Täytyy sanoa että Sami Makkosen Kalevala on komeaa jälkeä. Asettuu graafisesti jonnekin Akseli Gallen-Kallelan ja Bill Sienkiewiczin väliin, kansallisromanttisen kohdatessa ekspressionismin.
Piirrosjälki on komeaa graniitinjykevyydessään.
Joukossa on selkeitä lainoja mutta ne ovat enemmän homage kunnianosoituksia, miksi suotta keksiä pyörä uudestaan kun on jo täysin toimiva malli olemassa.
Useimmat valinnat ovat tuoreita ja toimivia.
Koska aikaisemmin on lähinnä Kristian Huitulan kaksiosainen Kalevala ei näitä voi verrata vaikka lähdeteos on sama.
Väripaletin käyttö on myös oivallinen, tarpeeksi joustava nopeaan sujuvaan lukemiseen mutta maalauksellisuus sallii pidemmät syventymiset yksittäisiin ruutuihin.
Itselle isoimmat miinukset tulevat kovakantisuudesta ja ajoittaisesta käytetystä fontista.
Ei siis koneladotusta fontista, sen kanssa olen valmis elämään, mutta välillä tulee loitsuja fraktuurana ja kestää hyvän tovin ennen kuin hahmottaa onko loistu/laulu suomeksi vai serbokroatiaksi.
Makkosen suurtyö varmasti herättää tunteita. Itselle Walter Simonsonin aasamyyttien ja populaarikulttuurin goottilaisuuden ja cthulhumythoksen kuvaston sijoittaminen kansalliseepokseen on liikaa.
Naiset kun pitäisi esittää eloveena-neitsyinä ja sankarit sankareina eikä sergio leonen elokuvasta karanneina laitapuolen kulkijoina.
Parhaiten tästä tulee se samanlainen fiilis kuin Amorphiksen, Sentencedin ja kumppanien versioinneista Kalevalasta: ei ole oppilaitoksen pakkopullaa joka pitää tankata väkisin läpi vaan myytin tulkintaa sen perusosista lähtien.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos.
