämätön outolintu
  • Jäsen
  • Viestejä: 6 253
  • Bite from the dust til the dawn
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #3 : 03.01.2010 klo 15:00:38 »
Lisäksi myös Halo-sarjakuva on julkaistu Suomessa ja rapakon takaa myös minisarja, johon oikeisen linkin takaa avautuvassa arvostelussani ohimennen viittasin, on sekin julkaistu.

Ensimmäinen, Suomessakin julkaistu oli enemmänkin antologia. Jatko on käsittääkseni (siis en ole vielä kerennyt lukea) sitten sitä normaalia mini-sarjailua. Ja ensi vuonna taisi muuten olla lisää jatkoa tiedossa. Ensimmäinen paketti innosti minuakin, vaikkei muuten ole nämä pelisarjakuvat sitten hirveämmin kiinnostanut.
Osaa olen ollut aikeissa ostaa, mutta jäänyt ostamatta.

Menestyäkseen on pelin sarjakuvan takana oltava riittävän merkittävä, käytännössä ilmiö tai usean pelin sarja.

Halon tapauksessahan lähdettiin varta vasten tekemään laadukasta, ja lukemiskelpoista sarjakuvaa, eikä niinkään lelujen ohessa myytävää tavaraa.
Uskoisin että tälläkin on ollut vaikutus nousuun.

Tosin täytyy kyllä mainita, että minusta Japanilaiset Zelda ja Mario sarjakuvat olivat aikoinaan luettavaa tavaraa. Sonic on pärjännyt ihan mainiosti. Nyt saattaisi olla oikea hetki Earthworm Jimin paluulle. Oli muuten Marvel tavaraa:
"Ollie, the only people who have to worry about Big Brother are the people who are doing something wrong."-Green Lantern, Hal Jordan.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #4 : 03.01.2010 klo 15:35:10 »
Tosin täytyy kyllä mainita, että minusta Japanilaiset Zelda ja Mario sarjakuvat olivat aikoinaan luettavaa tavaraa. Sonic on pärjännyt ihan mainiosti. Nyt saattaisi olla oikea hetki Earthworm Jimin paluulle. Oli muuten Marvel tavaraa:

Hyviä nostoja, näin kauas taaksepäin en katsonutkaan, mutta ehdottomasti nämä ovat keskeisiä pelisarjakuvia.

Ensisijaisesti näen kaikkien silti olevan oheistuotteita tai korkeintaan osa fanikulttuuria. Tässä mielessä näen laadullisen aspektin mm. Halo-sarjakuvien tapauksessa olevan toissijaista.

Ehkä viime vuosien pelisarjakuvatkin ovat aiempien Nintendo-pelien ym. tavoin vain tällainen aaltomainen aikansa kestävä ja sitten laskeva trendi, ei sen suurempaa. Tosin tottahan mm. Sonic-lehtiä on julkaistu kauan sen jälkeen kun lehti Suomessa katosi hyllyiltä.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #5 : 03.01.2010 klo 15:57:36 »
Hyviä nostoja, näin kauas taaksepäin en katsonutkaan, mutta ehdottomasti nämä ovat keskeisiä pelisarjakuvia.
Vaikka niitä ei liki kukaan muistaisikaan? :o

Onhan noita kaikkia Metal Gear Solideja (jossa sentään oli Ashley Wood piirtämässä) yms ja etenkin manga on täynnänsä peli-juttuja alkaen Pokemonista, Digimonista, Street Fighterista, Suikoden IIIsta,  Phoenix Wright Ace Attorneystä jne jne.

Elokuvien peliversioista on tehty sarjakuvia kuten vaikkapa Star Warsin Force Unleashed.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #6 : 03.01.2010 klo 16:23:43 »
Minusta vaikutti kuin Nintendo-lehteä sarjakuvineen olisi lukenut lähes puoli sukupolvea. Eri asia on tietysti, etteivät sarjakuvat juuri omillaan seisoneet, vaikka ainakin Sonic ilmestyi omana lehtenään.

Mangan puolella tuotteistus on perinteisesti hyvin ammattimaisesti hoidettu. Niiden suhteen en ole varma voidaanko edes puhua konvergenssistä – ainakaan se ei ole tarpeen – koska animen, mangan, pelien jne. oheistuotteiden kytkökset ovat vähintään yhtä tiiviissä kuin Disneyn tuotosten.

Tällaisia Pokemonin kaltaisia tuotoksia on hieman jo vaikea mieltää pelisarjakuviksi, vaikka kiistämättä ensin tulivat pelit ja sitten kaikki muu. Toisin on vaikka viime vuonna lehtihyllyiltä viimeiseen osaansa Suomessa päättynyt Yu-gi-oh!, joka sai alkunsa mangana.

Miha

  • Vieras
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #7 : 03.01.2010 klo 17:53:57 »
Lopunperä on julkaisemattomaan peliprojektiin pohjautuva sarjakuva, tätä projektia vedin vuonna 2002 housemarquella.

Taavi Suhonen

  • Jäsen
  • Viestejä: 162
  • Don't dream it, be it
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #8 : 03.01.2010 klo 18:42:02 »
Tosin tottahan mm. Sonic-lehtiä on julkaistu kauan sen jälkeen kun lehti Suomessa katosi hyllyiltä.

Ainakin täällä Itä-Suomessa on viime keväästä asti saanut alkukielistä versiota isompien markettien lehtihyllyistä vähän reilun 3 euron hintaan.

Tosin täytyy kyllä mainita, että minusta Japanilaiset Zelda ja Mario sarjakuvat olivat aikoinaan luettavaa tavaraa.

Kumpainenkin sarja jäi harmi kyllä Suomessa kesken. Zeldasta vastasi legendaarinen Shoutarou Ishinomori (Cyborg 009, Kamen Rider).

Nyt saattaisi olla oikea hetki Earthworm Jimin paluulle.

Nykykonsoleille ilmestyy piakkoin ladattavana pelinä Earthworm Jim HD (ykkösen uusintaversio) ja Earthworm Jim 4 on ilmoitettu olevan tekeillä, joten voisi tosiaan olla sopiva hetki. Peleihin perustava animaatiosarja pyöri aikoinaan Suomessakin nimellä Jimi Matala.

Mikko Akkola

  • Jäsen
  • Viestejä: 489
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #9 : 03.01.2010 klo 21:16:00 »
Tulisikohan Kimmo Lemetin "Gone with the Blastwave" luokitella pelisarjakuvaksi? Sarjan huumori perustuu mielestäni melko paljon netti-FPS-pelikulttuuriin. Kuitenkaan viittauksia tiettyyn peliin tai pelaamiseen ei ole. Ei sitä pelisarjakuvaksi voi tunnistaakaan ellei ole kokemuksia edellämainitusta kulttuurista.

Gone with the Blaswave on luettavissa osoitteessa http://www.blastwave-comic.com ja se on ilmestynyt myös paperisena.

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 392
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #10 : 03.01.2010 klo 21:30:29 »
Tulisikohan Kimmo Lemetin "Gone with the Blastwave" luokitella pelisarjakuvaksi? Sarjan huumori perustuu mielestäni melko paljon netti-FPS-pelikulttuuriin. Kuitenkaan viittauksia tiettyyn peliin tai pelaamiseen ei ole. Ei sitä pelisarjakuvaksi voi tunnistaakaan ellei ole kokemuksia edellämainitusta kulttuurista.

Ei varmaankaan. Noita peliharrastajille suunnattuja nettisarjoja kun on noussut kuin sieniä sateella ja ne ovat sitten jo oma genrensä.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one. // comixblag

Mikko Akkola

  • Jäsen
  • Viestejä: 489
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #11 : 03.01.2010 klo 21:34:55 »
Ei varmaankaan. Noita peliharrastajille suunnattuja nettisarjoja kun on noussut kuin sieniä sateella ja ne ovat sitten jo oma genrensä.

Ahaa. Kyseessä on siis "peliharrastajille suunnattu nettisarja", eikä siis mikään pelisarja. Roger.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #12 : 03.01.2010 klo 21:46:17 »
En sitä avausviestissäni täsmentänyt, mutta tarkoitin tämän keskustelun juurikin lisenssisarjoista käytävään keskusteluun.

Yleisesti peliaiheita hyödyntäviä sarjakuvia, erityisesti nettisarjoja, voidaan käsitellä tarkemmin muissa ketjuissa.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #13 : 21.02.2010 klo 02:09:36 »
Muistissa lienee edelleen, kuinka Dark Horse rakensi itselleen menestyksen mm. elokuvalisenssejä hyödyntämällä.

Tumma hepo jatkaa samaa rataa: Mass effect redemption lehden myötä.
Hellgate londonistahan saivat pari vuotta sitten aikaan... no, minisarjan kumminkin vaikka yksikin lehti olisi piisannut.

Jo mainittu Wildstormin kautta tullut Prototype miellytti sen ensimmäisellä numerollaan ollen ilkeän rujo ja viihdyttävä.

itse ilahduin kuullessani brittitutulta Army of Two sarjakuvasta.
EAn ja IDWn lehdestä esimakua eli näytettä Wouldyoukindlyssä

pelit ovat jo kauaan olleet elokuvien lähde, nostaen osassa elokuvaväkeä pahaa verta.
Fraasi "kuin katsoisi jonkun muun pelaavan" on liki "sarjakuvamaisen" tapainen jolla kai pitäisi olla loukkaava ja halventava sävy.
Enin osa elokuvia olisi miljoonakertaisesti parempia jos olisivat sarjakuvamaisempia.

Yhteistyö on looginen jatko.
Stereotypioissa on totuuden siemen(kunhan on älykäs ja ymmärtää stereotypioiden olevan niitä, tyhmyys yhdistettynä stereotypioihin on aina vaarallista) ja niinpä luovin segmentti onkin elokuvien ja kirjallisuuden sijaan pelien ja sarjakuvien maailmassa.

kumpaakin katsotaan nenänvartta pitkin alas ja ainoa tavoite on saada ihmisten mielenkiinto ja vangita se , mutta niin että sekä tekijät että kokijat viihtyvät.
Silloin yleensä uskalletaan mennä pidemmälle, joko siitä missä aita on matalin tai korkeammalta kuin mihin muilla eväin päästäisiin.

hauskana sivuviitteenä nostettakoon sekin kuinka ei konsoloidut(se on ehkä sana?) ja tietokoneettomat pelit kuten Dungeons &Dragons ja Warhammer ovat myös saaneet sarjakuvalliset sovitteensa.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Pelisarjakuvat
« Vastaus #14 : 21.02.2010 klo 08:39:42 »
Jo mainittu Wildstormin kautta tullut Prototype miellytti sen ensimmäisellä numerollaan ollen ilkeän rujo ja viihdyttävä.

En ole tutustunut siihen, mutta tyylillisesti oltiin ilmeisesti pelin kanssa hyvinkin samoilla linjoilla.

Wildstormin uutuus on myös Dante's Inferno, joka pelinä näyttää tavanomaiselta konsolitoiminnalta, mutta sarjakuvana jo hieman kunnianhimoiselta, koska visuaalinen ilme hakee vaikutteensa jostain Bill Sienkiewiczin suunnalta.