Kapteeni Hyperventilaattorimies on palannut

1980-luvulla sarjakuvakenttä oli Suomessa ankea. Yhdysvalloissa ihailtiin Teräsmiestä, Kapteeni Amerikkaa, Lepakkomiestä ja lukemattomia muita yhteiskunnan pelastajia – mutta suomalaisilla ei ollut vastaavanlaista sankaria, ihannekuvaa jota kutsua apuun hädän hetkellä. Niinpä, kun sellainen vihdoin luotiin, ikäänkuin kompensaationa ei supersankari-määritelmä riittänyt: hänen tuli olla hypersankari! Kapteeni Hyperventilaattorimies – jo nimi tuntui takeelta sille, että hahmo saa asioita aikaiseksi, mutta hetkeäkään häntä ei voi ottaa vakavasti.

Kannen piirtäjät ylhäältä alas: Rauhala, Hiltunen, Mänttäri, Larmola
Kannen piirtäjät ylhäältä alas: Rauhala, Hiltunen, Mänttäri, Larmola

Kapteeni Hyperventilaattorimies
(Zum Teufel 2013)
Teksti: Markku Uusitalo, Johanna Sinisalo, Kivi Larmola, Petri Hiltunen
Taide: Anssi Rauhala, Petri Hiltunen, Kivi Larmola, Hannu Mänttäri
Toimittaja: Toni Jerrman
Taitto: Maija Pietikäinen
Mv., 144 s., 316 x 236 mm, kovakantinen
ISBN 978-952-5754-39-1
24,90 €

Hyperventilaattorimies – lyhyemmin ja tuttavallisemmin Hypis – seikkaili Toni Jerrmanin päätoimittaman Tähtivaeltaja-lehden sivuilla vuosina 1987-1997. Kaikki nuo seikkailut niitä taustoittavine artikkeleineen ja muine lisämateriaaleineen on nyt Zum Teufelin toimesta koottu muhkeaksi kovakantiseksi opukseksi jonka sovittaminen kirjahyllyyn tuottaa omat haasteensa – vähempi ei suurelle hahmolle riittäisikään.

Jyrki J.J. Kasvi on kirjoittanut opukseen esipuheen, joka sarjakuvaa aiemmin tuntemattomalle vaikuttaa silkalta tajunnanvirralta vailla yhteyttä yhtään mihinkään. Tarvitaan huolellinen perehtyminen seuraviin 142 sivuun ennenkuin tekstistä alkaa paljastua ajatusta.

Hypiksen syntysanat lausuttiin eräänä kosteana baari-iltana. Jerrmanin saatua myönteisen apurahapäätöksen hän soitti Anssi Rauhalalle ja pyysi tätä tekemään lehteen sarjakuvaa. Koska Rauhalalla ei ollut ideoita, Jerrman soitti Markku Uusitalolle ja järjesti miehille yhteisen tapaamisen. Lienevätkö aavistaneetkaan, että tämä aivoriihi sysäisi alkuun eeppisen, kymmenvuotisen tieteissaagan?

* * *
Hypersankari puhtoisimmillaan.
Hypersankari puhtoisimmillaan.

Rauhalan piirustamat kaksi ensimmäistä, lyhyttä seikkailua ovat puhdasta supersankarikliseiden parodiointia, koomista absurdiutta ja päähän sattumalta pälkähtäneitä sisäpiirivitsejä. USA:n lippu liehuu Hypiksen pateettisen isänmaallisen monologin aikana, pommin riistäminen sielunvihollisen käsistä venytetään puolentoista sivun mittelöksi, ja mahtipontisesta taustamusiikista huolehtii livebändi. Muille kuin tekijöiden ystäväpiirille eivät useimmat vitseistä aukea ilman selittelyjä. Varsinainen Insayddzoucqin Kosmos.

Petri Hiltusen
tartuttua puikkoihin sarjan luonne muuttui radikaalisti. Synkkä tieteisfiktio astui nopeasti parodioinnin tilalle. Rauhalalta periytyy ainoastaan tapa piirtää henkilökohtaisia tuttuja mukaan sarjakuvaan, niin vähäpätöisiin kuin merkittäviinkin rooleihin. Kaiken muun Hiltunen ja edelleen käsikirjoittajana häärivä Uusitalo panivat uusiksi. He kuvaavat happosateiden piiskaaman Maan lohduttomia oloja Alan Moore -vaikutteiden siivittäminä.

Poismenneet ystävät näyttää, kuinka tavallisen tyhmästä avaruuskapteenista Sidney Applebaumista muovataan tieteellisten kokeiden tuloksena Kapteeni Hyperventilaattorimies, äärimmäinen supersankari. Mukanaan hän raahaa yhdeksää jerry-miestä, Jim Morrisonin epäonnistuneita paholaisklooneja, joilla on voimia, muttei käytännön kykyjä. Watchmenia ja Miraclemania lukeneet tuntevat olonsa kotoisaksi, kun tekijät purkavat supersankarimyytin ja kokoavat sen uudelleen, näyttävät ne synkät tasot, jotka piilivät Rauhalan piirtämien tarinoiden kepeän pinnan alla. Hypis saa vielä juhlia sankaruuttaan, mutta yli odotusten onnistuneena kokeena hän on riistäytymässä tiedemiesten hallinnasta.

Meidän pojat. Hyperventilaattorimiehen kova kuori alkaa rapistua ja traumat puskevat esiin. Hiltunen tekee tällä kertaa Frank Miller -parodiaa, puristaen itsestään entistä näyttävämpää jälkeä irti. Jakson kohokohtana toimiva dynaaminen kokosivun ruutu on omiaan syöpymään pysyvästi lukijan aivopoimuihin.

Yksi ilmeisimmistä populaarikulttuuriviittauksista.
Yksi ilmeisimmistä populaarikulttuuriviittauksista.

Hiltunen väistyy väliaikaisesti sivummalle seuraavan tarinan Silkan olemisen pimeys myötä. Johanna Sinisalo ja Hannu Mänttäri marssittavat näyttämölle Samantha Applebaumin, seonneen naisparan. Hänen olemuksensa ja aikeensa ovat kuin The Rocky Horror Picture Show’n Frank N. Furterilla. Hän etsii kuumeisesti kadonnutta aviomiestään. Miestä, joka voimansa menettäneenä viruu sellissä skitsofreenisessä tilassa. Hänen entinen minuutensa pyrkii yhä pintaan.

Me vain tahdoimme tulla rakastetuiksi. Kivi Larmolan osuus Hypiksen tarinassa on pelkkä kolmisivuinen tuokiokuva, kokeilevasti, lähes abstraktisti piirretty apea kuvaus entisen sankarin rappiotilasta.

Tuhkasi vuorelle & Tulesi laaksoon. Hiltunen palaa kynän varteen eeppisessä kaksiosaisessa tarinassa. Tekstaajaksi hän on saanut puolisonsa Hannele Parvialan, pallokärkinen tussikynä on vaihtunut hiusterään. Jälki on nyt loppuun saakka hiottua ja parhaimmillaan valokuvantarkkaa. Hyperventilaattorimies on aktivoitu uudelleen, mutta hänet kuvataan yhä selkeämmin ongelmakimppuna, antisankarina. Kun Hypistä pyydetään työntämään taivaan peittävä sakea saastepilvimassa pois, jotta Maa näkisi ensi kertaa neljään vuoteen auringonvalon, käy ilmi, että juuri sillä hetkellä onkin yö.

Marsista löytyy Danten inferno.
Marsista löytyy Danten inferno.

Usvien vuodenaika. Toisessa kaksiosaisessa tarinassa kuviot ovat paisuneet sellaisiin mittoihin, että onnettoman kohtalon kokenut Maa sysätään pysyvästi sivuun. Vaan mitä pitäisi päätellä siitä, että Hypis unohdetaan liki täysin? Sankarin osuus on typistetty yhteen sivunkokoiseen ruutuun, Hiltusen ja Sinisalon keskittyessä kuvaamaan tapahtumia Marsin siirtokunnassa. Sandman-henkinen loppu petaa mahdollisuuksia uusiin seikkailuihin, mutta tästä pisteestä ei tarinaa enää jatkettu.

Rauhalan viisisivuinen loppukaneetti palaa kevyisiin tunnelmiin ja jää kovasti irrallisen tuntuiseksi – siitäkin huolimatta, että yksi matka saavuttaa siinä määränpäänsä.

* * *

Zum Teufelin panostus kokoelmaan on mittava. Sarjat on skannattu originaaleista, jolloin niistä on saatu isompia ja parempilaatuisia kuin alkuperäisissä lehdissä. Ainoastaan Rauhalan sarjoissa on siellä täällä häiritsevää suttua. Lopussa olevat bonusmateriaalit tarjoavat paitsi selostuksen Hypis-sarjakuvan synnystä, myös seikkaperäisen erittelyn kaikista sisäpiiriviittauksista joita tekijät sarjoihinsa kätkivät. Jopa Rauhalan Kemin sarjakuvakilpailussa vuonna 1986 palkittu Insayddzoucqin linna saa tämän kohtelun, ja samalla ansaitun uudelleenjulkaisunsa. Tekstin ohella tarjolla on Hyperventilaattorimieheen liittyvää fanartia, lehdenkansia, mainoksia, julisteita… Mitään ei lukija jää kaipaamaan, paitsi…

Hyperventilaattorimiehen jätettyä Suomen sarjakuvakenttään lähtemättömän jäljen hänen tarinansa suorastaan huutaa jatkoa muissa medioissa. Missä viipyy ensimmäinen suomalainen ison budjetin supersankarielokuva? Soitto Timo Vuorensolalle lienee paikallaan?

Keskustele Kvaakissa Hyperventilaattorimiehestä