Kirjoittaja Aihe: Blade of the Immortal  (Luettu 10127 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Blade of the Immortal
« : 25.01.2009 klo 13:49:58 »
Hämmästyttävää kyllä, ei Hiroaki Samuran Blade of the Immortal -mangalla ollut vielä omaa ketjuaan, vaikka siitä useassa ketjussa keskustellaankin.

Kolmannesta pokkarista lähtien olen ollut sarjan lumoissa, mutta pokkarista 16 alkanut tarinakaari on ollut hirvittävää seurattavaa. Luontevan mittainen päätös tarinalle olisi tullut eteen jo numerossa 18, mutta Hiroaki päätyi kiduttamaan lukijaansa pokkarikaupalla ennen kuin hän vasta numerossa 20 suostuu viemään juonta eteenpäin.

Tällä välin Samura näyttää hukanneen oman visionsa ja sarja on tuuliajolla. Koukkaus kauhugenren ja ties minkä puolelle olivat kenties jotenkin perusteltavissa, mutta kuinka ihmeessä näiden pokkareiden aikana Samura on kuvitellut vievänsä tarinaa edes välttävästi lukijaa tyydyttävällä tavalla eteenpäin?

Vaikka sarjan muut elementit minut aiemmin saivatkin sarjaan koukkuun, ovat pitkään sen tinkimättömällä voimalla jyrätyt toimintakohtaukset ja väkivalta kannatelleet intoa yllä. Ja voi pojat, kyllä tuntuikin jälleen pitkästä aikaa hyvältä nähdä juuri sellaista materiaalia.

Toivottavasti tästä eteenpäin meno jatkuu jälleen ryhdikkäänä.

zoukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 14
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #1 : 08.02.2009 klo 13:27:01 »
Jumaloin sarjan piirrosjälkeä. Tarina ei vain koskaan napannut kolmatta opusta pidemmälle, vaikka makaaberista matskusta pidänkin. Mutta näin siinä käy kun haluaa tehdä kaiken ite...

(käsikirjoittihan mies tämän itse?)

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #2 : 08.02.2009 klo 13:31:23 »
Sarja on lähtöisin Samuran itsensä käsistä myös tarinan osalta.

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #3 : 26.09.2012 klo 12:51:18 »
Blade of the Immortal loppuu ensi vuoden helmikuussa: www.animenewsnetwork.com/news/2012-09-24/blade-of-the-immortal-manga-to-end-after-19-years

Onko Jiksi tai joku muu vielä jatkanut sarjan seuraamista? Mihin suuntaan on meno sittemmin mennyt? Oma seuraaminen jäi alkutekijöihin jo pitkän aikaa sitten karsiessani hyllystä tavaraa. Tavallaan kiinnostaisi jatkaa taas, mutta varma en kyllä ole.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #4 : 26.09.2012 klo 14:21:28 »
Onko Jiksi tai joku muu vielä jatkanut sarjan seuraamista? Mihin suuntaan on meno sittemmin mennyt?

Viimeisin ostamani pokkari oli 21, ja seuraan sarjan vielä loppuun saakka, kunhan ehdin.

Sarja on pokkarista 3 lähtien aina pokkarin 10 tienoille parhautta, sitten Samuralla alkaa karkailla kidutusvisiot käsistä.

On siinä lukijalla riemussa pitelemistä, kun pokkarit 16-21 – neljännes sarjan suunnitellusta kokonaiskestosta - luuhataan yhdessä ja samassa kidutuskammiossa.

Tietysti lukija Samuran valintojen kautta kokee vankeuden painostavan keston ja siten tekijän valinta on ymmärrettävä, mutta harkintakyvyttömyydeksi minä tällaista töröilyä jo sanoisin.

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #5 : 26.09.2012 klo 19:20:59 »
Kiitos nopeasti tulleesta näkemyksestä.

Tietysti lukija Samuran valintojen kautta kokee vankeuden painostavan keston ja siten tekijän valinta on ymmärrettävä, mutta harkintakyvyttömyydeksi minä tällaista töröilyä jo sanoisin.

Tuntematta tosiaan asiaa sen tarkemmin, on tuohon lopputulemaan helppo yhtyä. Jos jotain näissä pitkissä sarjoissa karsastan niin juuri toistoa ja paikalleen jämähtämistä, jotka molemmat ovat yleisiä kuoppia. Erikseen ovat sitten sarjat joiden status on muutenkin vain siinä että tarjotaan lukijoille tuttua ja turvallista ajanvietettä. Tähän ryhmään en Blade of the Immortalia laske.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #6 : 26.09.2012 klo 20:31:42 »
Kyllä se niin on, että kahdessa ensimmäisessä pokkarissa Samura vasta hakee omaa ääntään, ja sarja on ikäänkuin esiversio tulevasta itsestään, joten rohkaisen tarttumaan jatkoon.

Olen sarjaan tiukasti koukussa vieläkin, mutta loppuvaiheessa jo epäuskoisena silmäilin hupenevia sivuja peläten, että seuraavassakin pokkarissa vielä jumitetaan samoissa kuvioissa.

Tekisi puolittain mieli julistaa, että olisi parempi loikata nämä pokkarit kylmästi ylitse, mutta todennäköisesti on parempi mikäli tämän vaiheen tietää jatkuvan puoli iäisyyttä, jolloin siihen osaa suhtautua sen vaatimalla kärsivällisyydellä.

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #7 : 27.09.2012 klo 09:11:28 »
Totta kyllä että tieto mahdollisista jämähtämisistä yms etukäteen auttaa pääsemään niiden yli eli jatkamaan lukemista.

Kaksi ensimmäistä minä tästä taisinkin lukea, joten puheidesi perusteella se mahdollisesti koukuttava asia jäi vielä lukematta. Kun sarja nyt kerran on loppumassa, voisin siihen tarttumista uudestaan tosissani harkita. Yksi syy poistamiseen omasta hyllystä oli tietämättömyys sarjan lopullisesta pituudesta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #8 : 22.12.2017 klo 20:05:50 »
Onhan tästä kaikki sarjakuvat elokuviksi -ketjussa turistu, mutta kirjoitetaan mielipiteet omaan ketjuunsa.

Mustavalkoinen aloitus on aika ässä. Elokuva voittaa puolelleen heti siltä seisomalta.

Lähdeaineistouskollisuus on korkealla, kuten Aasiassa noin niin kuin ylipäänsä on ollut tapana. Ensimmäisten taistelujen mielipuolisimmatkin kauhuvivahteet on säilytetty.

Harmi vain, että toisen kuolemattoman tapaamisesta lähtien leffa luistelee alamäkeä koko pitkän kestonsa.

Hahmoja ja tapahtumia on niin paljon, että tolkullista juonirunkoa on hädin tuskin saatu mukaan. Kohtauksia kelataan sellaista vauhtia, että mangaa tuntematta ei olisi selvä, että miten ne aina edes liittyvät toisiinsa.

Tunnustan, en muista enää sarjan loppuosia, sarja ei enää siitä monen monituista pokkaria kestäneestä vankilakidutuksesta eteenpäin enää oikein iskenyt. Silti mentiin viimeinen puoli tuntia vähän niin kuin sinnepäin.

Kaksi kolmannesta hahmoista pois, rauhallista metsässä kävelyä ja taustapolitiikkaa mukaan niin tästä olisi tullut mahtava pätkä.

Tällaisena ihan kivaa uusvanhaa miekanheiluttelua. Plussaa Samuran höpsöjen mielikuvitusaseiden siirtämisestä valkokankaalle.

Toni

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 726
  • Tähtivaeltaja Sarjakuvaneuvos Rakkaudesta Kirjaan
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #9 : 04.11.2020 klo 16:47:51 »
Mulle tuo Takashi Miiken Blade of the Immortal -elokuvaversio kolisi kuin miekka kasvoihin:

https://tahtivaeltajablogi.com/2020/11/04/elokuvat-blade-of-the-immortal-2017/

"Lopputulos on hallittu, alkuperäistä sarjakuvaa kunnioittava elokuvahelmi, jossa ruumiita tulee enemmän kuin lunta jouluaattona."
https://tahtivaeltajablogi.com – Ilman on paha elää!

Antti Valkama

  • Jäsen
  • Viestejä: 888
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #10 : 05.11.2020 klo 10:56:50 »
Minäkin pidin.

Leffa muuten oli japanilaiseksi fantasiaelementtejä sisältäväksi toimintaelokuvaksi varsin harvinainen tapaus. Siinä ei näet ollut hervottomia ongelmia juonessa eikä näyttelemisessä. Oseimmiten on, jommassakummassa tai molemmissa.

Satunnaisostos

  • Jäsen
  • Viestejä: 11
Vs: Blade of the Immortal
« Vastaus #11 : 14.11.2020 klo 18:21:30 »
Elokuva katsottu. Pidin kovasti, mutta vain varauksella.

Koko sarjakuva on luettu aikanaan alusta loppuun, ja matkassa on ollut niin nousuja kuin laskuja. Ylipäätään kunnioitettavaa, että sarjakuvassa oli selviydytty loppuunkin asti ja ajoittain varsin löperöistä käänteistä ja junnaavasta kerronnasta huolimatta sarja sai lopulta arvoisensa lopun. Entä itse elokuva, miten noin 6000 sivun sarjakuva muuntautuu parin tunnin rutistuksessa. Huikea määrä tapahtumia ja käänteitä on saatu upotettua elokuvaan, mielestäni aika lailla liikaakin. Monen kohtauksen dramatiikka ei toimi kunnolla, kun se mikä oli sarjakuvassa pysäyttävää ja iso käänne, juostaan läpi kiireellä että päästäisiin seuraavaan isoon kohtaukseen.

Hahmokatrasta on luonnollisesti karsittu todella kovalla kädellä, mutta olisi pitänyt karsia ehkä enemmänkin. Mukana on monia sarjakuvan oleellisia pelureita, jotka nyt käyvät vain näyttämässä kasvonsa ja joista sitten pohtii, että oliko tuollakin joku merkitys. Samoin tapahtumapaikkojen osalta vaivaa tietty maisemattomuus, kaikki kahakat tapahtuvat joko jossain kylän laitamilla, tien varrella tai metsissä, aina samanlaisen näköisessä. Sarjakuvassa miljöökuvaukseen keskityttiin enemmän, vaikka tämä ei mangojen vahvuusaluetta yleensä olekaan.

Myös muutamat massataistelut ovat elokuvassa aika lailla pitkitettyjä ja turhia. Helposti huomaa, että vastapuolen sotureiden näyttelijöitä ei ole edes ohjeistettu kunnolla, tehtävä on lähinnä "juokse tai kävele kohti ja kuole miekkaan. Mieluiten 1-2 kerrallaan."

Mutta harvoin näkee toimintaelokuvaa, jota katsoessa aika menee näin helposti kuin siivillä, melkein jokaista kohtausta silmät auki tapittaen ja sen merkityksellisyyttä ihaillen. Kyllä tämä on komeaa, veristä ja toimivaa kostoeeposta, ja ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Sarjakuvaa suosittelen tietysti kaikille. Sarjakuvassa on omat heikkoutensa, mutta silti vahvimpia mangan jatkosarjoja, mitä maailmasta löytyy.