Kvaak listasi suomalaiset sarjakuvat

Nyt on valmis julkistettavaksi ensimmäinen osa suomalaisten sarjakuvien listauksesta, jossa jokaiselle itsenäisyyden vuodelle on valittu omaa aikaansa kuvastava sarjakuva.

Kvaakin toimituksessa on aherrettu tammikuun alusta lähtien Sarjakuvien Suomi 100 -listauksen parissa. Virikkeen listan laatimiseen antoi Yleisradion 101 Kirjaa -hanke, jossa kirjallisuustoimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan.

Tässä vaiheessa Kvaakin listauksesta julkistetaan ensimmäinen osa, vuodet 1917-1966. Sarjakuvafoorumille tulee valintoja esitteleviä artikkeleita, osa niistä on jo valmiina. Ensimmäisen osan valintoja esitellään tarkemmin omassa jutussa Sadan vuoden sarjakuvat, osa 1.

Ensimmäinen valinta on Helsingin Sanomissa julkaistu Viikon kuvat, jossa käsiteltiin nimen mukaisesti kuluneen viikon tapahtumia. Suomen itsenäistyminen noteerattiin sarjakuvassa 9. joulukuuta 1917.

Kutsumme kaikki tutustumaan ja keskustelemaan suomalaisista sarjakuvista.

* Keskustele Sarjakuvien Suomi 100 -projektista