Pierulla pääsee pitkälle

Ruskeanvihreä vana on jäänyt taivaalle jo vuodesta 1983, jolloin Peräsmies aloitti hernekeitolta haisevan sankarinuransa Pahkasiassa. Sitä kesti vuoteen 2000 saakka, vaikka Timo Kokkilan ja Sami Laitilan keksimän hahmon piti esiintyä lehdessä vain kerran. Myöhemmin viitta hulmuten teit isäin pieremään lähti Peräsmiehen poika eli Pera Ilmala vuonna 2003 Koululainen-lehdessä. Viidessätoista vuodessa tahdilla aukeama per lehti seikkailuja on kertynyt jo 350 sivua. Nämä lehtimuotoiset kokoomat ovat siis sangen vaatimaton katsaus uljaaseen uraputkeen..

Pieruvoimalla lentävä supersankari on törkeän hauska idea, josta voi ammentaa vitsejä vaikka kuinka. Hölmönhassun koululaishuumorin lisäksi parodioidaan kilttiin sävyyn supersankarisarjakuvia. Koulun suosituimman pojan Harri Kuprun klyyvari kasvaa valtavaksi ja hänestä tulee Tuplakuono, sillä tarvitseehan sankari konnan (kuten Teräspoika Lex Luthorin). Episodeissa käsitellään sinänsä vakavaa aihetta, koulukiusaamista. Lehden loppuhuipennuksena on muutaman jakson mittainen Hobitti-mukaelma.

Piirtäjä itse vilahtaa sarjassa!
Piirtäjä itse vilahtaa sarjassa!

Kokkilan piirrostyyli on omaleimainen ja tunnistettava. Viivassa on jotain samaa kuin Jorma Pitkäsellä (Lempi, Näkymätön Viänänen). Jutut ovat huvittavia ja selvästi kouluikäisille suunnattuja, kuten olettaa saattaakin. Ruudut ovat hyvin selkeitä, mitä kirkas väritys vielä korostaa. Värejä käytetään teknisesti sangen taitavasti ja kun vauhtia muutenkin riittää ruudusta ruutuun, niin vaikutelma on kuin animaatiosarjassa.

Peräsmiehen poika on suomalaisen huumorisarjakuvan huippuja. Mielellään näitä lukisi enemmänkin, paksumpina kokoomina. Harmi, että elokuvahanke jäi aikanaan toteutumatta. Ehkä vielä joskus, supersankarielokuvat kun tätä nykyä ovat huippusuosittuja…


Keskustele Kvaakissa Peräsmiehen pojasta.

Peräsmiehen poika 002
(Sarvakuja 2018)
Tekstit: Timo Kokkila, Rauli Nordberg, Petri Hänninen, Sami Laitala ja Joanna Kokkila
Taide: Timo Kokkila
36 ss., 4-v., 175 x 250 mm (B5)
ISBN: 978-952-68270-1-8
8 €

Ks. myös