Kirjoittaja Aihe: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi  (Luettu 205642 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 350
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #495 : 28.01.2020 klo 22:20:05 »
Tosi hienoa että sait tuollaisen kutsun  Britteihin. Olen hyvin iloinen tälläisistä rohkaisevista uutisista kaiken ikävän uutisoinnin vanavedessä. Ne kannustavat meidän nuoria tekijöitä ja tietenkin muitakin. Suomessa on lahjakkaita tekijöitä paljon. Soisin heillekin näkyvyyttä. Monilla heistä olisi mahdollisuuksia myös ulkomailla, mutta siihen tarvitaan hiukan onnea ja kuten totesit, myös kontakteja. Niillä on hyvin tärkeä merkitys. Kyllä sana sitten kiirii puskaradio menetelmällä....🤑. Alku on usein haasteellista. Mutta kun jatkaa päämäärätietoisesti itsensä markkinointia ja uskoo itseensä, se on hyvä alku.
Katselin tässä yhtenä päivänä Akateemisessa jälleen.... noita omakustanteita siellä päässä yhdellä hyllyllä. Siellä teidänkin julkaisunne  komeili huikean värikkäänä ja kutsuvana. Mietinkin, että onneksi meillä on joitakin realistisen sarjakuvan taitajia, jotka jatkavat edelleen uusien  tarinoiden tuottamista.
Tällä viikolla kävin Turun sarjakuvakaupassa. Siellä alakerrassa oli ainakin 10 nuorta sarjakuvan tekijää piirtämässä. Oli rohkaisevaa jutella heidän kanssa. He kokoontuvat siellä ilmeisen säännöllisesti. Minuakin vanhaa pyydettiin mukaan joukkoon. Se tuntui tosi kivalta. Voisihan sitä ehkä joskus rohkaistua , kun sitä sarjakuvaa minultakin on pyydetty usein. Olen minä aloitellutkin jotain pientä, mutta sitten innostus on hiipunut. Arvostin tosiaan kovasti saamaani kutsua tulla näiden nuorten lahjakkuuksien joukkoon nauttimaan sarjakuvan tekemisestä. Ehkäpä...joskus👍
Korjaan. Kävin viime viikolla tuolla liikkeessä. Menee jo päivissä sekaisin.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2020 klo 23:11:18 kirjoittanut OM »

STD

  • Jäsen
  • Viestejä: 497
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #496 : 28.02.2020 klo 01:40:07 »
Sain kunniamaininnan Otavan kuvituskilpailussa. (Oppimisen palvelut)

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 350
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #497 : 28.02.2020 klo 13:30:12 »


Hieno uutinen tuollainen kunniamaininta, Millaisella työllä osallistuit kilpailuun? Mitä piti kuvittaa?

STD

  • Jäsen
  • Viestejä: 497
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #498 : 28.02.2020 klo 13:56:02 »
Tällainen kilpailu oli viime vuoden loppupuolella. N. 200 osallistui.
https://oppimisenpalvelut.otava.fi/uutiset/osallistu-otavan-kuvituskilpailuun/

Kilpailun neljän voittajan työt ovat Otavan sivuilla. Meidän kunniaminittujen töitä ei ole pantu esille.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 127
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #499 : 28.02.2020 klo 17:30:47 »
Tällainen kilpailu oli viime vuoden loppupuolella. N. 200 osallistui.
https://oppimisenpalvelut.otava.fi/uutiset/osallistu-otavan-kuvituskilpailuun/

Kilpailun neljän voittajan työt ovat Otavan sivuilla. Meidän kunniaminittujen töitä ei ole pantu esille.

Onnittelut! Hieno suoritus.

STD

  • Jäsen
  • Viestejä: 497
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #500 : 28.02.2020 klo 17:41:37 »
Kiitoksia. Toivottavasti tää johtais johonkin. Alkaa tää makailu jo pikkuhiljaa riittää.

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 350
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #501 : 28.02.2020 klo 18:11:03 »
Mikä sinut saa makoilemaan? Ei muuta kuin kun kevät tulee niin kävelysauvat käteen, raittiiseen ilmaan lenkille,  niin mieli pysyy iloisena ja virkeänä. Minulla päivät tahtovat olla myös tylsän samanlaisia. En pysty makoilemaan kuitenkaan selkäni takia.
Kiva jos tuo Otavan juttu poikisi sinulle töitä kuvitusten parissa STD. Pidän peukut pystyssä.
Minkäkin odottelen, tai olen jo minusta tarpeeksi pitkään odotellut sitä Helsingin yliopiston opettajan ja luennoitsijan yteydenottoa niistä intiaaniaiheisista kuvista, kun piirsin hänelle näytekuvan Geronimosta ja joku muu päällikkä, jonka nimeä en muista. Luulen. että on taas vaan katteettoia lupauksia, vaikka kuvat tekivät vaikutuksen häneen.
Mutttä tämän topiki nimi oli"kerro ilonaiheesi". No tuo ainakin oli hetkellistä iloa tuottava asia, että sain kuvillani herätettyä kuitenkin mielenkiintoa  tuossa professorissa.

Ilonaiheeni vielä lopuksi, nyt näyttäisi siltä, että vihdoin saisin nuo sarjakuva dvd:n CBR-tiedostot auki tuolla Jukka Laineen  mainitsemalla  CDisplay Ex ohjelmalla EHKÄ?.  MUTTA......Norton virusturva ohjelman kanssa on kuitenkin ongelmia, kun se pitää ohjelmaa viruksena ja poistaa tiedoston kun sen saan ladattu. Jos tuon vielä saisin ratkaistuksi niin ilon aihe todella suuri minulle.
« Viimeksi muokattu: 28.02.2020 klo 18:17:10 kirjoittanut OM »

Mikael Mäkinen

  • maziwapp
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • Ostapa kuule sarjakuvaa.
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #502 : 16.07.2020 klo 18:16:04 »
Kolmekymmentäviisi ikävuotta tuli täyteen tänään ja profiilissani on kakkua!

Mutta, ilonaiheeni sarjakuvantekijänä: Thunderboltin tekemisestä on tullut rahaa, omat sarjakuvat ovat edenneet vähän, ja sitten pääsin piirtämään oikein kunnon sotasarjakuvaa, jonka tekeminen on ollut kovinkin virkistävää!

Ja koska jotain täytyy valittaakin, niin nähtävästi Kvaakkilaisilla sarjakuvantekijöillä on kovin vähän ilonaihetta, sillä ikävuosieni kolmekymmentäneljä ja kolmekymmentäkolme ilmoitukseni olivat tällä samalla välilehdellä*. Joten iloitkaa, te hyvät ihmiset!

Edit: *katsoinpa väärin, aiemmat olivatkin viime sivulla. Iloitkaa silti!

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 757
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #503 : 30.07.2020 klo 13:30:53 »
YouTube-kanavani saavutti vihdoin 100 tilaajan rajan. (Ja sain lyhyemmän kanavaurlin youtube.com/c/reimamak/) Yli 2 ja 1/2 vuotta siinä meni. Videoitakin näkyy olevan pian 150, tosin vain reilu 2/3 niistä tätä tuoreempaa sarjakuva-aiheista. Silti, usein ei kulu viikkoakaan ettenkö harkitsisi lopettamista.  :)
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Mikael Mäkinen

  • maziwapp
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • Ostapa kuule sarjakuvaa.
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #504 : 16.07.2021 klo 01:35:51 »
Kolmekymmentäviisi ikävuotta tuli täyteen tänään ja profiilissani on kakkua!

Kolmekymmentäkuusi ikävuotta tuli täyteen tänään, ja uudistusten jälkeenkin on profiilissani kakkua!

Joten jälleen: ilonaiheeni sarjakuvantekijänä: Thunderbolt työllistää edelleen, ainakin kolmen numeron verran vielä. Nyt kun käyn taas tehtaassa työssä, niin tämä tuntuu aika raskaalta tähän päälle, varsinkin kun haluaisi sitä omaakin sarjakuvaansa joskus tehdä. Mutta sopimukset ovat sopimuksia, ja niistä pidetään kiinni! Ja raha sitten taas on aina kivaa, joten jätetään siihen. Kulunut vuosi on ehdottomasti sarjakuvan tekemisen kannalta sivumäärällisesti ennätysvuosi. Valmiiksi on tullut, Thunderbolttien tekemisen sivussa, Panssarikenraali - Ruben Lagus: Ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari, joka ilmestyy nyt 1.10 kauppojen hyllylle. Nimenomaan siis kioskilevitykseen. Sen jälkeen voikin jo sanoa jotain saaneensa aikaiseksi!

Yhden oman homman käsikirjoittamiseen sain myös apurahan, ja täytyy sanoa että kun on tässä  muutaman vuoden tehnyt vain muiden juttuja, niin tämän tekeminen tuntuu niin upealta. Ja tästä tulee hyvä. Neliosainen sarjakuvalehti, joka on siis yksi tarina jaettuna yhdeksi minisarjaksi. Kaikki on jo kirjoitettu, ja ensimmäinen osa on ruutujaotettu jo niin, että sen pystyy lukemaan kokonaisuutena. Ja vaikka itse sanonkin, tästä tulee todella upea. Olen siis iloinen!

Ps. viime vuoden päivitykseni jälkeen on vain Reima ollut sarjakuvantekijänä iloinen. Mutta onhan toki Mäkisten pidettävä yhtä! Haastan siis ainakin Kespan ja Welzun olemaan iloisia sarjakuvantekijöitä ja kirjoittamaan siitä täällä!

Mikael Mäkinen

  • maziwapp
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 1 395
  • Ostapa kuule sarjakuvaa.
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #505 : 16.07.2022 klo 11:43:11 »
Kolmekymmentäkuusi ikävuotta tuli täyteen tänään, ja uudistusten jälkeenkin on profiilissani kakkua!

Kolmekymmentäseitsemän ikävuotta tuli täyteen tänään, ja profiilissani on kakkua!

Joten ilonaiheeni sarjakuvantekijänä kuluneelta vuodelta! Vuosi sitten mainittu Panssarikenraali - Ruben Lagus: Ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari ilmestyi, ja oli viime vuoden myydyimpien kotimaisten sarjakuvien listalla numero 9. Iloitsin kovin.

Kuten myös viime vuonna mainitsin, sain apurahaa. Joten omakin projekti on nyt vihdoista viimein edennyt siihen pisteeseen, että se ilmestyy ensi vuonna! Olen siitäkin iloinen! Neliosainen sarjakuvalehti, joka on siis yksi tarina jaettuna yhdeksi minisarjaksi. Käsikirjoitus täysin tehtynä, piirrokset 90 prosenttisesti tehtynä, tussaus 90 prosenttisesti tehtynä ja väritys etenee myös. Tästä tulee todella upea, sanon itse itselleni ja kaikille muille koko ajan.



Thunderbolt jatkaa ilmestymistään taas tänä vuonna, mikä on rahallisesti hyvä ja nyt maanantaina olisi tarkoitus käydä Panssarimuseossa ottamassa melkoisen paljon referenssikuvia seuraavaa sotasarjakuvaa varten, jossa käsikirjoittajana jälleen Vesa Vitikainen.

Ps. hämmentävästi koko vuoden aikana ei yksikään sarjakuvantekijä ollut iloinen.

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 903
Vs: Sarjakuvantekijä: Kerro ilonaiheesi
« Vastaus #506 : 16.07.2022 klo 15:30:25 »
Koska sinä olet se virallisesti iloinen.
Mutta projektisi eteneminen on ilon aihe.
Onnittelut!