Dekkaripähkinöiden kimpussa

© Jusa Hämäläinen
© Jusa Hämäläinen

Joensuun sarjakuvaseuran uusi albumi on nimeltään Dekkarelia – Hämärähommia rajamailta. Sen sarjakuvia yhdistävät rikokset ja niiden kovasti tutunoloiset tapahtumapaikat. Nokkela lukija saa helposti selville sen, että rikospaikkoina tarinoissa toimii Joensuu.

Tarjolla on ruudinsavua, kovanaamoja ja lakonisia repliikkejä, mutta myös arkisempia arvoituksia ja vaikeaselkoisempiakin tapauksia.

Rikosantologia Dekkarelia on Joensuun Sarjakuvaseuran julkaisuista tukevin. Dekkarelia on jatkoa sarjakuvaseuran kareliaanitrilogialle, jonka muodostivat Kalevala.aiheinen Sariola (1999), Pohjois-Karjalan henkistä tilaa kartoittanut Karelikummaa (2001) ja suomirockiin porautunut Älppäri (2004).

Dekkarelian myötä suomalaisen sarjakuvan kentästä tulee paikattua vähintäänkin albumin mentävä aukko. Kotimaisista dekkarisarjakuvista ei ole ollut ylitarjontaa, vaikka romaanimuodossa rikostarinoita tuntuvat myyntitilastojen mukaan lukevan lähes kaikki.

Dekkarelia – hämärähommia rajamailta
Joensuun Sarjakuvaseuran julkaisu
Toimituskunta: Jokke Saharinen (päätoimittaja), Jusa Hämäläinen, Petteri Lehikoinen, Kimmo Niiranen ja Mika K. Saarelainen
Tekijät: Kimmo Niiranen, Petteri Lehikoinen, Antti Pesonen, Riikka Nykyri, Mika K. Saarelainen, Micaela Morero, Paula Havu, Minna Alanko, Jarkko Suvela, Ykä Pihlajamäki, Sanna Hukkanen, Jokke Saharinen, Ninka Reittu, Kati Ström, Suvi Laaninen, Christer Nuutinen ja Ville Pirinen
Esipuhe: Janne Mäkelä, Suomen dekkariseura
Kansi: Jusa Hämäläinen
Sisäkannen kuva: Mika K. Saarelainen
Taitto: Sami Jukkara
Painopaikka: Joensuun yliopistopaino, 2007
A4, nid. 76 sivua, mv, värikannet
Hinta 10 euroa + postikulut 2,70
ISBN 978-951-97525-5-6

Dekkarelia on sarjakuva-antologioiden tapaan hajanainen, tyylillisesti, ei niinkään tasollisesti. Albumin sarjakuvien taso toki vaihtelee, mutta lähes ammattilaistasosta hyvään omakustannetasoon. Pohjanoteerauksia ei mukana ole. Loppuun sijoitetut Christer Nuutisen ja Ville Pirisen vanhat sarjat eivät tasoa heilauta mihinkään suuntaan eivätkä edes anna tuntemattomien tekijöiden sarjoille kontrastia. Nuutisen lyhyt taidepläjäys (1989) ei ollut ennestään tuttu, Muusa-nimisessä julkaisussa se on aikoinaan aiemmin julkaistu. Pirisen Sarjakuvaetsivä Miguel Amalgaamin seikkailu (1993) on taas ilmestynyt ennen pariinkin kertaan, Kinkkubingossa ja Alphassa.

Kaikki albumin sarjakuvat eivät ole perinteistä whodunnit-dekkaria, eli ei pelkkiä salapoliiseja ja karskeja etsiviä kohtalokkaine naisineen. Esim. Riikka Nykyrin Kirje on mahdollisimman arkirealistinen tarina nyky-Suomesta ja vanhuksen kiristämisestä.

© Mika K. Saarelainen
© Mika K. Saarelainen

Se oli sitä mainittua hyvää omakustannetasoa. Mutta kartanpiirtäjäammattilainen Mika K. Saarelainen on laatinut kuvituksellisesti albumin parhaan tarinan Kuka murhasi Harrin? Albumin lopun tekijäesittelystä selviää että tarina on piirretty hiirellä suoraan tietokoneelle. Enpä olisi uskonut. Hienoa jälkeä, tarina on taas sellainen tavanomaisempi dekkarinovelli, jonka ratkaisu taas on niin vesitetty kuin voi olla. Viidessä sivussa ehditään katsoa kahden epäillyn motiivit. Eli perinteistä dekkaria ei kannata ängetä muutamaan sivuun, mutta tässä tuntuu kuin tekijältä olisi loppunut inspiraatio kesken. Saarelaiselta olisi mielenkiintoista saada kokonainen albumi, johon saisi laajemmankin juonen. Siinä olisi hiirellä vikisemistä.

© Kimmo Niiranen
© Kimmo Niiranen

Kimmo Niirasen Luu Asseri ja muut eläinhahmot vaikuttavat taas kovin tutuilta. Eläinpäisiä ihmisiä on sarjakuvissa nähty toki ennenkin, mutta ei tämä mitään plagiointia ole. Kyseessä on eräs sarjakuvan moninaisista tyylilajeista. Blacksadin taituruutta ei edes yritetä tavoitella. Piirrosjälki on klassista bédéä, vähän jäykkää mutta huolellista jälkeä.

Eri tyylilajeja on pyritty yhdistämään rikosten selvittelyihin monessa tapauksessa. Sanna Hukkasen Kadonneen kaupungin mysteeri on oikeastaan scifinovelli. Ei tosin hirveän omaperäinen juoneltaan, vaikka viihdyttääkin. Miellyttävää kynänjälkeäkin tämä on. Micaela Moreron ja Paula Havun Landekeikka menee taas Ponille kyytiä -huumorin puolelle. Minna Alanko on pyrkinyt hakemaan uudenlaista sarjakuvakerrontatyyliä, joka menee hieman kikkailuksi, mutta siistiä ligne clairea sarja muuten on.

Suvi Laanisen seitsensivuisessa Puvustaja-teatteridekkarissa on taas kummituksia ja puhuvia eläimiä Sam Spade -tyyppisen etsivän tutkimuksien kohteena. Näin monen tyylilajin yhdistäminen kuitenkin onnistuu toimimaan, pisteet Laaniselle.

© Ninka Reittu
© Ninka Reittu

Kaikista sarjoista ei edes rikosta löydykään. Jokke Saharisen sarja alkaa amatöörisarjakuvan kliseellä: Taitelijalta on inspiraatio kadonnut. Krapulanhöyryinen teos on muuten näyttävä. Ninka Reitun Kauppareissu nostattaa hymyn huulille, karjalan murretta ja Katja Tukiaista muistuttava piirrostyö. Ihan metkoja, mutta ovatko oikeassa albumissa?

Krapulainen sarjakuvapiirtäjä nousee sängystään myös Ykä Pihlajamäen ja Jarkko Suvelan 15 min. of famessa. Muuten sarja on edelliseen verrattuna täysin erilainen. Epäjärjestelmällisen tuntuisesti lätkittyjä kuvia mustalle pohjalle, ilman puhekuplia. Päähenkilön päänsisäinen dialogi on ruutujen välissä. Ei taaskaan rikossarjakuva, mutta sellainen on selkeästi Pihlajamäen toinen sarjakuva Mökkikaupat, jossa ampua räiskitään ihmisiä hengiltä oikein urakalla. Kati Strömin kuvitus ja vekkulit kuvakulmat vakuuttavat tässä. Ei ilmene, ovatko kokeilevat toteutukset kirjoittaja Pihlajamäen ideoita, vai onko kuvittajilla ollut osuutta asiaan. Suvela on ainakin osallistunut myös juonenkehittelyyn itse piirtämässään sarjassa.

Joensuun näkymiä on esitetty monessa sarjassa. Paha mennä sanomaan, ovatko tunnistettavia, kun en ole paikan päällä käynyt.

© Sanna Hukkanen
© Sanna Hukkanen

Muuten olisi ehkä kannattanut laatia pidempiä sarjoja. Dekkari harvemmin mahtuu näin lyhyeen formaattiin. Nimenomaan perinteiseen rikostarinaan nojaaville olisi kaivannut useamman sivun tarinan kehittämiseen. Petteri Lehikoisen muuten hieno sota-aikaan sijoittuva Tapaus Karhu jää torsoksi, ja Antti Pesosen tyylikäs Hakanen tuntuisi olevan pidemmän tarinan ensimmäinen luku.

Albumin kannet olisivat voineet olla tukevammat. Tietysti kustannuskysymys, mutta ei kannata säästää väärässä paikassa. Muuten ihan oikeantuntuinen alppari. Kannet ovat mattapintaiset, mutta sisus kiiltävää paperia. Outo valinta tehdä näin päin. Kiiltävälle paperille painettua sarjakuvaa ei ole yhtä mukava lukea kuin karheammalle, mutta makuasiahan se on. Toiset pitävät, minä en. Jusa Hämäläisen kansikuva on hieno, ja värit onnistuneet. Tämän luulisi erottuvan kirjakaupan sarjakuvahyllystä, jos tätä nyt jostain kirjakaupasta saa. Mutta tilaukset JoSaSelle jos ei saa:

Joensuun sarjakuvaseuran aikaisemmat julkaisut:
Älppäri (2004) 5 €
Karelikummaa (2001) 5 €
Sariola (1999) 5 €
Divarin helmi (1998) 5 €
Luurankoja pöytälaatikoista (1996) loppuunmyyty

Postikulut: 2,70 € (1 kpl), 4,00 (2-3 kpl), 6,70 (4 kpl tai enemmän)
Viisi tuoreinta albumia yhteishintaan 20 € + postikulut 6,70
jokke.saharinen ät pkamk.fi

Keskustele Dekkareliasta Kvaakin foorumilla.

Kiitokset Micaela Morerolle kuvien skannaamisesta.