Koska tästä oli keskustelua useammassa eri ketjussa - ja niistä on jo aikaa useampia kuukausia - laitan nyt uudella otsikolla linkin tähän, että viime vuonna Lapin yliopistoon tekemäni pilapiirroksia käsittelevä gradu on nyt
ladattavissa kiinnostuneille täältä.
Tässä on siitä tehty virallinen tiivistelmä:
Työn nimi:
Sävytysviivoja ja suljettuja muotoja – kaksi piirroksellista lähestymistapaa pilakuviin
Tekijä: Jyrki Vainio
Sivumäärä: 73
Vuosi: 2008
Tiivistelmä:
Tässä tutkielmassa hahmotellaan historialliseen kontekstiinsa kahta erilaista piirroksellista lähestymistapaa pilapiirtämiseen: Suomessa vallitsevaa, Kari Suomalaisen huippuunsa hiomaa pelkistettyä, suljettujen muotojen ja selkeiden silhuettiviivojen tyyliä; ja amerikkalaisten piirtäjien suosimaa Searlen – Oliphantin tyyliä, jossa yhdistyy pätkittelevä, alati muuttuva silhuettiviiva ja ohut viivavarjostus. Yleisesti ottaen niistä tuntuisi piirtyvän seuraavanlainen kehityslinja: 1900-luvun alussa, fotomekaanisten painomenetelmien tultua käyttöön ja nykymuotoisen lehtipiirtämisen alkaessa, poliittiset pilapiirrokset olivat hyvin moniviivaisia. Ne olivat perineet ilmaisumuotonsa niitä edeltävän aikakauden puukaiverruksista, jotka olivat sidoksissa pitkään kansanomaisen poliittisen grafiikan perinteeseen.
1920-30-luvuilla kuvien tyyliä lähdettiin pelkistämään, sävyviivat alettiin jättää pois ja keskityttiin silhuettiviiva-piirtämiseen ja kuvan sävykirjon tarkkaan rajaamiseen. David Low oli tämän kehityksen avaintekijä.
Pelkistys saavutti huippunsa vuosisadan puolivälissä. Englannissa tyyliä edusti Giles, jonka kuvat olivat silhuettiviiva-painotteisia, mutta hyvin yksityiskohtaisia; Suomessa tämän kehityksen vei vielä pidemmälle, kenties lakipisteeseensä saakka, Kari Suomalainen.
Vuosisadan puolivälissä alkoi myös pelkistyksen vastaliike, kun Ronald Searle modernin ranskalaisen piirrostaiteen ja saksalaisten dadaistien innoittamana alkoi soveltaa näiden viivankäyttötekniikkaa pilapiirtämiseen. Seurauksena oli moniviivaisuuden paluu, mutta tällä kertaa irrotettuna klassisesta, viktoriaanisen kauden perinteestä, jossa se oli edellisen kerran pilakuvissa esiintynyt. Searle muovasi moniviivaisen pilapiirrostyylin, joka soveltui moderniin aikakauteen.
Voidaan todeta, että amerikkalainen moniviivainen tyyli antaa tekijälleen monipuolisempia vaihtoehtoja tyylin soveltamiseen, kuin huippuunsa pelkistetty suomalainen tyyli: siellä suosittu viivankäyttötekniikka antaa tekijälleen liikkumavaraa niin realistiseen kuin karrikoituunkin suuntaan: sitä käyttäen on mahdollista tehdä sekä vakavia, että kevyitä kuvia, jotka silti voidaan tunnistaa tehdyksi samalla tyylillä.
Tekstin alussa on teoreettisempaa huttua viivapiirrosten tutkimisen käsitteiden määrittelystä, mutta sen jälkeen se on selkeämpää alan historian läpikäyntiä.
Jos tekstistä on teille jotain hyötyä ja päädytte viittaamaan siihen jossakin, kertokaa minullekin.